Trump -psykoosi

Eli laitapa se linkki siihen raporttiin. Tosin tuosta NBC:n uutisesta käy ilmi ettei raporttia ole vielä kirjoitettu.

Mihin raporttiin? Mistä raportista olen puhunut?

Kirjoitin kyllä laajasti uutisoidun (mm. NBC, MSNBC, ja CBS) tiedon ja liitin siitä NBCn uutisen, jossa kerrottiin, ettei todisteita Trumpin kampanjan ja
Venäjän välisestä salaliitosta löytynyt. Joko asia on tosiaan kuten se laajasti uutisoitiin tai sitten fake news.
 
Niin makaa ku petaa.

Pressat ovat jo pidemmän aikaa väärin- tai ylikäyttäneet valtaoikeuksiaan kongressin kampittamiseen, Obamakin taisi kunnostaututa, mutta Trump on kyllä hätätilapäätöksellään siirtymässä aivan uusin svääreihin perustuslain pilkkaamisen ja itsensä kuninkaaksi tai diktaattoriksi julistamisen kanssa.

Trumppia tukevien republikaanien on paree toivoa ettei demokraattia enää kuunaan valita vallkoisen taloon, voi nimittäin kyyti olla republikaaneille kylmää kun näitä markkoja ruvetaan ottamaan markkoina.....
 
Viimeksi muokattu:
Saksalaisista vain 10 prosenttia ja ranskalaisista yhdeksän prosenttia luotti Trumpin kykyyn tehdä oikeita ratkaisuja. Kun samaa kysyttiin Putinista, luotti hänen kykyynsä tehdä oikein Saksassa 35 prosenttia ja Ranskassa 20 prosenttia. Kiinan Xille samat luvut olivat Saksassa 30 prosenttia ja Ranskassa 26.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006002665.html

– Näyttää siltä, että olemme keskellä kansainvälisen järjestyksen keskeisten palojen uudelleenjärjestelyä.

1c41189659d71586b59a3326c1f4c0d1


Elämme mielenkiintoisia aikoja, ehkä se Venäjän nuoleskelu oli sittenkin ihan hyvä idea...vaikka olin kyllä ihan varma että ei ole :ROFLMAO:
 
Pohtivat jo taannoin oikeasti miehen heittämistä ulos:
Fired acting FBI director says talks were held about removing Trump

https://www.cnn.com/2019/02/14/politics/andrew-mccabe-obstruction-of-justice/index.html


Tuossa mennään jo maanpetossyytettä hipoen. Toivottavsti McCabella on tarpeeksi poliittista pääomaa.

The Hill:ssä kirjoitus entiseltä FBI agentilta, joka ei paljoa armoa anna.


But wait, there’s painfully more. According to the “60 Minutes” reporter, McCabe verified a months-old New York Times story based on an anonymous source (most likely former FBI general counsel James Baker) that discussions were held among McCabe, Rosenstein and other senior Department of Justice (DOJ) and FBI officials about removing the president via the Constitution’s 25th Amendment.

McCabe reportedly will assert during his “60 Minutes” interview that Rosenstein, in all seriousness, wanted to record the president, without his knowledge, to gather information material to the president’s capacity to perform his duties. Rosenstein, you see, was upset — according to McCabe — that the president had fired Comey. This, despite the fact that Rosenstein authored the memorandum justifying and recommending Comey’s firing. Makes perfect sense, right?


Let’s be clear: Apart from the attorney general as a member of the president’s cabinet, the rest of the DOJ and, especially, the FBI have zero role in determining the applicability of the 25th Amendment. This reads like constitutional amateur hour.



The mere presence of an FBI acting director in such a meeting, let alone his active participation, is a monumental misuse of position, betrayal of the trust of the American people, and humiliating embarrassment to the dedicated rank and file of the FBI.

McCabe, like his equally duplicitous mentor and fellow book peddler Comey, apparently hopes to portray himself as a solitary moral bulwark against a corrupt, compromised president. He hopes further that we avert our eyes from his family ties to opposition party politics and big money, his abuse of FBI policies, attorney general guidelines and the Foreign Intelligence Surveillance Act (FISA) court, and his choice to lie to internal FBI investigators to protect himself.

His is a self-referential morality. It infected the FBI like a virus for a time and did its damage. But the bureau will heal because it is a noble ideal larger than any flawed leader.

Perhaps McCabe and Comey could yet sanctify their book lucre by donating all proceeds to an existing scholarship fund for children of FBI agents who died in the line of duty. Agents who died in the pursuit of a higher morality. Who died in the pursuit of truth.

Or would they consider that to be obstruction of personal enrichment?

https://thehill.com/opinion/white-house/430152-the-embarrassing-return-of-andrew-mccabe


----


Jaa niin tuo muuri? Sitä on rakennettu jo puolet, presidentti Bill Clintonin ajoista lähtien. Olisihan se tyhmää jättää kesken.
 
Pressat ovat jo pidemmän aikaa väärin- tai ylikäyttäneet valtaoikeuksiaan kongressin kampittamiseen, Obamakin taisi kunnostaututa, mutta Trump on kyllä hätätilapäätöksellään siirtymässä aivan uusin svääreihin perustuslain pilkkaamisen ja itsensä kuninkaaksi tai diktaattoriksi julistamisen kanssa.

Obaman hallinnon korruptio ylittää nämä Trumpin tekemiset kirkkaasti. Ei sitä ihan joka vuosi näe, kun virkamiehet yrittävät suorittaa vallankaappauksen.


Mutta noin muuten - ei ole mitään hätää. Tämä hätätilakeissi viedään oikeuteen, joten siellä punnitaan, että onnistuuko. Eli ihan oikeusvaltion pykälien mukaan mennään, eikä diktatuurin menetelmin.


President Trump predicted on Friday that the Court of Appeals for the 9th Circuit will block his move to declare a national emergency to build the U.S.-Mexico border wall — but that he'll win the fight at the Supreme Court.

Trump said he "expects" to get sued for the emergency declaration, which he signed on Friday, and that the case would go to the 9th Circuit, which has struck down some of his most controversial policies.

"We will possibly get a bad ruling, and then we'll get another bad ruling and then we'll end up in the Supreme Court," Trump said during a rambling White House press conference.

He added that hoped at the Supreme Court they'll "get a fair shake and we'll win in the Supreme Court, just like the [travel] ban" -The Hill
 
Harvardin lakitieteen proffalta:


“Trying to use the 25th Amendment to try and circumvent the Election is a despicable act of unconstitutional power grabbing...which happens in third world countries. You have to obey the law. This is an attack on our system & Constitution.” Alan Dershowitz
 
Toimien lopulliseen laillisuusarviointiin tai Yhdysvaltain sisäpolitiikkaan en ota kantaa.

Olen kuitenkin todella hämmästynyt ja jopa huolissani siitä, kuinka moni suomalainen pitää rajalle tehtävää muuria jollain tavalla pahana tai moraalittomana.

Syy voi olla, ja toivottavasti on, että kaikkea mitä Trump ehdottaa, pitää Hesarin ja Ylen ohjeistuksen mukaisesti aina automaattisesti vastustaa. Toinen mahdollisuus on, että oikeasti hyvin iso osa suomalaisista pitää kansallisvaltiota ja valvottuja rajoja huonoina. Jos näin on, niin suomalaisen isänmaanystävän kannalta katsottuna, peli on pelattu.
 
Olen kuitenkin todella hämmästynyt ja jopa huolissani siitä, kuinka moni suomalainen pitää rajalle tehtävää muuria jollain tavalla pahana tai moraalittomana.

Se on kyllä ihan amerikkalaisten oma asia, miten rajansa hoitavat. Multa ei ole ainakaan mielipidettä siihen edes kysyneet. Voidaanhan me täällä lällättää ja itkeä miten paljon ikinä jaksetaan, se ei amerikkalaisia taida hirveästi kiinnostaa.
 
Se on kyllä ihan amerikkalaisten oma asia, miten rajansa hoitavat. Multa ei ole ainakaan mielipidettä siihen edes kysyneet. Voidaanhan me täällä lällättää ja itkeä miten paljon ikinä jaksetaan, se ei amerikkalaisia taida hirveästi kiinnostaa.
Juurikin näin! Ja ennenkaikkea miten kyseisen miehen touhut voivat niin paljon edes kiinnostaa suomalaisia?
 
Back
Top