Trump -psykoosi

Steve Bannon sai Muellerilta kutsun tulla kuultavaksi suuren valamiehistön eteen. Bannon on ensimmäinen Trumpin sisäpiiristä joka on saanut kyseisen kutsun.

https://www.nytimes.com/2018/01/16/us/politics/steve-bannon-mueller-russia-subpoena.html?rref=collection/sectioncollection/politics

Mielenkiintoista. Indikoisi ehkä sitä, että Bannon oli onnistunut pysyttelemään Venäjän suhteen kaidalla polulla. Eipä häntä vastaan oltu missään vaiheessa varsinaisesti mitään syyttäviä pohdintoja taidettukaan esittää.
 
Voi voi.. Siinä pari republikaanisenaattoria vetäisivät arvovaltansa WC-pöntöstä alas puolustaessaan Trumpin käytöstä ihan turhaan.

Kukaan ei ole korvaamaton. Erityisesti yksikään poliitikko ei ole korvaamaton. Parempaa ainesta on aina tarjolla, kunhan vaan valitsijat ovat hereillä.
 
Onko siinä kaksi sanaa? :cool: Pitää miettiä. En yleensä dissaa uuskonservatiiveja, vaikka itse olen jo Wanha Gona. Trollausta muistuttava massapostaaminen tietysti tympii.
On hyvä että joku kirjoittaa joskus totta tähänkin säikeeseen kuten nyt @STI_Tactical9mm tekee tuodessaan esiin Presidentti Trumpin todelliset saavutukset, sillä luvalla sanoen monet muut postaukset ovat varmaan kirjoitettu lomalla, kun nykyään tuo avohoito on muotia.

No Suomalaiset saavat kohta samanlaisen keskustelunaiheen jos Pekka Haavisto yllättäen pääsee Presidentinvaaleissa toiselle kierokselle sillä kuten olette huomanneet on lehdistössa ja muussa mediassa tuotu esiin miten Suomalaisia botteja ja outoja twitter tilejä on syntynyt ja kuvien avulla on aloitettu mielikuvamarkkinointi lehdistössa niiden liittyvän jotenkin Presidentin vaaleihin ja nimenomaan Haavistoon tässä toimii Haaviston kamppania tiimi kansainvälisen esimerkin mukaan joten seuraava askel on mahdollisella Presidentin vaalien toisella kierroksella tapahtuva rummutus Venäjän sekaantumisesta Suomen Presidentin vaaleihin ja nimenomaan Ehdokas Haavistoa vastaan, näin saadaan jälleen käytettyä Venäjä korttia ja selitettyä häviö vaaleissa ja seuraavissa vaaleissa rummutetaan jälleen siitä miten Venäjä esti Pekka Haaviston valinnan, vaikka bottteja ja Twitter tilejä on tehtailut "Supi Suomalainen sylttytehdas"
 
Viimeksi muokattu:
Kumma kyllä jotkut blokkaavat toisia poliitikkoja ja kansalaisia mutta eivät blokkaa "botteja" ja antavat niiden häiritä. Nähtävästi siksi että on suurta muotia ulista boteista.

(Pekka Haavistoa en luokittele "ulisijaksi", vielä)
 
On hyvä että joku kirjoittaa joskus totta tähänkin säikeeseen kuten nyt @STI_Tactical9mm tekee

Tässä kiinnitettiin huomiota siihen, että nimimerkki ei itse kirjoittanut yhtään mitään vaan laittoi linkin (joka olisi pienellä saatteella riittänyt) lisäksi koko maratonsetin kopioituna.

Sellainen saa jo sitkeänkin konservatiivin miettimään vakavasti demokraatteja ja muita avohoitopotilaita vakaiden nerojen sijasta.
 
On hyvä että joku kirjoittaa joskus totta tähänkin säikeeseen kuten nyt @STI_Tactical9mm tekee tuodessaan esiin Presidentti Trumpin todelliset saavutukset, sillä luvalla sanoen monet muut postaukset ovat varmaan kirjoitettu lomalla, kun nykyään tuo avohoito on muotia.

No Suomalaiset saavat kohta samanlaisen keskustelunaiheen jos Pekka Haavisto yllättäen pääsee Presidentinvaaleissa toiselle kierokselle sillä kuten olette huomanneet on lehdistössa ja muussa mediassa tuotu esiin miten Suomalaisia botteja ja outoja twitter tilejä on syntynyt ja kuvien avulla on aloitettu mielikuvamarkkinointi lehdistössa niiden liittyvän jotenkin Presidentin vaaleihin ja nimenomaan Haavistoon tässä toimii Haaviston kamppania tiimi kansainvälisen esimerkin mukaan joten seuraava askel on mahdollisella Presidentin vaalien toisella kierroksella tapahtuva rummutus Venäjän sekaantumisesta Suomen Presidentin vaaleihin ja nimenomaan Ehdokas Haavistoa vastaan, näin saadaan jälleen käytettyä Venäjä korttia ja selitettyä häviö vaaleissa ja seuraavissa vaaleissa rummutetaan jälleen siitä miten Venäjä esti Pekka Haaviston valinnan, vaikka bottteja ja Twitter tilejä on tehtailut "Supi Suomalainen sylttytehdas"

Se voi olla noin kun sanot,mutta Venäläiset botit ja infovaikuttaminen on kuitenkin todellinen ilmiö. Siitä ei pääse mihinkään.
Sen sijaan muuttunut on kansallismielinen kenttä. Se on kasvanut. Edelleen jokainen kansallismielinen leimataan Putin faniksi mutta siinä mennään metsään.
 
No Suomalaiset saavat kohta samanlaisen keskustelunaiheen jos Pekka Haavisto yllättäen pääsee Presidentinvaaleissa toiselle kierokselle sillä kuten olette huomanneet on lehdistössa ja muussa mediassa tuotu esiin miten Suomalaisia botteja ja outoja twitter tilejä on syntynyt ja kuvien avulla on aloitettu mielikuvamarkkinointi lehdistössa niiden liittyvän jotenkin Presidentin vaaleihin ja nimenomaan Haavistoon tässä toimii Haaviston kamppania tiimi kansainvälisen esimerkin mukaan joten seuraava askel on mahdollisella Presidentin vaalien toisella kierroksella tapahtuva rummutus Venäjän sekaantumisesta Suomen Presidentin vaaleihin ja nimenomaan Ehdokas Haavistoa vastaan, näin saadaan jälleen käytettyä Venäjä korttia ja selitettyä häviö vaaleissa ja seuraavissa vaaleissa rummutetaan jälleen siitä miten Venäjä esti Pekka Haaviston valinnan, vaikka bottteja ja Twitter tilejä on tehtailut "Supi Suomalainen sylttytehdas"

Tuolla on ketju, jossa voi keskustella Suomen presidentinvaaleista.

https://maanpuolustus.net/threads/presidentinvaalit-2018.5737/
 
Poimin tarkoituksella veli Baikalilta kaksi lainausta tämän uutisen yhteyteen. :)

Oleellisin asia muistaa tästä uutisesta on, että lääkäri ei ole psykologi/psykiatri.

Mutta terveeksi on mies kuitenkin todettu ja oliko suomennos: äärimmäisen terve?

Oikeasti vastuullinen ohje on tänään: ole kriittinen ja arvioi koko kapasiteettisi voimin kutakin antia. Parempi epäillä kuin luottaa.


Trumpin terveystarkastus: "Erittäin terve, energinen ja terävä"

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin henkinen ja fyysinen terveydentila vaikuttaa miltei kadehdittavalta, vaikka pientä sapiskaa hän saakin hienoisesta ylipainostaan ja ruokavaliostaan.

https://yle.fi/uutiset/3-10026223
 
"pihapoliisin" elkeet... ai niin tulee varmaan niiku vanhasta muistista... :LOL:

Haavistosta kirjoittaminen menee tässä ketjussa aika lailla hukkaan. Mutta toki, jos ei ole varsinaisesti tarkoituskaan keskustella asiasta, niin kaikin mokomin.
 
Trumpin terveystarkastus: "Erittäin terve, energinen ja terävä"

Juu, muistan, kun UKK oli 75-vuotias ja hän oli 40-vuotiaan miehen kunnossa. Ja tämä on taivahan tosi, näin tämä suomalaisille kerrottiin. On jäänyt mieleen, kun isä-vainaa nauraa hekotteli uutiselle ja epäili UKKn jatkavan virassaan satavuotiaaksi.

Eli aivan hiukan pikkusen kriittinen olen suhteessa tähän Trump-uutiseenkin hänen terveyttään koskien.
 
Tätä ketjua on kyllä todella paskamaista lukea puhelimella.

Jos en osaa referoida jotain, tai en viitsi, niin en postaa. Eihän tollaista massapostia jaksa lukea häränniskainen persukaan. :devilish: Tai henkselihousuinen kepulainen. :cool:

Trump herättää tunteita ja sehän on ollut alunpitäen hänen tarkoituskin. Ei hän ole ainakaan mikään harmaa nulkku, tosin George wanhempi oli nimenomaan harmaa nulkku ja ymmärtääkseni hyvä presidentti.

Mutta onhan tämä erikoinen kausi, kun puolet yhdysvalloista on valjastettu vastustamaan presidenttiä suunnilleen kaikessa. Ja näkyyhän tuo pysyvän pilttuussa eli nou hätää.

Suurinta hintaa Trump maksaa siitä, että ohittaa metian tavan takaa ja puhuu twiiteillä suoraan amerikkalaisille. Sehän koskee näköjään metian pelseeseen aika lailla. Venäjäkytköstutkinta venynee yhtä pitkäksi kuin oma kotoisempi tietovuototutqintammekin. Molemmat valmistuvat manana.
 
No joo... anteeksi pyydetty = anteeksi annettu (y)

Mutta jokainen vetää omat johtopäätöksensä maailman menosta, mutta tällä laudalla ja varsinkin tällä thredillä näyttä olevan vallitseva trendi olevan EU- federalismin ja sitä kautta vihersosialismin kannatus ja Suomen itsenäisyyden sekä itsemäärämisoikeuden alasajo ja sen kannatus... :mad:
 
Deutsche Bank oli se länsimainen pankki, joka järjesteli venäläistä rahaa ulos ja hoito rahanpesua.

Deutsche Bank oli ainoa pankki, joka enää suostui rahoittamaan Trumppia moninaisten konkurssien jälkeen.

Olikohan näillä asioilla mitään yhteyttä? :unsure:
 
Taisi selvitä syy Bannonin haastamiselle suuren valamiehistön eteen.

Bannon oli kongressissa 9 tuntia tiedustelukomitean kuultavana. Hän vastasi käytännössä kaikkiin kysymyksiin, että Trumpin valkoinen talo on kieltänyt häntä vastaamasta näihin kysymyksiin.

No, se kielto ei enää päde suuren valamiehistön edessä.

Voidaan myös arvioida, että tuo kielto on osa obstruction of justice -casea. Tuo taitaa olla täysin ennenkuulumatonta toimintaa?
 
Back
Top