Trump -psykoosi

– Onneksi nykyään ei enää harrasteta kaksintaisteluja aamunkoitossa, muuten olisin varmaan jo kuollut.

cdad59686480df2a8763cce441abdd23.jpg


Keskustelu Venäjän lähettilään kanssa ei ollut ainoa Gordonin otsikoihin nostanut asia. Puoluekokouksen alla The Washington Post oli kertonut Trumpin kampanjan pyrkineen muuttamaan republikaanien puolueohjelmaa niin, ettei se sisältäisi enää vaatimusta Venäjän kanssa sotivan Ukrainan auttamista ”tappavien aseiden” tarjoamisella ja korvaamaan teksti pehmeämmällä ”tarvittavalla avulla”.

Trumpin kerrottiin itse sanoneen, ettei halua ”aloittaa kolmatta maailmansotaa Ukrainan vuoksi” ja halunneensa näkemyksensä puolueohjelmaan.

– Tämä pitää paikkansa, keskustelin Trumpin kanssa asiasta henkilökohtaisesti neljä kuukautta aikaisemmin, Gordon sanoo.

Trump kuitenkin kiisti vaikuttaneensa puolueohjelmaan, josta päättävät puoluekokousedustajat äänestämällä. Kohu syntyi, kun CNN:n Valkoisen talon kirjeenvaihtaja Jim Acosta kertoi Gordonin sanoneen pyrkineensä edistämään muutosta Ukraina-asiassa puoluekokouksessa. Seurauksena amerikkalaismedia uutisoi näyttävästi Gordonin muuttaneen kertomustaan, sillä aiemmin hän oli kiistänyt vaikutusyritykset.

– Puoluekokousedustajat hylkäsivät itse äänestyksessä ehdotuksen tarjota aseellista apua Ukrainalle. Olin itse samassa huoneessa, mutta minulla ei ollut äänioikeutta, Gordon puolustautuu.

Hän myös syyttää Acostaa asian virheellisestä uutisoinnista.

http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005133128.html
 
Viimeksi muokattu:
Aika suoraan sanoi Comey tuossa kuulemisessa, että Venäjä pyrki vaikuttamaan vaaleissa eri keinoilla toista ehdokasta hyödyttävällä tavalla. En aikaisemmin ole havainnut, että asia olisi noin yksiselitteisesti ilmaistu. Ja muutenkin tosi kovaa kieltä Venäjästä...en tuon tason juttuja tiedotusvälineissä ole havainnut.

Edit: Kappas..siellähän on miltei suomalainenkin (väärän puun kautta) komiteassa. Ms. Ros-Lehtinen, Dexter Lehtisen vaimo.

https://en.wikipedia.org/wiki/Ileana_Ros-Lehtinen
https://en.wikipedia.org/wiki/Dexter_Lehtinen

Vaimo on republikaani ja mies demokraatti (ja Vietnamin veteraani).
 
Viimeksi muokattu:
Aika suoraan sanoi Comey tuossa kuulemisessa, että Venäjä pyrki vaikuttamaan vaaleissa eri keinoilla toista ehdokasta hyödyttävällä tavalla. En aikaisemmin ole havainnut, että asia olisi noin yksiselitteisesti ilmaistu.

Trump itse on näköjään kuulemisen saldosta aivan eri mieltä, tai ainakin valikoi sanansa huonosti jos meinasi vain sitä että todisteita itse äänestystuloksen käpälöinnistä ei ole (ainakaan vielä) löytynyt:
Miehen itsensä kannalta olisi varmaan viisainta pitää muutama viikko taukoa Twitterin käytöstä. :facepalm:
 
Trumpin taustajoukot saavat aika kylmää kyytiä...

Ja kyllä Comey sanoi aivan selvästi että Venäjä pyrki vaikuttamaan vaalien tulokseen eri keinoilla, jotka vielä luetteli...onkohan Trumpilla vaikeuksia kuullun ymmärtämisessä. Itse en usko, että sitä lausuntoa voi ymmärtää mitenkään muuten, niin selkeä se oli.

Edit: Nyt alkaa Trump itsekin saada kylmää kyytiä...
 
Jösses...itse alkaisin jo tässä vaiheessa palkata hyviä asianajajia, jos itse olisin tuollaisten juttujen kohteena edustajanhuoneessa...

Miksei Suomen eduskunnassa käydä vastaavia kuulemisia...
 
Onhan se ns. tiedetty että Trump on patologinen valehtelija. Silti noita ulostuloja edelleen katselee hämmästellen. Onko hätä jo kova vai mennäänkö vain valitulla linjalla. Käsittämätöntä...
 
Huhhuh!!

Nyt Comeylta ja Rogersilta kysyttiin suoraan tuosta Trumpin tweetistä... Ouch!

Hyvin väistivät kyssärit, mutta tietty vaikutelma tuli hyvin esille... :p
 
Aika suoraan sanoi Comey tuossa kuulemisessa, että Venäjä pyrki vaikuttamaan vaaleissa eri keinoilla toista ehdokasta hyödyttävällä tavalla. En aikaisemmin ole havainnut, että asia olisi noin yksiselitteisesti ilmaistu. Ja muutenkin tosi kovaa kieltä Venäjästä...en tuon tason juttuja tiedotusvälineissä ole havainnut.

Edit: Kappas..siellähän on miltei suomalainenkin (väärän puun kautta) komiteassa. Ms. Ros-Lehtinen, Dexter Lehtisen vaimo.

https://en.wikipedia.org/wiki/Ileana_Ros-Lehtinen
https://en.wikipedia.org/wiki/Dexter_Lehtinen

Vaimo on republikaani ja mies demokraatti (ja Vietnamin veteraani).

Wikipedian mukaa mies on entinen demokraatti ja vuodesta 1985 republikaani.
 
Spicerin mukaan presidentti ei ole perumassa puheitaan salakuuntelusta. NSA:n ja FBI:n johtajien lausunto ei näemmä Trumpille riitä, vaaditaan varmaankin samanlainen lausunto FSB:ltä ennen kuin Trump myöntää valehdelleensa..
Later in the afternoon, Spicer was asked by a reporter if Trump was “prepared to withdraw that accusation and apologize” to Obama, given Comey’s testimony. Spicer said “No,” and suggested that more information could still come to light. “We started a hearing. It’s still ongoing,” Spicer said. “I think there’s a lot of areas that still need to be covered. There’s a lot of information that still needs to be discussed.”
https://www.theatlantic.com/politic...iretap-russia-sean-spicer-white-house/520176/
 
Olipahan melkoinen kuuleminen.

Aikamoisen varjon jätti Trumpin hallinnon päälle...rajua tekstiä, mielenkiintoisesti sekä demokraatti- että republikaaniedustajilta. Asian tekee vielä mielenkiintoisemmaksi tämä:

Edustajainhuoneella on esitysoikeus kaikkien niiden lakien osalta, joilla pyritään hankkimaan rahaa tai saattamaan alulle virkasyyteprosessi.

http://europe.newsweek.com/trump-impeached-fbi-comey-hearing-570934?rm=eu

Aletaan liikkua syvillä vesillä... Trumpin taustavoimilla onkin enemmän Venäjä-kytköksiä kuin on uskottu...
 
"FBI tutkii Venäjän mahdollista vaikuttamista USA:n presidentinvaalien tulokseen"

Miksipä Venäjä ei olisi vaikuttanut USA:n vaalien tulokseen? Koko ajanhan on ollut tiedossa että vaikuttavat minkä pystyvät. Ei sen pitänyt olla uutinen. Omalla tavallaan USA:n vaaleissa vaikuttivat rikkaat arabimaat, Kiina, Venäjä, Eurooppa.. varmasti myös tietyt hyvin varakkaat yksittäiset henkilötkin.. muutamat suuret yritykset ja järjestöt. Joillakin on hiukan puhtaammat ja toisilla likaisemmat keinot.

Jos kerran Venäjä kykeni noin pahasti vaikuttamaan niin edelleenkin minä enemmän syyttelisin edellistä presidenttiä. Ei tainnut osata kuunnella riittävästi puhelimia? :D

Ensin Venäjä "vaikuttaa" vaaleihin niin että suosikki tulee presidentiksi. Sitten antavat olla vallassa muutaman kuukauden ja nurin menee sekä hävinneen kilpailijan kannattajien että Venäjän suosiollisella avustuksella. Voi olla että sitä asiaa märehditään USA:ssa vuosi jos toinenkin.

Ehkä se on noin päin parempi. Jos Trump kaatuu niin sen osapuolen kannattajat eivät ole USA:n suurkaupungeissa polttamassa autoja eikä se aiheuta Euroopankaan mediassa suurta mölinää. Hetkellistä iloa varmaankin (siihen asti kunnes USA:n heikkenemistä(?) käytetään hyväksi). Mutta kuvitellaas että USA:ssa olisi hölmöilevä vasemmistolainen presidentti jota Venäjä, Kiina tai crypto-islamistit olisivat tukemassa. Ja sitä oltaisiin kampeamassa pois vallasta.... oh hoh... ehkä sellaistakin vielä nähdään joskus ensi vuosikymmenellä kun Trumpin jälkeen horjahdellaan aivan toiselle laidalle ja kiinalaiset sattuvat saamaan enemmänkin vaikutusvaltaa...
 
Trumpin hallinto menee vauhdilla eteenpäin monella saralla. Tässä yksi niistä. Trumpin suosio on romahtanut.

Mikä syynä, saattaa moni kysyä. Yksinkertaisesti se, että myös Trumpin äänestäjät alkavat ymmärtää, että heitä on kusetettu. Trumpcare ja Trumpin budjettiesitys osoittivat, ettei Trump vahvasta retoriikasta huolimatta välitä pienestä tavallisesta ihmisestä tekojen tasolla. "Hän oli luvannut auttaa meitä ahdingossamme, ei se kyllä siltä vaikuta".

Mielenkiintoista on se, että Trump ilmeisesti seuraa noita tietoja silmä kovana. Mikä onkin fiksua populistiselle poliitikolle. Hänen olisi mahdollista vetää Trumpcare ja budjettiesitys takaisin ja lanseerata "Obama-Trump-versiot" niistä. Todennäköisesti suosi kääntyisi näin takaisin nousuun. Mutta, voi olla, että Trump pyrkii palauttamaan suosiotaan muilla keinoilla, jotka eivät tuota toivottua tulosta (fakenews, Obamatap, etc). Kylmäävää on ajatus siitä, jos Trump päättää jossain vaiheessa palauttaa suosiotaan ns. "argentiinalaisen sotilasjuntan" keinoin - pieni helppo sotilaallinen voitto, jota kukaan ei viitsi vastustaa.

gallup%20trump%20approval.jpg
 
Mikä syynä, saattaa moni kysyä. Yksinkertaisesti se, että myös Trumpin äänestäjät alkavat ymmärtää, että heitä on kusetettu. Trumpcare ja Trumpin budjettiesitys osoittivat, ettei Trump vahvasta retoriikasta huolimatta välitä pienestä tavallisesta ihmisestä tekojen tasolla. "Hän oli luvannut auttaa meitä ahdingossamme, ei se kyllä siltä vaikuta".

Tätä minä olen odotellut jo alun alkaen, jossain kohtaa Peli paljastuu ja tällä kertaa se käsi aukeaa näköjään äkkiä.

Voe pojat, mitähän jos nuo vehkeilyt Venäjän kanssa todistetaan de facto....mitä siitä seurannee? Hallinto tuskin halvaantuu tästä tilastaan enää? Kreml saattaa, jos sillä on de factoa, hämmentää lisää ja heittää de factot tiskiin....tavoitteena juurikin meloa soppaa lisää.

No, katsellaan sentään vielä. Todistustaakka ei ole aivan mitätön sekään.
 
– Trumpin hallinto on tekemässä vakavan virheen, joka heikentää Yhdysvaltojen tärkeimmän liittouman luottamusta sekä ruokkii huolta siitä, että nykyhallinto on liian läheinen Vladimir Putinin kanssa, Engel sanoi.

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005135400.html

Reutersin lähteiden mukaan Nato oli jopa tarjoutunut siirtämään kokousta, jotta Tillerson voisi osallistua, mutta Yhdysvaltojen ulkoministeriö oli torjunut ehdotuksen.
 
Onkohan edes sotakortin käyttö kovin realistinen vaihtoeho Trumpille? Sodankäynti kannatuksen kasvattamiseksi toimii, jos operaatiolle saadaan selkeä alku ja loppu. Ja lopussa tietysti ylivoimainen voitto. Eli tarvitaan sellainen perinteinen hallitsijan keikautus ja oma nukkepressa tilalle-operaatio tai sitten selkeä ennaltamääritelty sotilaallinen tavoite jota havitellaan.

Mutta jos voittoa ei tulekaan nopeasti, tai jos "voiton" jälkeen sotatoimet jatkuvat sissisodankäynnillä, joka uhkaa voitossa saavutettuja tavoitteita, alkaa se taas syömään kannatusta.

Eli Trump tarvitsee viholliseksi jonkin ns. despottihallitsijan, vapauden vastakohdan. Ikävä kyllä maapallon jäljellä olevista potentiaalisista "Trumpin vastustajista" varteenotettavimmat ovat hankkineet tai ovat paraikaa hankkimassa tuekseen sellaista tulivoimaa, joka tuo suuria riskejä paitsi USA:n sotilashenkilöitä niin myös siviilejä kohtaan.

Nykydespootit ovat ottaneet oppia Saddam Husseinista -> Konventionaalisen sotilaallisen voiman varaan ei voi laskea. Mutta jos konventionaalisen voimaa kontraa ABC-aseilla, unohtamatta yhtään noista kirjaimista, voi elää ilman pelkoa ulkopuolisesta väliintulosta.

Jos sotilaallinen operaatio ei ole "valtiotason" kaliiberia, se ei nosta kannatusta, koska se sillä ei juurikaan pyöritetä uutistoimintaa eli kannatuspiikki ei kanna vaalien yli.

Sotakortin kohteena en ainakaan äkkiseltään näe Iranin ja P-Korean lisäksi muita maita. Mutta nuo saattavat olla, kuten edellä on mainittu, aika ikäviä kohteita. Lisäksi USA vastaisi todennäköisesti yksin voimatoimista. Tai no, ehkäpä Baltian maista saattaisi irrota jonkinlainen "panttipataltooja".:rolleyes:
 
Viimeksi muokattu:
Sotakortin kohteena en ainakaan äkkiseltään näe Iranin ja P-Korean lisäksi muita maita. Mutta nuo saattavat olla, kuten edellä on mainittu, aika ikäviä kohteita.

Se on ihan selvä asia, että nykyhallinto kaipaa sotaa enemmän kun mikään hallinto pitkään aikaan. Voitokas ja nopea sota on Trumpille tasan ainoa keino keino selvitä nykyisestä tilanteesta edes toinen jalka kuivalla maalla.

Kohteen valinta on kieltämättä vaikea rasti, kun Trump ei halua hyppiä Venäjän silmille, eikä uskalla hyppiä Kiinan silmille. Tästä johtuen myös Iran ja P-Korea ovat täysin poissuljettuja vaihtoehtoja ja kaikesta päätellen ainakin P-Korea ymmärtää asian harvinaisen hyvin :D

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201703212200088791_ul.shtml

Meksiko ja huumeet on liian seksitön vaihtoehto ja muuri jäisi sen sodan jalkoihin ainakin symbolisesti. Jäljelle jää vanhat tutut Syyria ja Irak, mutta nekin on jo vanhoja juttuja ja niissäkin on omat riskinsä jos ihan kunnolla aletaan roiskimaan.

Voi hyvinkin olla, että vaihtoehtojen puutteessa Trump alkaa rakentamaan rauhaa Syyriaan käsi kädessä Putinin ja al-Assadin kanssa, mutta ei sekään kyllä Trumpin suosiota pilviin nosta ainakaan USA:ssa.
 
Viimeksi muokattu:
Toisaalta...

Presidentti Donald Trumpin hallinto valmistelee mittavia pakotteita Pohjois-Korealle, kertoo uutistoimisto Reuters. Pakotteiden tarkoituksena on ydin- ja ohjusohjelmallaan uhittelevan Pohjois-Korean irrottaminen maailmantaloudesta.

Suunnitelmista kertoi uutistoimistolle korkea-arvoinen amerikkalaisviranomainen anonyymisti maanantaina.

Pohjois-Koreaa halutaan painostaa sekä taloudellisesti että diplomaattisesti vaikuttamalla "kiinalaisiin pankkeihin ja yhtiöihin, jotka tekevät eniten kauppaa Pohjois-Korean kanssa". Lisäksi puolustusyhteistyötä Japanin, Etelä-Korean ja Yhdysvaltojen välillä vahvistetaan.

Ennaltaehkäisevä sotilaallinen isku Pohjois-Koreaan on niin ikään mahdollinen, kuten Yhdysvaltain ulkoministeri Rex Tillerson perjantaina varoitti.


http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201703212200088860_ul.shtml
 
Jos homma etenee perinteisin menoin niin Trumpin pitää sinnitellä pari vuotta ja aloittaa sen jälkeen sota. Mikä tahansa sota kelvannee kunhan se jatkuu vaaleihin saakka. Sen jälkeen voi taas vapautuneesti perseillä neljä vuotta.
 
Ennaltaehkäisevä sotilaallinen isku Pohjois-Koreaan on niin ikään mahdollinen, kuten Yhdysvaltain ulkoministeri Rex Tillerson perjantaina varoitti.

Ennalta ehkäiseväksi markkinoitu isku PKaan voisi ollakin yksi mahdollisuus. Mutta onko se edelleen sama kuin heittäisi taisteluhansikkaan Kiinan naamalle? Kaikesta jargonista ja diplomatiakielikuvista huolimatta se saattaa olla.
 
Back
Top