Uutisia Ruotsista

Kuvitteletko että maata puolustetaan varuskunnista käsin? Nehän ovat vain koulutuskeskuksia.
Ovathan ne mm. valmiusjoukkojen sijoituspaikkoja. Ja esimerkiksi sille, miksi Santahaminassa ja Sodankylässä on varuskunnat, liittyy käsittääkseni keskeisesti se, että halutaan ylläpitää sotilaallista läsnäoloa Helsingissä ja Lapissa.
 
Onhan se kätevää että Lapin oloihin koulutetaan Lapissa ettei tarvitse joka aamu ajaa jostain Santahaminasta päivän koulutukseen Sodankylässä..
 
Onhan se kätevää että Lapin oloihin koulutetaan Lapissa ettei tarvitse joka aamu ajaa jostain Santahaminasta päivän koulutukseen Sodankylässä..
Santahaminasta valtio saisi isot rahat, jos varuskunta siirrettäisiin muualle ja alue rakennettaisiin täyteen kerrostaloja. Silti aina, kun tätä ollaan ehdotettu, on ehdotus kilpistynyt siihen, että varuskunnan sijainti lähellä pääkaupungin keskustaa on sota- tai kriisitilanteessa tarpeellinen.
 
Niin ja äkkiä siirtä Helsingin Ilmatorjuntarykmentti takaisin Tuusulaan
 
Taitaa olla realismia enempi se että vähennetään varuskuntia ja näin ollen kohteita mihin idästä, tai mistä tahansa muusta ilmansuunnasta hyökkäävä Venäjä voi tehokkaasti iskeä, kun nykyään tuo tiedotus on huomattavasti tehokkaampaa ja joukot voivat kokoontua mihin "harjoitusalueelle" hyvänsä erittäin lyhyessä ajassa. Viittaan tällä sotien aikaiseen Ylimääräiseen Harjoitukseen, jossa joukot kasattiin muualla, eikä pelkästään kasarmeilla.
Suomen ennakkotiedot on loistavat, joten Venäjän yllätysmaahyökkäys ei voi enää nykyisellään onnistua. Vihreät miehet ja ohjukset taas torjutaan muilla keinoin, kuin kasarmeista tulevilla varusmiehillä.
Ollos huoleton, Poikas valveil on.
 
Tasa-arvoa tämäkin
 
Aikanaan kaverin kanssa ideoitiin kotopuoleen, pienen kunnan kuntakeskukseen, entiseen hotelliin perustetun VOKin kylykeen kotieläinpuistoa. Ajatus oli että vuohet ja lampaat olisivat päivät turistien ja matkailijoiden ihmeteltävänä ja muina aikoina lievittämässä mamujen koti- ikävää. Eikös tuttu päkätys ja pieni paimenleikki piristäisi tänne persläpeen läpsytellyttä avaruusinsinööriä ja helpottaisi kotoutumista? Samalla saattaisi aboriginaalit säästyä kulttuurivaihdon Fifty Shades of Grey- osiolta. Pidimme tätä ideaa varsin hyvänä (nousuhumalassa) ja olimme varmoja että pääsemme starttirahojen lisäksi käsiksi näihin avustusrahoihin ym. kiinni. Menestystämme ei näyttänyt hetkellisesti estävän mikään. Mutta, humalan ehkä laskiessa, ymmärsimme että tässä suvaitsemattomassa yhteiskunnassamme on muun muassa laki joka kieltää eläinrääkkäyksen. Olisihan lampaat ja vuohet toki pesty aamuisin ennen kotieläinpuiston avaamista välttyäksemme turistien ja matkailijoiden ihmettelyiltä.

Tiedän, tämä oli mauton läppä.
 
Siirrytään vuohista takaisin maanpuolustukseen!

Ruotsissa hallitus määritti, että ilmavoimille hankitaan pitkän kantaman täsmäasekyky vuoteen 2030 mennessä. Itse pidin varmana, että maininta tarkoittaa Taurus KEPD 350:n hankintaa, koska Saab on osallistunut vahvasti sen kehittämiseen, eikä ase ole vielä Ruotsissa käytössä. KEPD 350 olisi varsin pätevä ase! Nyt Ruotsissa keskustellaan, että tilaus saattaakin kohdistua RBS-15 Mk IV -ohjukseen. FMV on tilannut tämän ilmakuljetteisen version tuotekehitystä 370 miljoonalla eurolla vuonna 2017. RBS-15 Mk. IV olisi ominaisuuksiltaan hyvin paljon rajoitetumpi kuin KEPD 350.
 
Viimeksi muokattu:
Poliiseja lisää. Niitähän on jo nyt pataljoonan verran Malmön keskustassa sattumuksien aikana. Ei niiden lisääminen mitään auta. Puolisotilaallinen virasto olisi ainoa ratkaisu.
Poliiseista vielä. Jo nyt rekryäminen takkuaa.
Mites sitten kun tarve kasvaa entisestään. :facepalm:
 
Jos olen oikein käsittänyt, niin Ruotsissa poliisin johto ja iso osa keskijohtoa on miehitetty henkilöillä jotka ovat enemmänkin poliittisia kuin poliisitoimijjoita.

Ylä- ja keskijohdon todella raju uudistaminen siten että ainoa kriteeri on johtamis- ja ammattitaidot erilaisten identiteetti- ja muiden poliittisten ominaisuuksien sijaan voisi palauttaa Ruotsissa poliisien luottamusta poliisiorganisaatioon ja sen toimintaedellytyksiin.

Ruotsissa poliisien eroamiset, burn outit sun muut ovat iso syy poliisipulaan. Parhaat lähteävät jos ja kun työtä ei voi tehdä kunnolla. Ne jäävät joille palkkapussi on työn tekemisen edellytyksiä tärkeämpi. Tämä kehitys rapistaa määrän lisäksi laatua ja toimintakykyä.

Rinnakkaisorganisaation perustamisen sijaan voisi olla hyvä korjata nykyisen organisaation rakenteelliset ja toiminnalliset ongelmat niin että palaaminen alkaisi kiinnostaa eronneita ja kouluttautuminen alalle kutsumusta kokevia.

Suomessa on vähän samaa ongelmaa. Ns. Paateron palatsi, Polpo, somesignalointikytät, sisäministeriön identiteettipoliittinen perseily jne. rapauttavat poliisin arvovaltaa ja toimintakykyä kovaa vauhtia vaikka miehistö olisi kuinka hyvää. Ja jossain vaiheessa miehistökin alkaa oireilla (ellei oireile jo) tuon identiteettipolitisoitumisen aiheuttamien työn tekemisen edellytysten romuttumisen vuoksi.
 
– Haluan korostaa, miten kiitollinen olen siitä, että olen Ruotsin kansalainen ja asun Ruotsissa tämän pandemian aikana, Agerblad sanoo Iltalehdelle.

– Haluttiinko Ruotsissa vaan eroon vanhojen ihmisten aiheuttamasta kuluerästä? On monia, jotka ajattelevat näin.
 
Ruotsissa poliisien eroamiset, burn outit sun muut ovat iso syy poliisipulaan. Parhaat lähteävät jos ja kun työtä ei voi tehdä kunnolla. Ne jäävät joille palkkapussi on työn tekemisen edellytyksiä tärkeämpi. Tämä kehitys rapistaa määrän lisäksi laatua ja toimintakykyä.
On vain ajan kysymys, milloin poliisivoimat alkavat muistuttaa sitä yhteiskuntaa jossa ne toimivat. Kuten Suomessakin on tavoitteena.

Mikä on se kulminaatiopiste, jolloin vanhan liiton poliisit joutuvat antamaan periksi muodikkaammalle shariasysteemille? Oikeuslaitoksessa on jo vahvoja viitteitä, poliisi seuraa kyllä, ei tarvitse epäillä.
 
Back
Top