Trump -psykoosi

Ihan hyvää tekstiä:

"Miksi sen sijaan keskitetyn globalistinen, kansallisvaltiot lakkauttanut, rajaton ja yksikielinen maailmanvaltio maailmanhallituksineen Nimrodin Baabelin torni -hankkeen tyyliin olisi turmiollinen ja tuhoisa? Siksi, koska langennut ihminen ei kykene tällaista rajatonta valtaa hallinnoimaan, ei edes minkään valistuneen hyväntahtoisena ja älykkäänä itseään pitävän filosofikuningas-eliitin johdolla."

Voisin jopa lisätä, että myöskään kukaan ihminen ei kykene, vaikka kuinka hyväntahtoinen, kansakuntia hallinnoimaan, vaan että joka tilanteessa meidän täytyy tunnustaa Jumalan auktoriteetti.

En ole globalisti jos sitä pelkään. Enkä edes Trumpista itsestään niinkään välitä. Minua vain ällöttää se miten niin moni suomalainen sinisilmäinen kristitty lähtee hänen kelkaan, kun lupailee maat ja taivaat ja toimiessa samalla täysin kristillisten arvojen ja hyveiden vastaisesti. Aloitetaan vaikka nöyryydestä.
 
Mikäs "kansankyntteli" sinä kuvittelet olevasi jakelemaan ohjeita mitä ja miten minä tai muut laudalla kirjoittaa? o_O
Eiköhän minulla ole täällä oikeus, siinä missä sinullakin, kertoa mielipiteeni siitä, että joku pitää kidutusta ihan validina vaihtoehtona?

Muoks. taisit viitata tuohon sanavalitajuttuun. No minusta ne vain sattuvat olemaan hyvin harhaanjohtavia.
 
Olikohan tämä kysymys edes tarkoitettu minulle?

Tehdäänpä peli selväksi heti alussa, minä en ole mukana hallinnossa enään missään roolissa, vaaleissa toimin parhaan kykyni mukaan, kunnianhimoni ja tavoitteeni on nykyään muualla.


Hieman historian muistelua.


No aluksi on sanottava että Suomi on Washingtonin suunnalta katsottuna pieni ja etäinen mutta strategisesti tärkeä maa Venäjän kupeessa lähellä Venäjälle Strategisesti tärkeitä alueita nain se oli jo kylmänsodan aikana ja on myös nyt.


Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen myös sen salaisuudet vuotivat länteen kun kaikki oli silloin Venäjällä kaupan, tuskin kannattaa edes sanoa varmasti myös lähes jokaisen vakoilijan ja erimaissa toimivien Neuvostoliitolle tietoja luovuttaneiden ja sen hyväksitoimivien politiikkojen tiedot ovat lännen käsissä.

Tämä tieto ei ole mikään valtiosalaisuus vaan luettavissa monista yhdeksänkymmenluvun lähteistä tosin vain lännnessä ja myöskin siitä kirjoitettiin Venäjällä kuinka virkamiehet myivät kilvan Venäjän salaisuuksia, ovet kun oli auki kaikialle ja Kremlin portit selkosen selällään.


Miksi näitä tietoja ei sitten ole luovutettu Esim. Suomelle? Tietoja kyllä luovutettiin mutta mitä Suomi niillä teki sulki kassakaappiin ja oli hiljaa ja tästä seurasi ettei lisää tietoja enään luovutettu.


Tästä tietojen vuotamisesta seurasikin mielenkiintoisia tapahtumia, joissakin Eurooppalaisissa valtioissa politiikot ryhtyivät kertomaan ja vakuuttelemaan miten hyvät suhteet heillä on Washingtoniin ja samaan aikaan lehdissä ihmeteltiin miksi kutsuja ei valtiojohdolle sinne ei kuulu vaikka kuinka asian eteen tehdään työtä ja vakuutetaan kyllä Obama kutsuu, mutta ei kutsunut? miksi ei kutsunut? Olikohan tietoa jota ei haluttu sanoa ääneen?

Moskovaan kyllä tuli kutsuja, mutta sehän onkin vain normaalia suhteidenhoitoa.


Tämähän on vain sellaista vanhan miehen muistelua eihän minulla mitään todisteita ole, on vain takana pitkä elämä ja kokemuksia aina Nixonin virkaudelta tähänpäivään asti ja sehän on vähäinen aika.Eihän näillä muisteluilla ole sidettä nykyhetkeen, eihän?


Sitten siihen kysymykseesi Timo Soini.


Tavalliset kaduntalaajat tuskin tuntee miestä nimeltä Timo Soini ja sitä mikä hänen asemansa on, tiedätkö itse esimerkiksi kuka on Islannin tai Norjan tai vaikkapa Mexikon Ulkoministeri.


Mutta ne joiden kuuluukin tietää kuka Timo Soini on, niin tietävät että kyseessä on Ulkoministeri ja myös sen että kyseessä on Ulkoministeri jolla ei ole selaista menneisyyden painolastia jolla olisi haittaavaa vaikutusta ja kun Suomella oli sellainen Ulkoministeri edellisen kerran,sillon nimi oli Väinö Tanner.


Täälläpäin on tapana sanoa ”munakasta ei voi tehdä rikkomatta munia” muistaakseni Suomalaiset sanovat ”rapatessa roiskuu”


Kuten kaikki ovat huomanneet liberaalien ja vihervasemmiston kanssa keskustelusta ei tule mitään kaikki keskustelut muuttuvat kuten suomalaiset osuvasti sanovat kinasteluksi ”lillukanvarsista” tai vaihtoehtoisesti ”ulvomiseksi susien kanssa”


Siksi Presidentti Trump puhuu ja tviittaa sellaisella tahdilla että liberaalien ja vihervasemmiston kellokaat joutuvat toimimaan kuin koira joka juoksee häntänsä perässä.


Aivan samoin Timo Soini toimii hänkin on huomannut että ideologiselle puusilmälle ei kannata ei kannata puhua monimutkaisesti ja kannattajat tietävät kupletinjuonen.

Sivumennen sanoen tuo kupletinjuoni sana on minusta Suomenkielen helmiä.


Kun liberaalit on saatu jahtaamaan omaa häntäänsä niin sitten voidaan tehdä muutoksia jotka hyödyttävät muitakin kuin liberaalia eliittiä, hehän voivat siinä hännän jahtaamisen välissä puhua poliittisesti korrektia vihapuhetta josta olemme saaneet näytteitä niin liberaalien ja vihervasemmiston lehdistä ja kaduilta kun näyteikkunoita rikotaan.


Ensimmäisen Mailmansodan ratkaisun toi Yhdysvaltojen mukaantulo.

Toisen Mailmansodan suurimman taakan kantoi Yhdysvallat niin taloudellisesti kuin sotilaallisesti.


Toisen Mailmansodan jälkeen Yhdysvallat on maksanut leijonanosan kaikista jälleenrakennusten kustannuksista ja piti sotilaalisen taakan harteillaan ettei mailmasta olisi tullut kommunistinen, Eurooppa oli statistin roolissa haluttomana ja Britaniaa ja paria muuta maata lukuunottamatta myös kyvyttömän itseään puolustamaan Itä-Blokin vyörytystä vastaan.


Kun Presidentti Trump vaatii että Eurooppalaisten on myös itse osallistuttava oman maansa puolustukseen alkoi hirveä poru ja parkuminen.

Meidän Eurooppalaisten on ryhdyttävä maksamaan puolustuksesta ihan itse, ei käy, rahaa tarvitaan hienoihin ohjelmiin jolla kaikki mailman asukkaat saavat kaikki edut mitä Eurooppa voi tarjota maahantukeutujille.

Mitä sillä on väliä jos vanhukset jotka tämän maan ja Euroopan on rakentaneet jäävätkin heittelle tai lapset koulutusta vaille ja työntekijät joutuvat alentamaan palkaansa ja tekemään pidempään töitä ja onhan se jalo uhraus kun eläkkeelle pääsee vasta kun on kuollut ja kaikki tämä jotta olemme suvaitsevaisia, joten lähettäkää ne sotilaamnne tänne ja maksakaa kaikki kulut me Eurooppalaiset olemme suvaisevaisia emme vulgäärejä Amerikkalaisia.


Nyt on vain niin että on ryhdyttävä maksamaan omasta puolustuksesta tai on nöyrryttävä Putlerin alaiseksi.


Kauppasopimukset on tehty liberaalien suuren unelman hengessä mailman pelastamiseksi ja ne on syytä päivittää kun muillakin on varaa maksaa omat lelunsa ja on syytä lopettaa sadanvuoden oikeus muulta mailmalta pitää kättä Amerikkalaisten lompakossa. Tämä koskee niin kauppasopimuksia kuin YK`ta ja mailman sotilaallista puolustusta.


America First on vain pari sanaa, mutta ne ovat saaneet koko liberaalien lauman mölöttämään kauhuissaan kun joku politiikko sanoo että oma kansa tulee ensin ja heidän järkytyksekseen aikoo vielä pitää lupauksensa ja kuten näkyy pitää ne myös.

Tästä seuraa järkytys, muidenkin politiikkojen on pidettävä lupauksensa ja mikä kauheus siitä seuraakin että oman kansan oltava liberaalipolitiikolle tärkeämpi, sehän vasta hirveää on kun oma kansa on oltava ennen mailmanparannusta.


Nyt on tullut uusi Seriffi kaupunkiin ja alkaa kaikenlaisille terroristeille matka kohti elämää kalteriden takana ja niitä joita ei saada sinne, pääsevät paratiisiin.

Amerikkalaisen verenvuodatus tullaan lopettamaan.


Rajojen sulkeminen ja rajakontrollin aloittaminen on saanut liberaalit ja vihervasemmiston takajaloilleen ”ei saa kysyä kuka ole miksi tulet” vaan pitää huutaa ”tervetuloa pakolaiset” kysymättä mitään ja pitää hyväksyä kaikki mitä siitä seuraa koska olet ”valkoista roskaväkeä” vaikka et valkoinen olisikaan.

Tämäkin tulee muuttumaan ja jos et kerro kuka olet ja miksi tulet niin palaat sinne mistä tulit.


Rajojen sulkeutuminen on nähty liberalien ja vihervasemmiston mailmassa kastrofina ja kun Kanadan Pääministeri julisti pakolaiset tervetuleeksi niin hän sai liberaaleilta suitsutusta, mutta ei hänellä ole tainnut olla historia halussa kun viimevuosisadan alkupuolella Yhdysvallat alkoi rajoittaa käytännössä täysin vapaata siirtolaisuutta niin Kanadaan tulvi niin paljon väkeä että sielläkin oli ryhdyttävä rajoituksíin tässäkin käy samoin.

Ne jotka lupaavat avata kontrolloimatta ovet pakolaisille niin pääsevät eroon liberaaleista hallituksistaan.


Trumpin valinta ei ole demoratian loppu eikä talouden katstrofi, mutta se on liberaalien ja vihervasemmiston hallituksien ja niiden politiikan loppu, siksi tämä mölyämimen.


Presidentti Ronald Reaganin valinta Yhdysvaltain Presidentiksi oli Neuvostoliiton loppu ja sen he tiesivät varsin hyvin ennalta, siksi ja juuri siksi kaikki vasemmistolaiset kävivät hänen hallintonsa kimppuun samalaisella vihakamppanialla kuin liberaalit ja vihervasemmistolaiset käyvät nyt Presidentti Trumpin hallinnon kimppuun, kuten silloin niin nytkin yksi aikausi lähestyi ja lähestyy loppuaan.


Näyttää siltä että jokaisen aikakauden loppua symboloi unionien romahdus, ensin kaatui Natzi Saksa liittolaisineen jonkinlainen union sekin, sitten Soviet Union onko seuraava European Union.


Todellista ironiaa on että jokainen näistä on väittänyt olevansa ikuinen ja peruuttamaton, nähtäväksi jää miten pitkään tämä viimeinen ikuinen ja peruuttamaton elää, henkitoreissaan se ainakin on.

Juu kysymys oli juuri sinulle...onneksi huomasit :solthum:..itseltäni unohtui juttusi lainaus:oops:

Vastauksesi on täyttä asiaa:salut:
Saattaa tällä laudalla joillakin mennä "kikkareet leipäkoneeseen" :D ja hyvä niin...

Kiitos tästä !

Edit.
Ai niin tämä kertoo tosiaan sen että Timo Soini ei ole "menneisyyden vanki" eikä ole "kaapissa suomettumisen luurankoja" koska on jo saanut toisen kutsun USA:n Presidentin rukousaamiaiselle.

Ensin presidentti Obama ja nyt Mr President Trump. :salut:

Muitakin Suomalaisia on myös matkalla aamiaiselle mm. Laura Huhtasaari :solthum:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005065708.html

Soini tapaa Trumpin ensi torstaina rukousaamiaisella – osallistujina myös muita suomalaisia
 
Viimeksi muokattu:
Muuri alan asiantuntija kehuu muurihanketta. Muuri tekee sen minkä on tarkoituskin... Pysäyttää laittoman maahanmuuton


Muuri ei varmasti pysäytä laitonta maahanmuuttoa, ei varsinkaan kun valtaosa tulee jo nyt nätisti jonossa tarkastusten läpi. Varmasti pysäyttää osan, hyvin pienen sellaisen, mutta turha kuvitella että se muuri mikään sateentekijä tulee olemaan.

Lähdekkin juuri sopiva ;)

http://www.breitbart.com/big-govern...w-illegal-aliens-in-2015-were-visa-overstays/

According to Subcommittee Chairwomen Martha McSally (R-AZ), the subcommittee estimates that in fiscal year 2015, 68 percent of new illegal immigrants in the U.S. had unlawfully overstayed their visas.
 
Muuri ei varmasti pysäytä laitonta maahanmuuttoa, ei varsinkaan kun valtaosa tulee jo nyt nätisti jonossa tarkastusten läpi. Varmasti pysäyttää osan, hyvin pienen sellaisen, mutta turha kuvitella että se muuri mikään sateentekijä tulee olemaan.

Lähdekkin juuri sopiva ;)

http://www.breitbart.com/big-govern...w-illegal-aliens-in-2015-were-visa-overstays/

Jos ei pääse yläkautta, niin ainahan voi mennä alakautta..

Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalta on löydetty huolella rakennettu tunneli, jota on käytetty huumeiden salakuljettamiseen. Yli puoli kilometriä pitkässä tunnelissa kulkevat raiteet, ja siellä on myös valaistus ja ilmanvaihtojärjestelmä.


http://www.savonsanomat.fi/ulkomaat/USAn-ja-Meksikon-rajan-alta-löytyi-huumeraidetie/656846

Jotenkin voisin ihan helposti kuvitella, että mitä enemmän aitaa pystytetään, niin sitä enemmän tunneleissa liikkuu muutakin kun höpöheinää :D
 
Jos muuri rakennetaan, niin se estää enää laittomien meksikolaisten poispääsyn. Virta on nimittäin jo jonkin aikaa kulkenut poispäin. :rolleyes:

NA-CH890_MEXIMM_9U_20151119115708.jpg
 
Kummallista kun kukaan ei täällä ole noussut vastustamaan tai arvostelemaan erinomaisessa suvaitsevaisuudessaan ja maailmaahalaavassa hyvyydessään näiden (lista lainauksessa) maiden Israelin kansalaisille eli Juutalaisille asettamia matkustuskieltoja mutta Trumpin seitsemälle Islamilaisille maalle asettamasta 3kk tulokiellosta USA:han kyllä partapaukkuu entiseen tyyliin...:rolleyes:

Jännä juttu tässä Trumpin asettaman maahantulokiellon arvostelussa on se, että samat henkilöt eivät ole missään vaiheessa sanoneet mitään siitä, että Arabiliittoon kuuluvat maat (Iran, Irak, Pakistan, Libya, Libanon, Saudi-Arabia, Syyria, Jemen, Algeria, Bangladesh, Brunei, Kuwait, Malesia, Oman, Sudan ja Arabiemiraatit) ovat jo vuosia estäneet Israelin kansalaisten saapumisen maahan. Lisäksi on hurumykky muita rajoitteita Israeliin matkustamiseen ja kaupankäyntiin liittyen.

http://hommaforum.org/index.php?topic=118874.msg2537785#msg2537785


 
Uutiskanava CNN kertoo, että New Yorkissa liittovaltion tuomari on myöntänyt hätäluvan maahan saapumiseen niille väliaikaisten maahantulokieltojen piirissä oleville, jotka ovat jo saapuneet tai matkalla Yhdysvaltoihin ja joilla on viisumi.

Lisäksi kaksi JFK:n lentoasemalla pidätettyä irakilaismiestä on vapautettu. Toinen heistä on työskennellyt Yhdysvaltain armeijalle Irakissa ja on naimisissa Yhdysvaltain kansalaisen kanssa.


http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000005065914.html

Samankaltaisia poikkeuksia määräykseen on tehty myös Virginian ja Washingtonin osavaltioissa. Massachusettsissa kaksi tuomaria meni vielä pidemmälle sanomalla, että hallinnon tulisi kertoa matkustuskiellon piirissä oleville matkustajille, että he voivat matkustaa Bostoniin seuraavan seitsemän päivän kuluessa.
 
Kummallista kun kukaan ei täällä ole noussut vastustamaan tai arvostelemaan erinomaisessa suvaitsevaisuudessaan ja maailmaahalaavassa hyvyydessään näiden (lista lainauksessa) maiden Israelin kansalaisille eli Juutalaisille asettamia matkustuskieltoja mutta Trumpin seitsemälle Islamilaisille maalle asettamasta 3kk tulokiellosta USA:han kyllä partapaukkuu entiseen tyyliin...:rolleyes:

Kyllä ihan perinteisessä "valtamediassa" käsitellään säännöllisesti kyseisten maiden ihmisoikeusloukkauksia. Rehellisesti sanottuna Sudan, Syyria yms muut maat saavat puuhata sisällään ihan mitä haluavat, ei kiinnosta. Siinä vaiheessa kun Yhdysvallat laskeutuu ihmisoikeuksiltaan ja toimintatavoiltaan tuonne Iranin, Irakin, Pakistanin, Libyan, Libanonin, Saudi-Arabian, Syyrian, Jemenin, Algerian, Bangladeshin, Kuwaitin, Malesian, Omanin, Sudanin ja Arabiemiraattien seuraan niin rupeaa kohtuu voimakkaasti vaikuttamaan tänne pohjois-Eurooppaankin, kiinnosti tai ei.

Mulle ei ole koskaan myöskään auennut mikä perustelu hölmöyksille on se että muutkin tekee.
 
Minä en nyt ihan ymmärtänyt tuota kieltoa matkustamisen osalta. Onko esim. kaikki Suomessa asuvilta somaleilta ja irakilaisilta kielletty Yhdysvaltoihin matkustaminen ? Eikö Arman Alizad saa matkustaa, eihän se ole edes muslimi ? Tämähän kusee koko homma, kun Irakistakin on kotoisin miljoonia kristittyjä samoin Iranista ja jne jne jne.
 
Viimeksi muokattu:
Minä en nyt ihan ymmärtänyt tuota kiletoa matkustamisen osalta. Onko esim. kaikki Suomessa asuvilta somaleilta ja irakilaisilta kielletty Yhdysvaltoihin matkustaminen?

Minkä maan kansalainen Arman Alizad lienee. Jos on Suomen niin onko sitten varsinaisia esteitä.

Mutta eikös Irakin kansalaien tarvitse Visan. Jos sitä ei saa niin sitten ei matkusta. Rajoitus on voimassa 90 päivää:
https://iraq.usembassy.gov/visas.html

Tokihan voi olla että seulovat kohta somekeskustelutkin ja ne eivät maahan pääse joilla on "epämääräisiä kytköksiä"
 
Israelin kansalaiset tuskin harkitsisivat matkustavansa esimerkiksi Jemeniin, vaikka matkustuskielto kumottaisiin...
Suomen passillakin maa on useimmille turhan jännä kohde.
 
Nautin suunnattomasti tämän ihmisoikeus-fanaatikon ilmeestä. Jätkää vituttaa :solthum::D:D
"Siis mitä??? Eivätkö kaikki olekaan rajat auki ja Mastercad jokaiselle, kenen kieli kääntyy sanomaa asylum -tyyppejä??? Tulijoiden ihmisoikeudet vaativat rajatonta tulonsiirtoa kantaväestöltä Bagdadin koko väestölle!!"
Tässä asiassa Trumpin äärimmäinen epäkorrektius on pikemminkin raikas järjen tuulahdus.


Ihmisoikeusprofessori: Trump on pyyhkinyt pöytää kansainvälisillä sopimuksilla
13-3-5354733.jpg

Kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien professori Martin Scheinin
http://yle.fi/uutiset/3-9430601
 
Back
Top