Syyrian konflikti

Hyi hemmetti tuota. Onko Syyrilaiset upseerit avoimesti homoja?:oops:
Umpihomo upseerihan on nerokas veto Assadilta, tyyppi varmaankin henkilökohtaisista syistä haluaa panna joukkoihinsa vauhtia ettei pääse itse tutustumaan isisin tai jonkun vastaavan älläh äkbäär-porukan ”eheytymis-kurssille” jotka ovat paljon tehokkaampia kuin jeesus hihhulien vastaavat. Ainakin ne isisläisten kerrostalon katolta alas nakkaamat homot parantuivat homoudestaan kuin kerta laakista.
 
Täytyypi sanoa, että kun olen tässä viikonlopun seuraillut tuota tilanteen kehittymistä, niin en ole ihan samaa mieltä siitä että Venäjä on tässä jotenkin etevästi ohjailemassa asioita. Venäjälläkin on rajalliset resurssit, ja vanhojen varastojen tyhjentäminenkin kuluttaa resursseja, ja lisäksi sotakalustoon kohdistuvat takaiskut eivät ole mitään tavoiteltua PR:ää.

Minä epäilen, että Venäjä on tässä hieman uuden tilanteen äärellä, ja heillä menee aikansa ennenkuin kehittelevät tilanteeseen sopivan uuden doktriinin. Ei sillä, etteikö heillä olisi tämmöineniin skenaario jossain ollut - mutta vaihtoehtojen lukumäärä siroutuu päivä päivältä. Ehkä helpointa on antaa Erdoganin päästä kohtuulliseen välitavoitteeseen ja pyrkiä siitä takaisin sopimuspöytään. Sillee venäläisittäin; kaksi eteen yksi taakse, ja välillä kaksi taakse - yksi eteen.

Voipi olla näinkin. Ainakin katsotaa mitä tapahtuu ennen kuin mennään mihinkään suuntaan. Uutiset sanovat että Erdo ja Putte tapaisivat viikon loppupuolella. Jos näin on, siellä varmaan sovitaan taas hetkeksi aikaa tulitauosta ettei kenellekkään tule liian paha mieli. Ainakin sitten tiedetään jatkuuko kova rytinä vai palataanko takaisin alkuperäiseen tilaan.

Turkki on ryskänyt kovasti pari päivää. Sitä ei käy epäileminen vaikka nyt ei kaikkia hurjimpia tappioilmoituksia uskoisikaan. Eikä kukaan mielellään menetä rautaa, tyhmääkään. Toisaalta ilmeisesti Assadiitit ovat kyllä perääntyneet mutta jos tuo pitää paikkansa että esimerkiksi Saraqib on taas uudelleen hallituksen hallussa pommituksesta huolimatta, niin ei se viittaa suoranaiseen luhistumiseen. Joku Assadisti pistää vielä kampoihin ja uskaltaa jopa hyökätä. Jossain määrin yllättävää. Mutta kaikki tiedot tuolta ovat nyt vähän niin ja näin.

Olisi todella mielenkiintoista tietää, paljonko Turkki on menetänyt kalustoa. Ilmoitukset liikkuvat aika laajassa haarukassa. 2 isoa droonia - "useita" on väli jolla arviot maailmalla liikkuvat. Ja onko raskasta it:tä minkä verran toimintakunnossa? Kevyt ei kanna noihin isoihin drooneihin ilmeisesti. Ja toimiiko Turkki vain yöllä? En usko että alkavat maavoimilla ryskämään mutta kaikki on nyt mahdollista.

On tuo kyllä Assadille hankala paikka. Jos/kun Turkki jää tuonne, alueesta syntyy ikuinen kapinapesä ja ongelmien lähde Syyrialle. Pakko se on joskus ratkaista. Se, että nyt ei taida Assadilla ruuti riittää Turkkia vastaan on sitten toinen juttu. Venäjä ei lähde Turkkia vastaan suoraan. En ainakaan usko. Toki joku pommi saattaa "vahingossa" osua komentokeskukseen jossain vaiheessa.
 
Uskon sitten kun tuo menee itse henkilökohtaisesti putlerin kaulukseen kiinni, puheet on kun saddam husseinilla ennen vanhaan :cool:

Minä puolestani haluan kuulla Häkkäsen vastauksen kun Lavrov kysyy takaisin "Mitä ajattelitte sitten tehdä kun Turkin, Saudi-Arabian ja Emiraattien sunnijihadistiproxyt voittavat sisällissodan? Kauhisteletteko Twitterissä vai teettekö jotain konkreettista? "

edit: nimi korjattu oikeaksi
 

"Häkkäsen mielestä huomio tulisi kohdistaa juurisyyn eli siihen, miksi miljoonat ihmiset ovat joutuneet lähtemään liikkeelle Syyriasta"

Aivan.
Meinaako Häkkänen laittaa Obaman ja Cameronin korjaamaan asiat. Kenties Saudi kuningas myös mukaan talkoisiin. Vai lähetetäänkö pakolaiset näihin maihin.

assad-must-go-curse-politicians-gone.jpg
 
  • Tykkää
Reactions: e7i
Poikkeuksellisen korkea drone-merkitys johtuu aivan omalaatuisesta pelikirjasta. Teoriassa saman kylän yläpuolella voi olla venäläisten hävittäjä ja turkkilaisten vempele, ja molemmat pommittavat ristiin eri osapuolia, toisista välittämättä, niin onhan tässä aikamoinen hockey night sääntöjen osalta.
///
Niin ja Turkin pitää kyllä lyödä lisää kortteja pöytään jos haluaa pärjätä tässä pokeri-pelissä. Lennokit ammutaan herkästi alas tai viestiyhteyksiä häiritään.
 
Viimeksi muokattu:
Mielestäni länsimaiden salliva tai ainakin sormien läpi katsova suhtautuminen Turkin operaatioon on paljon isompi ongelma. Käytännössä se legitimoi täysin omin luvin tehtävät interventiot naapurimaan alueelle, mikä on meidän kannaltamme paljon isompi ongelma kuin se, että Venäjä pommittaa Syyrian kapinallisia.

Offtopic:
Koulussa ysärillä opettaja kertoi vakavissaan luokalle, että arabikulttuurissa seksiä harrastetaan naisten kanssa pelkästään lasten teon vuoksi. Todellinen rakastelu tapahtuu sitten miesten kesken.
Tämä sanonta liittyy ymmärtääkseni afgaaneihin, joilla on erittäin ikävä tapa hyväksikäyttää heikommassa asemassa olevien perheiden poikia.
Talebanin ja fundamentalistisen islamin suosio siellä perustuukin merkittävältä osalta siihen, että tästä "bacha bazi" -tavasta sai talebanihallinnon uudistusten myötä kuolemanrangaistuksen. Länsimaiden väliintulo ikävä kyllä palautti valtaan vanhat voimat, ja samalla myös em. ilmiön.

Hyi hemmetti tuota. Onko Syyrilaiset upseerit avoimesti homoja?:oops:
Ymmärtääkseni perinteisesti arabikulttuurissa ei ole ollut varsinaista vastinetta koko termille, vaan asia on ollut niin kuin välimerellisissä kulttuureissa ennen kirkon ylivaltaa: miehekkyys on sidottu siihen, että on se hallitseva osapuoli.
 
Hyvä TurkkiRiippumatta siitä, mitä mieltä on yhteiskuntajärjestelmästäja Turkin johtajasta, aina on ilo nähdä kun sotataitoa on. Ja todella on mielenkiintoista nähdä, kumpi kyntää ensin Syyrian maaperää, Su-34 vaiko F-16.

Surullista on koko asiassa Syyrian kansan ääretön kärsimys. Ja jos joku väittää että esim Venäjä on Syyrian kansan puolella ja vastapuoli on pelkkää terrorismia niin eppäillä soppii Mitä tulee rauhaan tuossa maailmankolkassa, voinee referoida erästä naiskirjailijaa joka taisi todeta Jerusalemista joskus 1930 luvulla jotenkin näin: Kamala paikka, kaikki sotii kaikkia vastaan. Kuka ikinä pääseekin niskanpäälle lopulta, ei saa olla ikinä ( todella) rauhassa. Sama pätee Syyriaan 2020 luvulla, sen uskaltaa jo ennustaa. Eipä tuosta ole muuta sanottavaa vanhalla historioitsijalla, joka on seurannut mp: nettiä ja sen hyviä kirjoittajia jo vuodesta 2010
 
Mielestäni länsimaiden salliva tai ainakin sormien läpi katsova suhtautuminen Turkin operaatioon on paljon isompi ongelma. Käytännössä se legitimoi täysin omin luvin tehtävät interventiot naapurimaan alueelle, mikä on meidän kannaltamme paljon isompi ongelma kuin se, että Venäjä pommittaa Syyrian kapinallisia.


Tämä sanonta liittyy ymmärtääkseni afgaaneihin, joilla on erittäin ikävä tapa hyväksikäyttää heikommassa asemassa olevien perheiden poikia.
Talebanin ja fundamentalistisen islamin suosio siellä perustuukin merkittävältä osalta siihen, että tästä "bacha bazi" -tavasta sai talebanihallinnon uudistusten myötä kuolemanrangaistuksen. Länsimaiden väliintulo ikävä kyllä palautti valtaan vanhat voimat, ja samalla myös em. ilmiön.


Ymmärtääkseni perinteisesti arabikulttuurissa ei ole ollut varsinaista vastinetta koko termille, vaan asia on ollut niin kuin välimerellisissä kulttuureissa ennen kirkon ylivaltaa: miehekkyys on sidottu siihen, että on se hallitseva osapuoli.
Kannattaisiko miettiä asiaa hieman eri näkökulmista?
 
Hyvä TurkkiRiippumatta siitä, mitä mieltä on yhteiskuntajärjestelmästäja Turkin johtajasta, aina on ilo nähdä kun sotataitoa on. Ja todella on mielenkiintoista nähdä, kumpi kyntää ensin Syyrian maaperää, Su-34 vaiko F-16.

Surullista on koko asiassa Syyrian kansan ääretön kärsimys. Ja jos joku väittää että esim Venäjä on Syyrian kansan puolella ja vastapuoli on pelkkää terrorismia niin eppäillä soppii Mitä tulee rauhaan tuossa maailmankolkassa, voinee referoida erästä naiskirjailijaa joka taisi todeta Jerusalemista joskus 1930 luvulla jotenkin näin: Kamala paikka, kaikki sotii kaikkia vastaan. Kuka ikinä pääseekin niskanpäälle lopulta, ei saa olla ikinä ( todella) rauhassa. Sama pätee Syyriaan 2020 luvulla, sen uskaltaa jo ennustaa. Eipä tuosta ole muuta sanottavaa vanhalla historioitsijalla, joka on seurannut mp: nettiä ja sen hyviä kirjoittajia jo vuodesta 2010
Mitä se Juice lauloikaan kappaleessa "musta aurinko nousee"? .. niin saanen vastata itselleni ja omaan kysymykseeni...loiset

Edit:

Ei tee kyllä yhtään kipeää mihinkään suuntaan, paitsi siviilien ja viattomien ihmisten!
 
Meni sitten se uskottavuus tähänkin pellehermanniin. Venäjä ruotuun ja miljoonat syyrialaiset pakolaiset. Voi Jeesus.
Ilmeisesti ei ole tilanteen tasalla mut silti piti kommentoida. Näin päästään pikavauhtia A.Stubbin tasoiseksi kommenttiautomaatiksi, laadusta niin väliä.
 
Back
Top