Talvisota 75 vuotta sitten

Ottoville

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Kuten näkyy, BARejakin on meillä ollut.




Mutta "sotilaskäsiaseet suomessa 1918-1988",mukaan suomen ei tuotu yhtään alkuperistä BAR;ia. Vaan tänne tuotiin ainoastaan, sen eri maiden, valmistamia kopioita.






Ensimmäinen reunatta olisi lähinnä Kulsprutegevär m/21.
Niitä saatiin tammi-helmikuun aikana suomeen 130kpl ruotsista.
Ja kaikkiaan aseita oli PV:n halussa 12,06,1940 350kpl


Toinen, kolmas ja viides ase näyttäisi olevan FN BROWNIG D.
Joka oli Belgialaisten jatkokehitelmä BAR:ist, jossa oli mm vaihdettava piippu.
Näitä aseita tuli suomeen helmikuussa 1940 700kpl.


Toinen vasemmalta on ilmeisesti puolalainen Polish M-28 Brownig.
Joka on jäänyt suomalaisten käsiin sota saaliina.
 

vz

Kersantti
Siinähän onkin mielenkiintoinen lajitelma aseita. Kuvaa hyvin miten sekalaista Suomen armeijan kalusto tuohon aikaan oli.

Siinä näyttäisi olevan(oikealta laidalta lähtien):
- Kulsprutegevär m/21(Ruotsi)
- FN Browning D(Belgia)
- FM 24/29 (Ranska)
- Chauchat (Ranska)
- RKM wz.28 (Puola)
- ZB-26 (Tsekkoslovakia)
- Tankki Emma
- Tavallinen Emma, DP-27

Loput ovatkin pst-kivääreitä. Alhaalla Lewis-pikakiväääri.
 

vz

Kersantti
Ei se BAR nyt kovinkaan hyvä ollut ja ei tainnut olla pikakivääriksi aikoinaan tarkoitettu.

Itse muistan erään sodan käyneen sanoneen, että kyllä se L/S-26 toimi ja huolellisella hoidolla oli ihan ok ase. Huonona puolena oli pienet lippaat.

Jos oli mahdollisuus vaihtaa se Emmaan niin varmaan se heti vaihdettiin jo isompien lippaiden takia. Eikä helpompi huollettavuus varmasti haitannut sekään.

Eräs vaihtoehto ennen sotia olisi ollut Sampo L-34, mitä muistaakseni aikoineen suunniteltiinkin jossakin suhteessa. Kaasumäntätoimisena olisi ollut varmasti Lahti/Salorantaa parempi ase.
 

TT

Eversti
Siinähän onkin mielenkiintoinen lajitelma aseita. Kuvaa hyvin miten sekalaista Suomen armeijan kalusto tuohon aikaan oli.

Siinä näyttäisi olevan(oikealta laidalta lähtien):
- Kulsprutegevär m/21(Ruotsi)
- FN Browning D(Belgia)
- FM 24/29 (Ranska)
- Chauchat (Ranska)
- RKM wz.28 (Puola)
- ZB-26 (Tsekkoslovakia)
- Tankki Emma
- Tavallinen Emma, DP-27

Loput ovatkin pst-kivääreitä. Alhaalla Lewis-pikakiväääri.
Nuo Lewisit (vai Lewikset?) pisti eniten silmään. Oliko tuo isompi noin monirivinen pyöreä lipas kuinka varmatoiminen? Nähnyt vain myönteisiä arvioita mutta puolueelliselta brittitahoilta. Jotka toisaalta haukkuivat Stenin lyttyyn ehkä vain kelvottomien lippaiden takia. Josta opin että lipas on elintärkeä ja joskus aliarvioitu osa asejärjestelmää ja sen toimivuutta. Koskisen Suomi-lipas oli vissiin ihan hyvä? (Nyt ei uskalla enää mistään olla niin varma kuin pienenä oli näistä kai Korkkareista ensipäätä lukiessa... Suomea pääsin intissä ampumaan vain tankolippaalla joten rummut ja emmat ihan tuntemattomia)
 

Jati

Kersantti
Nuo Lewisit (vai Lewikset?) pisti eniten silmään. Oliko tuo isompi noin monirivinen pyöreä lipas kuinka varmatoiminen? Nähnyt vain myönteisiä arvioita mutta puolueelliselta brittitahoilta. Jotka toisaalta haukkuivat Stenin lyttyyn ehkä vain kelvottomien lippaiden takia. Josta opin että lipas on elintärkeä ja joskus aliarvioitu osa asejärjestelmää ja sen toimivuutta. Koskisen Suomi-lipas oli vissiin ihan hyvä? (Nyt ei uskalla enää mistään olla niin varma kuin pienenä oli näistä kai Korkkareista ensipäätä lukiessa... Suomea pääsin intissä ampumaan vain tankolippaalla joten rummut ja emmat ihan tuntemattomia)
Eikös tuossa Lewis-pk:ssa ole ihan normaali 1-kerroksinen lipas?
Koskisen rumpulippaassa ei liene muuta vikaa kuin lipastamisen hankaluus verrattuna useimpiin tankolippaisiin..mutta 40 patruunan rumpuun verrattuna patruunat saa sentään lipastaa kanta alaspäin:D
Lippaan toimivuudesta tai toimimattomuudestahan se aseen varmuus pitkälti riippuu.
 

TT

Eversti
Eikös tuossa Lewis-pk:ssa ole ihan normaali 1-kerroksinen lipas?
Koskisen rumpulippaassa ei liene muuta vikaa kuin lipastamisen hankaluus verrattuna useimpiin tankolippaisiin..mutta 40 patruunan rumpuun verrattuna patruunat saa sentään lipastaa kanta alaspäin:D
Lippaan toimivuudesta tai toimimattomuudestahan se aseen varmuus pitkälti riippuu.
Taisi olla Lewisin isommassa lippaassa pateja kiertämässä useammassa kerroksessa. Ja oliko tuo Lahden alkuperäinen rumpu 50 patin luokkaa vai noinkin pieni? Tuo kanta alaspäin lataaminen patien kaatuilematta oli kai iso etu... no, helppo arvuutella kun mitään noista ei pääsyt käpistelemään.
 

Ottoville

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Taisi olla Lewisin isommassa lippaassa pateja kiertämässä useammassa kerroksessa. Ja oliko tuo Lahden alkuperäinen rumpu 50 patin luokkaa vai noinkin pieni? Tuo kanta alaspäin lataaminen patien kaatuilematta oli kai iso etu... no, helppo arvuutella kun mitään noista ei pääsyt käpistelemään.
 
Viimeksi muokattu:

Jati

Kersantti
Taisi olla Lewisin isommassa lippaassa pateja kiertämässä useammassa kerroksessa. Ja oliko tuo Lahden alkuperäinen rumpu 50 patin luokkaa vai noinkin pieni? Tuo kanta alaspäin lataaminen patien kaatuilematta oli kai iso etu... no, helppo arvuutella kun mitään noista ei pääsyt käpistelemään.
Lewiksestä en tiedä mutta kuvan tankki-emman lipas on 3-kerroksinen.

Suomi-kp:n lippaista
40 patruunan on se alkuperäinen rumpu.
Alkuperäinen tanko nimellisesti 25, käytännössä vähemmän. Yleisin lipas tuo noin 70 patruunan rumpu ja 50 patruunan ruumisarkku. Sotien jälkeen aseet avarrettu että 36 patr. ruotsalaismallinen tankolipas menee paikalleen.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: TT

John Hilly

Kenraali
Lewiksestä en tiedä mutta kuvan tankki-emman lipas on 2-kerroksinen.

Suomi-kp:n lippaista
40 patruunan on se alkuperäinen rumpu.
Alkuperäinen tanko nimellisesti 25, käytännössä vähemmän. Yleisin lipas tuo noin 70 patruunan rumpu ja 50 patruunan ruumisarkku. Sotien jälkeen aseet avarrettu että 36 patr. ruotsalaismallinen tankolipas menee paikalleen.
Meillä oli 70 rumpulippainen Suomi kp vartioaseena. Aloskaskokeessa oli yhtenä ratina rumpulippaan täyttö. Koko jaosepäonnistui ja ko. rasti piti tuloksissa hylätä. Minulle ainakin ongelmia tuotti se, että patruunat tuppasivat kaatumaan, jos lipas oli kädessä hiemankin vinossa. Tosin ei me paljoa oltu harjoiteltukaan it-miehiä kun olimme.

Kyllä täytyy kunnioittaa veteraaneja, jtka lipastivat nopeasti rumpulippaita talvipakkasillakni.
 
  • Tykkää
Reactions: TT

Herman30

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Se tapaus joka on esikuvana kohtaukselle kun Rokka tappaa joukkueellisen venäläisiä niin siinä kuljetettiin Pylkäkselle täytettyjä lippaita jostain kauempaa takaa. Ei lipastettu taistelupaikalla kuten elokuvassa.
 

Old Boy

Ylipäällikkö
Meillä oli 70 rumpulippainen Suomi kp vartioaseena. Aloskaskokeessa oli yhtenä ratina rumpulippaan täyttö. Koko jaosepäonnistui ja ko. rasti piti tuloksissa hylätä. Minulle ainakin ongelmia tuotti se, että patruunat tuppasivat kaatumaan, jos lipas oli kädessä hiemankin vinossa. Tosin ei me paljoa oltu harjoiteltukaan it-miehiä kun olimme.
Ihan liian vaativa koe P-kaudella. Sopii paremmin esim AUKin koulutustason mittaukseen. Oli vartioaseena monessa varuskunnassa. Antoihan se uskottavuutta vartiomiehelle eikä kuula lentäny kilometrien päähän jos asetta joutui tarkoituksella/vahingossa käyttämään. Ongelma sen sijaan oli kun Kylmän sodan aikana vartiotehtävät alkoivat heti valan jälkeen eikä käyttäjät olleet vielä saaneet aseelle riittävää koulutusta. Niinpä joskus sattui että pakeneva murtovaras sai peräänsä koko lippaallisen kuulia. Antoi ainakin vauhtia...
 

inscout

Kenraali
Ihan liian vaativa koe P-kaudella. Sopii paremmin esim AUKin koulutustason mittaukseen. Oli vartioaseena monessa varuskunnassa. Antoihan se uskottavuutta vartiomiehelle eikä kuula lentäny kilometrien päähän jos asetta joutui tarkoituksella/vahingossa käyttämään. Ongelma sen sijaan oli kun Kylmän sodan aikana vartiotehtävät alkoivat heti valan jälkeen eikä käyttäjät olleet vielä saaneet aseelle riittävää koulutusta. Niinpä joskus sattui että pakeneva murtovaras sai peräänsä koko lippaallisen kuulia. Antoi ainakin vauhtia...
Kerran rummulla kokeilin. Lataaminen oli kauheaa...

Sattui huonompi lipas. Sarjatulella 3-4 laukauksen jälkeen tuli aina vika joka oli yleensä vinosyöttö. Joka lähti latausliikkeellä pois. Vääpeli oli vieressä ja antoi komennot, mutta noin kymmenenne häiriön kohdalla allekirjoittaneella meni hermo. Laskin piipun alas ja vetäisin liikkuvista ilma käskyä. Ja eikös juuri sillä kerralla kyseessä ollut laukeamaton joka lähti heti kun vedin taakse. Edessä pölähti.

Jatkoin sitten leikin loppuun käskystä (edes siihen aikaan kapiaiset eivät antaneet kauheasti runtua kuleille joilla oli ladattu ase ja 11 päivää puskaa takana:)). Mutta kun lipas oli tyhjä niin sitten juostiin. Ja paljon:)., Vääpeli Te:llä ja minulla oli toki hiukan taustaa mutta oikeassa hän oli.

Mukava ase ampua mutta täysi luuska verrattuna RK:hn.
 

miheikki

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Teemu Keskisarja: Suomea ei uhannut talvisodassa itsenäisyyden menetys vaan kansanmurha
Julkaistu: 21.11. 14:36 , Päivitetty: 21.11. 20:00

Historioitsija Teemu Keskisarjan mukaan Suomen kohtalo olisi ollut karu, jos maa olisi talvisodan jälkeen miehitetty.

Historioitsija Teemu Keskisarjan mukaan historia ei tunne parempia pakolaisia kuin Suomen karjalaiset evakot.

– Aika harvan evakon loppuelämän myrkytti viha Neuvostoliittoa kohtaan, vaikka aihetta siihen olisi ollut, Keskisarja sanoi Iltasanomien Talvisota-tilaisuudessa keskiviikkona. Se pidettiin Helsingin Sanomatalossa.

– En ole toipunut Viipurin menetyksestä, se oli paras osa Suomea, Keskisarja, 48, sanoi.

Hänen mukaansa talvisodan lopulla Suomea ei uhannut vain itsenäisyyden menetys vaan kansanmurha.

– Ette kai luule, että Stalin olisi puhdistanut Suomen hellemmin kuin Baltian. Että hän ei olisi tuhonnut Suomen upseereita kuten Puolan upseerit Katynissa, historioitsija suorastaan huusi vaikuttuneelle yleisölleen.

Keskisarjan mukaan Stalinin Neuvostoliitto oli suoranainen ”pahan valtakunta”, joka oli surmannut 10 miljoonaa omaa kansalaistaan nälänhädissä ja puhdistuksissa, joukossa 25 000 suomalaista.

– Mikään ei uhannut Leningradia, hän totesi sodan väitetyistä syistä.

– Siinä oli kyse ikivanhasta asiasta, että iso haluaa valloittaa pienempänsä.

Suomalaista sankaruutta
Sodan ensimmäinen käännekohta oli Tolvajärven taistelu joulukuussa 1939. Siellä suomalaiset yllättäen pysäyttivät neuvostodivisioonan.

– Se eteni hiukan uhkarohkeasti ja suojaamatta. Suomen päämaja huomasi sen ja lähetti paikalle uhkarohkeimmat upseerit Paavo Talvelan ja Aaro Pajarin.

Keskisarjan mukaan taistelun suuri merkitys oli, että maailman silmissä se muutti Suomen ”uhrikansasta” ”sankarikansaksi”. Sitä oli järkevää auttaa.

– Ensimmäisenä sotaviikkona suomalaiset upseerit ja sotilaat halusivat taistella, koska hyökkäys tunnettiin epäoikeudenmukaiseksi. Ei kuitenkaan uskottu voittoon vaan että Kuusisen hallituksen lippu pian liehuisi Helsingissä. Kun selvisi, että Daavid voi vahingoittaa Goljatia, tuli usko. Ei suomalainen heittäydy tankin alle tai tee polttoitsemurhaa, jos siitä ei ole hyötyä.

Raatteen tie
Uskoa toi myös voitto Raatteen tiellä. Keskisarja ymmärtää hiukan puna-armeijan komentajia.

– Ei kukaan ollut hyökännyt modernilla kalustolla arktisessa erämaassa. Sitä piti verisesti kokeilla.

Suomalaisten lisäksi puna-armeijan hyökkäyksen pysäytti lumi ja pakkanen. Niihin oli varauduttu käsittämättömän huonosti.

– Jos Suomi olisi katkaistu kahtia, se olisi ollut siinä. Raatteen tie ei ole myytti, vaan monen asian nyytti. Suomalaiset taistelivat urheasti ja oppivat nopeasti.

Tolvajärven ja Raatteen voitot loivat liikaakin luottamusta suomalaisin. Lehdissä kirjoitettiin, että korvauksena rauhasta pitäisi saada alueita Neuvostoliitolta. Koko rintamalla tilanne oli synkempi.

– Siksi rauha tuli sellaisena yllätyksenä. Meidänhän piti olla voitolla.

Voit lukea lisää talvisodan taisteluista sekä rintaman koskettavista ihmiskohtaloista Ilta-Sanomien Talvisota-erikoislehdestä.
 

Ottoville

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
19-vuotias Sanni Viskari joi aamukahviaan, kun yhtäkkiä räjähti: Talvisota syttyi varoittamatta ja kylä jäi vihollisen puolelle vangiksi – keväällä Suomen rajalla pääsi itku



Sanni Viskari oli 19-vuotias talvisodan syttyessä 80 vuotta sitten. Kotona Vantaalla on paljon muistoesineitä sekä valokuvia syntymäpitäjästä Suojärveltä.
KUVA: Emilia Kangasluoma



Talvisodan syttyessä itärajan pinnassa jäi yli 2 000 suomalaista evakuoimatta. He joutuivat vankileireille ja pääsivät takaisin Suomeen vasta kaksi kuukautta sodan loppumisen jälkeen. Kovia kokeneista lapsista, naisista ja vanhuksista ei ole puhuttu paljon. Nyt 99-vuotias Sanni Viskari ja 91-vuotias Soja Kortelainen kertovat tarinansa. Talvisodan syttymisestä on kulunut 80 vuotta 30. marraskuuta.

Se marraskuun aamu ei valjennut tavanomaisen harmaana. Sanni Viskari (s. 1920) istui kaikessa rauhassa aamukahvilla sisarensa perheen luona Suojärven Hautavaarassa lähellä Suomen itärajaa. Yhtäkkiä kuului ampumista ja pauketta.
Hetkessä aamuhämärä vaihtui leiskuviksi väreiksi. Ilma oli täynnä tykkitulta ja pommien räjähdyksiä.
Nyt Viskaria jo naurattaa, kun hän muistelee 80 vuoden takaisia kauhunhetkiä.
– Mentiin kaikki perunakuoppaan piiloon.
Lattian alla olevaan kellarinluukkuun ahtautui koko karjalainen suurperhe: sisar, tämän neljä lasta, sisaren miehen veljen perhe kahden lapsensa kanssa, talon 80-vuotiaat vanhaisäntä ja vanhaemäntä sekä kyläilemässä ollut Viskari.

Sanni Viskarin synnyinkoti oli karjalaistyylinen hirsitalo Suojärven Ignoilan kylässä.
Myöhemmin se korotettiin kaksikerroksiseksi.

Kun pauke viimein hiljeni ja seurue kömpi ylös, asianlaita alkoi valjeta: Neuvostoliitto oli hyökännyt Suomeen.
Sanni Viskari ja pari tuhatta muuta suomalaista siviiliä jäivät vihollislinjojen taakse vangeiksi.
Seuraavan kerran he pääsivät Suomeen vasta kaksi kuukautta talvisodan päättymisen jälkeen toukokuussa 1940.

Pakoon oli turha enää yrittää
Sanni Viskari oli talvisodan syttyessä 19-vuotias neitonen. Hänen kotinsa oli Ignoilan kylässä Suojärven Hyrsylänmutkassa. Marraskuun loppupäivinä vuonna 1939 hän oli lähtenyt käväisemään sisarensa luona Hautavaarassa, jonne oli kotoa viitisentoista kilometriä.
Isä oli lähettänyt hänet katsomaan, miten naisväki pärjäsi siellä yksinään. Miehet oli kutsuttu jo aiemmin syksyllä sotapalvelukseen.

Yli 2 000 siviiliä jäi evakuoimatta talvisodan syttyessä.

Kyläreissunsa aikana Viskari sairastui ja jäi muutamaksi päiväksi odottelemaan vointinsa paranemista. Aamukahvipöydässä hän kertoi isäntäväelleen tuntevansa itsensä terveeksi ja aikovansa palata kotiin. Sitten räjähti.
Hyrsylänmutkan pohjoisin kylä Hautavaara oli ensimmäisiä alueita, jotka joutuivat varhain marraskuun 30. päivän aamuna puna-armeijan tulituksen kohteeksi. Neuvostojoukot valtasivat Suojärven rajakylät välittömästi, eikä asukkailla ollut mitään mahdollisuutta päästä pakoon. Evakuointi oli myöhäistä.
Jotkut kyläläisistä onnistuivat pakenemaan suomalaisten vartiosotilaiden mukana Suomeen. Pienten lasten ja huonokuntoisten vanhusten kanssa vaivalloista pakomatkaa metsiä myöten ei voinut edes yrittää. Marraskuu oli ollut verraten lauha, eivätkä lukuisat suot olleet edes kokonaan jäätyneet.

Aira Samulin teki Hyrsylänmutkasta tunnetun
Vallatuille alueille jäi kaikkiaan noin 2 500 suomalaista siviiliä muun muassa Suomussalmella, Kuusamossa, Petsamossa ja Suojärvellä.
Eniten sodan jalkoihin jääneitä oli Suojärvellä Laatokan Karjalassa, kaikkiaan noin 1 900 henkeä. Lähes puolet heistä asui Hyrsylänmutkassa.
Kolmen kyläkunnan muodostama Hyrsylänmutka työntyi kuin umpisuoli Neuvostoliiton puolelle Suomi-neidon itäisimmästä kyljestä. Matkaa Niiralan-Värtsilän nykyiseltä raja-asemalta on jonkin verran yli sata kilometriä.


Jos paikannimi tuntuu tutulta, ei ihme. Se on tanssitaiteilija ja artisti Aira Samulinin syntymäpaikka. Hän perusti sittemmin Lohjalle samannimisen matkailuyrityksen karjalaistyylisen talonsa yhteyteen.
Samulinin perhe ei joutunut vangiksi, sillä he olivat muuttaneet Hyrsylänmutkasta pois jo ennen sodan syttymistä. He ehtivät viimeiseen Suomeen lähteneeseen evakkojunaan.

Rajakylät haluttiin pitää asutun näköisinä?
Miten on mahdollista, että kaikkia suomalaisia ei evakuoitu sodan jaloista?
Tietokirjailija Ari Haasio on yhdessä Erkki Hujasen kanssa tutkinut opinnäytetyössään evakuoimatta jääneiden suojärveläisten kohtaloita.
Haasion mukaan evakuointikäskyt annettiin Suomenlahden saarille 28. marraskuuta ja muualle Suomeen 30. marraskuuta. Laatokan Karjalan rajakylille se oli liian myöhäistä.
On mahdollista, että rajaseudun kylät haluttiin pitää asutun näköisinä viimeiseen asti. Tilanne Suomen ja Neuvostoliiton välillä oli tulenarka. Jos rajakyliä olisi alettu tyhjentää, se olisi voitu tulkita sodan valmisteluksi. Toinen vaihtoehto on, että sodan ei uskottu edes alkavan.
Myös Viskarin perhe ehti syksyllä jo kerran pakkautua autoon tarkoituksenaan lähteä evakkoon. Heidät käännytettiin takaisin ja sanottiin, että mitään sotaa ei tule.
– Luulen, että tarkoitus oli näyttää Neuvostoliitolle, että Hyrsylänmutka on asuttu, Sanni Viskari sanoo.

Sotilaat olivat vallanneet koko talon
Tykistötulen vaiettua Hautavaaran asukkailla oli hätääntynyt ja epäuskoinen olo. Viskari mietti, pääsisikö kirkonkylälle vielä hevoskyydillä järven yli. Renki oli kuitenkin lähtenyt ja vienyt mukanaan talon ainoan hevosen, jota ei ollut otettu sotapalvelukseen.
– Kauempana metsässä oli sukulaistalo. Sinne lähdimme pyrkimään, hän muistelee.
Perille naiset ja lapset eivät koskaan päässeet. Pelästyksissään he piiloutuivat heinälatoon ja kyhjöttivät heinien alla useita tunteja. Pellolla ratsasti kolme sotilasta tarkastamassa latoja. Ihmeen kaupalla he jättivät naisten piilopaikan rauhaan, vaikka lumeen painuneista jäljistä täytyi näkyä, että siellä ollaan.

Helpotus oli suuri, kun siviilivangit pääsivät talvisodan jälkeen takaisin Suomeen.
Kuvassa Sanni Viskari on 22-vuotiaana Helsingissä.

– Ilta alkoi hämärtyä. Silloin sanoin muille, että kyllä meidän on nyt lähdettävä takaisin kotiin. Lehmätkin olivat lypsämättä, Viskari kertoo.
Niin he palasivat sisaren kotitaloon, jonka puna-armeijan sotilaat olivat ottaneet haltuunsa. Puhelinlinjat oli katkottu irti, ja paikkoja oli pengottu. Emännän aamulla alustama leipätaikina oli kohonnut yli äyräidensä ja valui pöydälle löysäksi velliksi muuttuneena.
Vanha ukki oli jäänyt piileksimään talon uunin taakse muiden lähtiessä latoon. Sotilaat olivat rauhoitelleet häntä sanoen, etteivät tee hänelle mitään pahaa.

Miehitysalueella liikuttiin lupalapun kanssa
Vaikka kaikissa huoneissa majaili siitä lähtien sotilaita, talonväki koetti jatkaa arkiaskareitaan ja elämäänsä kaiken hullunmyllyn keskellä.
Sanni Viskari halusi palata kotiinsa Ignoilan kylään. Liikkumista varten piti saada lupalappu uusilta paikallisviranomaisilta. Sellainen järjestyi, ja Viskari pääsi erään kotikylästä saapuneen naapurin mukana omaan kotiinsa.
Myös Ignoilassa sotilaat olivat käyneet, mutta eivät olleet asettuneet taloksi samalla tavalla kuin Hautavaarassa. Kaikki oli rauhallista.

Talvi sujui arkisesti sodan jaloissa
Hyrsylän kylässä Soja Kortelainen täytti 12 vuotta joulukuun 30. päivänä vuonna 1939. Syntymäpäiväjuhlien sijasta tytön päivään kuului normaaleja arkiaskareita: ruuanlaittoa, karjanhoitoa ja pienempien sisarusten hoitamista.
Kortelainen oli toiseksi vanhin seitsenlapsisesta sisarusparvesta. Äiti oli kuollut vuonna 1937.

Kun talvisota päättyi, Sanni Viskari päätti jäädä pääkaupunkiseudulle.
Kuvassa hän on noin 20-vuotias kotiapulainen Munkkiniemessä.

Isä oli aluksi koettanut pitää apulaisia, mutta pian kotityöt jäivät Sojan sekä häntä kaksi vuotta vanhemman Anni-sisaren vastuulle.
Myös Kortelainen sisaruksineen jäi heti sodan ensimmäisenä päivänä mottiin vihollislinjojen taakse.
Ensi säikähdyksen jälkeen monet suojärveläiset saattoivat ajatella, että rinnakkaiselo sotilaiden kanssa olisi mahdollista jopa sodan loppuun saakka. Kortelainen kertoo, että talvi lähti sujumaan arkisesti, vaikka oltiinkin miehitysvallan alla.
– Meillä oli karjaa, ja elo niin kuin maalaismökissä ennenkin. Ruokaa oli omasta takaa. Vaikka ei ollut yltäkylläistä, pärjättiin kyllä.

Kaksi sotilasta tuli käskemään auton lavalle
Helmikuun 10. päivänä vuonna 1940 rauhallinen maalaiselämä muuttui.
Kortelaisen tupaan tulla kolisteli kaksi venäläistä sotilasta pyssyn kanssa. He sanoivat vievänsä asukkaat vähäksi aikaa turvaan. "Tähän tulee nyt sota", he sanoivat.
Vähäisten tavaroiden pakkaamiseen annettiin aikaa kaksi tuntia. Toinen sotilaista jäi vahtimaan lapsia pyssyn kanssa, toinen lähti hakemaan naapurista muita kyläläisiä.
Luvattujen kahden tunnin sijasta odottelu kesti lopulta koko päivän. Pikkuveljet leikkivät pihalla ja kastelivat vaatteensa lumessa. Kylmä iski luihin ja ytimiin, kun väki lopulta illalla pakattiin kuorma-autojen lavalle. Yöllä pakkasta oli yli 30 astetta.
Joillakin oli täkkejä ja lampaantaljoja mukanaan, ja ne auttoivat pahimman yli. Kaikilla ei ollut yhtä hyvin. Lapsia paleltui matkan aikana kuoliaiksi.

Työleiri oli käytännössä vankila
Matkan määränpää oli Interposolka, entinen luostarikylä Petroskoista lounaaseen.
Luostarin alueelle oli 1920-luvulla rakennettu amerikansuomalaisten metsätyömiesten siirtokunta. Suomalaiset siviilivangit majoitettiin metsätyömiesten hylkäämiin karuihin parakkeihin.
Interposolkasta on käytetty nimityksiä työleiri, siirtoleiri ja vankileiri. Se oli käytännössä kaikkia näitä. Leiriä ei ollut aidattu perinteisen vankilan tapaan, mutta sieltä ei myöskään saanut poistua edes lyhyelle kalareissulle kuin kulkuluvan kanssa. Leirin sisällä asukkailla oli melko laaja liikkumaoikeus.
Lapsille ja vanhuksille myönnettiin jonkinlaista niukkaa avustusta, mutta työikäiset ja -kykyiset patisteltiin tekemään töitä ja ansaitsemaan näin elantonsa.
Pikkulapsia kuoli nälkään
Joka raataa (tekee työtä), se syö. Joka ei raada, se ei syö!
Leirin toimihenkilön kovaääninen karjunta on syöpynyt tiukasti Soja Kortelaisen muistiin.
– Isä kävi töissä ja sai pientä palkkaa. Siitä ei ollut paljon iloa, sillä kaupassa ei ollut juuri mitään ostettavaa, hän kertoo.

Interposolkan luostarikylässä oli vielä pystyssä muutama sodanaikainen asuinparakki, kun Sanni Viskari vieraili siellä 2000-luvun alussa.
Luostari oli jälleen kunnostettu käyttöön.
Siksi huivi piti olla päässä.

Ruokatarpeina oli lähinnä suoloja, leipää ja vettä. Lapset laihtuivat ja sairastivat. Vauvoja kuoli, koska maitoa ei ollut. Soja Kortelaisella oli maha aina kipeänä.
Parhaassa työiässä ollut Sanni Viskari oli talvella metsätöissä ja keväällä tukinuitossa.
– Ei meillä työssä käyvillä ollut hätää, vaikka ruokaa oli vähän, hän muistelee.
Huonommin oli pienten lasten ja iäkkäiden vanhusten laita. He eivät kestäneet aliravitsemusta eivätkä ahtaita asuinoloja, joissa taudit levisivät.
Siirtoleireillä kuoli yli 60 suojärveläistä. Lisäksi paluumatkalla ja välittömästi sen jälkeen kuoli vielä parikymmentä henkeä. Etenkin keripukki ja kurkkumätä koituivat usein kuolemaksi.

Sodan loppumisesta kuultiin vasta toukokuussa
Talvisota oli loppunut maaliskuussa, mutta vasta toukokuun lopussa leirillä olleet suomalaiset saivat kuulla tästä.
Ilmeisesti Suomessakaan ei ollut tarkkaa käsitystä siitä, mitä siviilivangeille oli tapahtunut ja missä he olivat.
Eräänä kevätpäivänä leiriläisiltä vain yhtäkkiä kysyttiin, haluavatko he lähteä Suomeen vai jäädä Neuvostoliittoon. Jos halusi lähteä, piti allekirjoittaa hakemus: "Haluan Suomeen".
Neuvostoliittoon jäi kuutisenkymmentä henkeä. Erityisen mielellään maahan otettiin "luotettavia, suurperheisiä ja nuoria kommunisteja ja vasemmistosympatioita tuntevia henkilöitä", kuten Haasio ja Hujanen kirjassaan kuvailevat.
Soja Kortelainen muistaa, että hänenkin isäänsä maaniteltiin jäämään, olihan heillä paljon lapsia ja isäkin vielä työikäinen. Heille luvattiin, että he saisivat palata kotiinsa Suojärvelle.
– Emme jääneet.
Suomen rajalla pääsi itku
Käki kukkui ja satakieli lauloi hennossa koivussa, kun kuorma-autokolonna lähti Interpolskan leiriltä kauniina kevätaamuna 24. toukokuuta vuonna 1940.
Autot ajoivat leiriläiset Säämäjärvelle, josta he siirtyivät pitkän tavarajunan umpinaisiin vaunuihin. Monet pelkäsivät vielä junassa, että heidät viedään Siperiaan.
– Koko ajan oli pelko, mihin me joudumme. Painajaiset ovat kulkeneet mukana, Soja Kortelainen kertoo.

Sanni Viskari kulkee usein muistoissaan lapsuutensa ja nuoruutensa Suojärvellä.

Kun matkan määränpääksi lopulta varmistui Etelä-Suomi ja Viikin kartanoon perustettu karanteenileiri, se oli "kuin taivas olisi auennut".
Sanni Viskari kertoo, ettei hän loppujen lopuksi pelännyt sota-aikana.
– Kun sain olla omieni (perheeni) kanssa, en ymmärtänyt edes pelätä, hän naurahtaa.
Miltä Suomeen tulo sodan päätyttyä sitten tuntui?
Sanni Viskari on pitkään hiljaa. Silmiin nousee kyyneleitä.
– Sitä ei voi sanoin kuvailla. Itku siinä pääsi. Monta kertaa, hän sanoo.
Huoli purkautui ja helpotus oli suuri, kun rajalla pääsi näkemään kaikki omaisensa. Kyseltiin ja kuultiin, miten kenenkin oli käynyt ja ketkä ovat hengissä, ketkä kuolleet leirillä tai rintamalla.

Vankeudesta karanteeniin ja lihotusleirille
Neuvostoliiton siirtoleireillä olleet suomalaiset sijoitettiin toukokuussa 1940 noin kuukaudeksi karanteenileirille Helsinkiin. Tarkoituksena oli estää tautien leviäminen. Samalla leiriläisiä voitiin kuulustella.
Sanni Viskari ja Soja Kortelainen joutuivat Viikin kartanoon perustettuun karanteenileiriin. Ensimmäisenä kaikki pantiin täisaunaan. Vaatteet pestiin, ja osa niistä poltettiin.
– Interposolkan parakeissa oli russakoita, lutikoita ja täitä. Ihan kaikkia oli hirsien välissä, Soja Kortelainen kertoo.

Ortodoksisuus on säilynyt Sanni Viskarin elämässä.

Suuri osa suojärveläisistä asutettiin karanteenin jälkeen Etelä-Pohjanmaalle.
Monien muiden siirtoleirillä olleiden lasten tavoin Soja Kortelainen lähetettiin ennen sitä "lihotusleirille" Lopelle. Se oli partiotyttöjen leiripaikkaan perustettu keskus, jossa huonokuntoisia lapsia kuntoutettiin ja ruokittiin.
Soja Kortelainen asuu nykyään Juuassa. Hän täyttää joulukuussa 92 vuotta.
Sanni Viskari jäi Helsingin seudulle. Hän on 99-vuotias ja asuu Vantaalla.

Siviilivangeista on vaiettu pitkään
Saimme yhteyden Sanni Viskariin ja Soja Kortelaiseen tamperelaisen kielikouluttajan Kaisu Ihatsun avustuksella.
Hänen nyt jo edesmennyt äitinsä oli 7-vuotiaana lapsena Interposolkan työleirillä. Eno oli 9-vuotias ollessaan siellä. Perhepiirissä tästä merkillisestä elämänvaiheesta ei koskaan puhuttu. Vasta aikuisena Ihatsu alkoi miettiä äitinsä ja enonsa kohtaloa ja etsiä tietoa evakuoimatta jääneistä suomalaisista.
– Kun olen kertonut tästä omille ystävilleni, he ovat olleet hämmästyneitä. Ei tiedetä, että tällaista on tapahtunut, hän sanoo.
Suojärveläisten vaiheita tutkinut tietokirjailija Ari Haasio on samaa mieltä siitä, että talvisodan siviilivankien kohtalo on jotakuinkin vaiettu sivupolku Suomen sotahistoriassa.
– Vangit olivat pääasiassa lapsia sekä naisia ja vanhuksia. Sotahistoria on ollut kiinnostuneempi suurista linjoista, ei pienen ihmisten historiasta, hän sanoo.
Lähteinä käytetty haastattelujen lisäksi teoksia: Ari Haasio–Erkki Hujanen: Tasavallan panttivangit. Evakuoimatta jääneiden suojärveläisten vaiheet talvisodan aikana. (Suo-Säätiö 1990) sekä Lyyli Home: Suojärveläisten juhlaa ja arkea – Elämää Raja-Karjalassa 1800-luvulta talvisotaan (2017).





https://www.kaleva.fi/uutiset/galleriat/suomenhevonen-oli-siella-missa-sotilaskin-sirpalesuojissa-sidontapaikoilla-ja-etulinjassa/10430/
 
Top