Syyrian konflikti

Käytin aiemmin Assadista sanaa hirmuhallitsija ja sain vastaukseksi facepalmia. Ja eräät eivät tunnu uskovan että Assadin turvallisuusjoukot olisivat kiduttaneet myös alaikäisiä. Siihen tämä video liittyi. Minulla ei ole enää tarvetta todistella enempää että hirmuhallitsija Assadin hallinnon turvallisuusjoukot ovat näiden brutaalien kidutuksien takana. Tämän ovat vahvistaneet myös useammat ihmisoikeusjärjestöt. Siirrytään minun puolesta eteenpäin ja tähän päivään.
Assad on ollut kaikista ikävistä puolistaan huolimatta hirmuisen hyvä johtaja Syyrialle. Saanut liittolaistensa tuella tuhottua islamistit lähes koko valtakunnan alueelta.
Edit: tuolla ei tosiaan mikään ”vi gillar olika” asenne kanna pitkälle.
 
Mutta mitä niin merkittävää lisäsisältöä toi video toi keskusteluun että se piti tähän oikein linkata? Se että täällä jotkut tykkää rinkirunkata tälläiselle materiaalille ei tarkoita sitä että tänne niitä kannattaa laittaa, eiköhän sille gorelle ole omat foorumit!

Kaikki me tiedetään että tuolla katkotaan päitä ja tapetaan syyttömiä...
Ottaako oikeasti noin koville yksi videotodiste että pitää jatkaa tätä lapsellista vänkäämistä?

HUOM!!! Harkitsin hyvin pitkään että viitsinkö edes jakaa tuota vai laitanko vaan hakusanoja tubeen, en tehnyt tätä kovinkaan mielelläni, mutta halusin tälle väittelylle lopun suoralla todistusainestolla, joka liittyi hirmuhallitsijaan.

Ps. Henkilökohtaisesti en tykkää mässäillä millään väkivallalla.
 
Syyrian sisällissodan tausta

https://fi.wikipedia.org/wiki/Syyrian_sisällissodan_tausta

Syyrian sisällissodan tausta

Syyrian sisällissodan tausta on etnis-uskonnollisten ja poliittisten tekijöiden kehitys, joka vei Syyrian sisällissotaan. Syyrian sisällissodan pohjasyynä pidetään yleensä alaviittien ja sunnien välistä vastakohtaa. Sunni-islamistit pitävät alaviitteja harhaoppisina. Yhtä hyvin sota johtui Al-Assadin suvun diktatuurista. Sen valvoma eliitti korruptoitui, kahmi valtion yrityksiä haltuunsa ja käytti mielivaltaa. Tämä herätti alemmissa yhteiskuntaluokissa vihaa. Tunisiasta alkanut arabikevät oli lopullinen sytyke.
Islamilainen radikalismi ja ulkomaiden tuki ovat olleet lähinnä sotaa ylläpitäviä voimia, ei niiden käynnistäjiä. Islaminusko on ollut etenkin kapinallislle yksi sodan motiiveista. Ulkovaltojen sekaantuminen Syyrian sisällissotaan on luonut sinne etupiirejä.
Vuodesta 1970 Syyriaa johtaneet Assadit hallitsivat maata poikkeustilan turvin. Näin oikeusvaltio katosi. Tilalla oli Baath-puolueen maallinen diktatuuri. Sunnalainen muslimiveljenkunta yritti turhaan kapinaa Hamassa 1982. Syyriassakin vallinnut kuivuus huononsi kansan elinoloja 2008. Korruptio lisääntyi Syyriassa 2000-luvulla. Oppositio nousi kapinaan Tunisiassa 2010. Tästä käynnistynyt kuohunta levisi Syyriaankin keväällä 2011 ja käynnisti sisällissodan.
Niinpä Syyrian sisällissodan syynä oli se, että diktatorisesti johdettu alaviitti-sunnieliitti joutui vastakkain maaseudun sunniheimojen kanssa.

Assadien dynastia
Syyriaa hallitsi pitkään Baarh-puolueen johtaja Hafez al-Assad, joka kaappasi vallan vuonna 1970. Hafez siirsi maan ylimmän johtajan sunneilta pois, mikä nosti 1973 mielenosoituksia. 1970-luvun lopulla käynnistyi muun muassa talouden huononemisesta johtuva protestointi.
Muslimiveljeskunta oli tärkein oppositioryhmä. Se alkoi vuonna 1979 käydä sissisotaa hallitusta vastaan. Hallitus kukisti Muslimiveljeskunnan verisesti, kun armeija piiritti ja pommitti Haman vanhan kaupungin
raunioiksi vuonna 1982. Tämän jälkeen protestit hiljenivät, kun Assad pönkitti valtaansa muun muassa salaisen poliisin avulla entisestään.
Hafez al-Assadin kuoltua valtaan nousi vuonna 2000 hänen poikansaBasar al-Assad. Baath oli ainoa sallittu puolue. Assadit oliva luoneet henkilönpalvontaan pohjautuvan järjestelmän, joka jakeli suosionsoituksia tukijoilleen ja murskasi vastustuksen kovin ottein. Assadin suvulla oli suurimmat omaisuudet Syyriassa. Vapaata tiedonvälitystä ei käytännössä ollut, ja järjestelmä oli hyvin korruptoitunut. Korruptio lisääntyi 2000-luvulla ja oli Lähi-idän pahimpia.
Tosin Assad lupasi valtakautensa alussa vapaampia oloja, muttei toteuttanut lupauksiaan. 2000-luvulla oli mielenosoituksia, mutta ne jäivät muun muassa valtion turvakoneiston nopean toiminnan takia pieniksi.

Väestönkasvu, kuivuus
Syyrian väestö kasvoi parin prosentin vuosivauhtia. Noin kymmenes syyrialaisista eli köyhyysrajan alapuolella. Työttömyys oli 9-20 prosenttia ja inflaatiokin melko korkea, ja käynnissä oli haastava talouden uudistusohjelma kohti osittaista markkinataloutta.
Vuonna 2008 maata koetteli pahin kuivuus 40 vuoteen. Se johtui osin ilmaston muutoksesta ja vaihteluista, mutta syyrialaisten oma toiminta pahensi sitä. Pohjavettä käytettiin liikaa kuivilla alueilla. Vesivarat hupenivat, kun hallitus tuki runsaasti vettä vaativien vehnän ja puuvillan viljelyä. Puolitoista miljoonaa ihmistä pakeni kuivuutta kaupunkeihin, joissa oli entuudestaan puolitoista miljoonaa Irakista tullutta pakolaista. Tyytymättömyys hallitukseen levisi syntyneissä ja kasvissa slummeissa. Syyria haki ensi kertaa ulkomailta apua.

Sunniheimojen merkitys
Arabimaissa on yhä suuri merkitys perinteisillä heimoilla. nämä ovat monesti sunnimuslimeja. Heimojen jäsenet pitävät toistensa puolta. Niinpä koko heimo pyrkii kostamaan, jos yhtä heimoon jäsentä kohdelleen kaltoin. Sunniheimojen aluetta Jazeeraa oli kuivuus koetellut pahiten. Koillis- ja Itä-syyriassa on monia heimoja, joilal on siteitä saudi-Arabiaan ja Irakiin. Esimerkiksi Deraan alueella oli sunniheimo. Kun salainen poliisi pidätti graffitteja maalanneet pojat, paikalliset heimovenhimmat kyselivät poikien kohtaloa. Bashar Assadin serkki Ataf Najib pilkkasi heimovanhimpia ja sanoi etteivät vanhemmat näe poikia enää koskaan.

Etniset ryhmittymät
Assadin suku ja Syyrian hallinto koostuvat pääosin alaviiteista, joiden pääalue on Välimeren rannoilla.
Syyrian konfliktissa olivat vastakkain hallituksen ja opposition lisäksi myös erilaiset etnisten ja uskonnollisten ryhmien kiistat. Basharin hallinto edusti pääosin alaviittien islamin haaraa ja monet kapinalliset olivat sunneja. Suurin osa armeijan eliittijoukoista, Tasavaltalaiskaartista, koostui alaviiteista. Sunneja on maan väestöstä enemmistö. 1800-luvulla alaviiteilla ja sunneilla oli aseellisia kiistoja. Alaviittien uskonnossa on joitain piirteitä shiialaisuudesta, mutta se eroaa shiialaisuudestakin. Muutamat arabimaat tukivat kapinallisia ja shiialainen Iran Syyrian hallintoa. Lisäksi islamilainen äärijärjestö Al Qaida toimi maassa ja vastusti sekä muita kapinallisia että hallitusta. Druusit, kurdit ja kristityt tukivat pääosin Assadia. Sunnalaiset kapinalliset vainosivat kristittyjä. Monet alaviitit tukivat sisällissodassa Assadia, koska pelkäsivät sunnien kostavan hallituksen sorron alaviiteille. Mutta toisaalta monet sunnitkin tukivat hallitusta, koska kokivat sodan ja hallinnon kaatumisen tuovan maahan turvattomuutta. Sota on enemmän sunnilaisille oppositioaktivisteille uskonsota kuin hallituksen tukijoille, jotka sanovat puolustavansa maataan terroristeja vastaan.

Taloudelliset syyt
Syyrian konflikteissa oli kyse siitä, kuka hallitsee maata ja omistaa maan lailliset ja laittomat liiketoimet, ja että uskonnon merkitys olisi vähäisempi kuin yleensä ajatellaan.

Korruptio
Kun Neuvostoliitto romahti, presidentti Hafez al-Assad aloitti Syyriassa markkinoiden osittaisen vapauttamisen. 2000-luvulla yksityinen sektori kasvoi. Mutta vapaista liketoimista hyötyivät monesti eniten hallitusta lähellä olevan ihmiset ja näiden sukulaiset. Presidentin serkku Rami Makluf omisti jopa 60% syyrian taloudesta. hän kontrolloi kotiomaistan ja ulkomaisten yritysten liikesopimuksia ja veti oman osansa näiden kaupoista välistä. Virkamiesten lapset pyrkivät saamaan täysin vapaan yksityisen sektorin tuotannon ja kaupan käsiinsä. Talouden vapauttaminen johti 2000-luvulla ennenäkemättämään korruptioon, kun virkamiestan palkat pysyivät pienenä. Oikeuslaitos oli läpeensä korruptoitunut, tuomarit lahjottavissa. Hallinto vastusti julkisesti korruptiota kampanjoin joita oli silloin tällöin.

Mielivalta
Turvallisusuviranomaiset takavarikoivat esim Deraassa maa-alueita.

Kapinan alku
Mielenosoittajat vaativat lopulta Assadin suvun ylivallan purkamista, aitoa demokratiaa, etnisten ryhmien välistä tasa-arvoa ja poliittisia vapauksia. Rauhanomaisina alkaneet mielenilmaukset muuttuivat aseellisiksi yhteenotoiksi hallituksen ja opposition valillä hallituksen tukahduttaessa kansannousua armeijan avulla.
 
Assad on ollut kaikista ikävistä puolistaan huolimatta hirmuisen hyvä johtaja Syyrialle. Saanut liittolaistensa tuella tuhottua islamistit lähes koko valtakunnan alueelta.
Edit: tuolla ei tosiaan mikään ”vi gillar olika” asenne kanna pitkälle.
Varmasti tällä hetkellä ehkä näin, mutta kun näin vuonna 2011 tavallisen kansan lähtevän kaduille osoittamaan mieltä ja näin kuinka heitä kidutettiin ja ammuttiin kaduille, niin en ole voinut siitä lähtien tukea Assadia millään tavoin. Niin kuin täällä on tuossa aiemmin mainittu, niin sisällissota olisi voitu välttää neuvottelemalla. Oman autoritaarisen valta-aseman säilyttäminen oli kuitenkin hirmuhallitsijalle tärkeämpää, kuin mikään kompromissi neuvotteluteitse edesmenneen YK:n pääsihteeri Kofi Annan rauhanehdotuksista puhumattakaan.
 
Missään tuo ei ole onnistunut. Libya meni perseelleen, parempi olisi ollut jättää rauhaan. Irak olisi pitänyt hoitaa jo Bush ensimmäisen aikaan, mutta silloin asian jättämistä perusteltiin juuri Saddamin kaatamisen mahdollisesti aiheuttamalla epävakaudella. Ja tuo kuvauksesi osuu nappiin Egyptin kohdalla, vaan eipä tunnu ketään haittaavan että vaaleilla valittu muslimiveljeskunta kaadettiin ja siirryttiin takaisin diktatuuriin. Ja tuolla Egyptissä nimenomaan eräät luulivat että kansa kaduilla olisi vaatinut länsimaista demokratiaa, kattia kanssa, muslikumousta sielläkin veivattiin. Noitten surkeitten epäonnistumisten jälkeen olisi mielestäni syytä katsoa vaihtoehto ja antaa Assadin jatkaa. Ihan mielenkiinnosta kysynkin, jos olisitte itse Syyriassa kenen joukoissa taistelisitte ?
 
ISIS jampat sitkeästi iskevät pro-Assad joukkoja vastaan selustassa. Alueilta joilta ISIS:in piti olla tuhottu. Täytyy laittaa foliohattua päähän, koska mieleen tuli niiden mahdollinen toimittaminen sinne jonnekin Blackhawk koptereilla yöaikaan.
 
Kukaan johtaja ei ole niin viisas, älykäs ja hyvä, etteikö sitä voisi korvata paremmalla johtajalla ja/tai johtajistolla. Aina löytyy parempia ratkaisuja.

ISIS jampat sitkeästi iskevät pro-Assad joukkoja vastaan selustassa. Alueilta joilta ISIS:in piti olla tuhottu. Täytyy laittaa foliohattua päähän, koska mieleen tuli niiden mahdollinen toimittaminen sinne jonnekin Blackhawk koptereilla yöaikaan.

Eikun CIA lainasi niille teleportteria.
 
ISIS jampat sitkeästi iskevät pro-Assad joukkoja vastaan selustassa. Alueilta joilta ISIS:in piti olla tuhottu. Täytyy laittaa foliohattua päähän, koska mieleen tuli niiden mahdollinen toimittaminen sinne jonnekin Blackhawk koptereilla yöaikaan.
Tuolla pääsee mihin vaan lahjonnalla eikä Assadilla muutenkaan ole riittävästi luotettavia joukkoja tausta-alueita vahtimaan.
 
ISIS jampat sitkeästi iskevät pro-Assad joukkoja vastaan selustassa. Alueilta joilta ISIS:in piti olla tuhottu. Täytyy laittaa foliohattua päähän, koska mieleen tuli niiden mahdollinen toimittaminen sinne jonnekin Blackhawk koptereilla yöaikaan.

Olet unohtanut Saudit kokonaan. Monella on tuolla sormena pelissä.
Mutta kyllä ihme on, jos Assad tästä elossa selviää. Ajatus siitä, että sota loppuu. Alkaa kostot ja näennäinen rauha. Miljoonat ovat maanpaossa edelleen eikä Assad päästä niitä takaisin ties millä verukkeella. Hän hallitsee puolityhjää maata. Samalla Venäjän media syöttää somet ja tuutit täyteen kuinka "pakolaiset" palaavat ja näyttää uutiskuvaa 100-hengen ryhmästä Turkin rajalla. Ei tule onnistumaan. Assad pääsee hengestään. Sellaista peliä ei vain katsella. Ellei sitten maailma ole oleellisesti muuttunut. Yksi toinenkin profetia on Syyrian roolista ja kohtalosta tulevaisuudessa,mutta jätän sen hautumaan.
 
Se siitä offensiivista, ainakin toistaiseksi, nettitrollit(ja hyödylliset idiootit) toki jatkavat aktiivisella vaiheella eri alustoilla.
///
https://www.reuters.com/article/us-...dlib-attack-looms-rebel-sources-idUSKCN1LS20I

"The weapons, which have entered Syria in large quantities in recent days, include ammunition and GRAD rockets. "

“These arms supplies and munitions will allow the battle to extend and ensure our supplies are not drained in a war of attrition,” the commander added.
 
Viimeksi muokattu:
Se siitä offensiivista, ainakin toistaiseksi, nettitrollit toki jatkavat aktiivisella vaiheella eri alustoilla.
///
https://www.reuters.com/article/us-...dlib-attack-looms-rebel-sources-idUSKCN1LS20I

"The weapons, which have entered Syria in large quantities in recent days, include ammunition and GRAD rockets. "

“These arms supplies and munitions will allow the battle to extend and ensure our supplies are not drained in a war of attrition,” the commander added.
Terroristit aloittavat kloorin käytön mahdollisesti huomenna.
 
Olet unohtanut Saudit kokonaan. Monella on tuolla sormena pelissä.
Mutta kyllä ihme on, jos Assad tästä elossa selviää. Ajatus siitä, että sota loppuu. Alkaa kostot ja näennäinen rauha. Miljoonat ovat maanpaossa edelleen eikä Assad päästä niitä takaisin ties millä verukkeella. Hän hallitsee puolityhjää maata. Samalla Venäjän media syöttää somet ja tuutit täyteen kuinka "pakolaiset" palaavat ja näyttää uutiskuvaa 100-hengen ryhmästä Turkin rajalla. Ei tule onnistumaan. Assad pääsee hengestään. Sellaista peliä ei vain katsella. Ellei sitten maailma ole oleellisesti muuttunut. Yksi toinenkin profetia on Syyrian roolista ja kohtalosta tulevaisuudessa,mutta jätän sen hautumaan.

Ei olisi mikään ihme, jos jokin ryhmittymä hallituksen puolella kaataisi Assadin perheen ja solmisi rauhan kapinnalsten kanssa.
 
Arvioisin että Assadin henkeä uhkaa ensisijaisesti Venäjä, jos Assadista tulee (psykopaatti kansanmurhaajana) poliittinen rasite tai Venäjän ote hänestä lipsuu, hänhän on poliittisen pelin osalta kiero kuin korkkiruuvi.

Kakkosena häntä uhkaa Israel, nimittäin jos Israelin ja Iranin välillä alkaa todella ryskyä, niin Israel voi laskemoida, että Assadin hengenlähtö(ja sitä seuraava sisäinen valtataistelu) heikentää Hizbollahin ja Iranin otetta Syyriasta. Kolmantena mahdollinen "yksinäinen susi" attentaatti. Neljäntenä sisäinen vallankaappaus-yritys.
///
 
Viimeksi muokattu:
Palatsivallankumoukset ovat tosiaan tuolla päin kova sana tänäkin päivänä. Olisiko se uusi kaveri sitten parempi on toinen juttu. Yleensä noiden uusien herrojen täytyy heti osoittaa kansalle olevansa kovia luita.
 
Back
Top