Trump -psykoosi

Kokonaan toinen asia on kuka Washingtonissa sitten haluaisi Pencen presidentiksi. Kohut vähentyisivät samalla kun politiikka menisi huomattavasti konservatiivisempaan suuntaan.

Näin voi kyllä sanoa.

Trump on konservatiivin vaatteisiin pukeutunut vanha hippi...Pence on ihan aitoa tavaraa.

Jotenkin voisi kuvitella, että kaikki ne republikaanit ja varsinkin demokraatit jotka Trumpia arvostelevat paskantaisivat housuunsa silkasta kauhusta, jos nuo kaksi vaihtaisivat paikkoja keskenään...voi tosin olla että myös Putin joutuisi vaihtamaan housunsa ja vaippansa :D
 
Viimeksi muokattu:
Kanada. Tuo Amerikkojen Pohjoismaa. :rolleyes:

Tämä kanadalaisen kanavan Trump-keskustelu muistuttaa pelottavan paljon suomalaista verrattuna jenkkien tyyliin käsitellä asioita.

Vastaavasti, analyysi on mielestäni myös parempaa, kuin mitä monissa jenkki-pätkissä on ollut, mitä on osunut silmiin.

Osuva on mm. tämä kommentti ns. "venäläisestä salami-taktiikasta". Trump on ollut niin erikoinen ja värikäs henkilö että häneltä on hyväksytty jo kampanjan aikana kaikenlaista hullua, mikä olisi monta muuta ehdokasta kaatanut. Ja siksi on mahdollista, että myös hänen presidenttikautensa aikana hän on tehnyt ja tekee yhä vain hullumpia asioita ilman että voidaan sanoa, että nyt tuo on jotain sellaista, mikä ei ole enää presidentille hyväksyttyä. Jos siis Trump pääsee kuin "koira veräjästä" esim tästä FBI:n johtajankin erottamisesta, niin odotettavissa on vielä mielenkiintoisempia sattumuksia Trumpin presidentin-taipaleen varrella.

 
Mitähän noista asiakirjoista paljastuisikaan? Koska Flynn vaatii koskemattomuutta niin itse arvaisin että siellä on jotain joka koskee muitakin henkilöitä ja joka paljastamisen jälkeen levittäisi epäilykset laajemmalle Trumpin esikuntaan.

AP: Trumpilta potkut saanut turvallisuusneuvonantaja Michael Flynn kieltäytyy luovuttamasta Venäjää koskevia asiakirjoja - vaatii koskemattomuutta
Tarja Kuittinen22.5. 17:36päivitetty 22.5. 18:10
MichaelFlynn.jpg

Yhdysvaltain senaatin tiedustelukomitea ei todennäköisesti saa käsiinsä asiakirjoja, joita se on haasteen avulla penännyt presidentti Donald Trumpin entiseltä turvallisuusneuvonantajalta Michael Flynniltä.

Uutistoimisto AP:n tietojen mukaan Flynn aikoo vedota Yhdysvaltain perustuslain viidenteen lisäykseen, joka antaa syytetylle oikeuden olla todistamatta itseään vastaan oikeudessa.

ABC Newsin mukaan Flynn on ainoa, joka on pitänyt haastaa toimittamaan senaatin turvallisuuskomitealle sen pyytämiä asiakirjoja. Muut ovat noudattaneet pyyntöä tai kutsua tulla senaatin kuultavaksi.



Fox Newsin mukaan Flynn vaatii koskemattomuutta, ennen kuin on valmis avautumaan Venäjä-yhteyksistään ja Venäjän mahdollisesta sekaantumisesta Yhdysvaltain presidentinvaaleihin.

Trump antoi Flynnille potkut helmikuussa. Syyksi sanottiin se, että Flynn on pimittänyt tietoa suhteistaan Venäjälle ja valehdellut niistä varapresidentille.

New York Timesin mukaan Trump on sittemmin katunut sitä, että antoi Flynnille potkut. Hän on valitellut tilalle valittua Herbert McMasteria "kiusankappaleeksi" ja liian puheliaaksi. Aikaisemmin Trumpin tavanneita on kerrottu ohjeistetun, ettei tämä jaksa kuunnella pitkiä pätkiä puhetta, joten kaikki puhe on syytä pitää lyhyenä.

ABC Newsin mukaan Trump on tukenut Flynnin ilmoitusta koskemattomuuden takaamisesta ja nimittänyt tutkintaa noitajahdiksi.

Trumpin toukokuun alussa erottama FBI:n johtaja James Comey sen sijaan on luvannut osallistua senaatin kuulemiseen.

@ http://www.talouselama.fi/uutiset/a...a-asiakirjoja-vaatii-koskemattomuutta-6651301
 
Koska Flynn vaatii koskemattomuutta niin itse arvaisin että siellä on jotain joka koskee muitakin henkilöitä ja joka paljastamisen jälkeen levittäisi epäilykset laajemmalle Trumpin esikuntaan.

Ensimmäinen asia tässä on oman nahkansa suojeleminen. Syytesuoja on hyvä tässä asiassa. Voi paljastaa ties mitä ilman pelkoa siitä että joutuu linnaan itse syyllistämisestä.
 
Viimeksi muokattu:
Eli venäläisten kanssa voi vehkeillä, jos oman puolueen väki miehittää ko. elinten enemmistöä? :D Niinkö se nyt menee de facto, koettakaa jo päättää. :cool:

Niin se menee.

Muoks. Mutta tietysti joku raja siinäkin. 2018 vaalit esim ovat yksi huomioitava asia.
 
Kanada. Tuo Amerikkojen Pohjoismaa. :rolleyes:

Tämä kanadalaisen kanavan Trump-keskustelu muistuttaa pelottavan paljon suomalaista verrattuna jenkkien tyyliin käsitellä asioita.

Vastaavasti, analyysi on mielestäni myös parempaa, kuin mitä monissa jenkki-pätkissä on ollut, mitä on osunut silmiin.

Osuva on mm. tämä kommentti ns. "venäläisestä salami-taktiikasta". Trump on ollut niin erikoinen ja värikäs henkilö että häneltä on hyväksytty jo kampanjan aikana kaikenlaista hullua, mikä olisi monta muuta ehdokasta kaatanut. Ja siksi on mahdollista, että myös hänen presidenttikautensa aikana hän on tehnyt ja tekee yhä vain hullumpia asioita ilman että voidaan sanoa, että nyt tuo on jotain sellaista, mikä ei ole enää presidentille hyväksyttyä. Jos siis Trump pääsee kuin "koira veräjästä" esim tästä FBI:n johtajankin erottamisesta, niin odotettavissa on vielä mielenkiintoisempia sattumuksia Trumpin presidentin-taipaleen varrella.

Niinpä...noh, vaihtoehtona vaaleissa oli silti vain tämä:

 
Comeyn isä antoi haastattelun ja hänen mukaansa Trump pelkäsi kuollakseen Comeyta. Trump vaati 100% lojaalisuutta, mutta Comey pystyi tarjoamaan vain 100% rehellisyyttä.
The father of former FBI Director James Comey says his son was fired because President Donald Trump was "scared to death of him."

In a phone interview with CNN on Saturday, J. Brien Comey called his son's firing last week "a Trump deal."
"[Comey] didn't give him 100% loyalty, and he demands that of people who work with him," the 86-year-old said. "[Comey] said he would give 100% honesty, but not loyalty."
Comey said his son, whom he described as a "straightforward and honest guy," was fired "because Jim tells the truth, (while) Trump runs around lying most of the day."

"Why he was fired, I think, is Trump changes every day," he said. "He had three reasons three days in a row."
http://edition.cnn.com/2017/05/20/politics/comey-father-trump/index.html
 
Enkä haluaisi tätäkään mun koirien lähelle...



lähtis Vermoon ainakin pienempi "kiltti" koiruli. Narttu ei varmana kelpaisi edes korealaiseen kebab-festivaaliin, potkis vastaan vielä hellalta



Brasilianterrieri. Hau hau, Moi, ja moido...!
 
Niinpä.. ja kuinka moni suomalaislehti välitti valeuutista?

Minusta tuossa huvittavinta on referenssien pyyntö. Tälläkin foorumilla on nähty vastaavaa ja ilman lähteitä on vaikea lähteä väittämään mistään - ellet ole itse henkilö kuten tässä naton pr vastaava. Mutta mikään muu ei vituta enemmän kuin flip floppailu ja asioiden käätäminen päälleen, kuten trumpin tapauksessa on käynyt useasti. Seisosi nyt sanojensa takana kuin mies.
 
Niinpä.. ja kuinka moni suomalaislehti välitti valeuutista?

Pikaisella haulla ei löytynyt yhtään. Taisivat lainata ennemmin Foreign Policyn juttua puheiden rajoittamisesta neljään minuuttiin...

EXCLUSIVE
NATO Frantically Tries to Trump-Proof President’s First Visit
A ‘freaked-out’ NATO braces for Donald Trump’s first meeting of the transatlantic alliance.

NATO is scrambling to tailor its upcoming meeting to avoid taxing President Donald Trump’s notoriously short attention span. The alliance is telling heads of state to limit talks to two to four minutes at a time during the discussion, several sources inside NATO and former senior U.S. officials tell Foreign Policy. And the alliance scrapped plans to publish the traditional full post-meeting statement meant to crystallize NATO’s latest strategic stance.

http://foreignpolicy.com/2017/05/15...sidents-first-visit-alliance-europe-brussels/

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201705172200144312_ul.shtml
https://m.kauppalehti.fi/uutiset/tr...heet-rajoitettu-muutamaan-minuuttiin/Y8G7YfCq
 
WP: Donald Trump pyysi kahta viranomaista kiistämään tiedot Venäjä-yhteyksistä
Tiedusteluviranomaiset eivät suostuneet presidentin pyyntöön.

Washington Post -lehden tietojen mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump pyysi maaliskuussa kahta korkea-arvoista tiedusteluviranomaista kiistämään julkisesti tiedot Trumpin vaalikampanjan epäillyistä Venäjä-yhteyksistä.

Lehden lähteiden mukaan Trump vetosi viranomaisiin sen jälkeen, kun sittemmin erotettu liittovaltion poliisin FBI:n johtaja James Comey oli kertonut senaatille, että FBI tutkii Trumpin kampanjan epäiltyjä Venäjä-yhteyksiä.

Lehden mukaan Trump esitti pyyntönsä tiedusteluviranomaisille Daniel Coatsille ja Michael Rogersille. He eivät lehden mukaan suostuneet presidentin pyyntöön.


Bonuksena pistetään uutisen vastapainoksi pieni kuvakevennys:

4ygxmaqll2zy.jpg
 
En ymmärrä, Melania ei käyttänyt huivia Saudeissa mutta Donald käyttää juutalaisten kippaa. Itse en suostuisi käytämään mitään uskonnollista symbolia.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
En ymmärrä, Melania ei käyttänyt huivia Saudeissa mutta Donald käyttää juutalaisten kippaa. Itse en suostuisi käytämään mitään uskonnollista symbolia.

Mutta jos putoaa pohja pois natsisyytöksiltä kun laittaa juutalaispäähineen päähän. Eipä silti, Liisa Jaakonsaarikin oli sitä mieltä että Trump on kuin Stalin eikä enää Hitler :D
 
Taas lisää Watergatemaisia tapahtumia. Sen lisäksi että Trump pyysi NSA:n ja DNI:n johtajia kiistämään tiedot yhteyksistä Venäjään hän pyysi tiedusteluviranomaisia taivuttelemaan Comeyta lopettamaan tutkinnan.
In addition to the requests to Coats and Rogers, senior White House officials sounded out top intelligence officials about the possibility of intervening directly with Comey to encourage the FBI to drop its probe of Michael Flynn, Trump’s former national security adviser, according to people familiar with the matter. The officials said the White House appeared uncertain about its power to influence the FBI.

“Can we ask him to shut down the investigation? Are you able to assist in this matter?” one official said of the line of questioning from the White House.
https://www.washingtonpost.com/world/national-security/trump-asked-intelligence-chiefs-to-push-back-against-fbi-collusion-probe-after-comey-revealed-its-existence/2017/05/22/394933bc-3f10-11e7-9869-bac8b446820a_story.html?hpid=hp_hp-top-table-main_trumprussia-629pm:homepage/story
 
En ymmärrä, Melania ei käyttänyt huivia Saudeissa mutta Donald käyttää juutalaisten kippaa. Itse en suostuisi käytämään mitään uskonnollista symbolia.

Samma här.

Maailmankaikkeudesta on löydetty jo 100 miljardia galaksia, ja yhdessä galaksissa on keskimäärin 200 miljardia tähteä, joita useimpia kiertää joukoittain planeettoja. Planeettojen määrä on siis noin 20 000 000 000 000 000 000 000. Ja yhdellä noista planeetoista elää noin 10 miljoonaa eläinlajia. Yhden eläinlajin, yhden alalajin, yksi alueellinen heimo väittää 3000 vuotta sitten kuulleensa kuinka maailma on luotu, ja kuinka heidät on luotu tuon jumalan kaltaiseksi. Ja vielä tänäkin päivänä yli miljardia ihmistä ympäri maapalloa jaksaa ihan aikuisten oikeasti uskoa tuollaista pask...

Uskovaisilla on ehkä pikkuisen tuota mittakaavaharhaa. Meidän pieni sininen planeettamme ei todellakaan ole mikään universuminen keskus, vaan yksi pieni hiekanjyvänen Saharassa. Ja mitä Jerusalemiin tulee, niin joo, on todellakin "pyhä" maa. Missään muualla ei ole tapettu enemmän ihmisiä per neliökilometri kuin tuolla. Noh, ehkä Natsi-Saksan keskitysleirejä lukuunottamassa. Mutta kukin taplaa tyylillään. Joku uskoo yksisarvishoitoihin ja toinen jahven/allahin/jumalan armoon.
 
Back
Top