Trump -psykoosi

Taisi selvitä syy Bannonin haastamiselle suuren valamiehistön eteen.

Bannon oli kongressissa 9 tuntia tiedustelukomitean kuultavana. Hän vastasi käytännössä kaikkiin kysymyksiin, että Trumpin valkoinen talo on kieltänyt häntä vastaamasta näihin kysymyksiin.

No, se kielto ei enää päde suuren valamiehistön edessä.

Voidaan myös arvioida, että tuo kielto on osa obstruction of justice -casea. Tuo taitaa olla täysin ennenkuulumatonta toimintaa?
Suosittelen tutustumaan Yhdysvaltain lakiin ennenkuin noin varmoja lausuntoja oikeudessa tapahtuvissa tapahtuvissa menettelystä laukoo, tosin voin suositella sinua juristiksi vastapuolelle siinä olisit todella loistava
 
Suosittelen tutustumaan Yhdysvaltain lakiin ennenkuin noin varmoja lausuntoja oikeudessa tapahtuvissa tapahtuvissa menettelystä laukoo, tosin voin suositella sinua juristiksi vastapuolelle siinä olisit todella loistava

Tässä ei ollut yhtään sitä sinulla kehuttua faktatietoa. Koeta tsempata ensi kerralla.
 
Senaattori John McCainin kirjoitus Washington Postisista.
Mr. President, stop attacking the press

John McCain, a Republican, represents Arizona in the U.S. Senate.

After leaving office, President Ronald Reagan created the Ronald Reagan Freedom Award to recognize individuals who have fought to spread liberty worldwide. Nancy Reagan continued the tradition after her husband’s death, and in 2008 she bestowed the honor on human rights icon Natan Sharansky, who credited Reagan’s strong defense of freedom for his own survival in Soviet gulags. Reagan recognized that as leader of the free world, his words carried enormous weight, and he used them to inspire the unprecedented spread of democracy around the world.

President Trump does not seem to understand that his rhetoric and actions reverberate in the same way. He has threatened to continue his attempt to discredit the free press by bestowing “fake news awards” upon reporters and news outlets whose coverage he disagrees with. Whether Trump knows it or not, these efforts are being closely watched by foreign leaders who are already using his words as cover as they silence and shutter one of the key pillars of democracy.

According to the Committee to Protect Journalists, 2017 was one of the most dangerous years to be a journalist. Last year, the organization documented 262 cases of journalists being imprisoned for their work. Reporters around the world face intimidation, threats of violence, harassment, persecution and sometimes even death as governments resort to brutal censorship to silence the truth.

The committee’s report revealed a bleak global climate for press freedom, as more governments seek to control access to information and limit freedom of opinion and expression. They do this not only by arresting journalists but also by fostering distrust of media coverage and accusing reporters of undermining national security and pride. Governments dub the press the “enemy of the people,” weaken or eliminate their independence, and exploit the lack of serious scrutiny to encroach on individual liberties and freedoms.

This assault on journalism and free speech proceeds apace in places such as Russia, Turkey, China, Egypt, Venezuela and many others. Yet even more troubling is the growing number of attacks on press freedom in traditionally free and open societies, where censorship in the name of national security is becoming more common. Britain passed a surveillance law that experts warn chills free speech, and countries from France to Germany are looking to do the same. In Malta, a prominent journalist was brutally murdered in October after uncovering systemic government corruption. In Poland, an independent news outlet was fined (later rescinded) nearly half a million dollars for broadcasting images of an anti-government protest.

Unfortunately, the Trump administration’s attitude toward such behavior has been inconsistent at best and hypocritical at worst. While administration officials often condemn violence against reporters abroad, Trump continues his unrelenting attacks on the integrity of American journalists and news outlets. This has provided cover for repressive regimes to follow suit. The phrase “fake news” — granted legitimacy by an American president — is being used by autocrats to silence reporters, undermine political opponents, stave off media scrutiny and mislead citizens. CPJ documented 21 cases in 2017 in which journalists were jailed on “fake news” charges.

Trump’s attempts to undermine the free press also make it more difficult to hold repressive governments accountable. For decades, dissidents and human rights advocates have relied on independent investigations into government corruption to further their fight for freedom. But constant cries of “fake news” undercut this type of reporting and strip activists of one of their most powerful tools of dissent.

We cannot afford to abdicate America’s long-standing role as the defender of human rights and democratic principles throughout the world. Without strong leadership in the White House, Congress must commit to protecting independent journalism, preserving an open and free media environment, and defending the fundamental right to freedom of opinion and expression.

We can do this by encouraging our partners and allies to review their laws and practices, including the abuse of defamation and anti-terrorism laws, to better protect press freedom and ensure that they do not unduly shrink the space for free speech. We can authorize U.S. foreign assistance to support independent media outlets and programs that create greater media pluralism. We can do more to foster conditions in which freedom of expression and information can thrive, including working to change increasingly political attitudes toward journalism. And we can condemn violence against journalists, denounce censorship and support dissidents and activists as they seek to speak the truth.

Ultimately, freedom of information is critical for a democracy to succeed. We become better, stronger and more effective societies by having an informed and engaged public that pushes policymakers to best represent not only our interests but also our values. Journalists play a major role in the promotion and protection of democracy and our unalienable rights, and they must be able to do their jobs freely. Only truth and transparency can guarantee freedom.
https://www.washingtonpost.com/opin...3614530bd87_story.html?utm_term=.3a0121a9c603
 
"lähiöissä ect ...verhojen välistä kyttäävä utelias ja pahantahtoinen apina"......

Kiitos. Minäkään en ollut kuullut tuota termiä aikaisemmin. Hyvä että selvensit.

Mielenkiintoinen kysymys herää, että mistä olit tuollaisen termin keksinyt. Mutta tuo selitys paljastikin asian.
 
Turha Senaattori McCain syyttää presidentti Trumppia sillä lehdistö ja media on ihan itse soppansa keittänyt ja jos kansalaiset eivät enään jaa liberaaleja eikä vihervasemmiston poliittista agendaa vaan ovat siirtyneet pois siltä radalta niin silloin kannattaa katsoa peiliin ja muuttaa suhtautumistaan vaalien tulokseen eikä syytää Presidentti Trumppia.
 
Silmukka tuntuu kiristyvän (OT: vituttaa kun YLE:n toimittaja ei oikolue tekstiään):

https://yle.fi/uutiset/3-10027882

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin entinen strateginen neuvonantaja Steve Bannon on tehnyt sopimuksen, jolla häntä välttää esiintymisen suuren valamiehistön edessä. Asiasta kertoo yhdysvaltalainen uutiskanava CNN(siirryt toiseen palveluun).

Bannon on sopinut tekevänsä yhteistyötä Trumpin kampanjan Venäjä-yhteyksien tutkintaa johtavan Robert Muellerin tutkijaryhmän kanssa. Suuren valamiehistön sijaan häntä haastattelevat syyttäjät.

CNN perustaa uutisensa Bannonia lähellä olevaan kahteen nimettömänä esiintyvään lähteeseen. Ne eivät ole kertoneet CNN:lle, milloin haastattelut pidetään. Muellerin tutkijaryhmä ei ole kommentoinut tietoa.

Eilen tiistaina New York Times kertoi, että Bannon oli kutsuttu todistamaan suuren valamiehistön eteen. Lehti arveli, että kyse oli taktiikasta, jolla Bannon yritettäisiin saada yhteistyöhön Muellerin tutkijoiden kanssa. Taktiikka näyttäisi tuottaneen tulosta.
 
Jos en osaa referoida jotain, tai en viitsi, niin en postaa. Eihän tollaista massapostia jaksa lukea häränniskainen persukaan. :devilish: Tai henkselihousuinen kepulainen. :cool:

Trump herättää tunteita ja sehän on ollut alunpitäen hänen tarkoituskin. Ei hän ole ainakaan mikään harmaa nulkku, tosin George wanhempi oli nimenomaan harmaa nulkku ja ymmärtääkseni hyvä presidentti.

Mutta onhan tämä erikoinen kausi, kun puolet yhdysvalloista on valjastettu vastustamaan presidenttiä suunnilleen kaikessa. Ja näkyyhän tuo pysyvän pilttuussa eli nou hätää.

Suurinta hintaa Trump maksaa siitä, että ohittaa metian tavan takaa ja puhuu twiiteillä suoraan amerikkalaisille. Sehän koskee näköjään metian pelseeseen aika lailla. Venäjäkytköstutkinta venynee yhtä pitkäksi kuin oma kotoisempi tietovuototutqintammekin. Molemmat valmistuvat manana.

Mulle tuli itselleni mieleen, että Amerikka on ihan vain Amerikka ollut 1990-2017, ja nyt tämä uusi pressa vain pudotti maalta naamion, koska ei jaksa puhua niitä velvoitekuorrutuksia. Se siinä nyt hämmentää.
 
Turha Senaattori McCain syyttää presidentti Trumppia sillä lehdistö ja media on ihan itse soppansa keittänyt ja jos kansalaiset eivät enään jaa liberaaleja eikä vihervasemmiston poliittista agendaa vaan ovat siirtyneet pois siltä radalta niin silloin kannattaa katsoa peiliin ja muuttaa suhtautumistaan vaalien tulokseen eikä syytää Presidentti Trumppia.
Kyllä Trumpia saa syyttää sillä hänen mielestään lehdistö on kansanvihollinen, tällaisia puhuvat diktaattorit yms. autoritaariset johtajat jotka pelkäävät asemansa menettämistä.
 
Kyllä Trumpia saa syyttää sillä hänen mielestään lehdistö on kansanvihollinen, tällaisia puhuvat diktaattorit yms. autoritaariset johtajat jotka pelkäävät kansaa.
Ei olet väärässä emme pelkää kansaa se että teemme Yhdysvalloista jälleen suuren ja pidämme lupauksemme että Amerikan etu on aina ensin on se mikä liberaalivihervassaria vituttaa koska nämä haluavat jakaa maamme vaurauden koko mailmalle ja se ei enään käy ja sille tuli nyt lopullinen stoppi
 
Trumpin mediapalkinnot pitäis kuulemma jakaa tänään:


Muiltakin rebublikaaneilta tulee kakkaa niskaan mm. Stalinin kommenttien apinoimisesta:

Arizona Republican Sen. Jeff Flake compares Trump's press attacks to Stalin in fiery Senate floor speech

Outgoing Arizona Republican Sen. Jeff Flake launched a fiery attack on President Trump Wednesday over Trump’s criticisms of the media -- alleging that the president pushes “pernicious fantasies,” uses Stalinist language and causes global instability by undermining the free press.

An American president who cannot take criticism, who must constantly deflect and distort and distract, who must find someone else to blame is charting a very dangerous path. And a Congress that fails to act as a check on the president adds to the danger,"” Flake said.
He also criticized Trump for describing the press as “the enemy of the people,” a phrase he said was used by mass-murdering Soviet dictator Joseph Stalin.
“It is a testament to the condition of our democracy that our own president uses words infamously spoken by Joseph Stalin to describe his enemies,” he said.
...
https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&url=http://www.foxnews.com/politics/2018/01/17/arizona-republican-sen-jeff-flake-blasts-trump-for-attacks-on-press-in-fiery-senate-floor-speech.amp.html&ved=0ahUKEwiY8YiC6d_YAhUJxmMKHZY4C24QiJQBCB0wAA&usg=AOvVaw11YSw3hzV39Hf_uLy0R9M5&cf=1

Edit: Trumpin valemedia palkintojenjaossa on ainakin yksi varma voittaja vaikka ei palkintoa saisikaan:
https://goo.gl/images/Vmb9fd
 
Viimeksi muokattu:
Hyödyllinen ja syvällinen periaate joka varmasti kantaa pitkälle.
Varmasti on hyödyllinen periaate isänmaalliselle että oma maa tulee ensin ja suosittelen sitä myös teille sillä Suomella on noin 1200 kilometriä rajaa sellaisen maan kanssa jonka Presidentti ajaa vain Venäjän asiaa eikä ole teidän ystävä
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Mutta ei perkele mene perille Trump-faneille että miehessä voisi olla jotain vika....
Tai sitten te ette ymmärrä olevanne väärässä kun uskotte fakemediaan, jokaisella asialla on myöskin toinen mahdollisuus.
Alla on kopio jutusta miten käy kun uskoo sokeasti mihin tahansa ismiin.



Miksi Venäjällä menneisyys on niin vaarallista, että sen tutkijoita uhkaa mielisairaala?
Venäjä näyttää toistavan bolševikkien virheitä kieltämällä todellisuuden.

Anu Kantola


Julkaistu: 16.1. 2:00 , Päivitetty: 16.1. 7:05



f3495eacc8c345edaf3461edd5d7dad4.jpg


Karjalassa Stalinin aikaa tutkinut ja ihmisoikeusjärjestö Memorialissa toiminut Juri Dmitrijev on parhaillaan Moskovassa mielentilatutkimuksessa, joka taitaa osoittaa lähinnä sen, kuinka vaarallista menneisyyden tutkiminen on Venäjällä.

Dmitrijev on harrastanut historiantutkimusta 1990-luvulta, jolloin hän löysi Stalinin ajan suuret joukkohaudat Petroskoin ja Karhumäen läheltä. Joulukuussa 2016 hänet pidätettiin syytettynä valokuvista, joita hän oli ottanut alastomasta adoptiotyttärestään. Dmitrijev sanoi ottaneensa kuvat voidakseen tarvittaessa todistaa viranomaisille, että huonossa kunnossa adoptoitu tytär kasvoi ja kehittyi hyvin.

Oikeus antoi tapauksessa vuoden kestäneen pidätyksen jälkeen pari viikkoa sitten vapauttavan tuomion: oikeuden asiantuntijaryhmä ei pitänyt kuvia pornografisina. Samalla oikeus kuitenkin määräsi Dmitrijevin mielentilatutkimukseen Moskovaan, jonne hänet on nyt viety.

Miksi Venäjällä menneisyys on niin vaarallista, että sen tutkijoita uhkaa mielisairaala? Luin sattumoisin vuodenvaihteessa historioitsija Juri Slezkinen monumentaalisen kirjan The House of Government: A Saga of the Russian Revolution, joka sivuaa samaa kysymystä. Opus kertoo tuhannen sivun verran siitä, miten Neuvostoliiton eliittibolševikit elivät ja kuolivat.


Slezkine on Kalifornian yliopiston historian professori, mutta hän on syntynyt Moskovassa vuonna 1956 ja hänellä on pääsy moniin lähteisiin. Slezkine kertoo bolševikkien ja heidän perheidensä tarinaa lukien kirjeitä, päiväkirjoja, romaaneja ja tehden haastatteluja. Kirja keskittyy Moskovajoen rannalle bolševikeille rakennettuun taloon, jossa eliitti eli Kremlin lähettyvillä.

Slezkinen teesi on, että kommunismi oli uskonnollinen liike, joka halusi paratiisin maan päälle – samaan tapaan kuin juutalaisuus, kristinusko ja islam ovat kaivanneet taivaallista elämää.

Vallankumous oli bolševikeille uusi Jerusalem tai Kristuksen toinen tuleminen. He elivät uskovien yhteisössä, jossa jokaisen tuli jatkuvasti tutkia sieluaan, tunnustaa syntejään ja tehdä parannusta. Muu maailma oli paha Babylon, joka piti käännyttää tai tarvittaessa tuhota.

Usko ei horjunut edes vankileireillä ja teloitusta odottaessa. Uskolliset kommunistit kirjoittivat Stalinille tutkintavankeudesta ja leireiltä kerta toisensa jälkeen vakuuttaen uskollisuuttaan ja pyytäen anteeksi mitättömiä hairahduksiaan käsittämättä, miksi Stalin ei vastannut.

Slezkine antaa mallin siihen, miten menneisyyttä voisi muistaa. Kirjan kuva on niin rikas, että historia ei typisty politiikan jatkeeksi, jota voi heiluttaa poliittisena aseena nykyhetkessä.

Kommunismin synnytti autoritaarinen maaorjuudella rakennettu Venäjä, jossa kansa eli nälässä. Kansalla ollut keinoa hankkia ruokaa, koska sillä ei ollut maata. Kurjuuteen vastattiin tuhoamalla sisällissodassa järjestelmällisesti maata omistava luokka. Kirja maalaa järkyttävän kuvan siitä, miten halu kurjuuden voittamiseen ja parempaan maailmaan johtaa ensin kostoon ja sitten vainoharhaisuuteen. Lopulta se syö uskollisimmatkin kannattajansa, joista osa päätyy myös Karjalan joukkohautoihin.

Tätä kuvaa ei Venäjällä juuri nyt haluta muistaa.

Ero on iso, jos suhtautumista vertaa vaikkapa Saksaan. Berliinissä on parhaillaan suuri vuodesta 1937 kertova näyttely, jossa dokumentoidaan natsien nousua monipuolisesti. Kodinperustamislainojen ehdot ohjasivat naiset kotiin synnyttämään ja loivat työpaikkoja miehille. Teollisuus valmisti jokamiehen radioita, jotka välittivät propagandaa. Urkintakoneisto kyttäsi kodeissa ja kaduilla. Vammaisille suositeltiin reippaassa tietoiskufilmissä ”eutanasiaa”.

Kun kävin näyttelyssä, saksalaisia oli siellä jonoksi asti kertaamassa oman maansa historiaa.

Venäjälläkin historiasta voisi oppia. Bolševikkien suuri virhe oli sulkeutua lahkoksi, jonka usko erkaantui todellisuudesta. Maa ajautui terrorin kautta pysähtyneisyyden tilaan. Lopulta, kun järjestelmän ristiriita todellisuuden kanssa kasvoi liian suureksi, järjestelmä kaatui.

Nyt Venäjä näyttää toistavan bolševikkien virheitä kieltämällä todellisuuden.

Vahvat yhteiskunnat uskaltavat kohdata menneisyytensä. Järjestelmä, joka pelkää menneisyyden todellisuutta niin, että historiantutkijoita uhkaa mielisairaala, ei tunnu hirveän vahvalta järjestelmältä.

Kirjoittaja on viestinnän professori Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.
 
Back
Top