UAP/UFO/Tunnistamattomat valot sekä muut lentävät ammeet ja ämpärit taivaalla

En ymmärrä väitettä siitä, että olisi viitteitä muinaisista erittäin korkean teknologian sivilisaatioista, mutta historioitsijat eivät myönnä sitä. Miksi eivät? Sehän olisi heille kultakaivos. ”Olemme löytäneet mernalaisen kaupungin, jossa mitä ilmeisimmin on ollut meidänkin sivilisaatiota korkeampaa teknologiaa, nyt kaikki rahat tänne niin tutkimme!” Muutenkaan en keksi mitään syytä sille, miksi tuollaista löytöä tutkijat haluaisivat pimittää.
 
Jos joskus ihmettelet niitä välimeren pohjassa olevia kaupungeja niin ne osoittaa paljon enemmän tekniikkaa kuin mitä historian tutkijat myöntävät. Mitä ajan takaa on teoria siitä että emme ole se ensimmäinen sivilisaatio tällä planeetalla. Meren pinnan nousuun on vähintään se kymmenen tuhatta vuotta. Sitä ennen ihmiset asuivat matalammalla, ja niin me vesien rannalla. Se ei ole muuttunut mihinkään. Mutta kun katsoo sitä teknologian määrää mitä silloin joskun käytettiin niin pelkkä tarkkuus on osoitus korkeasta teknologiasta.


Mitä tulee tuntemattomiin vehkeisiin niin pinnalla, pinnan päällä kuin pinnan alla niin katson että on mahdollista nuo muinaiset rodut selvisivät ja lähtivät pakoon kun viimeeksi tuho kävi Younger Dryadsin loppupuolella. Myyteistä me tiedämme ainoastaan kaksi Atlantis ja Lemuria. Haluan tuolla sanoa että ei tarvita vain primitiivistä teknologiaa, jos levittäytymisen aikana oli korkeampaa. Mutta sitä ei oteta koskaan huomioon.

Ehkä kun aikaa kuluu niin tästä saadaan jonkinlainen viisaus aikaan.

Ihmisen, eli Homo sapiensin historiaa kirjoitetaan par'aikaa uusiksi varsinkin 10 000+ ajalta. Nykyihmisen, Neandertalilaisen, Denisovalaisen (eri alaryhmineen) ja muutaman vielä nimeämättömän ryhmän keskinäiset suhteet ja eri aikoina mahdollisesti tapahtuneet risteämät/geenivaihdot ovat aktiivisen tutkimuksen kohteena. Varsinaista ihmislajin alkukotia ei ehkä ole. Tällä hetkellä vanhimmat tunnetut merikelpoisten alusten tekemiseen sopivat työkalut ovat niin kutsutun Sahul'in alueelta kaakkois-Aasiasta, seuraavaksi vanhimmat Japanista.
 
Jännä että ne ovat niin iloisia, kyllä jonkun pelon tunne olisi myös paikalla, kun ihmetteleva huvittuminen.


Kerron yhden asian minäkin. Vanhassa asunossa, joka on aikamoisen kallion päällä kerran heräsin outoon tunteseen. Tai olin herämäisillään. Vieressäni, ihan vyötärön kohdalla vasemalla oli sähköinen jokin, josta vain aavistin, sitten se teki sihisevän spiraaliliiken ihan kun yhdestä pisteestä, teki kaarevan liikeen ja höykkäsi kasvoihin, ihan kun paiskasi. Varmaan huudahdin, mutta pomppasin istumaan ja taakseen, niin peloissa olin. En uskaltanut liikkua eikä mitään vähän aika.
Olen minä painajaisia joskus nähnyt, mutta niillä oli sentään joku mini juoni tai sinnepäin. Täällä ei ollut mitään. Se vain hyökkäsi. Sihinä ja jokin sinertävä valo. En tuntenut kipua, mutta pelkoa.

Ajemmin mainittu että kalliossa voi tapahtua outoja purkauksia. Jospa tämä oli yksi niistä.
 
Eipä noissa inkkarien kivimuureissa tai pyramiideissa ole mitään yliluonnollista. Kivikauden inkkareille oli sukupolvia pitkä huippuluokan osaaminen kiven käsittelystä alkeellisilla välineillä eli toisilla kivillä, pyramiidi, moai ja stonehenge-luokan kiviä taas on kuljeteltu monet kerrat näillä hypoteesitekniikoilla. Ihmeitä ne toki ovat, organisaatio ja tahtotilojensa perusteella, muttei niissä uffomiehiä tarvittu :)

Miksi muuten uhvot ilmestyvät sanominen useimmiten MT tapauksille ja voimakkaan päihtyneille seurueille, ja vieläpä kaiken maailman syrjäkyliin :unsure:
 
Kirjoitin tänään Project Blue Booking kakkos kauden finaalin ja puhuin siihen liittyvästä operaatiosta. En halua spoilata ketään mutta kyseenomaisessa operaatiossa merimies näki valopallon taikka hänen sanojensa mukaan pingis pallon taivaalla. Mielenkiintoinen liittymä on että noin kuukausi sitten Lontoon päällä oli sama ilmiö, joka toistui viikon sisään ja sisälsi valopallon joka ei liikkunut mihinkään tunnin aikana. En usko että kummassakaan tapauksessa, 54 taikka 2020, ollut kyse dronesta.

Tenttasin muutamaa silminnäkijää ja sitten näytin tämän,




Kummatkin sanoi "That's it. That's what I saw, but it wasn't moving."

Ehkä kyseessä on luonnonilmiö mille ei ole nimeä. Ehkä.

Selvä pallosalama, ukkospilvetkin näkyvät videolla
 
  • Haha
Reactions: ctg
Eipä noissa inkkarien kivimuureissa tai pyramiideissa ole mitään yliluonnollista. Kivikauden inkkareille oli sukupolvia pitkä huippuluokan osaaminen kiven käsittelystä alkeellisilla välineillä eli toisilla kivillä, pyramiidi, moai ja stonehenge-luokan kiviä taas on kuljeteltu monet kerrat näillä hypoteesitekniikoilla. Ihmeitä ne toki ovat, organisaatio ja tahtotilojensa perusteella, muttei niissä uffomiehiä tarvittu :)

Miksi muuten uhvot ilmestyvät sanominen useimmiten MT tapauksille ja voimakkaan päihtyneille seurueille, ja vieläpä kaiken maailman syrjäkyliin :unsure:
Mutta ainakin modernitaide oli hallussa
1585565572019.jpeg
 
Selvä pallosalama, ukkospilvetkin näkyvät videolla

Drone. Varsinkin se, miten objekti liikkuu (nopeus, kiihtyvyys, lentorata) on kuin ilmiselvä drone. Miksi se sitten näyttää valopallolta kamerassa, niin siihen voi olla parikin syytä: auringonvalon heijastuminen tai sitten droneen asennettu valo (tai yhdistelmä molempia). Ja vaikuttaahan kamerankin herkkyys ja valotusasetukset siihen, miltä kirkkaasti valaistu esine videolla tai kuvassa lopulta näyttää.

Näihin drone harrastajiin mahtuu muuten myös kaikenlaista hiihtäjää ja hörhöäkin. On esim. vaarallisen lähelle muuta lentoliikennettä meneviä. Sitten on myös tarkoituksella erilaisia valoja droneensa asentavia, jotka kilpaa koittavat saada aikaan ”ufohavainnon”. Onnistumisesta saa mainetta ja kunniaa.
 
Jätän tämän vain tähän.

Olen itse aina ollut suhteellisen skeptinen, mutta kuunneltuani tämän podcastin niin huomasin että kyllä sitä on olemassa myös oikeasti uskottavia "ilmiöitä". Kyseisessä podcastissa siis jutellaan Yhdysvaltojen laivaston super horneteilla lentävän lentueen päällikkön kanssa.

 
Viimeksi muokattu:
UHVOja kuussa :rolleyes:

 
William Lyne talks Pentagon Aliens/UFOs are man made

 
Ei varsinaisesti ufojuttu mutta kuitekin.
Vanha työkaveri kurditaustainen kertoi, että kotoseudulla aina ennen maanjäristyksiä taivaalla näkyi erilaisia valoilmiöitä. Vanhemmat sekä isovanhemmat kertoivat näistä hänelle.
On luonnonilmiö. Sille ei ole olemassa yksi selitteistä ilmiötä koska maanjäristysten yhteydessä on muutenkin paniikkia.

Eräs herra jossa dokumentissa näytti tämän maanjäristyksen valoilmiön synnyn huoneessaan. Ottaa kaksi isoa tietyntyyppistä kivä käsiinsä,alkaa lyömään niitä yhteen ja sammuttaa huoneesta valot. Ilmö toistuu pienemmässä mittakaavassa.
 
UHVOja kuussa :rolleyes:


Ovatko nämä pisteet kuun pinnalla (tai lähellä sitä), vai jossakin kuun ja objektiivin välisellä 384 000 km alueella? :) Jos olisivat kuun pinnalla, niin auringon valo osuisi niihin. Teoriassahan noi voi olla varsin lähelläkin kameraa. Fokusoinnistakaan ei voi päätellä mielestäni etäisyyttä: pieni piste joka on blurraantunut hieman kun kamera fokusoi kuuhun?
 
Miksi muuten uhvot ilmestyvät sanominen useimmiten MT tapauksille ja voimakkaan päihtyneille seurueille, ja vieläpä kaiken maailman syrjäkyliin :unsure:

Esim ufosieppauskokemukset on todella laaja ilmiö. Riippumatta siitä mistä se johtuu se on kuitenkin koettu tapahtuma. Hämmästyttävän samankaltainen ihmisistä riippumatta. Ei Mt tai päihdeongelmaisille vaan tuhansille tavallisille ihmisille ja siitä ei yleensä puhuta.
Riippumatta mitä mieltä asiasta on niin tutkimusta asiasta on tehnyt psykiatri John Mack joka kallonkutisti isoa määrää asiaa kokeneita ihmisiä. Tästä syntyi suomeksikin käännetty kirja Ufosieppaukset. Ennen tätä oli myös sellainen väite että Ufosieppauksia tapahtuu vain niissä maissa jossa populaarikulttuuriin kuuluu ufot. John Mack näytti että ufosieppauksia itseasiassa tapahtuu siellä missä hypnoosia käytetään hoitokeinona ja ufosieppausten määrä menee yksiin hypnoosin leviämisen kanssa. Nykyisin se on globaali ilmiö kuten hypnoosin käyttökin. Mackin virhe oli siinä että hän alkoi uskomaan ilmiöön. Joten kaikki Harvadrin yms kollegat sitten hyökkäsivät vastaan ettei mene maine. Ei niinkään kirjaa ja tutkimusta vastaan vaan koska Mack vannoi ilmiön olevan aito ja humanoidien aiheuttama.

Voidaan sanoa varmana että ufosieppaus on todellinen ilmiö,mutta mikä. Ehkä ihmismieli luo hämmästyttävän samankaltaiset kokemukset, samanlaiset isopääalienit, sukusolujen ottamiset ja muut ronkkimiset.
 
  • Tykkää
Reactions: ctg
No siitä osoittamaan miten niitä voidaan tehdä primitiivisellä teknologialla.
Kun nykyään ajattelee, että minkälaisella teknologialla käytiin aikanaan Kuussa, niin onhan sekin mahdotonta.
 
Ovatko nämä pisteet kuun pinnalla (tai lähellä sitä), vai jossakin kuun ja objektiivin välisellä 384 000 km alueella? :) Jos olisivat kuun pinnalla, niin auringon valo osuisi niihin. Teoriassahan noi voi olla varsin lähelläkin kameraa. Fokusoinnistakaan ei voi päätellä mielestäni etäisyyttä: pieni piste joka on blurraantunut hieman kun kamera fokusoi kuuhun?
Epäilisin että kyse jostain vastaavasta

 
Back
Top