Trump -psykoosi

Yleensä USA:ssa on korkean äänestysprosentin katsottu hyödyttävän demokraatteja. Tämän johdosta republikaanit ovat pitkään pyrkineet vaikeuttamaan vähemmistöjen oikeutta äänestää. Southern strategy oli juuri tätä varten kehitelty ohjelma, Nixonin mukaan ongelmana olivat tummaihoiset ja piti kehittää järjestelmä joka syrjii heitä mutta joka ei pintapuolisesti vaikuta rasistiselta.

https://www.nytimes.com/1994/05/18/us/haldeman-diary-shows-nixon-was-wary-of-blacks-and-jews.html

Ehkä määritelmä kaipaa lisärivin, sääntö toimii kunhan äänestäjähygienia on kohdallaan?
 
USAn armeija on pitkälti ollut Trump-myönteinen. Etenkin enemmistö viime vaaleissa kannatti Trumpia. Mutta erottamalla Mattisin, Trump saisi kyllä aikamoisen viharyöpyn armeijalta niskaansa. Keskustelin Mattisista USAn Maavoimissa palvelleen hlön kanssa ja hän sanoi että Mattis on rakastettu kaikissa puolustusvoimien haaroissa. Ja veikkaan, että Mattisista tykkää kyllä armeija enemmän kuin Trumpista. Joten Mattisin erottaminen olisi ison kannattajamäärän korvaan kusemista.
 
en sanoisi Mattisin olevan RAKASTETTU, mutta pidetty hahmo kyllä. Ennkäy veikkailemaan kumpi pomoista olisi kovin kukko tunkiolla, mutta kyllä näin on että kun iso D tuli duuniin, niin alkoi tapahtumaan aivan eri tavoin kuin aiemmin ja vaikka Mattis on ollut aiemminkin avainpaikalla, ei ole asioita silti tehty näin niinkuin nyt tehdään. Kummallakin pomolla on kääntöpuolensa, kuten minullakin, mutta pidettyjä heppuja molemmat ja harmillista ettei pomomiehet tunteneet tarvitsevansa toisiaan.
 
Jared Kushner ei viime vuosina ole juuri maksellut veroja kiinteistöjen omistajille järjestetyn porsaanreiän ansiosta. Kiinteistönomistajat voivat kikkailla yliarvioimalla reippaasti kiinteistöjen mm. vanhenemiseen ja kulumiseen liittyviä poistoja tehden paperilla tappiota vaikka kiinteistöjen arvo todellisuudessa kasvaisi. Trumpin veroleikkaus poisti porsaanreiän kaikilta aloilta lukuunottamatta kiinteistöbisnestä.

https://www.nytimes.com/2018/10/13/business/jared-kushner-taxes.html?action=click&module=Top Stories&pgtype=Homepage
Suomessa Spede Pasanen ja Vesku Loiri tekivät jo 70-luvulla elokuvan nimeltä "Uuno Turhapuro - presidentin vävy".

Nykyään USA:n hallinnossa on mukana ikioma Uuno ja appiukkona häärii vuoristoneuvos Donald Tuura!
 
Onhan noissa kokoissa vielä matkaa, ennen finansikiiriä olleille tasoille. Mutta elvytetty on matalilla koroilla. Taisi kuiten korot kääntyä nousevalle linjalle ennen Trumppia, ellen tuota nyt ihan väärin katso ;)

Katso liite: 24648
Vahva usko Obamaan ja se on pelkästään hyvä saihan Obama Nobelin rauhanpalkinnon ja sen jälkeen ei mailmassa ollutkaan yhtään sotaa tai mitään muutakaan väkivaltaa, aivan samoin uskotaan vieläkin Fincapitan Kailajärveen ja hänen kultaiseen kosketukseen ja siinäkin tarinassa suurin roisto on KRP, kuten tässä Obama stoorissa se on trumppi.
 
Ehkä määritelmä kaipaa lisärivin, sääntö toimii kunhan äänestäjähygienia on kohdallaan?
Ensin oli natsien rotuhygenia ja sitten kommareiden äänestäjähygenia jolla yritettiin estää toisinajattelijoiden äänestäminen, jotenkin tuntuu että historian roskakorista kaivetaan kaikki sonta esiin kun on tuo trumppi.
 
https://www.ess.fi/uutiset/ulkomaat/art2492061
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoo uskovansa, että Venäjän presidentti Vladimir Putin on luultavasti ollut osallisena salamurhissa ja myrkytyksissä.

Trumpilta kysyttiin asiasta CBS-kanavan 60 Minutes -ohjelman haastattelussa. Presidentti sanoi Putinin luultavasti olleen mukana murhissa, mutta että kyseiset murhat eivät ole tapahtuneet Yhdysvalloissa.

Trump kertoi, että on omasta mielestään ollut tiukka Venäjää ja Putinia kohtaan.
 
Suomessa Spede Pasanen ja Vesku Loiri tekivät jo 70-luvulla elokuvan nimeltä "Uuno Turhapuro - presidentin vävy".

Nykyään USA:n hallinnossa on mukana ikioma Uuno ja appiukkona häärii vuoristoneuvos Donald Tuura!

Taas kerran kävi kuitenkin niin että todellisuus on elokuvaakin ihmeellisempää? Nykytodellisuus olisi ollut elokuvana täysin epäuskottava vielä pari vuotta sitten. USA:n presidentti räyhää demokraattisille johtajille ja kiertää samaan aikaan maailmalla lipomassa kommaridespootteja yms.
 
Sehän siinä onkin. Fiktion pitää ns. make sense, mutta tosielämällä ei ole tätä rajoitetta.
 
Vahva usko Obamaan ja se on pelkästään hyvä saihan Obama Nobelin rauhanpalkinnon ja sen jälkeen ei mailmassa ollutkaan yhtään sotaa tai mitään muutakaan väkivaltaa, aivan samoin uskotaan vieläkin Fincapitan Kailajärveen ja hänen kultaiseen kosketukseen ja siinäkin tarinassa suurin roisto on KRP, kuten tässä Obama stoorissa se on trumppi.
En nyt ihan huomaa mitä tällä oli asian kanssa tekemistä ja kenen Obama uskosta puhut, FED:n? Vai tarkoititko että Kailajärvi ponsineen sai jenkkimarkkinat rälläämään 2010 luvun alussa ;)
 
Vai oikein trumppi ryöstää amerikan kansallisomaisuuden? Tämä olikin uusi tarina jolla trumppi yhdistetään putiiniin ja Venäjään, jään odottamaan tarinan uusimpia käänteitä ehkäpä vieläkin lennokkaanpi juttu kehitetään, sillä tässähän on vain taivasrajana;)

Sinulla on nyt jokin trumppipakkomielle. Trumpetti ei yhdysvaltain taloutta pyöritä. Kehoitan lämpimästi lukemaan atlannin takaa hieman älykkäämpiä ihmisiä.
 
USAn armeija on pitkälti ollut Trump-myönteinen. Etenkin enemmistö viime vaaleissa kannatti Trumpia. Mutta erottamalla Mattisin, Trump saisi kyllä aikamoisen viharyöpyn armeijalta niskaansa. Keskustelin Mattisista USAn Maavoimissa palvelleen hlön kanssa ja hän sanoi että Mattis on rakastettu kaikissa puolustusvoimien haaroissa. Ja veikkaan, että Mattisista tykkää kyllä armeija enemmän kuin Trumpista. Joten Mattisin erottaminen olisi ison kannattajamäärän korvaan kusemista.
Jännää! Nimittäin Mattis ei ole palvellut USA:n maavoimissa. Mattis on tehnyt pitkän uran merijalkaväessä ja sen jälkeen eri posteilla koko asevoimien komentotasolla.
 
Jännää! Nimittäin Mattis ei ole palvellut USA:n maavoimissa. Mattis on tehnyt pitkän uran merijalkaväessä ja sen jälkeen eri posteilla koko asevoimien komentotasolla.
Kuten tämä maavoimissa 15 vuotta palvellut laskuvarjolääkintämies sanoi, Mattis on niitä harvoja henkilöitä, jotka ovat onnistuneet saamaan koko armeijan eikä pelkästään heidän oman puolustushaaran ihailun.
 
Onneksi Trumpilla on Putinin lisäksi muitakin rehellisiä kavereita, nimittäin Saudi-Arabian kruununprinssi erittäin painokkasti kertoi Trumpille ettei maalla ole mitään tekemistä toimittaja Khashoggin katoamisen kanssa. Trump arveli tekijöiden olleen "rogue killers" eli vapaasti suomennettuna kontrolloimattomat tappajat olivat asialla.
President Donald Trump on Monday suggested that "rogue killers" may be responsible for the disappearance of Washington Post columnist Jamal Khashoggi, while also dispatching Secretary of State Mike Pompeo to meet with Saudi Arabia's King Salman.

"We are going to leave nothing uncovered," Trump told reporters on the South Lawn of the White House. "With that being said, the king firmly denied any knowledge of it. ... I don't want to get into his mind, but it sounded to me like maybe these could have been rogue killers, who knows? We'll try getting to the bottom of it very soon. His was a flat denial."

Khashoggi, a Saudi journalist who had been living in exile in the United States, was last seen in Istanbul on Oct. 2, entering the Saudi Consulate to obtain an official document required for marriage. Khashoggi has been critical of Crown Prince Mohammed bin Salman and other members of the royal family.

State Department spokesperson Heather Nauert said in a statement that Pompeo will travel to Riyadh on Monday. "The President has called for a prompt and open investigation into the disappearance of Washington Post journalist Jamal Khashoggi," she said in the statement.

Trump has swung between offering harsh words for Saudi leaders and apparently accepting their denials of responsibility. Trump and his aides, including son-in-law, Jared Kushner, have cultivated closer ties with the Saudi royal family and have announced billions of dollars in arms sales.

The president on Monday morning tweeted that he had spoken with the king, whodenied having any knowledge about Khashoggi's disappearance.

"Just spoke to the King of Saudi Arabia who denies any knowledge of whatever may have happened 'to our Saudi Arabian citizen,'" the president wrote in a tweet. "He said that they are working closely with Turkey to find answer. I am immediately sending our Secretary of State to meet with King!"

In an interview on "60 Minutes" that aired on Sunday, Trump warned that there would be "severe punishment" over Khoshoggi's disapperance.

The president also noted in the interview what the U.S. "would be very upset and angry" if Saudi Arabia ordered Khoshoggi to be murdered.

"As of this moment, they deny it and they deny it vehemently," Trump said of Saudi Arabia. "Could it be them? Yes.”
https://www.politico.com/story/2018/10/15/pompeo-meets-saudi-king-900193
 
Jos jenkkilässä kävisi sotilaallinen vallankaappaus, miten se nähtäisiin maailmalla ja mitä siitä seuraisi teoriassa?
 
Jos jenkkilässä kävisi sotilaallinen vallankaappaus, miten se nähtäisiin maailmalla ja mitä siitä seuraisi teoriassa?

Koska puhutaan 50 (osa)valtion liittovaltiosta niin täysimittaiselle vallanvaihdokselle pitää löytyä tuki kaikilta osanottajilta sotilasjuntalle jossakin muodossa. Tämän todnäk toteutuminen siististi ja organisoidusti ei tule onnistumaan, koska valtio on alueellisesti niin pirstaloitunut kuin olla ja voi. Aiheesta löytyy kirjallisuutta (johon en ole vielä ehtinyt perehtymään) esim. Colin Woodwardin "American Nations"-teos muutaman vuoden takaa. Teoksessa ei todnäk oteta huomioon viimeisten vuosikausien yhteiskunnan mädättämistä ulkomaalaisilla joten esim. Kalifornian meksikolaistuminen jää vähemmälle huomiolle.

Vallankaappaus nähtäisiin maailmalla miten sattuu välittymään Internetin välityksellä jahka runkoverkkoon on pääsy. Nämä tiedonrippeet netin välityksellä tietenkin ovat vain yhdestä torvesta kotoisin ellei laajempi skaala jollakin tavalla pääse käsiksi tahi muutoin pääse irti sensuurista. Loppuen lopuksi välitettyyn tietoon ei voi yksinkertaisesti luottaa ja muutoinkin tiedonvälitys maiden välillä tukehtuu maan sisäisiin konflikteihin. Uusi keski-aika.
 
  • Tykkää
Reactions: ctg
Onneksi Trumpilla on Putinin lisäksi muitakin rehellisiä kavereita, nimittäin Saudi-Arabian kruununprinssi erittäin painokkasti kertoi Trumpille ettei maalla ole mitään tekemistä toimittaja Khashoggin katoamisen kanssa. Trump arveli tekijöiden olleen "rogue killers" eli vapaasti suomennettuna kontrolloimattomat tappajat olivat asialla.

https://www.politico.com/story/2018/10/15/pompeo-meets-saudi-king-900193
politico = marxist fascism. Saudit rahoittavat, islam rehottaa.
 
politico = marxist fascism. Saudit rahoittavat, islam rehottaa.
Laitetaan sitten Amerikan Pravdan uutisoimana sama asia niin saadaan puhdas uutisointi jota ei likaa minkäänlainen puolueellisuus.
President Trump said Monday he is “immediately” sending Secretary of State Mike Pompeo to Saudi Arabia to meet with King Salman to discuss the disappearance of Saudi activist Jamal Khashoggi.

“Just spoke to the King of Saudi Arabia who denies any knowledge of whatever may have happened ‘to our Saudi Arabian citizen.’ He said that they are working closely with Turkey to find answer. I am immediately sending our Secretary of State to meet with King!” Trump tweeted Monday morning.

Speaking to reporters before leaving Washington to tour hurricane damage in Florida, Trump vowed, "We are going to leave nothing uncovered."

But he also noted the Saudi king strongly denied knowledge, while suggesting the possibility of outside involvement.

"Maybe these could have been rogue killers -- who knows," Trump said, " ... but his was a flat denial."

The State Department issued a brief statement saying Pompeo will travel Monday to Riyadh at Trump's request.

Khashoggi, a contributor to The Washington Post, was last seen nearly two weeks ago. Turkish officials say they believe Khashoggi was killed inside his country’s consulate in Istanbul after he visited to obtain a document required to marry his Turkish fiancée. Saudia Arabia has denied the allegations and dismissed them as “baseless.”

Trump was asked in an interview on CBS News’ “60 Minutes” Sunday whether he thought the Saudis murdered Khashoggi and did not rule out the possibility.

“Nobody knows yet, but we’ll probably be able to find out. It’s being investigated. It’s being looked at very, very strongly. And we would be very upset and angry if that were the case,” Trump explained. “As of this moment, they deny it. And deny it vehemently. Could it be them? Yes.”

Trump added: “There’s a lot at stake. And maybe especially so because this man was a reporter. There’s something—you’ll be surprised to hear me say that. There’s something really terrible and disgusting about that, if that were the case.”

Trump said the U.S. would “get to the bottom of it” and noted there would be “severe punishment” for the Saudis if evidence proved they were involved in the murder of Khashoggi.

Turkish media have published images from Oct. 2 of an alleged 15-member Saudi “assassination squad” and video of suspicious movements at the Saudi consulate in Istanbul after Khashoggi’s disappearance.

Several Republicans and Democrats on the Foreign Relations Committee sent a letter to Trump requesting he “make a determination on the imposition of sanctions … with respect to any foreign person responsible for such a violation related to Mr. Khashoggi.” The letter triggered an investigation under the Global Magnitsky Human Rights Accountability Act. That requires the administration to sanction those found responsible of a gross violation of human rights against someone exercising freedom of expression.

The Saudis pushed back, warning that the Kingdom would “respond with greater action” should any sanctions or political decisions be made based on the “false accusations.”

“The Kingdom affirms its total rejection of any threats and attempts to undermine it, whether by waving economic sanctions, using political pressure, or repeating false accusations,” the country said in a statement released by the Saudi Press Agency. “The Kingdom also affirms that if it receives any action, it will respond with greater action, [and] that the Kingdom’s economy has an influential and vital role in the global economy.”

The State Department called the bipartisan effort premature.

“We don’t know the facts of this case just yet. So I think they’re getting ahead of themselves at this point,” said Heather Nauert, the State Department’s spokesperson. “We will watch the situation very carefully, very closely, wait for the facts to come out, and then we’ll get there.”
https://www.foxnews.com/politics/tr...to-meet-with-saudi-king-over-missing-activist
 
Back
Top