Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Ehkäpä. Mutta ei Suomella ollut kenellekään mitään isompaa merkitystä. Kaikki olivat valmiita luopumaan Suomesta tarvittaessa.Mietin vaan tuota saksan asennetta. Olisiko nl tyytynyt paktiin ilman suomea?
Tästä olen samaa mieltä. Kokosin tämän ketjun alkuviesteihin kylmän aikajanan ilman sen suurempia tarkoituksia. Kyllä ne aukottomasti, jopa osin hämmästyksekseni, osoittavat näinkin selvästi asioiden suunnan.:Talvisota ei alkanut 30.11.1939 , vaan syyskuussa 1938, jolloin Neuvostoliitto teki päätöksen hyökätä Suomeen. Siitä hetkestä Neuvostoliitto aloitti joukkojen koulutuksen ja varustamisen, tehosti tiedustelutoimintaa (jonka tuloksena syntyi mm Marssiopas), teiden ja siltojen sekä rautateiden kunnostuksen, sekä rakensi pätkiä uutta rataa. Joukot olivat myös ryhmittyneet Suomen vastaiselle rajalle jo syksyllä1939.
Kävimme koko koulu katsomassa Talvisodan kotikylän kinossa. Olin tuolloin 7-luokalla ja kun 7A:lla oltiin niin elokuvasaliin mentiin ensimmäisenä ja sali luonnollisesti täytettiin edestä. Niskat kenollaan siellä katsottihin.Klo 20 alkaa Pekka Parikan Talvisota (TV2).
Kyllähän tuolloin suhtautuminen veteraaneihin muuttui. Muistan kun isäni kertoi hieman hämmentyneenä, että parikymppiset työkaverit olivat tulleet kättelemään ja lahjoittamaan konjakkipullon. Varmaan melkoinen kontrasti suhteessa aiempiin vuosikymmeniin.Tilanne oli taatusti uusi veteraaneillekin. Vielä paria vuotta aiemmin ei olisi tullut kyseeseen vaan korkeintaan olisi Suomi-Neuvostoliittoseurasta tullut vierailijoita.
Eihän sitä silloin käsittänyt miten lähellä sota vielä oli. Nuorimmat sotaveteraanit olivat vähän yli kuuskymppisiä ja talvisodankin veteraanit seitsemänkympin molemmin puolin.
Nöyrästi asiaan pitää suhtautua. Eräs vanha tappelumestari sanoi, että parasta valmistaa sydän etukäteen, sillä eivät mitkään jumalat anna sitä hätätilanteessa.Yksi asia on jäänyt muistiin ensi illasta. Pohdin kotvan kestäisikö oma nuppi moista myllyä?
Edestä ja esimerkillä johtamisella on omat seurauksensa...Vänrikit olivat talvisodan kaatuneiden joukossa yliedustettuina. Kolme neljästä kaatuneesta upseerista oli vänrikkejä.
Yleisin talvisodassa elämänsä isänmaalle antaneen soturin ammatti oli maanviljelijä.
Edustakoon yksi puu metsää.Edestä ja esimerkillä johtamisella on omat seurauksensa...

Talvisota-elokuvan kutsuvierasnäytöksessä oli sekä veteraaneja että poliitikkoja. Muuan naispuolinen poliitikko (väittäisin, että Uosukainen mutta varmaan muistan väärin) oli järkyttyneenä kysynyt "Oliko se oikeasti noin hirveää?" johon veteraani vastasi, että "Tuo oli elokuvaa. Oikeasti se oli paljon kauheampaa."Kävimme koko koulu katsomassa Talvisodan kotikylän kinossa. Olin tuolloin 7-luokalla ja kun 7A:lla oltiin niin elokuvasaliin mentiin ensimmäisenä ja sali luonnollisesti täytettiin edestä. Niskat kenollaan siellä katsottihin.
Mukanamme oli joukko talvisodan veteraaneja, jotka elokuvan jälkeen tulivat vielä koulun auditorioon keskustelemaan ja kertomaan kokemuksistaan. Oli siinä suulaimmatkin teinipojat hiljaista poikaa.
Tilanne oli taatusti uusi veteraaneillekin. Vielä paria vuotta aiemmin ei olisi tullut kyseeseen vaan korkeintaan olisi Suomi-Neuvostoliittoseurasta tullut vierailijoita.
Eihän sitä silloin käsittänyt miten lähellä sota vielä oli. Nuorimmat sotaveteraanit olivat vähän yli kuuskymppisiä ja talvisodankin veteraanit seitsemänkympin molemmin puolin.