Trump -psykoosi

Kysymys ei ole tutkinnasta vaan siitä oletko lähtökohtaisesti USA:n vai Venäjän puolella. Trump ilmoitti eilen valitsevansa Venäjän. Hän ilmoitti myös että niin Krimin miehitys kuin Ukrainan sota olisi pitänyt painaa villaisella. Nyt USA on hänen mukaansa aiheetta aloittanut pakotetoimet ja siten itse yksin aiheuttanut suhteiden huonon tilan. Ennen eilistä oli vain pelko ja epäilys siitä että Trump on Putinin puudeli. Nyt asian tietää koko maailma. Paitsi tietysi denial-asetuksille jymähtäneet.

Mitähän tilaisuutta sinä olet katsonut jos sieltä tollaisia kohtia löysit ? Taidat olla vaan näitä hihhuleita sinäkin loppupeleissä.
 
Vaihteeksi autoasiaa:

2kplllaut.jpg


Maasturin katon kupla erottaa sen selvästi muista ajoneuvoista. Kuva Donald Trumpin autosaattueesta Helsingissä.


Helsingissä nähtiin Donald Trumpin saattueen uusi järeä mysteeriauto

Kasperi Summanen | 16.07.2018 | 23:58- päivitetty 17.07.2018 | 07:10

Yhdysvaltain presidentin ajoneuvosaattueen tulokkaan tarkoitusta on arvailtu.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin mittavaan tavallisesti kymmenien ajoneuvojen saattueeseen lisättiin kesäkuussa uusi varsin järeä kulkupeli.
Auto nähtiin myös Helsingissä, missä se ajettiin Presidentinlinnan nurkan taakse siksi aikaa, kun Trump tapasi Venäjän presidentti Vladimir Putinin. Muut kaikkiaan 34 autoa käsittäneen saattueen ajoneuvot ajettiin Kauppatorille tai muualle Presidentinlinnan lähelle.

Maastoautoa koristaa sen katolle asennettu kiiltävänmusta kupoli. The Driven War Zone -palsta selvitti tästä ja tästä löytyvissä jutuissaan ”mysteeriajoneuvon” tarkoitusta ja taustaa.

Kyse on sivuston mukaan Armored Group -yhtiön rakentamasta tietoliikenneautosta. Suuresta koosta huolimatta ajoneuvossa on vain kolme istumapaikkaa. Kaikki muu tila on varattu edistyneille viestintään ja viestiliikenteen suojaukseen käytettäville laitteille. Ajoneuvo on myös panssaroitu raskaasti.

”Käytännössä kyse on liikkuvasta erittäin turvatusta satelliittiviestintälinkistä ja wifi-reitittimestä. Tämä ajoneuvo on elintärkeä autosaattueen toiminnoille ja ylipäällikön kyvylle pitää yhteyksiä yllä kaikissa tilanteissa”, War Zone summaa.
Yhdysvaltain presidentin turvallisuudesta vastaavan salaisen palvelun kerrotaan kutsuvan ajoneuvoa lempinimellä ”Maantiekiitäjä”.
New element in the @POTUS's motorcade. Note the menacing black bubble. Purpose unknown to press pool. Part of the new space force perhaps? DishTV? pic.twitter.com/Ey3dWAi66V
— Todd J. Gillman (@toddgillman) June 20, 2018
 
Maasturin katon kupla erottaa sen selvästi muista ajoneuvoista. Kuva Donald Trumpin autosaattueesta Helsingissä.

Olisi se sitten sateliittivastaanotin taikka tutka, niin moottoroitu suuntaava antenni joka tapauksessa. Mielenkiintoinen kysymys on miksi tuo katsottiin olevan tarpeellinen suomessa.
 
Heillä on käsittääkseni koko fleetti näitä, mutta tämä tuli suoraan NSAn verstaalta. Kustomoitu helsingin keikkaa varten.

Siis auto ei tuo kupoli? Äkkiä katsottuna en huomaa mitään eroa twitterin kuvassa olevaan tuossa antennitelineen kalustuksessa..

2kplllaut.jpg


DgGAYxOXUAASBrX.jpg
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: ctg
Jossain sanottiin että siellä olisi ihan tutkakin, pst ohjukset ja IED:t lienevät suurin uhka saattueelle, nyt varmaan uutena tullut räjähteillä lastatut dronet?
 
Mikä muuten oli se aika hännillä tullut koppi auto?
 
Mikä muuten oli se aika hännillä tullut koppi auto?
Tämä HAZMAT-autoko?

image

http://www.thedrive.com/the-war-zone/4518/the-fascinating-anatomy-of-the-presidential-motorcade
Hazard Materials Mitigation Unit
This black work truck carries sensors to detect, and gear to respond to, nuclear, biological or chemical (NBC) weapons attacks that threaten the Motorcade. It also works as a roving storage vehicle, carrying supplies and other classified capabilities.
 
Siis auto ei tuo kupoli? Äkkiä katsottuna en huomaa mitään eroa twitterin kuvassa olevaan tuossa antennitelineen kalustuksessa..

2kplllaut.jpg


DgGAYxOXUAASBrX.jpg
ctg sekoilee nyt taas jotain.

Artikkelin kuvissa tuo sama "kupoliauto" ajaa Washingtonissa presidentin saattueessa, ei se silloin ole erityisesti Helsingin retkeä varten valmistettu.
 
Trump teki taas täyskäännöksen puheissaan ja kertoi hyväksyvänsä tiedusteluviranomaisten johtopäätöksen Venäjän sekaantumisesta USA:n presidentinvaaleihin. Helsingin tiedotustilaisuudessa tapahtui vain vahinko ja Trump puhui toisin kuin mitä tarkoitti, ilmeisesti Putinin seisoessa vieressä ei selkärankaa löytynyt hänen arvosteluun.
President Trump on Tuesday claimed he accepts the findings of the U.S. intelligence community that Russians interfered in the 2016 election, and misspoke when he seemed to say otherwise in a press conference with Russian President Vladimir Putin Monday.

Mr. Trump, making what he described as clarifying comments in a meeting with members of Congress Tuesday, said he meant to say during the Helsinki press conference that he had no reason to think it was anyone other than Russia that interfered in the 2016 election, but didn't ultimately say that. Mr. Trump said he reviewed a transcript of what he said, and decided to clarify his comments.

"Let me be totally clear in saying that, and I've said this many times, I accept our intelligence community's conclusion that Russia's meddling in the 2016 election took place," Mr. Trump said Tuesday. "Could be other people also."

"I just wanted to clear up, I have the strongest respect for our intelligence agencies headed by my people," Mr. Trump added later.

Still, Mr. Trump emphasized that any actions Russia took had no impact on the presidential election, and diplomacy with Russia is important. The president called his meeting with Putin more successful than his NATO meeting, claiming he and Putin made progress on conflicts. Mr. Trump, as he has in the past, emphasized that getting along with Russia is a desirable thing. The president, according to the White House press cool, ignored a question as to whether he will publicly condemn Putin.
https://www.cbsnews.com/news/trump-...lsinki-putin-meeting-live-updates-2018-07-17/
 
Trump teki taas täyskäännöksen puheissaan ja kertoi hyväksyvänsä tiedusteluviranomaisten johtopäätöksen Venäjän sekaantumisesta USA:n presidentinvaaleihin. Helsingin tiedotustilaisuudessa tapahtui vain vahinko ja Trump puhui toisin kuin mitä tarkoitti, ilmeisesti Putinin seisoessa vieressä ei selkärankaa löytynyt hänen arvosteluun.

https://www.cbsnews.com/news/trump-...lsinki-putin-meeting-live-updates-2018-07-17/
Vahinkohan se oli, kuten Ex-CIA johtaja kenraali Hayden tässä toteaa:

 
Loma on vietetty ja nyt voi kysyä joko olette trumpin saaneet pois virastaan ja syytteet niskaan, vai onko hakkumis moodi jäänyt päälle ja tulosta ei ole tullut. snips......

Älähän nyt simo, kyllä 82:s kerta toden sanoo. JUURI NYT on taas löytynyt todiste, joka panee inhoittavan presidentin SingSingiin loppuiäkseen. Ja jos ei juuri 82:s kerta riitä, niin viikon päästä paljastuu todellinen jymytodiste.

Naurettavaa pelleilyä, talkkunamylly, jota pyöritetään taatusti ainakin seuraaviin vaaleihin. JOS ON TODISTEET, niin miten helfetissä Trump voi jatkaa virassaan.....syytökset ovat niin kovia, että niistä lentää todistettaessa jopa rikas amerikkalainen tyrmään kulkematta lähtöruudun kautta. Mix ei tapahtu?

Jotain meiltä suurelta yleisöltä jää tietymättömiin, taatusti. Tämä piimäseparaattori jauhaa volyymilla, joka on omiaan kätkemään jotain.
Ja siltikin se kaikkein tärkein että tämä piimäseparaattori jauhaa RAHAA vastuullisen median taskuun
 
Back
Top