Tampellan tykki-, krh- ja -ammuskehitystyöstä

  • Viestiketjun aloittaja Deleted member 266
  • Aloitus PVM
Nyt pitää puolestaan kysyä palstan muilta lukijoilta: Tampellan 160 krh nuoliammuksessa 160Ntkr-58H käytetään iskusytytintä, jonka tyyppimerkintä 51/51 ais LD/17-V-24/31 ei soita mitään kelloja, onko kenellekään tuttu nimike?
Katso liite: 1518874565381.png
 
@veeteetee kerrotko vielä mikä ton ammuksen toimintaperiaate oli? ais taitaa tarkoittaa asetettava iskusytytin tai aikautettava iskusytytin? onko tuo aikautus sen takia että kranaatti räjähtää jos kärkiosa ei tuossa 160 KRH ammuksessa jostain syystä irtoa? Vai irtoaako ollenkaan ja mahdollisesti toimii isku periaatteella kärjen painuessa kasaan ja muussa tilanteessa aikautettuna?

Mulla ei oo kokemusta kuin moderneista aikasytyttimistä ja sirpalekranaatin kanssa käytetään kyllä suuremman jako-osan sytyttimiä, joten toi 51 vaikuttaa vähän hassulta.
 
Tuo ranskalainen sytytinhän on vanha kuin taivas, mutta 160Ntkr ajatellen olennaista on tuo datalehden viimeinen luku: sytyttimessä on hidastuvuustoiminto (engl. graze function) eli ammuksen kärjelle ei tarvitse tapahtua mitään (eikä nuoliammuksen tapauksessa edes voi, kärki kun on umpiterästä), vaan sytytin toimii massahitauden voimalla: ammuksen ja sytyttimen liikkeen loppuessa/hidastuessa nalliputki 17 jatkaa matkaansa eteenpäin ja sytytys tapahtuu.

Aikautettuna sytytintä ei nuoliammuksen kohdalla käytetä, ei sitä kukaan kaiva esille kärjen alta ja toisaalta ammuksesta on kovin vähän iloa aikautetutussa ilmaräjähdyksessä.

Itse ammushan on irtoavalla puskuosalla matkaan ammuttava siipivakoitu alikaliiperiammus.

EDIT: sytytin on ranskalainen "Fusée-detonateur a` double affet de 24/31 L.D. Mle 1917" (lähde "Munitions d´Artillerie"-kirja, painoaika ja -paikka tuntematon = kannet puuttuvat)
 
Last edited by a moderator:
Tämä tutkimus on yksi virheellinen niitti siinä käsityksessä, että kranaatinheittimistön "tavalliset" kranaatit olisi käytettävä vain elollista voimaa vastaan kuten sivulla 94 todetaan.

Totta varmaan monelta osin, mutta tuohon maailman aikaan ei haluttu tai pystytty ymmärtämään sitä vahingon määrää jota 120 tai jopa 81 KRH:n kranaatti tekee panssaroidun ajoneuvon prismoille, antenneille ja muille tähystyslaitteille, kannelle kiinnitetyille varusteille ja ennen kaikkea vaunun johtajalle jonka on myös suhteellisen tehottoman KRH-tulen vaikutuspiirissä siirryttävä johtamaan luukun alta. Tästä puolestaan tykkää panssarintorjuja, kyseessä on eräs elementti kokonaistulenkäytöstä.

Itse asiassa, siis sirpaloitumisessa, on tehty kyllä hienoa työtä! Myöhemminhän 81 KRH:n ampumartarvikkeille tehtiin laajempi testi jossa ilmeni että tilanne ei ole huono kuten dippatyössä ilmeni vaan suorastaan katastrofaalinen. Onneksi asia on sittemmin korjaantunut uudempien ampumatarvikkeiden myötä.
 
Totta varmaan monelta osin, mutta tuohon maailman aikaan ei haluttu tai pystytty ymmärtämään sitä vahingon määrää jota 120 tai jopa 81 KRH:n kranaatti tekee panssaroidun ajoneuvon prismoille, antenneille ja muille tähystyslaitteille, kannelle kiinnitetyille varusteille ja ennen kaikkea vaunun johtajalle jonka on myös suhteellisen tehottoman KRH-tulen vaikutuspiirissä siirryttävä johtamaan luukun alta. Tästä puolestaan tykkää panssarintorjuja, kyseessä on eräs elementti kokonaistulenkäytöstä.

Veikkaisin, että PST-miehet tykkäävät eniten kaikesta siitä mikä estää jalkaväkeä suojaamasta tankkia. Jalkaväellä kun loppujen lopuksi on eniten silmäpareja joilla havaita se PST-mies. Mutta toki se vaunun johtaja ja ampuja ovat myös silmäpareja ja yhdessä hallitsevat huomattavaa tulivoimaa, joten kaikki mikä haittaa heidän tähystystään on plussaa panssarintorjunnalle.
 
Kyllä se epäsuoratuli kaikissa muodoissaan, myös kevyellä heittimistöllä toteutettuna, estää jalkaväkeä suojaamasta tankkia. Kommentillani tarkoitin sitä, että pelkästään vaunuissakin liikkuvaa vastustajaa vastaan kaikki mikä tulee taivaalta ja on rautaa näyttäytyy hyvävä juttuna vaikka KRH:n kranaatti ei panssaria puhkaisekaan.
 
Kyllä se epäsuoratuli kaikissa muodoissaan, myös kevyellä heittimistöllä toteutettuna, estää jalkaväkeä suojaamasta tankkia. Kommentillani tarkoitin sitä, että pelkästään vaunuissakin liikkuvaa vastustajaa vastaan kaikki mikä tulee taivaalta ja on rautaa näyttäytyy hyvävä juttuna vaikka KRH:n kranaatti ei panssaria puhkaisekaan.

Mutta sitten teräksestä tehdyt kranaatit? :uzi::uzi::unsure::unsure:
 
Pistetään nyt jälleen pätkä historiaa, 120 mm kaasujarru-krh (eli rekyylittömyyttä tavoitellut ase) vuodelta 1944; pöytäkirjakopioista kiitos Jarkko Vihavaiselle, www.jaegerplatoon.net:

1519742715475.png

1519742780647.png
Tampellasta Patriaan-kirjassa vuosiluku on väärin, todennäköisesti haastateltavan (Vesa Metsola tai Niilo Asikainen) väärin muistamana, itse kuvakopiossa kun ei vuosilukua ole lainkaan:
1519743008586.png
 
Lisää historiaa: Suomalainen 120 Krh/40 => ruotsalainen 12 cm GrK m/41 => Tampella / Soltam 120-mm Mortar M/41-53
 

Liitteet

  • Tampella 120 mm Mortar 41-53.pdf
    4.6 MB · Luettu: 59
Lisää historiaa: Suomalainen 120 Krh/40 => ruotsalainen 12 cm GrK m/41 => Tampella / Soltam 120-mm Mortar M/41-53

Ekan brosyyrin kansikuva esittää hakkapeliittaa yhdessä tämän ajan tykin kanssa. Kuvan piirtänyt taiteilija ei selvästi ole ite tykkimiehiä: tykissä on epäilyttävän hennon näköinen kannatintappirakenne!
 
TAMPELLAN KOERATA NIINISALOSSA

Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy:n, lyhyemmin Tampellan, Aseosasto aloitti toisen maailmansodan päättymisestä saakka keskeytyksissä olleen asetuotannon uudelleen vuonna 1950, jolloin nuoren Israelin valtion kanssa perustettiin Haifaan yhteisyritys Soltam Ltd. Työnjako oli, että Tampella oli tuotekehityksestä vastaava osapuoli, Soltam puolestaan hoiti sarjavalmistuksen maailmanmarkkinoille Lichtensteiniin rekisteröidyn Salgad-yhtiön kautta.

Uuden ja koko ajan kasvavan aseiden tuotekehityksen myötä Tampellalle tuli jatkuva tarve koeammuntoihin, jotka vuoteen 1944 saakka oli hoidettu tehtaan rannasta Näsijärvelle, mikä menettely ei enää tullut kysymykseen. Looginen vaihtoehto oli Tykistön Keskuskoeampuma-asema Niinisalossa, missä pääosa Puolustusvoimien tilauksiin liittyvistä Tampellan ammunnoista oli tähänkin asti suoritettu.

Puolustusministeriö suhtautui Tampellan toiveisiin myötämielisesti ja 11.12.1963 solmittiin asiasta virallinen sopimus. Sen mukaan Tampella sai sovittua rahallista korvausta vastaan järjestää omalla kalustolla ja oman henkilöstön voimin järjestää koe- ja esittelyammuntoja Puolustusvoimien koeampuma-asemilla Niinisalossa ja Katajaluodossa. Käytöstä piti sopia koeampuma-aseman päällikön kanssa, joka asetti jokaiselle ammunnalle koeampumaupseerin johtamaan varsinaista ammuntaa. Myös ampumatarvikkeet valmisteltiin aluksi aseman lataamossa ja Tampellalle nimettiin oma varastonsa. Tampella sai myös oikeuden rakentaa alueelle tilapäisiä ammunnan vaatimia rakenteita, lupaa vastaan1.

Varsin pian kävi selväksi, että Tampellan koetoiminnan laajuuden takia alueelle tarvittiin pysyvämpiä rakenteita ja alkuvuodesta 1964 Tampella pyysikin lupaa saada rakentaa koeampumatoimintaansa varten (krh-)laaka-ampumaradan Niinisalon pääradan länsipuolella sijaitsevalle ns. vanhalle kivääriradalle. Ehdotus hyväksyttiin 24.10.1967 ja sopimuksen kestoksi tuli 20 vuotta, minkä jälkeen se oli jatkettavissa vuoden kerrallaan.

Mielenkiintoinen piirre luvassa oli, että PM:llä oli aina oikeus irtisanoa sopimus välittömästi, jolloin kaikki Tampellan rakentamat kiinteät laitteet jäisivät korvauksetta PM:n omaisuudeksi. Pv:ille taattiin radan käyttöoikeutta maksimissaan puolet siitä ajasta, jona Tampellalla oli mahdollisuus käyttää rataa omiin tarkoituksiinsa2. Näin syntyi ns. Tampellan rata.
1519911197545.png

1519911235498.png

1519911286596.png

1519910582505.png

Radan käyttö oli kovaa, sillä vuodesta 1965 alkaen Tampellassa oli panostettu voimakkaasti krh-ammusten sisä- ja ulkoballistiikan parantamiseen tekemällä ammuksen pintaan sen putkiaikaisia heilahteluja vähentäviä uria. Erilaisten uritusvaihtoehtojen vaikutusta ammusten heilahduskulmaan testattiin ampumalla niitä lähtövirhepahvien läpi laaka-ammuntaradalla. Ammusten keräämistä varten valmistui syksyllä 1969 erillinen pysäytysbunkkeri, josta inertit ammukset kerättiin talteen. Vuosina 1966-1970 ammuttiin 79:ssä koeammunnassa yhteensä reilut 1300 laukausta 60, 81, 120 ja 160 mm krh:illä. Työ oli menestyksekästä ja keksintö patentointiin mm. Saksassa 08.03.1967 ja Suomessa 07.03.19685.

Tampellan pettymykseksi sen Pv:ien kanssa yhteistyössä kehittämän 122 K/60 -tykin iso tilaus meni ohi suun Pv:ien hankittua NL:sta suuren määrän korvaavaa tykkikalustoa. Soltamin kehotuksesta Tampella kehitti tämän kaliiperiinsa nähden tarpeettoman järeärakenteisen tykin pohjalta ensin 152 mm:sen version ja lopulta 155 mm:n hylsytöntä laukausta ampuvan modernin kenttätykin 155KAN68. Tykin kehitysammunnoista suuri osa ammuttiin Tampellan radalla samoin kuin Soltamin kautta Singaporeen myytyjen 12+12 kappaleen tykkisarjojen vastaanottoammunnat, joita Pv:ien edustajat valvoivat Singporen puolustusministeriön valtuuttamina. Myös lopulta nykyiseen 155K83-kenttätykkiin johtaneen kehitystyön vaatimat ammunnat sekä rannikkotykistölle suunnitellun 130/53TK-tornikanuunan tuotekehitysammunnat hoidettiin Tampellan radalla siinä laajuudessa kuin kyse ei ollut kenttäammunnasta6. Tosin jo vuonna 1970 oli sovittu, että Tampellan radan tuliasemista voitiin ampua myös pääradalle7.

1519910436850.png

Radan historiaan liittyvistä pahin hetki oli 06.05.1970 kello 12:30, jolloin Keskuskoeampuma-aseman asehuoltolassa tapahtui räjähdysonnettomuus, jossa sai surmansa kaksi Pv:ien kantahenkilökuntaan kuulunutta. Sovittujen menettelyjen mukaisesti miehet olivat valmistelemassa krh-ammusten ballistiikkaa parantavan ns. Tampella-urituksen koeammuntaa tehtävänään asentaa sileäksi sorvatun ammuksen päälle irtonainen koeuritusrengas. Rengas oli tarkoitus asentaa liimaamalla, mutta koneistusvirheen takia rengas katkesi ja sitä alettiinkin kiinnittää hitsaamalla. Tampellasta toimitettujen rikkitäytteisten 160 mm krh-ammusten joukkoon oli Niinisalon varastosta erehdyksessä tullut mukaan trotyylitäytteinen ammus, jonka täyte hitsauslämmön vaikutuksesta hulmahti halkaisten kuoren kohtalokkain seurauksin3. Myöhemmin ampumatarvikkeiden varastointi ja valmistelu siirrettiinkin niihin erikoistuneelle Sääksjärven varikolle.

1519911347892.png

Tampella asetuotanto alkoi hiipua, kun sen ja Soltamin yhteistyö purettiin elokuussa 1974 tehdyllä sopimuksella. Samalla myös Tampellan radan käyttö alkoi vähetä ja Tampellan talouskriisin syvetessä 80-luvun lopulla koeammuntoihin löytyi yhä vähemmän rahaa. Niinpä PM:n kiinteistöosasto 15.05.1987 ilmoitti Tampellalle irtisanovansa rataa koskevat sopimukset vuoden 1988 alusta alkaen ja sopimus asiasta allekirjoitettiin 18.12.19874,5. Kiinteä kalusto jäi Pv:ien omaisuudeksi, irtaimen kaluston (ammukset, aseet, mittalaitteet jne.) Tampella evakuoi ja osa siitä myytiin Vihtavuoren tehtaille. Tuntemattomalla tavalla Tampellan kokeilumallin krh-ammuksia päätyi vielä 90-luvun lopulla Pv:ien organisaatiosta poistomyymälään Vammalaan.

Tampellan poistuttua alueelle rakennettiin nykyinen laakarata ja ainoa muistutus Tampellan ajoista on uuden ammunnanjohtorakennuksen edessä sijaitseva entinen huoltorakennus.

Radan merkitys Tampellalle oli huomattava: ilman "omaa" koerataa tehdas tuskin olisi kyennyt saavuttamaan sitä teknologiajohtajan asemaa, joka sillä 70-luvulle tultaessa oli etenkin krh-asetekniikassa.

LÄHTEET

Sopimus PM:n ja Tampellan välillä / 11.12.1963, No 4776/23/K/1963

PM:n lupa "Krh-laaka-ampumardan rakentaminen Niinisaloon" / 21.10.1967, No 1788/314/Kiint/67

Pöytäkirja Keskuskoeampuma-asemalla 6.5.1970 tapahtuneen onnettomuuden syitä selvittämään asetetun tutkijalautakunnan suorittamista tutkimuksista / 09.09.1970

PM:n ilmoitus / 15.05.1987, No 920/10F/KIINT/87

Tampellan / Niilo Asikaisen muistio "Krh-ammusten kehittely - tavoitteena pitkät kantamat ja pieni kantama / päiväämättä

Vesa Toivonen: "Tampellasta Patriaan - 70 vuotta raskasta suomalaista aseteollisuutta", ISBN 952-5026-26-4

PM:n kirje / 31.03.1970, No 1788/314/Kiint/67
 
Last edited by a moderator:
Niinisalon koerata Armas Raunion maalauksessa -74.jpg
Pirkkalalainen taiteilija Armas Raunio asui Aseosaston tykkisuunnittelua johtaneen Heikki Collanuksen naapurissa ja teki Heikin aloitteesta kesällä 1974 sarjan akvarelleja ja yhden öljymaalauksen 155 mm tykin koeammunnoista Tampellan radalla.
 
Last edited by a moderator:
Suurnopeuskuvia on otettu (Pv:ien järjestelmillä), mutta mitään kiinteää järjestelmää ei ole ollut.
 
  • Tykkää
Reactions: ctg
Back
Top