Syyrian konflikti

Riippuu keneltä kysyt. Jos kysyt kapinallisilta/läntiseltä arvoyhteisöltä se oli Idlibin viimeinen sairaala/eläinhoitola/orpokoti. Jos hallitukselta/venakoilta se oli ydinpommin kasaamislaitos yhdistettynä klooritehtaaseen.

Totuus? Todennäköisesti suoja niin taistelijoille, aseille kuin kenttäsairaalallekin. Ei tuollaista kaivantoa tehdä vain yhtä tarkoitusta varten missään maailmassa.

Joku voi myös kysyä, miksi asetetaan selkeästi kamera kiinteällä jalustalla bunkkerin eteen? Olisikohan ajatuksena se, että kun jossain vaiheessa kuitenkin kosahtaa, niin ainakin saadaan hyvää kuvaa propagandaan?

Näyttäisi olevan ainakin 3 erillistä pommia / ohjusta. Uppoavat myös maahan ennen räjähtämistä. Videossa näkyy välähdys luolassa läpäisyn jälkeen.

Mikähän ase lienee kyseessä?

29932
 
Lähi-idän kalkkikivi antaa melko heikon suoja.
 
Ei taida riittää läpäisy. Siis metri vahvistettua betonia ja sen päällä muutama metri maata.
BETAB-500 eri lähteissä 1-1.5m vahvistettua betonia, 3 metriä maata. Tuosta näkyy olevan muutamaa eri versiota ja juttujen mukaan käytetty Syyriassa.

Jos tuo ei riittävä, niin mites tämä
"
The undated video identifies the bunker buster in question as “KAB-1500Lpr,” a variation of an advanced laser-guided bomb that can penetrate at a depth of 20 meters.

Russia’s Aerospace Forces have used the 1,500-kilogram bombs in airstrikes against Syrian anti-regime targets since 2015.
"
 
Näyttäisi olevan ainakin 3 erillistä pommia / ohjusta. Uppoavat myös maahan ennen räjähtämistä. Videossa näkyy välähdys luolassa läpäisyn jälkeen.

Mikähän ase lienee kyseessä?

Katso liite: 29932

Veikkaan 1 x KAB-1500LG-Pr-E Voi olla myös pienempi versio. Tuossa näyttää olevan kuitenkin vain yksi pommi jonka räjähdys menee maan alla käytävissä ja purkautuu heikommista kohdista tai esim. ilmastointikanavista ulos.
 
Venäjän ilmavoimat aktiivisia Damaskoksen alueella. Mitä mahtaa olla meneillään? Tuolla suunnalla eivät normaalisti operoi. Kenties korkean profiilin kokous presidentin palatsissa?
 
Väittävät twitterissä että israelista tulee palloja syyrian ilmatilaan joita nämä ampuvat alas.
twitter... /Syrian_MC/status/1129812527087595520

"#Breaking The same scenario as yesterday is happening now #SAA AA guns in #AlQunityra are trying to shoot down several balloons sent by Israel from the occupied #Golan Heights If the wind will blow them #Damascus bound the AD units will engage just like yesterday. "


Jostain syystä en saanut twitterlinkkiä toimimaan. EVO

Vähän ihmettelen väitettä, ettei vain olisi palestiinalaisten palloja. Toisaalta, halpa keino paljastaa asemat kun nämä kouluttamattomat/tyhmät? sotilaat ampuu innoissaan helppoja maaleja.
 

"Turkey has equipped an array of mainstream Syrian rebels it backs with fresh supplies of weaponry to help them try to repel a major Russian-backed assault, senior opposition officials and rebel sources said on Saturday "

Perusongelma on kuitenkin ilmatorjunnan puute, rintamalinjoja on vaikea ylläpitää massiivista ilmavoimaa vastaan.
 

Syyrian kapinallisten viimeistä tukikohtaa on pommitettu armotta jo kuukausi – Onko Idlibistä lähdössä kolme miljoonaa pakolaista?

Kansainvälisellä lailla ei ole merkitystä, kun Syyrian armeija nujertaa kapinallisia ja nämä taistelevat vastaan kaikin keinoin.

Syyrian armeija ja sitä tukevat Venäjän ilmavoimat ovat pommittaneet jo kuukauden ajan Syyrian luoteista Idlibin maakuntaa.

Osapuolten välillä syyskuussa tehdyn sopimuksen mukaan Idlib on niin sanottu de-eskalaatioalue, eli maan sisällissodan ei kuuluisi ulottua sinne.
Idlib olikin talven ajan suhteellinen rauhallinen, mutta tilanne muuttui huhtikuun lopulla.

Idlibin asutuskeskuksiin on ammuttu ohjuksia ja pudotettu satoja tynnyripommeja. Syyria on tehnyt tykistöiskuja kapinallisten asemiin.

YK:n ja vapaaehtoisjärjestö Valkokypärien mukaan iskuja on kohdistettu myös humanitaarisiin kohteisiin, kuten sairaaloihin.

Syyrian armeija on hyökännyt kapinalliskyliin Idlibin lounaisosassa.
Kahakoiden kiihtymisen jälkeen ainakin 260 siviiliä on saanut pommituksissa surmansa, kertoo ihmisoikeusjärjestö Syrian Observatory for Human Rights.

Uutiskanava CNN:n mukaan satelliittikuvat paljastavat, että pellot, hedelmätarhat ja oliiviviljelmät ovat syttyneet pommien takia palamaan.

Samaan aikaan myös kapinalliset ovat iskeneet tykistöllään hallituksen joukkoja vastaan.

Mihin sotatoimilla pyritään?

Maanpuolustuskorkeakoulu kapteeni Antti Pihlajamaa arvioi Ylen haastattelussa, että sotatoimien perimmäisenä tavoittena on nujertaa kapinalliset ja saada jo kahdeksan vuotta kestänyt sisällissota loppumaan.

Sodan lopputulos on jo käytännössä selvillä, eli sota on kääntynyt hallituksen joukkojen ja presidentti Bashar al-Assadineduksi.

Pihlajamaa arvioi, että Venäjä haluaisi jo vetää joukkonsa Syyriasta.
Venäjän täytyy kuitenkin ensin varmistaa, että sen tukikohdat Syyrian länsiosassa ovat turvassa kapinallisten mahdollisilta iskuilta.
Idlibin alue on melko lähellä tukikohtia.

Lisäksi Syyrian hallitus halunnee ottaa haltuunsa tärkeät liikenneyhteydet Alepposta rannikolle Latakiaan ja etelään Haman kaupunkiin.


Kartta



Kapinalliset koostuvat monenlaisista ryhmittymistä, joita ei välttämättä yhdistää muu kuin al-Assadin hallinnon vastustaminen.

Vahvin ryhmittymä on al-Qaida-terroristijärjestöön liittyvä Hayet Tahrir al-Sham, jonka kerrotaan sulauttaneen itsensä eräitä pienempiä ääri-islamistiryhmiä.

Idlibissä on myös vähemmän uskonnollisia ryhmittymiä, jotka ovat taistelleet paitsi hallituksen joukkoja myös ääri-islamisteja vastaan. Isis-järjestö ei tiettävästi toimi Idlibissä.

Idlibiin on siirretty kapinallisia muualta Syyriasta sitä mukaan, kun muut kapinallisten tukikohdat ovat katkerien taisteluiden jälkeen antautuneet.

Kapinalliset itse sanovat, että heidän tavoitteensa on edelleen al-Assadin hallinnon kaataminen.
Pihlajamaa arvioi, että kapinallisten vastarinta riittää enää lopullisen antautumisen viivyttämiseen.

Syyrian armeija näyttää käyttävän samaa taktiikkaa kuin se on käyttänyt muuallakin sodan aikana.
Siviilien olot tehdään sietämättömän huonoiksi piittaamatta sodankäynnin kansainvälisistä säännöistä.

Kapinallisia vastaan tehdyt maahyökkäykset ovat kuitenkin olleet varsin rajattuja. Kapinalliset ovat myös onnistuneet lyömään hyökkääjät paikoin takaisin.

Pihlajamaan mukaan tilanne saattaa pysyä tällaisena kauankin, jos kapinallisten kyky vastarintaan säilyy.

Mitä tapahtuu asukkaille?

Idlibissä arvioidaan olevan noin kolme miljoonaa siviiliä. Yli 250 000 on jo joutunut pakenemaan kodeistaan uusia taisteluita. Uutiskuvista on nähty ihmisten yrittävän majoittua oliivipuiden alle.

Niin siviilit kuin kapinallistaistelijatkin ovat Idlibissä ansassa. De-eskalaatiosopimuksen mukaan siviileille pitäisi järjestää turvallisia reittejä alueelta pois, mutta käytännössä ne eivät ole toimineet.

Kapinallisilla ei ole enää paikkaa, mihin paeta. Idlib on kapinallisten viimeinen tukikohta. Tästä syystä lopullisesta taistelusta odotetaan julmaa ja armotonta.

Siviileille ainoa mahdollisuus päästä pois Idlibistä on siirtyä Turkkiin. Tämä tie on tukittu. Turkki ei missään tapauksessa halua kolmea miljoonaa uutta pakolaista jo ennestään maassa olevien miljoonien lisäksi.

Turkki on rakentanut Syyrian-vastaiselle rajalleen muuria estämään pakolaisten tulon. Esimerkiksi uutiskanava Deutsche Wellen mukaan muurin edustalle, Syyrian puolelle on jo muodostunut pakolaisleirejä.

Yksi syy siihen, että Syyrian armeijan hyökkäys on toteutettu hyvin hitaasti voi olla halu ehkäistä äkillinen pakolaisvyöry ja siitä koituva humanitaarisen katastrofin paisuminen.

Turkki tasapainoilee

Asiantuntijat ovat hieman ymmällään siitä, mitä Turkki tavoittelee Idlibissä. Maa on mukana de-eskalaatiosopimuksessa ja sillä on tarkkailuasemia Idlibin rajoilla, myös Syyrian maaperällä.

Antti Pihlajamaan mukaan Venäjä on todennäköisesti turhautunut Turkkiin, koska sopimuksen mukaan Turkin kuului pitää kapinallisjärjestöt aisoissa ja estää niiden iskut Syyrian suuntaan. Tähän Turkki ei ole kyennyt.

Turkki on myös tukenut Idlibin kapinallisia. Turkin tukemat kapinallisryhmät pitävät hallussaan eräitä alueita Syyrian rajan tuntumassa. Näitä kapinallisia on myös ollut tukemassa Idlibin ääri-islamisteja, kun ne ovat tehneet vastaiskuja Syyrian armeijaa vastaan. Asiasta kertoo muun muassa al-Jazeera-uutiskanava.

Viime viikolla Turkin ulkoministeri Mevlut Cavusoglu vaati hyökkäyksen pysäyttämistä. Presidentti Recep Tayyip Erdogan kuvasi Syyrian ja Venäjän iskuja kouluja ja sairaaloita vastaan "käsittämättömiksi" puhuessaan viimeksi Venäjän presidentin Vladimir Putininkanssa, kertoo The New York Times.

Idlibin tulevaisuus näyttää synkältä

Syyrian viimeisen kapinallisalueen lähitulevaisuus vaikuttaa kammottavalta. Asiantuntijoiden mukaan näköpiirissä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin että kapinalliset vähitellen nujerretaan pommituksilla ja maahyökkäyksillä. Siviilit joutuvat sinnittelemään sodan jaloissa.

Onnettomaksi tilanteen tekee etenkin se, että ulkomaisen humanitaarisen avun pääsy Idlibiin vaikeutuu kaiken aikaa.

Syyrian armeija kohtelee kaikkia vihollisiksi kokemiaan täysin armotta, mutta ääri-islamistit eivät ole siinä suhteessa yhtään parempia. Idlibiä voidaan pitää laillisuuden mustana aukkona, jossa minkäänlainen oikeus ei toimi.

Länsimaat ovat tilanteen edessä voimattomia. EU:lla ei juuri ole keinoja toimia ja Yhdysvallat on muutenkin vetäytymässä Syyriasta. Neuvotteluja tilanteen ratkaisemiseksi ei ole näköpiirissä.

Kapinallisten vaihtoehdot ovat joko taistella loppuun asti tai paeta parhaansa mukaan. Pihlajamaa pitää mahdollisena, että jos heidän kohtaloaan ei ratkaista, he voivat siirtyä myös epäsymmetriseen sodankäyntiin, eli toisin sanoen terrorismiin.
 
Venäläiset saaneet mahdollisesti tappioita.

Russian Special Forces ambushed in Syria
Russian Special Forces were ambushed by Syrian rebels near the village of Khirbet al-Arus in the northwest of the Syrian Hama province, reported the Conflict Intelligence Team on Telegram.

According to the news agency Nors for Studies, a group of up to 23 Russian soldiers was ambushed. Several commandos were injured. However, on their official page, the militants reported that the Russians suffered casualties.

Nors for Studies also published photographs of items belonging to the Russian Special Forces. However, it has been impossible to trace these items back to a specific unit.

It was noted that the incident occurred on Saturday, May 25, 7.5 km from the place where war correspondent Oleg Blokhin photographed fighters that were allegedly officers of the Russian Federation’s FSB Special Purpose Center.

In Syria, north of the Hama province and south of Idlib, Syrian leader Bashar al-Assad’s offensive has continued for several weeks, supported by the Russian military, despite the Russian Federation, Turkey and Iran agreeing to a de-escalation zone.

Reuters writes that Turkey has increased arms sales to the rebels after failing to negotiate a truce with Russia.

Turkey also launched a large-scale ground and air operation in northern Iraq against the Kurds.

Russia, Syria, Turkey, FSB
 
Back
Top