Talvisodan henki - möläytyksiä

CarlH

Korpraali
No niin, laitetaas ensimmäinen threadi tänne uudelle vänkäysfoorumille. Henkilökohtaisesti minua on pitkään ällöttänyt talvi- ja jatkosodan liittäminen asioihin joiden kanssa niillä ei ole mitään tekemistä. Tänä aamuna kahvit meinasivat kuitenkin lentää lehdelle kun luin Marja Tiuran oheista tajunnanvirtaa:

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Tiura+Olen+syyt%C3%B6n+kuten+Suomikin+talvisodan+j%C3%A4lkeen/1135256047792

Tiura: Olen syytön kuten Suomikin talvisodan jälkeen

Helsingin Sanomat pyysi maanantaina alkuillasta kansanedustaja Marja Tiuralta kommenttia siihen, että liikemies Arto Merisalo pyysi häntä lobbaamaan erikoiskauppaa koskevaa lainmuutosta vastaan.

...

”Suomi on ollut aina oikeudenmukainen maa kansalaisilleen. En tahdo uskoa, että laki kohtelisi minua toisin. Minulle soitti äskettäin vanha lotta Kangasalta, joka kertoi Tali–Ihantalan -taisteluista. Olen saanut paljon kannustusta, mutta tämä veteraani teki minuun erityisen syvän vaikutuksen; vaikka tankit ovat jo ovella, pitää uskoa isänmaahan”, Tiura kirjoitti.

”Minä en pysty tietenkään tässä vaiheessa puolustautumaan muuten kuin sanomalla, että olen syytön. Niin muuten sanoi Suomikin talvisodan jälkeen.”
 
Enää puuttuu samaistuminen sotasyyllisyysoikeudenkäynteihin: "Kansa kyllä tietää, että olin syyttömänä tuomittu."

"Uhreja. Moraalin siirtymäkauden uhreja. Niitähän me kaikki tietysti olemme." sanoi entinen japanilaiskirjailija.
 
Oksettavaa ja ällöttävää. Isänmaa tulee mieleen aina silloin, kun siitä on hlökoht. etua. Tai otaksutaan olevan.

Saa nähdä saako rva Tiura TORJUNTAVOITON väärinymmärtäjien hyökkäyksestä. Ajavatko toimittajat miinaan? Onko hra Ainola antanut nasevia neuvoja, miten kositaan KANSAN karttuisat rivistöt yhteen rintamaan Rouvan puolesta?

"miks hei kansalaiset ei äänestä, miks ihmeessä"- osa kansasta on varmaan saanut jo tarpeekseen näistä näytelmistä.
 
baikal kirjoitti:
Isänmaa tulee mieleen aina silloin, kun siitä on hlökoht. etua. Tai otaksutaan olevan. Saa nähdä saako rva Tiura TORJUNTAVOITON väärinymmärtäjien hyökkäyksestä.

Joo ehkä noilla talvi- ja jatkosodan tapahtumilla nyt vain on niin keskeinen osa suomalaista kollektiivista identiteettiä että noita sotametaforia toistellaan sitten automaattisesti joka yhteyksissä kun oma identiteetti on uhattuna tai sitä pitää vahvistaa. Tai jotain.

Mutta kyllähän tuo yhden sodan kokemuksiin uppoutuminen myös sumentaa ajattelua. Tuntuu ettei edelleenkään oikein mitään turvallisuuspolitiikan kysymyksiä voi Suomessa pohtia sivuamatta jollain tavalla talvi- ja jatkosotaa. Vaikka kuinka olen perinteiden vaalimisen kannalla niin eihän tuo voi olla mikään ideaalitilanne.
 
Museo kirjoitti:

Juu, kukaan ei vaadi takaisin Hattujen sodan henkeä tai Suomelle Pähkinäsaaren rauhan rajoja...:rolleyes:
 
Museo kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Isänmaa tulee mieleen aina silloin, kun siitä on hlökoht. etua. Tai otaksutaan olevan. Saa nähdä saako rva Tiura TORJUNTAVOITON väärinymmärtäjien hyökkäyksestä.

Joo ehkä noilla talvi- ja jatkosodan tapahtumilla nyt vain on niin keskeinen osa suomalaista kollektiivista identiteettiä että noita sotametaforia toistellaan sitten automaattisesti joka yhteyksissä kun oma identiteetti on uhattuna tai sitä pitää vahvistaa. Tai jotain.

Mutta kyllähän tuo yhden sodan kokemuksiin uppoutuminen myös sumentaa ajattelua. Tuntuu ettei edelleenkään oikein mitään turvallisuuspolitiikan kysymyksiä voi Suomessa pohtia sivuamatta jollain tavalla talvi- ja jatkosotaa. Vaikka kuinka olen perinteiden vaalimisen kannalla niin eihän tuo voi olla mikään ideaalitilanne.

Minä taas en ole edes vähääkään perinneihminen. En toki pidä perinneasioita tyhjänpäiväisinä, mutta ei ole mun juttuni.

Toki johtavat sotilaat osaavat tuon gloori gloori-hallelujaa- puolen, mutta en usko, että sillä alalla on kukaan voinut jämähtää Talvisodan Raatteen tien ja Summan aikoihin.

Se taas, että siviilit VETOAVAT VOIMALLISESTI johonkin Talvisodan henkeen blaablabadiblaa....yleensä vielä hlöt, jotka eivät ole Talvisotaa edes olleet kokemassa noin niiku perskohtaisesti, se on lähinnä säälittävää, mutta puree yleisöön ainakin jollain tasolla.

Olisko Juhantalon, Tiusasen ja Kourin pitänyt vedota tähän, olisko jäänyt tuomiot tulematta?
 
baikal kirjoitti:
Minä taas en ole edes vähääkään perinneihminen. En toki pidä perinneasioita tyhjänpäiväisinä, mutta ei ole mun juttuni.

Tarkoitin lähinnä että ihmiset jotka eivät ymmärrä historiaansa ovat aika juurettomia ja pahimmillaan toistavat samoja virheitä. Mutta oikeassa maailmassa ei oikein omillaan pärjää jos ei osaa katsoa tulevaisuuteen ja tarttua tilaisuuksiin. Eikä oikein minkään kioskin pyörittäminen onnistu jos ei edes yritä ymmärtää lukuja ja logistiikkaa.

Asiasta toiseen:
Tänäänhän Hesarin mielipidepalstalla joku Malesiasta Suomeen muuttanut mamu kertoi päässeensä mukaan suomalaiseen yhteisöön ja kulttuuriin vasta kun löysi kiinnostuksen talvisotaan. Hänen mukaansa jokaisen maahanmuuttajan tulisikin löytää oma talvisotansa jotta kotoutuminen onnistuisi…
 
Romanikerjäläisten pitäisi siis älytä panna kaulaan kyltti: TALVISODAN MUISTOKSI tahi TORJUNTAVOITTOJEN HENGESSÄ MENNÄÄN vai olisko MUISTA TALVISODAN SOLIDAARISUUS JA YHTEISHENKÄYS.
 
Back
Top