Trump -psykoosi

Hyvä ystävä osaatko Englantia? tämän kysymyksen olen aijemminkin tehnyt ja muutki ovat sitä kysyneet sillä nyt se on pakko tehdä sillä..,,,

Tuo kuvauksesi Herra Steelestä ei pidä paikkaansa muulta osin kuin että hän on Britti.

Kaikki jotka ovat asioita seuranneet tietävät että Herra Steele on entinen agentti jolta tilattiin muistio, jota jaettiin ennen Presidentin vaaleja lehdistölle, mm. NYT ja WP pitivät tuota muistiota täysin epäluotettavana ja kun ne kieltäytyivät sitä julkaisemasta kiikutti (Capitolin kukkuloilla kiertäneen huhun mukaan) Senaattori McCain sen FBI`lle.

Kun Muistio julkaistiin niin Herra Steele katosi ja hyvänä vihervasemmistolaisena ja eläinten oikeuksien puolustajana hän hylkäsi kissansa ja luikki häntä koipien välíssä karkuun jotta ei joutuisi vastaamaan kysymyksiin kuten, mihin todisteisiin perustuu väite silmille kusevasta Moskovalais naisesta ja mitkä hänen yhteytensä ovatkaan FSB`hen, koska muistion totuudellisuutta perusteltiin nimenomaan noilla yhteyksillä.

Ihan oikeasti veljet tutkikaa muitakin lähteitä kuin näitä joita täällä jaatte, niin on Hesarinkin kirjeenvaihtajakin aloittanut ja sen jälkeen vähitellen tajunnut että kaikki ei ole kultaa joka kiiltää ja jokainen juttu joka julkaistaan ole totta ja ennenkaikkea opetelkaa Englantia se laajentaa tajuntaa ja tietopohjaa Yhdysvalloista kummasti, kannattaa ainakin kokeilla ja jos totuus peloittaa niin vähäisellä annostuksen lisäämisellä päivitäin totuuteen myös tottuu ja sitä kestää päivä päivältä paremmin:)

Tämä mielipide ei yllättänyt. Että Neuvostoliittoa ja Venäjää vakoillut MI6 agentti on luonnollisesti vihervassari :ROFLMAO::ROFLMAO::ROFLMAO:

Laitetaanpa vähän totuutta: Steele oli ottanut yhteyden FBI:hin jo heinäkuun alussa 2016 varoittaakseenYhdysvaltain turvallisuusviranomaisia Venäjän kampanjasta Yhdysvaltoja vastaan. Yhdysvaltain turvallisuusviranomaisilla oli toki jo siinä vaiheessa muitakin lähteitä ruveta huolestumaan Venäjän toimista. Mutta Steele loi ilmeisesti ensimmäisenä kokonaiskuvan.

Sanopa muuten, jos olet niin kovin Venäjä-vastainen, niin miksi se ei näy palstalla?
 
No kun väität tietäväsi totuuden niin mitä todisteita sinulla asiasta on?
Uskon että tuot aukottaman todisteketjun väitteiden tueksi varsinkin kun olet aijemmin vaatinut kaikilta muilta todisteita ja linkkejä varsin voimallisesti niin näytä että elät niinkuin opetat, joten todisteet pöytään jatketaan sitten.:)
 
On käynyt selväksi, että tapauksessasi siitä ei ole mitään hyötyä. Ensin kiistät totuudet ja jos se ei riitä, palaat normaaliin toimintamoodiin ad-hominem kautta, joten passaan, kiitos vain.

Hyvää jatkoa.

Kiinnostuneet voivat käyttää googlea.
 
Toistetaan kysymys. Sanopa muuten, jos olet niin kovin Venäjä-vastainen, niin miksi se ei näy palstalla?
 
On käynyt selväksi, että tapauksessasi siitä ei ole mitään hyötyä. Ensin kiistät totuudet ja jos se ei riitä, palaat normaaliin toimintamoodiin ad-hominem kautta, joten passaan, kiitos vain.

Hyvää jatkoa.

Kiinnostuneet voivat käyttää googlea.
Kysymys ei ole vain minusta vaan siitä että voiko väitteeseesi luottaa jos ei ole mitään todisteita totuudeksi väittämäsi asian tueksi niin voiko väiteeseen luottaa?
Kyse on myös siitä miten luotettavia kaikki täälläkin esitetyt väitteet Presidentti Trumpista ovat jos totuudeksi väitetyllä asialle ei löydy mitään todistetta ja kun niitä ei ole niin voidaan todeta niiden olevan valeuutisia.
 
Ainakin meillä on täällä maalla ollut semmoinen tapa naapureiden kesken, että "ee siitä ny tarvihe rueta vittuilemmaan, asiasta suapi sannoo". Joten en ymmärrä mitä väärää tuossa Trumpin kommentissa on.
 
Kysymys ei ole vain minusta vaan siitä että voiko väitteeseesi luottaa jos ei ole mitään todisteita totuudeksi väittämäsi asian tueksi niin voiko väiteeseen luottaa?
Kyse on myös siitä miten luotettavia kaikki täälläkin esitetyt väitteet Presidentti Trumpista ovat jos totuudeksi väitetyllä asialle ei löydy mitään todistetta ja kun niitä ei ole niin voidaan todeta niiden olevan valeuutisia.

Tuota ei ole googlella kovin vaikea löytää...

Laitetaanpa vähän totuutta: Steele oli ottanut yhteyden FBI:hin jo heinäkuun alussa 2016 varoittaakseenYhdysvaltain turvallisuusviranomaisia Venäjän kampanjasta Yhdysvaltoja vastaan. Yhdysvaltain turvallisuusviranomaisilla oli toki jo siinä vaiheessa muitakin lähteitä ruveta huolestumaan Venäjän toimista. Mutta Steele loi ilmeisesti ensimmäisenä kokonaiskuvan.

http://www.foxnews.com/politics/201...-agents-text-messages-for-evidence-leaks.html

British spy Christopher Steele also was a source for the FBI – first relaying some information to FBI in July 2016, the same month the Clinton email case closed for the first time and the Russia counter-intelligence case was opened.
 
Viimeksi muokattu:
WSJ:n haastattelussa Trump syyttää FBI-miestä jonka Mueller potki pois Venäjä-tutkinnasta maanpetoksesta. Kyseessä oli siis tapaus jossa mies lähetti rakastajattarelleen yksityisiä tekstiviestejä.

Maanpetoksesta USA:ssa voidaan tuomita vain toiminnasta sodassa vihollisen hyväksi. Mahdollisesti Trumpilla on todisteita miehen toimineen Pohjois-Korean hyväksi sillä maiden välillä on edelleen vain tulitauko.
“What went on with the FBI, where a man is tweeting to his lover that if she loses, we’ll essentially go back to the—we’ll go to the insurance policy, which is—if they lose, we’ll go to phase 2, and we’ll get this guy out of office,” Trump told the WSJ. “I mean, this is the FBI we’re talking about. I think that is—that is treason. See, that’s treason right there.”

“By the way, that’s a treasonous act. What he tweeted to his lover is a treasonous act,” Trump said.
https://www.politico.com/story/2018/01/12/trump-peter-strzok-treason-337918?lo=ap_d1
 
Back
Top