Suomessa saattaa olla palveluksessa upseereita, joilla on Venäjän passi

Peiper

Majuri
Suomessa saattaa olla palveluksessa upseereita, joilla on Venäjän passi

Sodaksi muuttuneen Ukrainan kriisin seurauksena Suomessakin on alettu pohtia, pitäisikö osa valtiollisista tehtävistä rajata niin, etteivät kaksoiskansalaiset voi hoitaa niitä.

Tällä haavaa mitään rajoituksia ei ole. Siksi Helsingin hallintokortteleissa on alettu pelätä, voivatko ulkovallat käyttää tilannetta hyväkseen saamalla ihmisiään esimerkiksi Puolustusvoimiin, Rajavartiolaitokseen ja ulkoministeriöön.

Poliitikkojen ja virkamiesten kuiske ulkovallasta viittaa tietenkin Venäjään, vaikka näissä asioissa ei voi luottaa kehenkään.


Kyse on noin 80000:sta Suomen kansalaisesta, joilla on myös jokin muu kansalaisuus. Venäjän osuus on runsaat 20000. Toiseksi eniten on Ruotsin kansalaisia, 6000, joista valtaosa on suomalaissiirtolaisia. Suomihan salli kaksoiskansalaisuuden vasta vuonna 2003.

Kansallisen turvallisuuden kannalta pitäisi olla selvää, että esimerkiksi upseereilla ja diplomaateilla on pelkästään Suomen kansalaisuus. Nyt näin ei ole.

Siispä Suomessa saattaa olla palveluksessa kadettiupseereita, joilla on Venäjän passi. Puolustusvoimat ei suostu kommentoimaan koko asiaa, joten varmasti ei voi tietää. Se tiedetään, että kyseessä olisi syrjintä, jos joku ei olisi kantaupseeri vaikkapa Venäjän passin vuoksi.

On periaatteessa mahdollista, ettei Puolustusvoimat edes osaisi vastata. Tilastointi kun ei kuulu kenellekään.

Todennäköisemmin syynä on asian arkaluonteisuus. Hallinnossa kannat ovat vahvempia kuin hallituksessa, eikä kukaan halua siksi sanoa mitään.

Rajauksille on myös toinen tärkeä peruste: oikeusvaltion periaatteet.

Nykytilanteessa esimerkiksi Suomen ja Venäjän kaksoiskansalainen voi päästä diplomaatti- tai upseeriuralle, mutta tietenkin tiedossa oleva kaksoiskansalaisuus vaikuttaa uraan. Kyse on käytännössä piilosyrjinnästä, sillä syytä uran takkuamiselle ei voida kertoa.

Lisäksi nykytilanne heittää varjon kaikkien Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisten päälle. On epäreilua ja kohtuutonta, että monet kantasuomalaiset pitävät heitä kaikkia jonkinlaisina viidennen kolonnan edustajina. Hehän vain noudattavat Suomessa säädettyä lakia. Esimerkiksi varusmiespalvelus voi auttaa integroitumisessa.

Joistakin yksilöistä rajaus voi tuntua ikävältä. Silti moni muukin liberaali demokratia edellyttää voimaministeriöidensä väeltä sellaista pientä uhrausta, että näillä on vain yhden maan kansalaisuus.

Jussi Niemeläinen [email protected]
Kirjoittaja on HS:n toimittaja.

Oikaisu 9.12.2014: Kolumnissa kerrotaan, että Suomi salli kaksoiskansalaisuuden vasta vuonna 2003. Silloin voimaan tullut uusi kansalaisuuslaki on ensimmäinen kaksoiskansalaisuuden yleisesti sallinut laki. Sitäkin ennen kaksoiskansalaisuus oli mahdollinen, mutta vain poikkeustapauksissa.


http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1417844882878
 
Mutku sen kaksoiskansalaisuudenkin voi hankkia rekrytoinnin jälkeenkin.

Mahtaako siitä edes tulla tietoa Suomeen? Veikkaisin, että ei - ei ainakaan kolmansista maista eli EU:n ulkopuolelta.
 
Ymmärtääkseni esim. Venäjän passiin vaaditaan muutakin kuin että mä haluun.
 
Onko sillä mitään väliä, vaikka upseerilla olisi kaksoiskansalaisuus? Ihan yhtä vaarallinen ja vaarallisempi on pelkän Suomen kansalaisuuden omaava upseeri, joka myy itsensä eikä herätä minkäänlaista epäluuloa esim. Sergei etunimellä tai tai Ryssälänä passilla.

Kysymys: Miten iso osa upseereista on ostettu?
 
Koko kaksoiskansalaisuuden haaste oli saada ulkosuomalaisia (Ruotsista) kansalaisiksi. Mutta eivät eläkeläiset oikein ottaneet, kun ei ollut varaa hankkia. Hinta oli jo vuonna 2003 kokonaiset 300 euroa, ja omakustannehinta oli valmiiksi alennettu, oikeasti valtio sai jo siihen aikaan palamaan 540 euroa yhteen ainoaan keissiin. Ruotsissa vastaavan sai 450 kruunulla.

Suomi on Pohjoismaiden neuvostossa ollut hyvin aktiivinen saadakseen Norjan hyväksymään kaksoiskansalaisuuden. Suomi perusteli sitä demokratiakehityksellä.

Norjalaisten vastaus pari vuotta sitten oli:

"Kaksoiskansalaisuuteen liittyy kysymys kaksinkertaisista demokraattisista oikeuksista kahdessa maassa. Siitä aiheutuu myös asevelvollisuuden suorittamiseen liittyviä ongelmia ja tiettyjä turvallisuuspoliittisia ongelmia. Kokonaisuutena tämä on johtanut siihen, että Norjan hallitus on suurkäräjien tuella todennut, ettei asia ole ajankohtainen juuri nyt."
 
Koko kaksoiskansalaisuuden haaste oli saada ulkosuomalaisia (Ruotsista) kansalaisiksi. Mutta eivät eläkeläiset oikein ottaneet, kun ei ollut varaa hankkia. Hinta oli jo vuonna 2003 kokonaiset 300 euroa, ja omakustannehinta oli valmiiksi alennettu, oikeasti valtio sai jo siihen aikaan palamaan 540 euroa yhteen ainoaan keissiin. Ruotsissa vastaavan sai 450 kruunulla.


Yksiköt kannattaa muuttaa samoiksi. Muuten mieli tekee ns. tepposet ja tulkkaa summat about samansuuruisiksi vaikkeivät ne ole lähelläkään. 450 kruunua on noin 50 euroa. Viranomaishinta Suomessa asialle siis 300 euroa vs. Ruotsin 50 euroa vuonna 2003, menikö näin?

Asian vierestä: B-luokan ajokortin hinta Suomessa vuonna 2014, noin 3000 euroa. Sama kortti Ruotsissa 1400 euroa (mahdollisuus myös kotiopiskella täysin, jolloin vielä halvempi). Suomessa lisäksi: väliaikaisia kortteja, "kakkosvaihetta" ym. pelleilyjä. Ruotsista laakista kortti käteen kun inssi on suoritettu ihan kuten Suomessa entivanhaan. Arvatkaapa kummassa maassa on vähemmän liikennekuolemia ja turvallisempi henkilöautoliikenne?

Suomesta on tullut aika mahdoton maa elää. USA:n suurlähettiläs Oreck oli aivan oikeassa vaikka hän ei ulkomaalaisena ole törmännyt kuin murto-osaan älyttömyyksistämme.
 
Onko sillä mitään väliä, vaikka upseerilla olisi kaksoiskansalaisuus? Ihan yhtä vaarallinen ja vaarallisempi on pelkän Suomen kansalaisuuden omaava upseeri, joka myy itsensä eikä herätä minkäänlaista epäluuloa esim. Sergei etunimellä tai tai Ryssälänä passilla.

Kysymys: Miten iso osa upseereista on ostettu?

Niin, mutta onko meillä Vilho Pentikäisen jälkeen ollut mitään julkisesti tiedossa ollutta petturia?
 
En osaa vastata, mutta on lienee itsestään selvää, että ryssän tiedustelu pystyy soluttamaan myös Puolustusvoimat. Nyt voidaan sitten arvuutella, että miten monta ja miten korkeissa tehtävissä...

Pitänee luottaa, että isoveli valvoo riittävän hyvin.
 
Vahinkojen rajoittaminen. Joku low-ranking, alhaisen turvaluokituksen omaava upseeri ei ole kovin iso riski. Pahin skenaario on, että jossain korkealla istuu joku "Snowden", isoilla valtuksilla päästä tietoon kiinni. Snowden oli tosin vain matalan luokituksen teknikkokonsultti, mutta jolla oli pääsy systeemiin ja joka osasi temput hakkeroida itselleen pääsy kaikkeen tietoon. Tuossapa ne kaksi vaarallisinta tapaa soluttautua organisaatioon on.
 
Taannoinhan tässä oli se PV:n luutnantti, vielä taisi olla tutkintaosastolta, joka myi venäläisille Hornet-lentäjien koulutusohjelmaa. Venäläiset itse ilmiantoivat hepun, kun pelkäsivät sen (tyypin työn takia) olevan syötti (saattoi ollakin).
 
Back
Top