Ukrainan konflikti/sota

Ketjun keskustelua harvoin seuranneena on muutenkin ollut romahduksen partaalla jo toista vuotta. Tästä puuttuu vain iltapäivälehtien sota-asiantuntijat niin rauhahan sitä tehdään kaikkien iloksi koska vaan. Toivossa on onneksi hyvä elää.
Minä olen seurannut tätä keskustelua hyvin pitkään, toki osallistunut siihen vaatimattomasti, mutta en ole mielestäni nähnyt täällä sellaista yleistä henkeä, jonka mukaan ryssä on kaatumassa nopeasti tai romahtamassa pikaisesti. Toki mahdollisesti joku yksittäinen keskustelija on voinut sellaista intoilla ja ehkä omistakin näkemyksistäni voi jollain konseptilla vetää tämmöisiä johtopäätöksiä. (En kuitenkaan ole niitä intoiluksi tarkoittanut jos sellaista on päässyt tapahtumaan.)

Minun mielestäni keskustelu, analyysit ja ketjujen sisäinen laadunvalvonta on poikkeuksellisen korkeatasoista. Vastaavaa toivoisi näkyvän myös julkisessa valtiojohtoisen median vetämässä keskustelussa.

Keskeistä on kuitenkin se, että täällä käydyssä keskustelussa voidaan nostaa esiin asioita niiden oikeilla nimillä, ilman että tarvitsee miettiä sitä miten se sopii kulloinkin vaikuttavaan ilmapiiriin, politiikkaan, paasaamiseen, jne. Nämä asiat näkyvät sitten ehkä kärjekkäinä tietoina, mutta se ei mitenkään vähennä niiden arvoa sen mosaiikin sirpaleina joita me olemme täällä kokoamassa. Tai ainakin minä olen. Olen lähes viisikymmentä vuotta seurannut Venäjän ja sen edeltäjän taloutta, demografiaa, kansanterveyttä ja sosiaalipolitiikaa, logistiikkaa maalla ja merellä sekä sotilaallista tekniikkaa, doktriineja, lukenut sotahistoriaa koko pienen elämäni, ja myös koulutettu (sen kotimaisen ohella) venäläiseen panssaritaktiikkaan, .. ja jopa ollut mukana aseellisessa yhteenotossa osapuolena. Oman elämänkokemukseni perusteella ei arviot ole toistaiseksi menneet kovasti harhaan; kuin lähinnä siinä että lopulta ja jopa suureksi omaksi hämmästyksekseni, aliarvioin ryssän typeryyden ja ehkä jossain määrin yliarvioin heidän suorituskykynsä niin tekniikassa, taktiikassa kuin strategiassakin. Kummassakaan ei käsitykseni heistä ollut kovin mairitteleva.

Esimerkiksi talousketjussa on pitkään käyty läpi ja ennustettu ryssän toiminnan seurauksia, osa ennusteista on toteutunut paremmin osa ehkä huonommin, mutta missään en ole huomannut varteenotettavia ajatuksia siitä että taloudellinen romahtaminen olisi jotenkin äkkinäinen ilmiö ja perikato ennustettu kohdistumaan aiempiin vuosiin. Mutta yhtäkaikki ne ovat osoittamassa kohti yhteiskunnan tuhoa. Mehän emme juurikaan pysty ennustamaan kuinka kauan siinä tarkalleen menee, emmekä varsinkaan mitä sen jälkeen tapahtuu. Mutta historiasta tiedämme että suurin osa sodista päättyy siihen, että toisen osapuolen sodankäyntikyky loppuu, ja lähes kaikissa isoissa konflikteissa kyseessä on ollut yhteiskunnan tuotantotalouden heikkeneminen siihen pisteeseen että on pakko lopettaa.

Minun näkemykseni on, että Venäjä on hyvää vauhtia matkalla kohti tuota pistettä. Ja - kun/jos Ukrainalle on, vaikka pelkkä EU:n tuki takanaan - Ukraina selviää tästä. Venäjä tietää tämän ja tekee kaikkensa saadakseen tämän tuen loppumaan.. vaikka Witkoffilla.
 
Viimeksi muokattu:
Minä olen saurannut tätä keskustelua hyvin pitkään, toki osallistunut siihen vaatimattomasti, mutta en ole mielestäni nähnyt täällä sellaista yleistä henkeä, jonka mukaan ryssä on kaatumassa nopeasti tai romahtamassa pikaisesti. Toki mahdollisesti joku yksittäinen keskustelija on voinut sellaista intoilla ja ehkä omistakin näkemyksistäni voi jollain konseptilla vetää tämmöisiä johtopäätöksiä. (En kuitenkaan ole niitä intoiluksi tarkoittanut jos sellaista on päässyt tapahtumaan.)

Minun mielestäni keskustelu, analyysit ja ketjujen sisäinen laadunvalvonta on poikkeuksellisen korkeatasoista. Vastaavaa toivoisi näkyvän myös julkisessa valtiojohtoisen median vetämässä keskustelussa.

Keskeistä on kuitenkin se, että täällä käydyssä keskustelussa voidaan nostaa esiin asioita niiden oikeilla nimillä, ilman että tarvitsee miettiä sitä miten se sopii kulloinkin vaikuttavaan ilmapiiriin, politiikkaan, paasaamiseen, jne. Nämä asiat näkyvät sitten ehkä kärjekkäinä tietoina, mutta se ei mitenkään vähennä niiden arvoa sen mosaiikin sirpaleina joita me olemme täällä kokoamassa. Tai ainakin minä olen. Olen lähes viisikymmentä vuotta seurannut Venäjän ja sen edeltäjän taloutta, demografiaa, kansanterveyttä ja sosiaalipolitiikaa, logistiikkaa maalla ja merellä sekä sotilaallista tekniikkaa, doktriineja, lukenut sotahistoriaa koko pienen elämäni, ja myös koulutettu (sen kotimaisen ohella) venäläiseen panssaritaktiikkaan, .. ja jopa ollut mukana aseellisessa yhteenotossa osapuolena. Oman elämänkokemukseni perusteella ei arviot ole toistaiseksi menneet kovasti harhaan; kuin lähinnä siinä että lopulta ja jopa suureksi omaksi hämmästyksekseni, aliarvioin ryssän typeryyden ja ehkä jossain määrin yliarvioin heidän suorituskykynsä niin tekniikassa, taktiikassa kuin strategiassakin. Kummassakaan ei käsitykseni heistä ollut kovin mairitteleva.

Esimerkiksi talousketjussa on pitkään käyty läpi ja ennustettu ryssän toiminnan seurauksia, osa ennusteista on toteutunut paremmin osa ehkä huonommin, mutta missään en ole huomannut varteenotettavia ajatuksia siitä että taloudellinen romahtaminen olisi jotenkin äkkinäinen ilmiö ja perikato ennustettu kohdistumaan aiempiin vuosiin. Mutta yhtökaikki ne ovat osoittamassa kohti yhteiskunnan tuhoa. Mehän emme juurikaan pysty ennustamaan kuinka kauan siinä tarkalleen menee, emmekä varsinkaan mitä sen jälkeen tapahtuu. Mutta historiasta tiedämme että suurin osa sodista päättyy siihen, että toisen osapuolen sodankäyntikyky loppuu, ja lähes kaikissa isoissa konflikteissa kyseessä on ollut yhteiskunnan tuotatalouden heikkeneminen siihen pisteeseen että on pakko lopettaa.

Minun näkemykseni on, että Venäjä on hyvää vauhtia matkalla kohti tuota pistettä. Ja - kun/jos Ukrainalle on, vaikka pelkkä EU:n tuki takanaan - Ukraina selviää tästä. Venäjä tietää tämän ja tekee kaikkensa saadakseen tämän tuen loppumaan.. vaikka Witkoffilla.
Mikäänhän ei toisaalta myöskään viittaa siihen, että Ukrainan sodankäyntikyky olisi loppumassa. Tilanne näyttäytyy aivan päinvastaisena. Siellä on vieläkin valtavat määrät hyödyntämätöntä potentiaalia, joka pitäisi nyt saada käyttöön näillä EU:n jäädyttämillä varoilla.
 
Nyt kun 1420 ei enää juurikaan tee katuhaastatteluja niin KGB detected kanava Headshotin kanssa antaa jonkun tirkistyskulman tavan ryssän ajatteluun.
Tän kertainen oli omasta mielestä hyvä:
 
Back
Top