Uutisia Ruotsista

Eihän Ruotsissa nyt pidetä tuollaista pikkujuttua terrorismi-iskuna, kun siellähän on aivan normaalia että lapsukaiset huvittelevat koulun jälkeen heittelemällä toisiaan käsikranaateilla. :cool:
 
Kaleva.fi:
USA uhkaa Ruotsia puolustusyhteistyön supistamisella, jos Ruotsi allekirjoittaa ydinaseet kieltävän sopimuksen

ULKOMAAT 2.9.2017 12:27 | PÄIVITETTY 2.9.2017 12:31
STT
Yhdysvallat on uhannut Ruotsia puolustusyhteistyön mahdollisella rajoittamisella, jos Ruotsi allekirjoittaa YK-sopimuksen ydinaseiden kieltämisestä.

Svenska Dagbladetin mukaan Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattis on lähettänyt asiasta kirjeen puolustusministeri Peter Hultqvistille. Kirjeessä varoitetaan sopimuksen allekirjoittamisen negatiivisista vaikutuksista yhteistyöhön niin rauhan aikana kuin mahdollisessa kriisitilanteessa.

Uutistoimisto TT:n tietojen mukaan myös sellaiset Nato-maat kuin Ranska, Britannia ja Saksa ovat ilmaisseet huolensa Ruotsin aikeista. Mikään ydinase- tai Nato-maa ei aio allekirjoittaa YK:n sopimusta.


Ruotsi äänesti YK:ssa sopimuksen puolesta, Nyt Ruotsin hallitus on kuitenkin ilmoittanut haluavansa arvioida tarkasti sen sisällön ennen kuin tekee päätöksiä allekirjoittamisesta. Tavoitteena TT:n mukaan kuitenkin on, että se voitaisiin allekirjoittaa.

- Mutta meidän on varattava itsellemme oikeus katsoa, että tämä ei vahingoita Ruotsin etuja, kuten yhteistyötämme, ulkoministeri Margot Wallström sanoi loppuviikosta TT:lle.

Hän ei kommentoinut tietoja, että muut maat olisivat ottaneet kantaa Ruotsin aikeisiin.

- Me teemme itse päätökset. Kenenkään ei tule yrittää uhata meitä tai vaikuttaa meihin.

Ydinasemaat boikotoivat

Ydinaseet kieltävä sopimus hyväksyttiin YK:ssa heinäkuussa. Sen puolesta äänesti 122 maata. Ainoana vastaan äänesti Nato-maa Hollanti.

Muut Nato-maat boikotoivat äänestystä. Myös Naton ulkopuoliset ydinasevallat jättäytyivät ulkopuolelle. Suomi ja monet EU-maat eivät osallistuneet edes sopimusneuvotteluihin.

Sopimukseen aletaan kerätä allekirjoituksia 20. syyskuuta. Se tulee voimaan, kun 50 maata on allekirjoittanut ja ratifioinut sen.

Linkki juttuun
 
Ensimmäinen uhri. Ja kohta sinne hyökkää Suomi (jenkit apuna).

Puolan merivoimien sotilas hukkui sotaharjoituksessa Ruotsissa
Mikael Rydenfelt


MAAILMA STT 10:54 0

Etelä-Ruotsissa Karlskronan edustalla Puolan merivoimien sotilas on kuollut Northern Coasts 2017 -sotaharjoituksen yhteydessä. Ruotsin puolustusvoimat kertoo, että harjoituksessa kaksi puolalaista miehistön jäsentä joutui veden varaan ja toinen heistä hukkui.

Northern Coasts 2017 -harjoituksessa on mukana myös Suomen merivoimat.
 
Ruotsi on saamassa uuden puolueen vuoden 2018 vaaleihin..

https://www.nyatider.nu/muslimskt-parti-vill-stalla-upp-i-riksdagsvalet-2018/


Muslimskt parti vill ställa upp i riksdagsvalet 2018

Hos Valmyndigheten ligger just nu en ansökan under behandling om att få registrera ett muslimskt parti till riksdagsvalet 2018. Det heter Jasin (uttalas Ja-sin). Eftersom anmälan avser riksdagsvalet kommer namnet att vara skyddat även för samtliga val till landsting och kommunfullmäktige samt val till Europaparlamentet.

Jasin är koranens 36:e sura och kallas ”Hjärtat av Koranen”. Namnet på det planerade partiet tycks alltså vara valt för dess igenkänningsfaktor bland muslimer.

I Sverige beräknades det enligt den amerikanska tankesmedjan Pew Research Center finnas 451 000 muslimer i Sverige år 2010. Hur många det egentligen finns existerar det ingen offentlig statistik på. Enligt Pew Research Center beräkningar skulle antalet uppgå till 993 000 år 2030. Detta var dock innan massinvandringen eskalerade år 2015.

Enligt Tobias Hübinette, grundaren av den vänsterextrema tidskriften Expo, fanns det dock något över en miljon muslimer, 1 022 850, i Sverige redan 2016. Det motsvarar 10,2 procent av befolkningen. Ett muslimskt parti har med andra ord en god möjlighet att påverka Sveriges politik eller stjäla röster från partier likt Socialdemokraterna, som i dagsläget satsar hårt på att värva röster bland muslimer.
 
Vähän seikkaperäisempi artikkeli Ruotsin ydinasesopimusasiasta.

Ruotsi haluaa kieltää ydinaseet ja se on ongelma Suomelle – kasvava puolustusyhteistyö on törmäämässä kiistaan
Suomelle uuden ydinasesopimuksen allekirjoittaminen tarkoittaisi luopumista Nato-optiosta. Ruotsi valmistautuu allekirjoitukseen Yhdysvaltojen varoitusten saattelemana.
17fdb984741042008b2fb65c0da2105b.jpg

Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattis poseerasi yhdessä ruotsalaisen virkaveljensä Peter Hultqvistin kanssa Washingtonissa toukokuussa. (KUVA: YHDYSVALTAIN PUOLUSTUSMINISTERIÖ)

RUOTSIN puolustuspolitiikassa on edessä dramaattinen viikko, jolla on vaikutuksia myös Suomeen.

Ensi viikon keskiviikkona 20. syyskuuta New Yorkissa avataan allekirjoituksille uusi, 122 maan neuvottelema sopimus, joka kieltää ydinaseet. Ruotsi on yksi harvoista länsimaista, jota odotetaan allekirjoittajien joukkoon. Suomi ei allekirjoita sopimusta.

Samaan aikaan Ruotsissa on meneillään suuri Aurora-sotaharjoitus, jossa pääteemana on Ruotsin alueen puolustaminen erityisesti Yhdysvaltojen avulla. Myös Suomi osallistuu harjoitukseen osana Ruotsin ja Suomen puolustusyhteistyötä.

Ydinasesopimuksen allekirjoittaminen harjoitusten vielä jatkuessa iskee ison kiilan Ruotsin ja Yhdysvaltojen puolustusyhteistyöhön, ja Yhdysvallat on varoittanut Ruotsia siitä selväsanaisesti. Erilainen suhtautuminen sopimukseen ohjaa myös Ruotsia ja Suomea eri suuntiin puolustusyhteistyössä.

Suomelle uuden sopimuksen allekirjoittaminen tarkoittaisi käytännössä luopumista pitkään hellitystä Nato-optiosta, jonka mukaan Suomi voi niin halutessaan hakea Naton jäsenyyttä. Ruotsi ei ole kirjannut itselleen vastaavaa mahdollisuutta, vaikka se on ollut taustatekijä myös Ruotsin politiikassa.

Kyseessä on ylivoimaisesti vaikein eteen tullut kiistanaihe sen jälkeen, kun Ruotsi ja Suomi ryhtyivät tiivistämään yhteyksiä puolustuksessa sekä keskenään että Naton ja Yhdysvaltojen kanssa.

YDINASEET kieltävän sopimus on ongelma Ruotsin puolustusyhteistyölle siksi, että ydinaseet ovat todellisuudessa kiinteä osa sekä Yhdysvaltojen että Naton sotilasdoktriinia. Venäjällä vastaavasti on strategisen ydinasearsenaalinsa lisäksi Euroopassa länsimaihin verrattuna jopa monikymmenkertainen määrä lyhyemmän kantaman niin sanottuja taktisia ydinaseita.

Ydinaseet osana Euroopan ja myös Pohjoismaiden puolustusta ovat olleet pitkälti vaiettu aihe, joten kiista sopimuksesta pääsi yllättämään varsinkin julkisessa keskustelussa.

”Ydinaseet ovat keskeinen osa liittokunnan pelotteen ja puolustuksen voimavaroja, yhdessä tavanomaisten voimavarojen ja ohjuspuolustuksen kanssa”, sanotaan Naton ydinaselinjauksessa.

Hanke uudesta ydinaseet kieltävästä sopimuksesta käynnistyi YK:n yleiskokouksessa viime vuonna nimenomaan haasteena ydinasevalloille, joista yksikään ei ole osallistunut neuvotteluihin eikä allekirjoita sopimusta

Tunnustetut ydinasevaltiot eli Britannia, Kiina, Ranska, Venäjä ja Yhdysvallat ovat mukana muun muassa ydinsulkusopimuksessa NPT:ssä, joka ei kuitenkaan ole saanut aikaan päätöksiä ydinaseriisunnasta.

SUOMEN ulkopolitiikan johdossa uusi ydinasesopimus tulkittiin heti ongelmalliseksi, ja Suomi jättäytyi siitä pois EU-maiden pääjoukon mukana.

”Kannoimme huolta siitä, että prosessi pikemmin hankaloittaa kuin edistää ydinsulkujärjestelmää”, presidentti Sauli Niinistö sanoi puheessaan suurlähettiläspäivillä Helsingissä 22. elokuuta. Niinistön mukaan Suomi on aktiivisesti mukana, kun haetaan uusia teitä eteenpäin ydinaseriisunnasta muun muassa ensi viikolla YK:n vuosittaisella huippukokousviikolla New Yorkissa.

Puheessaan Niinistö ei viitannut sopimuksen heijastumiseen Suomen puolustusyhteistyöhän Naton ja Yhdysvaltojen kanssa, eikä Yhdysvaltojen kielteisen kannan jyrkkyys ollut vielä tiedossa ainakaan julkisuudessa.


Käänne on jyrkkä ja äkillinen.

VASTAKKAINASETTELU tuli selväksi kun Svenska Dagbladet syyskuun alussa kertoi puolustusministeri James Mattisinruotsalaiselle virkaveljelleen Peter Hultqvistillelähettämästä kirjeestä. Siinä Mattis varoittaa, että sopimuksen allekirjoittamisella olisi vakavia seurauksia sekä Ruotsin yhteistyölle Yhdysvaltojen että Naton kanssa.

Käänne on jyrkkä ja äkillinen. Käynnistymässä olevan Aurora-harjoituksen lisäksi muistissa on Mattisin ja Hultqvistin yhteisesiintyminen Washingtonissa toukokuussa. Yhteisessä tiedotustilaisuudessa Mattis sanoi, että vaikka Ruotsi ei ole Naton jäsen on se Yhdysvalloille ”ystävä ja liittolainen”.

Ruotsalaiset diplomaatit arvioivat taustakeskusteluissa, että päätös allekirjoittaa ydinasesopimus heijastaa hallitusta johtavan sosiaalidemokraattisen puolueen sisäisiä paineita. Hultqvist on ajanut puolustusyhteistyötä ja puolueen vasemman siiven tukema ulkoministeri Margot Wallström on ajanut sopimuksen allekirjoittamista.

Wallström on aiemminkin vastustanut Ruotsin Nato-jäsenyyttä nimenomaan ydinasedoktriiniin vedoten.

Yhdysvaltalaislähteet vuorostaan vahvistavat Mattisin kirjeen ankaran sävyn, mutta kertovat myös, että Ruotsin ja Yhdysvaltojen edustajat keskustelevat parhaillaan Washingtonissa allekirjoittamisen seurauksista ja niiden rajaamisesta.

TULOKSET tiedetään ensi viikolla. Ruotsin hallitukselle sekä päätös allekirjoittaa ydinaseet kieltävä sopimus että mahdollinen päätös olla sittenkin allekirjoittamatta ovat vaikeita.

Samalla Suomi hakee keinoja kiistan purkamiseksi. Ulkoministeri Timo Soini (sin) ehdotti keskiviikkona Espoon Hanasaaressa järjestetyssä seminaarissa Ruotsin ja Suomen yhteisiä aloitteita taktisten ydinaseiden vähentämiseksi.

Oikaisu 8.9. kello 16.25: Jutussa luki aiemmin virheellisesti, että ydinsulkusopimuksen lyhenne olisi NPS. Se on NPT ja tulee englannin kielisestä termistä Non-Proliferation Treaty.
 
Pari kuvaa eiliseltä keskiviikolta. Kenraali Micael Byden ja median edustajat tutustuivat Göteborgissa amerikkalaisiin ja ranskalaisiin ilmatorjuntaohjusjärjestelmiin.

3.jpg

2.jpg
 
Patriot ja SAMP-T ovat tosiaan Ruotsissa loppusuoralla. Patterit Gotlantiin, Öölantiin ja Tukholman edustalle, niin suoja on aika hyvä.
 
Patriot ja SAMP-T ovat tosiaan Ruotsissa loppusuoralla. Patterit Gotlantiin, Öölantiin ja Tukholman edustalle, niin suoja on aika hyvä.

Höh. Ainahan te olette kalkattaneet, että ei S400 mitään tee, koska yy yy yy. :rolleyes: Ja jos vastaavia aseita tulee Ruotsin edustalle, niin eipä siinä enää paljon Itämerellä lennetä....päättäkää nyt jo, mikä arvo on raskaalla it-ohjustulella. :cool: Tää on aina melko vekkulia kommentointia.
 
Höh. Ainahan te olette kalkattaneet, että ei S400 mitään tee, koska yy yy yy. :rolleyes: Ja jos vastaavia aseita tulee Ruotsin edustalle, niin eipä siinä enää paljon Itämerellä lennetä....päättäkää nyt jo, mikä arvo on raskaalla it-ohjustulella. :cool: Tää on aina melko vekkulia kommentointia.

Älä sie Baikal nyt yhtään provosoi. :p Ei myö nyt kaikki sentään ilmatorjuntajumala Ahti Lapin seuraajia olla. :)
 
Höh. Ainahan te olette kalkattaneet, että ei S400 mitään tee, koska yy yy yy. :rolleyes: Ja jos vastaavia aseita tulee Ruotsin edustalle, niin eipä siinä enää paljon Itämerellä lennetä....päättäkää nyt jo, mikä arvo on raskaalla it-ohjustulella. :cool: Tää on aina melko vekkulia kommentointia.

Veli baikal tykkää provoilla :rolleyes:

olkiukko00.jpg


513_napit_kuvio_v1_1.jpg
 
Veli baikal maalasi siis runollisesti kaksi ääripäätä. "Totuus" löytyy luonnollisesti sieltä niiden väliltä.
 
En provoile tietoisesti ja kirjoitan niin totta kuin pystyn. :rolleyes: Muistan tämän kommentointipätkän kuitenkin sitten, kun joku tekee uuups S400:iin liittyen.
 
TULOKSET tiedetään ensi viikolla. Ruotsin hallitukselle sekä päätös allekirjoittaa ydinaseet kieltävä sopimus että mahdollinen päätös olla sittenkin allekirjoittamatta ovat vaikeita.

Samalla Suomi hakee keinoja kiistan purkamiseksi. Ulkoministeri Timo Soini (sin) ehdotti keskiviikkona Espoon Hanasaaressa järjestetyssä seminaarissa Ruotsin ja Suomen yhteisiä aloitteita taktisten ydinaseiden vähentämiseksi. Lainaus päättyy.

Mielenkiintoinen tilanne ja kaikkia taustoja ym. artikkeli tuskin lataa framille.
 
Samalla Suomi hakee keinoja kiistan purkamiseksi. Ulkoministeri Timo Soini (sin) ehdotti keskiviikkona Espoon Hanasaaressa järjestetyssä seminaarissa Ruotsin ja Suomen yhteisiä aloitteita taktisten ydinaseiden vähentämiseksi.
Joutuu Timo vähän herkistelemään feminiinistä puoltaan kollegansa kanssa :oops:

Enligt Margot Wallström är utrikespolitiken och diplomatin vår främsta försvarslinje när läget i världen blir allt svårare. Därför krävs mer resurser, anser hon.

"För varje krona vi investerar i fredsfrämjande sparar vi mångfalt genom uteblivna kostnader för att hantera konsekvenser av väpnade konflikter, flyktingströmmar och humanitära kriser".
http://www.di.se/nyheter/regeringspengar-till-fred-och-sakerhet/
 
Autosta löytyi räjähdekelpoisia esineitä Ruotsissa – poliisi eristänyt suuren alueen

Ruotsin poliisi on löytänyt epäilyttäviä esineitä autosta Malmön läheltä.

Poliisi pysäytti Expressenin mukaan auton Etelä-Ruotsissa Lommassa tarkistusta varten. Poliisi löysi autosta räjähdekelpoisiksi luokiteltavia esineitä.

Expressenin mukaan yksi henkilö on otettu kiinni tapaukseen liittyen. Suuri alue on eritetty. Eurooppatie E6 on suljettu molempiin suuntiin.

Poliisin johtokeskuksen mukaan ei ole varmaa, onko alueella hengenvaaraa vai ei. Pommiryhmä tutkii autoa.

Auto pysäytettiin kolmen aikaan yöllä.
https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat...si-eristanyt-suuren-alueen/6576262#gs.0W0D8vQ
 
Tuosta ilmatorjuntahankinnasta on tihkunut tietoja joiden mukaan näyttää menevän ihan perinteiseen malliin. FMV on lähteiden mukaan arvioinut SAMP/T:n suorituskyvyn paremmaksi ja elinkaarikustannukset 30-40% alemmiksi. Hultqvist kutsuttiin Washingtoniin Mattisin luokse juttusille, jonka jälkeen politiikka on astunut peliin ja puolustusministeriö on liputtanut Patriotin puolesta. Hultqvistin ympärillä vellonut kriisi on viivästyttänyt päätöksiä ja hanke on vaarassa myöhästyä. Tässä yksi juttu aiheesta, maksumuuri kierrettynä: http://web.archive.org/web/20170710073807/http://www.di.se/nyheter/dragkamp-om-vapenaffaren/
 
Ihmettelin, että onpas vanhan näköinen alikersantti haastateltavana, mutta ovatkin kansalliskaartilaisia.
 
Back
Top