Tempest (häivehävittäjä)

Niitä ostetaan kokonaisuutena sen verran vähän, että jos puolet tai yli vie silloinkin yhdysvaltalainen vaihtoehto, niin tilaa on yhdelle.
Missä kohdalla vihelletään toisen peli poikki vai torpedoiko se molemmat?
 
Itse epäilen vahvasti, että kyse on vain ilmailuteollisuuden R&D osaamisen tekohengittämisestä. Ratkaisu tullee olemaan nykykaluston + F-35:n tekohengittäminen hamaan tulevaisuuteen sekä erilaiset UCAV:t, ohjukset sekä maa- ja avaruussijoitteiset sensorit.
 
Vaikea ajatella, että ainakaan jo F-35:n hankkineet ostaisivat näitä uusia eurooppalaisia koneita. Poikkeuksen maat, joilla on useampaa konetyyppiä. Saksa ja Ruotsi ostavat ja Britit. Kuka muu?
 
Kyseessähän on lähinnä se teknologian kehittäminen ja aikanaan Eurofighterin korvaaminen. Ei Tempest tai FCAS ole siis varsinaisesti F-35:n kilpailija, koska suuremmat maat eivät vaihda koko hävittäjäkalustoa kerralla Suomen tyyliin. Ei Ruotsikaan ole täysillä Gripen E:ssä kiinni, siellä on runsaasti vähän käytettyä C/D:tä joilla mennään huomattavasti kauemmin kuin Suomen Horneteilla. Ja jos niitä vanhoja saa myytyä tai liisattua, sitten voidaan ostaa lisää kotimaista Gripen E:tä tilalle. Jatkossa sitten Tempest tai mikä ikinä onkaan.

Suomi taas ostaa yhden mallin ja sillä tulisi tulla toimeen aina vuoteen 2055-2060 asti.
 
Vaikea ajatella, että ainakaan jo F-35:n hankkineet ostaisivat näitä uusia eurooppalaisia koneita. Poikkeuksen maat, joilla on useampaa konetyyppiä. Saksa ja Ruotsi ostavat ja Britit. Kuka muu?

Myös Italialla on F-35 ja Typhoon koneita.
 
Vaikea ajatella, että ainakaan jo F-35:n hankkineet ostaisivat näitä uusia eurooppalaisia koneita. Poikkeuksen maat, joilla on useampaa konetyyppiä. Saksa ja Ruotsi ostavat ja Britit. Kuka muu?

Kuten @Mustaruuti listasi edellisellä sivulla, niin Englanti, Espanja, Italia, Ranska, Ruotsi ja Saksa. Mahdollisesti myös Puola ja Kreikka. Lisäksi muutkin Itä-Euroopan Nato-maat ovat potentiaalista markkina-aluetta riippuen Yhdysvaltain suunnasta, esim. Romania.
 
Jos USAF:kaan ei usko 6. sukupolven hävittäjäkoneeseen niin mikä on se eurooppalainen supersovellus jonka vuoksi täällä lyhyiden etäisyyksien Euroopassa pitäisi saada hävittäjäkone/hävittäjä-UCAV aikaiseksi? Vaikea nähdä.
 
Viestissä oli jo vastaus. Tai sen toinen puoli.

Jenkkilän 6. sukupolven koneiden painopiste liittyy erityisesti Kiinan haastamiseen Aasiassa ja siellä Kiinalla on merkittävä kotikenttäetu ja USAlla rasitteena valtavat etäisyydet. Niinpä voi olla, että tuleva B-21 pommittaja tulee olemaan se assetti, jolla siellä käydään sotaa.

Muoks. Lisäksi kyllä Euroopassa tarvitaan vielä uusia hävittäjiä. Se, millä sukupolvitermillä niitä kutsutaan on yksi lysti.
 
Vaikea ajatella, että ainakaan jo F-35:n hankkineet ostaisivat näitä uusia eurooppalaisia koneita. Poikkeuksen maat, joilla on useampaa konetyyppiä. Saksa ja Ruotsi ostavat ja Britit. Kuka muu?

Epäilen, että kehittäjätkään eivät osta. TSR2-ratkaisu, eli tekniikka integroidaan vanhemman sukupolven koneisiin päivityksissä ja asennetaan mahdollisesti uuden tyyppisiin UCAV:n. Itse epäilen myös, että nuo tulevat UCAV:t eivät ole "täyden paketin koneita" nykyhävittäjien tapaan, vaan eri sensorit lentävät omina lennokeinaan, aseet omissa lennokeissaan ym.
 
Viestissä oli jo vastaus. Tai sen toinen puoli.

Jenkkilän 6. sukupolven koneiden painopiste liittyy erityisesti Kiinan haastamiseen Aasiassa ja siellä Kiinalla on merkittävä kotikenttäetu ja USAlla rasitteena valtavat etäisyydet. Niinpä voi olla, että tuleva B-21 pommittaja tulee olemaan se assetti, jolla siellä käydään sotaa.

Jeps, lisäksi erilaisia lennokkeja, pienempiä ja isompia. Euroopassa ei ole B-21:lle tarvetta, ainoastaan erilasille lennokeille. mutta ennen kaikkea avaruussensoreille ja avaruusaseille. Lentskarit on niin 1900-lukua.
 
Kuten @Mustaruuti listasi edellisellä sivulla, niin Englanti, Espanja, Italia, Ranska, Ruotsi ja Saksa. Mahdollisesti myös Puola ja Kreikka. Lisäksi muutkin Itä-Euroopan Nato-maat ovat potentiaalista markkina-aluetta riippuen Yhdysvaltain suunnasta, esim. Romania.

Joo, totta kahden koneen maat, joissa vaihtoväli on 15 vuotta menevät tähän hyvinkin. Nyt vaihdetaan Tornadot F-35:ksi ja 15 vuoden päästä Typhoonit Tempestiksi. Makes sense. Se mikä taas ei tee järkeä, on Suomen hankkia Typhoon nyt, jos pääkäyttäjät alkavat luopua siitä 15 vuoden päästä.
 
Jos USAF:kaan ei usko 6. sukupolven hävittäjäkoneeseen niin mikä on se eurooppalainen supersovellus jonka vuoksi täällä lyhyiden etäisyyksien Euroopassa pitäisi saada hävittäjäkone/hävittäjä-UCAV aikaiseksi? Vaikea nähdä.

Pohjaat käsityksesi ilmeisesti aiemmin linkittämääsi The Driven juttuun? En ottaisi yhtä blogistin kirjoitusta noin vahvana totuutena. Kuudes sukupolvi etenee, hitaasti mutta varmasti. Yksittäinen ohjelma voi mennä belly up, jotakin voidaan lykätä rauhanosinkoina, mutta en usko vielä kuudennen sukupolven hävittäjän kuolemaan. Etenkään yhden puolustushaaran näkemys asiasta ei vielä ole ratkaiseva. Ei kehitys päättynyt siihenkään, kun Avenger II ja NATF haudattiin laivaston toimesta ja niiden sijaan pimpattiin Hornetista Super Hornet. Miksi nyt pysähdyttäisiin F-35:een tai siitä pimpattuun F-35D:hen?
 
Jeps, lisäksi erilaisia lennokkeja, pienempiä ja isompia. Euroopassa ei ole B-21:lle tarvetta, ainoastaan erilasille lennokeille. mutta ennen kaikkea avaruussensoreille ja avaruusaseille. Lentskarit on niin 1900-lukua.

Ajattelitko, että Eurooppa lopettaa sotimisen ulkomailla? Ei enää kaljoittelureissuja Somalian rannikolla? Rättipäiden pommittamista Irakissa? Merentakaisten alueiden puolustamista? Ei lentotukialuksia, vain arsenaalilaivoja täynnä Tomahawkeja?
 
Pohjaat käsityksesi ilmeisesti aiemmin linkittämääsi The Driven juttuun? En ottaisi yhtä blogistin kirjoitusta noin vahvana totuutena. Kuudes sukupolvi etenee, hitaasti mutta varmasti. Yksittäinen ohjelma voi mennä belly up, jotakin voidaan lykätä rauhanosinkoina, mutta en usko vielä kuudennen sukupolven hävittäjän kuolemaan. Etenkään yhden puolustushaaran näkemys asiasta ei vielä ole ratkaiseva. Ei kehitys päättynyt siihenkään, kun Avenger II ja NATF haudattiin laivaston toimesta ja niiden sijaan pimpattiin Hornetista Super Hornet. Miksi nyt pysähdyttäisiin F-35:een tai siitä pimpattuun F-35D:hen?

Ei sodankäynnin kehitys pysähdy, mutta vaikea uskoa miehitettyyn hävittäjäkoneeseen tulevaisuuden ilmasodan menestyskonseptina. Fakta on kuitenkin, että USAF:n NGAD ei ole lentokoneprojekti. USN puolestaan maalailee FA/XX:stä seuraavaa visiota:

The USN’s NGAD is also likely to share systems with the F-35B and F-35C, says Knappenberger.

“It will have to be a complimentary system to the F-35,” says Knappenberger. “It’ll have to be a complimentary system to some of the weapons that we currently have.”

Yet, the USN isn’t quite ready to call its NGAD a sixth-generation fighter.

“Sixth generation isn’t really something that we are using. Our [analysis of alternatives (AoA)] has really gone after capabilities and how those capabilities contribute,” says Knappenberger, explaining that the AoA report was just finished. “We expect the results of the AoA later this year.”

Ajattelitko, että Eurooppa lopettaa sotimisen ulkomailla? Ei enää kaljoittelureissuja Somalian rannikolla? Rättipäiden pommittamista Irakissa? Merentakaisten alueiden puolustamista? Ei lentotukialuksia, vain arsenaalilaivoja täynnä Tomahawkeja?

Mainitut tehtävät kyetään hoitamaan päivitetyillä nykykoneilla (F-35 mukaan lukien), risteilyohjuksilla USN:n ja Venäjän malliin, lennokeilla ja avaruuteen sijoitettavalla iskukyvyllä josta tulee houkuttelevaa laukaisukustannusten laskiessa radikaalisti. Miksi lähettää lentokone taivaalle tunneiksi kun voit laittaa satelliitin taivaalle vuosiksi? Avaruus räjäyttää ilmasodan perusolettamukset lopullisesti hajalle, aluksi sensorien, sitten iskukyvyn suhteen.

“A penetrating fighter, the Navy doesn’t have to do that. So some of that inherent design of the aircraft it does drive costs and if you don’t need that for our mission area then you don’t necessarily want to pay for it,” she says, noting the shape of a highly stealthy penetrating fighter, presumably without a vertical stabliser, would be more expensive to develop. Instead, the USN would conduct penetrating airstrikes against an advanced adversary with long-range standoff missiles or the mission would be deferred to the USAF, says Knappenberger.
 
Ei se Venäjä, vaan se Kiina. Kaikki riippuu siitä, mitä kaikkea Kiina ehtii kehittää, ja toisaalta siitä mitä kaikkea länsimaissa ehditään kehittää ja sössiä kiinalaisiin käsiin. Kiinalainen tavara sitten jossain välissä alkaa kurkkia meidän itärajalta länteen päin ja Euroopan eteläisiltä rajoilta Eurooppaan päin. Näin pidemmän tähtäimen geostrategisesta hatusta vetäen. Ei ehkä ihan 2025 vielä, ellei ihmeitä tapahdu.

Mutta toisaalta, ei mennyt kauaa Kiinalta kehittää J-20 ja J-31 -mallejakaan lentäviksi hankkeiksi asti, jahka ensin saivat vähän dataa käsiinsä. Säästi heiltä luultavasti paljon perustyötä pois. Luonnollisesti he keräävät myös kaikenlaisia idea- ja protoasteella olevia ohjustentorjuntahankkeita omaa jatkotyötään varten.

Juttelin muutama vuosi sitten yhden entisen CIA-hahmon kanssa, joka (uuden kaupallisen päämiehensä lukuun) painotti ettei ihmiset ja firmat vieläkään yhtään tajua, kuinka perusteellinen ja tehokas Kiina on tiedonkeruussaan ja myöskin sen hyödyntämisessä. Ja kuinka hyvinkin suojattu data yleensä aina ennemmin tai myöhemmin päätyy vahingossa sellaiseen paikkaan tai välineeseen, jonka eri valtiot Kiina etunenässä kaivavat itselleen talteen. (Myynnin edistämistä ja kysynnän luontia toki, mutta sitä varten se oli palkattukin: puhumaan koko entisen virkanimikkeensä painoarvolla.)
Toisaalta se on ihan hyvä että Kiina tyytyy kopsimiseen. Näin se taannutta oman intellektuaalisen kehittämisen taidon ihan itse omasta tahdostaan kun vain kopioi muilta eikä käytä aivosolujaan itse omien aseiden kehittämiseen. Ja kopioiden teknisiä tietoja on helppo lähteä arvuuttelemaan. Näin Euroopassa ja Amerikassa säilyy oma-aloitteinen korkean tason aseiden kehittely ja Kiina saa tyytyä tulemaan jäljessä kopioidensa kanssa ja missaa oman intellektuaalisen kykynsä haastamisen ja kehittämisen.
 
Jo Su-35 on vanhaa horstia monin tavoin kyvykkäämpi kone.

Olisi mielenkiintoista tietää, miten Intian Su-30MKI on oikeasti Red Flagissa pärjännyt. Tosin ilmeisesti intialaiset eivät ole saaneet lupaa venäläisiltä käyttää tutkaa ko. harjoituksessa, joten BVR-kyky ei liene paljastunut todentuntuisesti, vaan pelkkä dogfight-kyvykkyys näköetäisyydeltä
 
Toisaalta se on ihan hyvä että Kiina tyytyy kopsimiseen. Näin se taannutta oman intellektuaalisen kehittämisen taidon ihan itse omasta tahdostaan kun vain kopioi muilta eikä käytä aivosolujaan itse omien aseiden kehittämiseen. Ja kopioiden teknisiä tietoja on helppo lähteä arvuuttelemaan. Näin Euroopassa ja Amerikassa säilyy oma-aloitteinen korkean tason aseiden kehittely ja Kiina saa tyytyä tulemaan jäljessä kopioidensa kanssa ja missaa oman intellektuaalisen kykynsä haastamisen ja kehittämisen.

Tuolla logiikalla Pohjois-Korealle pitäisi toimittaa kaikki länsimaisten ydinaseiden ja mannertenvälisten ohjusten piirustukset. En kylläkään usko sen olevan paras ratkaisu globaalille turvallisuudelle...

Kopioiminen ja kehittäminen eivät poissulje toisiaan. Itse asiassa tiede nojaa hyvin vahvasti nimenomaan muilta kopioimiseen. Tyhjiössä on hankala kehittää mitään kovin mullistavaa ihmiselämän ollessa niin rajallinen kuin se on. Jos muilta kopioiminen olisi vahingollista teknologiselle kehitykselle, sentinelien pitäisi olla maailman teknologisesti edistynein kansa. Syystä taikka toisesta heidän aseteknologiansa tosin on edelleen jousien tasolla.
 
Tieteellinen tutkimus ei ole kopioimista. Nyt tulee ihan huuhaata.
 
Back
Top