Uutisia Ruotsista

Reipasta menoa...ja tämä pelkästään Tukholman läänissä...:eek::

http://yle.fi/uutiset/3-9500563

Tukholman poliisin mukaan viime päivinä Tukholman alueella on tehty viisi murhaa.

Poliisi piti pikavauhtia kokoon kutsutun tiedotustilaisuuden torstaina. Se yhdistää murhat jengien välienselvittelyihin ja pitää mahdollisena, että poliisi ei pysty estämään väkivaltarikosten jatkumista.

Poliisin mukaan Tukholman läänissä on meneillään yhteensä 12 sellaista jengien välistä konfliktia, jotka voivat johtaa kuolettavaan väkivaltaan. Poliisi on pyytänyt lisäapua Ruotsin keskusrikospoliisilta Noalta.

Poliisin mukaan surmat ovat rajoittuneet jengien sisäisiin riitoihin.

.....

Kiistoissa on usein kyse huumeista, veloista tai tilanteista, joissa osapuolet kokevat toisen loukanneen heidän kunniaansa.

Tukholman poliisi tutkii parhaillaan 47:ä murhaa ja 57:ä murhayritystä. Ampumisia on ollut vuoden alusta 17, ja niissä seitsemän ihmistä on kuollut ja 14 loukkaantunut.

...

Poliisin mukaan väkivaltarikosten ennaltaehkäisy on vaikeaa. Samoin on vaikeaa arvioida, onko poliisi onnistunut siinä.

– Olemme takavarikoineet suuren määrän Kalašnikoveja, käsikranaatteja ja pistooleja, sanoi Gunnal Appelgren Tukholman poliisista.

Aseiden arvioidaan olevan peräisin pääasiassa Balkanilta.
Murhamäärään sellainen pieni tilastohuomio, että Suomessa tehtiin vuonna 2015 yhteensä 96 murhaa tai tappoa. Hyvin karkeana suhdelukuna voi laskea, että Suomen murhaluvuilla Tukholmassa olisi tapahtunut 3,2 murhaa eli Tukholman nykytilanne on noin tuplasti Suomen keskiarvo...
 
Reipasta menoa...ja tämä pelkästään Tukholman läänissä...:eek::
http://yle.fi/uutiset/3-9500563
Tukholman poliisi tutkii parhaillaan 47:ä murhaa ja 57:ä murhayritystä. Ampumisia on ollut vuoden alusta 17, ja niissä seitsemän ihmistä on kuollut ja 14 loukkaantunut.
Tuota kun vähän olen googlaillut niin olen saanut käsityksen että on menossa sota kahden jengin välillä. (Brödraskapet ja Leijonen)

https://fi.wikipedia.org/wiki/Brödraskapet_Wolfpack
 
Tuota kun vähän olen googlaillut niin olen saanut käsityksen että on menossa sota kahden jengin välillä. (Brödraskapet ja Leijonen)

https://fi.wikipedia.org/wiki/Brödraskapet_Wolfpack

Ilmeisesti näitä kisoja (toisin kuin Malmön ja Göteborgin touhut) ei voi laittaa maahanmuuttajien piikkiin. Mitä katsellut järjestöjen jäsenten kuvia, niin aika "skinivoittoista" (tai sitten perus-rikollinen MC) tuntuvat olevan. Vähän kuin 2 "Aryan Brotherhoodin" haaraa ottaisivat matsia.
 
Ilmeisesti näitä kisoja (toisin kuin Malmön ja Göteborgin touhut) ei voi laittaa maahanmuuttajien piikkiin. Mitä katsellut järjestöjen jäsenten kuvia, niin aika "skinivoittoista" tuntuvat olevan. Vähän kuin 2 "Aryan Brotherhoodin" haaraa ottaisivat matsia.

Tietyllä tapaa nämäkin alamaailman välienselvittelyt heijastelevat kuitenkin myös Ruotsin yleisen turvallisuustilanteen heikentymistä. Ensimmäisen polven maahanmuuttajien rötösten sitoessa poliisin resursseja myös kotikutoinen rikollisuus saa uutta tilaa.
 
Eipä käy kateeksi ruotsalaisen poliisivirkamiehen duuni. Mene nyt tuohon väliin lopettamaan taisteluja niin lopulta saat itse yhteiskunnalta rangaistuksen, kun joka tapauksessa tulkitaan että ylitit valtuudet.
Niin paljonkos niitä poliiseja Ruotsissa jätää virkansa ja vaihtaa muuhun duuniin? Tuleko uusia tilalle vastaava määrä?
Mikä tilanne?
 
Selvää on, että Ruotsissa perinteinen rikollisuus on ollut jo pitkään tömäkämpää kuin Suomessa. Rikollisjoukkiot ovat Ruotsissa olleet jo pitkään hyvin organisoituneita ja Balkan on tarjonnut 1990-luvulta lähtien loppumattoman asevaraston.

Jäin miettimään poliisin toimintaedellytyksiä eri Pohjoismaissa ja törmäsin oheiseen artikkeliin. Aika ei nyt riitä tarkistaa artikkelin faktoja, mutta se vastaa kyllä omaa mielikuvaa. Samalla kun rikollisuus on tömäkämpää, ruotsalainen poliisi on nössömpää, toimivaltuudet jäykkiä ja lainsäädäntö vanhentunut. Tämä johtaa suurempiin poliisikuolemiin ja samalla suurempiin poliisin toteuttamiin rikollisten ampumisiin.
http://www.etc.se/inrikes/svensk-polis-dodar-flest
 
Ainakaan tällä hetkellä ruotsin poliisilla ei ole oikeutta käyttää sähköshokkiasetta, kuulemma liian vaarallinen vastaanottajalle. Pistoolilla ampuminen sitten ilmeisesti ei ole niin vaarallista....:confused:
Jostain luin että aikovat ottaa koekäyttöön ensi vuodesta lähtien ja sen jälkeen miettiä sopiiko ottaa sitä poliisin arsenaaliin.
 
Ruotsalaiset ovat ihan itsekin tarjonneet aseita rikollisille, balkanin tuontitavaran lisäksi. Korpivarastojen "nouda itse" meininki tarjosi
käsittääkseni melkoisen määrän aseita ja räjähteitä rikollisille. Muistaakseni mc-jengien reviirikiistoissa käytetty sinkokin oli naapurista
tuotu. Meinaan siis täällä tapahtunutta sinkoiskua vuonna miekka ja kilpi.

Kolmen vuorokauden aikana on tapettu ainakin 5 ihmistä Tukholman alueella, joista kaksi oli keski-ikäinen pariskunta. He olivat
todistajia jo aiemmin sattuneeseen henkirikokseen. Lisäksi muut verityö ja niiden yrityksen päälle, niin voi taas miettiä A. Stupidon
sanoja, kuinka helvetin turvallinen maa tuo ruotsi onkaan...

Kusessa ovat siellä vallitsevan tilanteensa kanssa ja meno vaan pahenee. Kivitaloissa lusivat alkaa olemaan kohta pelkästään
keskiverto skandinaavia päivettyneempiä ja luultavasti heidän ainoa tekonsa ulkomaalaistaustaisten vankien vähentämiseen
on jättää ne tuomitsematta. Se olisi meinaan aivan tyypillistä käyttäytymistä naapurissa.

Saattaa olla, että jokunen ihminen käy vielä vääntämässä paskat / kuset Palmen haudalle kiitoksena tästä nykymenosta...
 
Pikkuisen OT Ruotsi-keskusteluun, mutta Suomi tarjoaa hyvän vertailukohdan mm. poliisien toiminnan ja varautumisen osalta. Täällä poliisi toimii tiukasti lainsäädännön mukaisesti, mutta kuitenkin niin, että todennäköisiin uhkiin varaudutaan huolella. Poliisilla on pieni kynnys kutsua kotihälytyksiin mukaan VATI-ryhmä tai jopa puolustusvoimien PASI. Jouluna joulurauhan julistusta Turussa suojasivat katujen poikki ajetut puolustusvoimien rekat, kun juuri hetkeä aiemmin Saksassa oli joulutorilla tehty terrori-isku. Kukaan ei ole kyseenalaistanut Suomessa näitä toimia, vaikka ovat esimerkkejä jo aika rajuun tilanteeseen varautumisesta. Kun kunnolla varaudutaan, eipä sitten tule tällainen tai yksinkertaisempi tilanne yllätyksenä...
 
Ruotsalaiset ovat ihan itsekin tarjonneet aseita rikollisille, balkanin tuontitavaran lisäksi. Korpivarastojen "nouda itse" meininki tarjosi
käsittääkseni melkoisen määrän aseita ja räjähteitä rikollisille.

Näin. Onhan tuota keskitettyä säilytystä täällä Suomessakin "asiantuntijoiden" toimesta ehdotettu, muistaakseni E.T. ja muut hörhöt. Ainoana ratkaisuna tuohon ongelmaan näen että Ruotsin on nyt välittömästi kiellettävä laittomat aseet!
 
Iltalehden juttu tästä jengisodasta Tukholmassa:

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201703092200083244_ul.shtml

Verinen jengisota riehuu Tukholmassa - jo viisi ihmistä tapettu kahden päivän sisällä

Torstai 9.3.2017 klo 18.09

Kaksi parikymppistä miestä löydettiin keskiviikkoiltana autosta tapettuina Tukholman keskustan pohjoispuolelta Kistasta.

Molempia miehiä oli ammuttu päähän. Toinen surmatuista oli Expressen-lehden mukaan Leijonat-nimisen jengin johtaja, 26-vuotias Merhawi Aregai. Jengi on keskittynyt erityisesti huumekauppaan. Merhawi Aregain rötöslistalta löytyi monien muiden rikosten lisäksi muun muassa ryöstö, pahoinpitely, sekä poliisin pahoinpitely.

Kahden päivän aikana Tukholman alueella on tapettu nyt jo viisi ihmistä.

Murhien uskotaan liittyvän rikollisjengien välienselvittelyihin. Yhteensä Tukholman poliisilla on tutkittavinaan 47 murhaa ja poliisi on ilmoittanut tarvitsevansa lisää resursseja rikosten selvittämiseksi.

Keskenään taistelevat jengit nimittävät itseään "Leijoniksi" ja "Susien veljeskunnaksi". Jengit ovat selvitelleet jo vuosien ajan välejään muun muassa ampumalla ja puukottamalla kilpailevan jengin jäseniä.

Tiistaina Hallonbergin alueella surmattiin puukottamalla nainen ja mies, joiden oli tarkoitus todistaa oikeudenkäynnissä. Lisäksi samana iltana 30-vuotias mies löytyi tapettuna Albyssä.

Aftonbladetin haastatteleman kriminologian professorin Leif G. W. Perssonin mukaan Ruotsissa tapahtuu tällä hetkellä jotain täysin ainutlaatuista.

- Mitään tällaista ei ole tapahtunut koskaan aikaisemmin.

Professori myöntää, että ne tavalliset ihmiset, jotka asuvat pahimmilla rikosten riivaamilla alueilla, ovat pulassa.

- Heidän autojaan tuhotaan, heidän kauppojaan ryöstetään. Jos joku sairastuu, ambulanssi ei ehkä saavu paikalle, koska sitä kivitetään. Nämä ihmiset elävät alueella, jossa laki ei enää vallitse.

JUHO RISSANEN
[email protected]

Mielestäni artikkelin merkittävin anti on tuo Aftonbladetissa julkaistu professorin näkemys tilanteesta lähiöissä. Jokohan Ruotsissa aletaan viimein tunnustamaan tosiasiat...
 
Vastaus edellisen viestin lopussa olevaan kysymykseen löytyy tästä uutisesta..

Rinkebyn poliisipäällikkö avautuu SVT:lle: ”Rikolliset nauravat meille”

Tukholman Rinkebyssä poliisi on kyllästynyt voimattomuuteensa rikollisten, ammuskeluiden ja aseistautumisen edessä.

Ruotsin yleisradioyhtiö SVT kertoo tukholmalaislähiön poliisin katsovan, että ”rikolliset nauravat meille”. Poliisi vaatii aselakien kiristämistä tuohtuneena viimeisimmästä tapauksesta, jossa tunnettu rikollinen jouduttiin päästämään vapaaksi viiden tunnin kiinnioton jälkeen, vaikka hänet otettiin kiinni ladatulla aseella varustautuneena ja luotiliiviin pukeutuneena.

– Rikolliset nauravat yhteiskunnalle, koska tällaisesta ei seuraa mitään kyseiselle ihmiselle. Hän pääsee vapaalle jalalle ja saa myöhemmin ehkä vuoden tuomion lyhennettynä, sanoo alueen poliisipäällikkö Jörgen Olsson SVT:lle.

Kuolemaan johtaneiden ampumisten vuosittainen määrä on SVT:n mukaan kaksinkertaistunut Ruotsissa vajaassa vuosikymmenessä. Vuonna 2008 ammuttiin kuoliaaksi 14 ihmistä, vuonna 2013 jo 22, vuonna 2014 jälleen pari enemmän eli 25 ja vuonna 2015 lopulta 31 henkeä.

Viime päivinä Ruotsia, tarkemmin sanottuna pääkaupunki Tukholmaa, on piinannut veritekojen piikki. Noin 36 tunnin sisällä on murhattu viisi ihmistä, Aftonbladet kertoo. Tukholman alueella on tapahtunut peräti kaksi kaksoismurhaa, joista toisessa surmattiin ilmeisesti rikollisjengin pomo ja toisen tapauksen uskotaan liittyvän huumerikollisuuteen.

Poliisi epäilee, että usealla viime päivien viidestä uhrista on kytköksiä järjestäytyneisiin rikollisjengeihin. Tukholmassa kerrotaan olevan käynnissä laajamittainen jengien valtataistelu, ja Tukholman poliisi on pyytänyt virka-apua muun muassa maan keskusrikospoliisilta.

– Pelkäämme, että väkivalta ei lopu tähän, poliisin edustaja varoittaa.

Kaksoismurhista toinen tehtiin ampuma-asein, toinen teräaseilla.

Rinkebyn poliisipäällikkö Jörgen Olssonin SVT:lle antama haastattelu ei suoraan liity tuoreeseen murha-aaltoon, sillä haastattelu julkaistiin keskiviikkoaamuna. Pidempiaikaisesta kehityksestä puhuva Olsson muistuttaa, että aserikoksiin on lupailtu nykyistä kovempia rangaistuksia pitkään ja että puhetta on ollut myös pakollisesta tutkintavankeudesta tilanteissa, joissa joku otetaan kiinni ladattu ase hallussaan ja epäilynä on törkeä aserikos. Hänen mukaansa lainsäädännön muutokset kuitenkin tapahtuvat aivan liian hitaasti.

Sisäministeri Anders Ygeman kertoo SVT:lle, että aselakeja kiristävä lakiesitys on valmistumassa kesään mennessä. Törkeästä aserikoksesta seuraavaa vankeusrangaistusta nostetaan vuodesta kahteen vuoteen. Lakiesitys sisältää myös rangaistuksen kiristyksen ja vangitsemisedellytyksen, jos henkilön hallusta löytyy ladattu ase.

– Jos tämä laki olisi ollut voimassa neljä tai kahdeksan vuotta, olisi [aseväkivallan] kehitys ollut erilaista, Ygeman sanoo.

Poliisipäällikkö Olsson varoittaa seurauksista, mikäli lakiesitystä ei saada voimaan. Silloin Ruotsin poliisin mahdollisuudet pysäyttää ”nyt käynnissä oleva kehitys” ovat heikot, hän sanoo. Suuri osa ampumissurmista tapahtuu laittomilla aseilla.
https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/216157-rinkebyn-poliisipaallikko-rikolliset-nauravat-meille
 
Ruotsalaiset ovat ihan itsekin tarjonneet aseita rikollisille, balkanin tuontitavaran lisäksi. Korpivarastojen "nouda itse" meininki tarjosi
käsittääkseni melkoisen määrän aseita ja räjähteitä rikollisille. Muistaakseni mc-jengien reviirikiistoissa käytetty sinkokin oli naapurista
tuotu. Meinaan siis täällä tapahtunutta sinkoiskua vuonna miekka ja kilpi.

Kolmen vuorokauden aikana on tapettu ainakin 5 ihmistä Tukholman alueella, joista kaksi oli keski-ikäinen pariskunta. He olivat
todistajia jo aiemmin sattuneeseen henkirikokseen. Lisäksi muut verityö ja niiden yrityksen päälle, niin voi taas miettiä A. Stupidon
sanoja, kuinka helvetin turvallinen maa tuo ruotsi onkaan...

Kusessa ovat siellä vallitsevan tilanteensa kanssa ja meno vaan pahenee. Kivitaloissa lusivat alkaa olemaan kohta pelkästään
keskiverto skandinaavia päivettyneempiä ja luultavasti heidän ainoa tekonsa ulkomaalaistaustaisten vankien vähentämiseen
on jättää ne tuomitsematta. Se olisi meinaan aivan tyypillistä käyttäytymistä naapurissa.

Saattaa olla, että jokunen ihminen käy vielä vääntämässä paskat / kuset Palmen haudalle kiitoksena tästä nykymenosta...

Ruotsi on jo 90-luvulta tarjonnut hyvän mellastuskentän entisen Jugoslavian alueelta kotoisin olevien jengeille. Noilla on ollut pieni kynnys käyttää raskaampaakin aseistusta ja tehdä rajuja rikoksia. Käsittääkseni miltei kaikki Ruotsissa tehdyt arvokuljetusryöstöt ovat olleet jugo-jengien tekemiä.
 
Minusta se näkyy myös viihteessä, monissa ruotsalaisissa elokuvissa ja sarjoissa on pahiksina jugot.
 
Ilmeisesti näitä kisoja (toisin kuin Malmön ja Göteborgin touhut) ei voi laittaa maahanmuuttajien piikkiin. Mitä katsellut järjestöjen jäsenten kuvia, niin aika "skinivoittoista" (tai sitten perus-rikollinen MC) tuntuvat olevan. Vähän kuin 2 "Aryan Brotherhoodin" haaraa ottaisivat matsia.
Mulla on muutama kirja tuosta Ruotsin järjestäytyneestä rikollisuudesta. Paikallisessa Helvetinenkeliporukassa on erityisen paljon toisen sukupolven ruotsinsuomalaisia..
 
Ruotsi on jo 90-luvulta tarjonnut hyvän mellastuskentän entisen Jugoslavian alueelta kotoisin olevien jengeille. Noilla on ollut pieni kynnys käyttää raskaampaakin aseistusta ja tehdä rajuja rikoksia. Käsittääkseni miltei kaikki Ruotsissa tehdyt arvokuljetusryöstöt ovat olleet jugo-jengien tekemiä.

Muistan kun olin nuorena miehenä 70/80-luvun taitteessa yhden kesän Göteborgissa, niin jo silloin siellä paikallinen porukka puhui halveksivaan sävyyn jugoista jengeineen.
 
Tässä poliisin bodycam kuvaa Rinkebystä

Tämä ei kuulemma ole mitenkään erikoista menoa.

Käsitykseni on, että Suomessa menoa ei katseltaisi. Poliisin tönimisestä pääsisi ensin maijaan ja sitten käräjille, mutta mitä minä tiedän

Aivan karmeata. Ei mitään kunnioitusta.
Suomessa ei missään tapauksessa saa päästää tilannetta tuohon. Onneksi käsittääkseni poliisilla on meillä kuitenkin toiset otteet. Tuossa ei diskuteeraamisella kyllä pärjätä.
 
Tässä poliisin bodycam kuvaa Rinkebystä

Tämä ei kuulemma ole mitenkään erikoista menoa.

Käsitykseni on, että Suomessa menoa ei katseltaisi. Poliisin tönimisestä pääsisi ensin maijaan ja sitten käräjille, mutta mitä minä tiedän

Suomessa olisi poliisin joukkotuhoase laulanut säiliön tyhjäksi tuossa tilanteessa...
 
Back
Top