Tanskalainen valtiopetosepäily

jokiranta

Alokas
BAN
Tanskassa on ryhdytty kohuilemaan Kööpenhaminan yliopiston suomalaisperäiseen 49-vuotiaaseen kansainvälisen politiikan professoriin liittyvistä vakoiluepäilyistä. Hän oli tehnyt turvallisuuspoliittisia analyysejä myös Venäjän federaation Kööpenhaminen suurlähetystölle.

Tanskassa on kohistu siitä, että hän olisi toimittanut "nimiä" suurlähetystölle. Kuitenkaan vielä ei ilmeisesti ole julkaistu näyttöä värväyksestä nimien perustella. Juttua on Tanskan poliisi pohtinut jo vuodesta 2010 alkaen.

Ehkä jokin on Tanskan ulkopolitiikassa liikahtanut viime aikoina, kun kotirintaman muodostus on niin vahvaa. Tanska alkaa jälleen profiloitua.
 
https://www.google.com/search?q=Timo+Kivim%C3%A4ki&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&rls=org.mozilla:fi:official&client=firefox-beta
 
Tällaisissa jutuissa Julkisen sanan neuvoston ammattijournalistisen ohjeen mukaan ei Suomessa mainita nimitä ennen kuin asiasta on edes yksi lainvoimaton tuomio alioikeudessa. Tämä siksi, että yksinkertaiset ihmiset uskovat, että esitutkinta on sama asia kuin tuomio ja että tuomio, josta voi hakea muutosta, on oikea ja tosi, vaikka näin asia ei oikeusjärjestyksen kannalta ole.
 
No nyt on sitten nimikin julkistettu.

http://yle.fi/uutiset/teksti/kotimaa/2012/04/professori_tanskan_tiedustelupalvelu_toimi_suomen_etujen_vastaisesti_3403315.html
 
Tanska on alkanut pelätä Venäjää, vaikka on NATO:n kovassa ytimessä miltei Britannian veroinen ristiretkeilijä, joka ei lällärimaiden kanssa osallistu NRF:ään eikä EUBG:hen, vaan taistelee vapaan maailman puolesta suoraan Yhdysvaltain rinnalla.

Tanskalta meni "ohi" Pohjanmeren öljykentät, joihin Norja pureutui 1960-luvun lopulla. Nyt tätä flegmaattisuutta ei aiota toistaa, vaan iskeä kimppuun kuin sika limppuun. Tanska on sisällissodassa muslimiensa kanssa ja maailmansodassa raaka-aineista.

Elefant -olut, tanskanomenat ja 1960-luvun eroottisiksi tarkoitetut filmit eivät selitä koko tanskalaista minäkäsitystä, joka alkoi kehittyä 1970-luvun lopulla, kun Tanskassa parlamentaaritko totesivat, ettei Tanskaa voida puolustaa, ei ilmeisesti sen paremmin kuin 9.4.1940.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/121740-suomalaisprofessorin-vakoilusyytos-%E2%80%93-yle-%E2%80%9Dtaustalla-pohjoisnapa%E2%80%9D

Ehkäpä tässä nyt vielä ei ole koko totuus sanottu. Tuo Ahtisaari- ja CIA-osuus jäänee sitten peittoon, kun kumpikin osapuoli liennyttää väittämällä, että kyse on vain taloudesta. Toisin sanoen konfliktia on jo alettu peitellä.

Ehkäpä Tanskan puolustusministeriö pyrkii jo linnarauhaan, kun taas Tanskan ulkoasiainministeriö diplomaattien tapaan panee päätä orapihlajapensaareen kuin citykani.

Tanskan ulkoasiainministeri on Vill Sovndal, jolta ilmeisesti punavihreänä puuttuu perustransatlanttista uskottavuutta. http://en.wikipedia.org/wiki/Villy_S%C3%B8vndal

On kuin Suvi-Anne Siimes olisi ulkoasiainministerinä! :)
 
Mahtisaari ja keskustiedustelupalvelu? Mitä minulta on mennyt ohitse, sillä ymmärrän että ko. herra työskenteli pitkiä aikoja ulkomailla YK:n piikkiin ja hänellä oli jonkinlaiset suhteet Clintoneihin sekä vanhempaan Bushiin, mutta mistä tämä nyt on repäisty.

Mutta mitä tulee tähän viimeaikaiseen juttuun, niin ehkä ihmiset ovat heräämässä ympäri maailman siihen, että kaikkialla hallitseva eliiti kusee ihmisiä suoraan silmään. Luin juuri tänään artikkelin siitä miten Islanti antanut anteeksi kaikkien kansalaisten velat ja pankit ei voi muuta kuin levitellä karvaisia käsiään. Toisaalta jenkkilässä on ollut jo useamman kuukauden ajan ilmassa levottomuus, missä ihmiset tajuavat miten heidän vaalinsa on järjestetty rahakkaan eliitin johdosta ja heillä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa kuka sinne pallille menee istumaan.

Euroopassa taasen kansat toisensa perään ovat nurisemassa kun ei ole rahaa, eikä sen puoleen ole duuniakaan mutta kotimaassa tätä ei ole hirveästi näkynyt vaikkakin meillä on "milloin räjähtää" thredi pystyssä. Ja mitä tulee Venäjään, niin onko se ihme että he käyttävät massiaan ostaakseen informaatiota. Mutta miksi se tulee näin julkisesti ilmi? Onko sille jokin muu syy kuin se, että itänaapuri halutaan nostaa pinnalle kun länsimaat hehkuttavat jenkki influenssien jälkimainingeissa täydellä hegemonialla.

Noh. Katsotaan mihin tässä mennään.
 
ctg kirjoitti:
Mutta mitä tulee tähän viimeaikaiseen juttuun, niin ehkä ihmiset ovat heräämässä ympäri maailman siihen, että kaikkialla hallitseva eliiti kusee ihmisiä suoraan silmään.

Ilman sitä hyvinvointi, rakennsukaavoittaminen, holtiton luotonanto, tappiota tuottavat miehityssodat ja kaikki muu hyvinvointi olisi mahdotonta.

On vanha venäläinen sanonta, että rehellinen on hieman yksinkertainen.

ctg kirjoitti:
Luin juuri tänään artikkelin siitä miten Islanti antanut anteeksi kaikkien kansalaisten velat ja pankit ei voi muuta kuin levitellä karvaisia käsiään.

Tuo on oikea toimenpide. Pankit ovat harjoittaneet vuosia rikollisen holtitonta luotonantoa. Tilanne, jossa jokainen kansalainen kieltäytyisi töistä sen vuoksi, että kaikki rahat kuitenkin menevät velkojen maksuun, tekisi Islannista Korean demokraattisen tasavallan vuosiksi.

Jo antiikin Kreikassa yhdesssä kaupunkivaltiossa annettiin kaikki velat anteeksi, koska muutoin yhteiskunta olisi pysähtynyt velkojen vuoksi.

ctg kirjoitti:
Toisaalta jenkkilässä on ollut jo useamman kuukauden ajan ilmassa levottomuus, missä ihmiset tajuavat miten heidän vaalinsa on järjestetty rahakkaan eliitin johdosta ja heillä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa kuka sinne pallille menee istumaan.

Sano nyt yksi köyhien ja keskituloisten presidentti Yhdysvaloista viimeiseen 200 vuoteen!

Tanska on Suomen haaste, koska Tanska vaikuttaa Pohjoismaissa välillisesti Suomen asioihin Euroopan unionissa ja NATO:n rauhankumppanina. Se, että Ruotsi on omaksunut Tanskan puolustuspolitiikan on rikos Norjaa ja Suomea vastaan.

Euroopassa taasen kansat toisensa perään ovat nurisemassa kun ei ole rahaa, eikä sen puoleen ole duuniakaan mutta kotimaassa tätä ei ole hirveästi näkynyt vaikkakin meillä on "milloin räjähtää" thredi pystyssä. Ja mitä tulee Venäjään, niin onko se ihme että he käyttävät massiaan ostaakseen informaatiota. Mutta miksi se tulee näin julkisesti ilmi? Onko sille jokin muu syy kuin se, että itänaapuri halutaan nostaa pinnalle kun länsimaat hehkuttavat jenkki influenssien jälkimainingeissa täydellä hegemonialla.
ctg kirjoitti:
Noh. Katsotaan mihin tässä mennään.
 
jokiranta kirjoitti:
Tanska on Suomen haaste, koska Tanska vaikuttaa Pohjoismaissa välillisesti Suomen asioihin Euroopan unionissa ja NATO:n rauhankumppanina. Se, että Ruotsi on omaksunut Tanskan puolustuspolitiikan on rikos Norjaa ja Suomea vastaan.

Mitenkäs Tanska sitten vaikuttaa?; sehän on integroitunut enemmänkin Keski-Eurooppaan kuin Pohjoismaihin. Miten muuten perustelet että Ruotsin puolustuspolitiikka on Tanskan kopio?.

Tanskalla on Venäjän uhkaa varten "ympärysvaltiota puskurina" (Ruotsi, Suomi, Norja, Puola, Baltit nyt ainakin tulee mieleen). Osalla nuista maista on NATO-takuut, osalla vissiin ei.

Kuitenkin on geopoliittisesti niin, että jos Venäjä lähtee rynnimään, ennen Tanskan maaperää vastassa on jonkun verran muiden maiden puolustusvoimia siinä välissä. Ruotsin osalta onkin vähän huonompi juttu, koska välissä on vain Suomi (ja välillisesti Norja) ja Baltit, joten jos nuitten turvatakuut pitävät, apuun tulee sitten (tai sitten ei) NATO:n joukkoja ....
 
Back
Top