Valko-Venäjä

No ei Snowdenin tapauksessa pommiuhkaa keksitty eikä hävittäjää lähetetty ilmaan etten nyt ihan samana pitäisi noita.

Snowdeni toki julkaisi paljon arvokasta tieto yhteiskunnan tilasta. Mutta syyllistyi siinä sivussa rikoksiin USA:n lisäksi varmaan muutamassa muussakin maassa. Joiden salattua materiaali hänkin paljasti.

Edelleen eri kaliperin tapaus kuin tuntematon oppositio vaikuttaja.
 
Kuolemantuomioita pistoolilaukauksena takaraivoon, salaisia kidutusvankiloita, KGB, mediakieltoja, sensuuria, suolakurkkuja ja ei toivottujen henkilöiden jahtaamista sekä vodkaa, kenelle tulee mieleen Neuvostoliitto? V-Venäjä on Transnistrian ohella viimeisiä neuvostomaita. Yhtä kurjaa ja köyhää. Aikanaan Luka antoi pojalleen kultaisen pistoolin, tämän ollessa alakouluikäinen. Liekö vielä tallessa, jos larppaa Putinia ja menee faijansa KGB:hen hommiin?
 
Laskithan mukaan muutkin roistovaltiot kuten EUn ja USAn? Eipä Snowdenkaan paljoa lentelisi Eu tai USAn ilmatilassa, epäilykin tästä riitti koneen alasottoon. Tapaukset ovat täysin verrannolliset.

Lisään että tietenkin Lukasenkon hallinto menetteli rikollisesti, tai siis oikeustajun vastaisesti, mutta niin toimi em. liittovaltiotkin.
Tässä mennään jo vaarallisen lähelle sitä sellaista mutta kun ne kaikki muutkin logiikkaa. Se on esimerkiksi vankiloissa hyvin suosittu harrastus ja jopa eräänlainen taitolaji :ROFLMAO: Kaikenlaiset diktaattoritkin harrastavat sitä nykyään lisääntyvissä määrin ja varsinkin Putin on suorastaan erikoistunut juuri tuohon lajiin ja on siinä suorastaan poikkeuksellisen taitava.

Olen jyrkästi erimieltä tuosta verrannollisuudesta kun nämä nyt ovat kuitenkin kaksi aivan eri tapausta. Totta kuitenkin on että Snowden oli ja on on edelleenkin hyvin kiusallinen tapaus USA:lle ja jossain määrin myös muille länsimaille. Onhan se hieman surkuhupaisaa että Snowden löysi ainoan varman turvapaikan juurikin Venäjältä ja sitten oli vielä tämä episodi...

Miltei jokainen suomalainen tietää että Lukan hallinto on ns. roistohallinto mitä se tietenkin onkin, ja suuri enemmistö taas "tietää" että EU on ihaninta ja täydellisintä ihmissoikeutta koko maailmassa ja noin puolet ajattelee samaa USAsta. Siti keinot ovat samoja kuin paskavaltioilla pl fyysinen kidutus (vielä EUssa)
 
Jos halua löytyy niin Lukashenkoa vastaa voidaan asettaa varsin tehokkaasti vaikuttavia toimia. Todennäköisesti näin ei kuitenkaan tule tapahtumaan. Lienee selvää etä myös Suomi/Niinistö on saanut jo asiaan liittyvää ohjeistusta Venäjältä.

Puheiden ja naurettavien henkilöpakotteiden sijaan EU:n jäsenmaiden tulisi ryhtyä konkreettisiin toimiin Valko-Venäjän hallintoa vastaan.

1. ilmoittaa että kaikki EU:n jäsenmaat ja liittolaiset katkaisevat kaikki diplomaattiset suhteensa Valko-Venäjän nykyiseen Lukashenkon johtamaan hallintoon.
- suhteet solmitaan uudelleen kun Valko-Venäjälle on saatu kansan vapailla vaaleilla valitsema uusi hallinto ja johto
- käynnisrtetään viralliset neuvottelelut ulkomailla toimivan Velko-Venäjän opposition kanssa tavoitteesta em. vapaiden vaalien järjestämiseksi
- kaikki liikenne ja kauppasuhteet katkaistaan Lukashenkon johtaman hallinnon ja sen alaisiin organisaatioihin jne.
- myös henkilöliikenne EU:n ja Valko-Venäjän välillä rajoitetaan minimiin.
- luonnollisesti Valko-Venäjän pankkiyhteydet ja rahaliikenne EU:n ja sen liittolaismaihin katkaistaan ja estetään.

2. Myos muut suhteet katkaistaan.. (urheilu, kulttuuri, tietoliikenne jne.)
- esimerkiksi Valko-Venäjän urheilujoukkueiden ja urheilijoiden osallistuminen kv. kisoihin estetään.. (esim. kielletään EU:n jäsenmaiden osallistuminen olympialaisiin ja siellä urheilee Valko-Venäjän edustajia) Sama koskee kaikkea muutakin kansainvälisiä yhteysksiä.
- Valkovenäläisille ei myönnetä viisumeita eikä matkustusta EU:n alueelle.

Tuossa nyt aluksi jotain millä varmasti olisi vaikutusta. Samalla se kertoisi Venäjälle niistä seurauksista joita tväistämättä aiheutuu jos Venäjä miehittää Valko-Venäjän..
Suhteet palautetaan normaaleiksi vasta kun Valko-Venäjälle on saatu vapailla vaaleilla valittu johto ja hallinto.

Suomi voisi näyttää tilanteessa esimerkkiä ja vaatia EU:lta yhteistä päätöstä dilpomaattisuhteiden katkaisemisesta.
 
Kyseessä oli kansainvälinen lento, eli koneen sisällä päti koneen rekisteröintimaan lait, jos oikein tulkitseen. Voisi verrata lähetystöön.
Se on aika yks ja sama mitkä säännöt koneen sisällä pätee, jos ylilentomaan lennonjohto sotilaskoneen välityksellä ilmoittaa seuraavan pysähdyspaikan... asiasta voidaan sitten myöhemmin vääntää oikeudessa, mutta siinä tilanteessa siviilikone tottelee.
 
Diktaattorit toimivat kuin toimivat, sehän on selvää. Tuossa tuskin on ollut lentäjillä paljon valinnanvaraa; agentteja koneessa ja aseistetut koneet käännyttämässä. Lähinnä tässä on epäselvää miten EU ja muut reagoivat. Oppositioaktivisti on jo Lukashenkon näpeissä, eikä varmasti luovuta häntä.
 
En tiedä, onko @Pihatonttu tunnelmissaan jäljillä...

Tarkennan sen verran että se mun horina oli mulle tyypillistä vastarannankiiskeilyä.

Kiinnitin tapani mukaan huomiota siihen, mitä esittämättä jääneitä kysymyksiä voisi esittää, mikä jää huomioimatta siksi että sitä ei ole laitettu pöydälle näkyviin, mikä syrjäytyy sivuun ja mitä seurauksia tai seurauksen seurauksia nyt ei heti tajuta huomioida.

Osasyy länkyttämiseeni on tietenkin se, etten käsitä refleksiivisen kontrollin teoriaa sellaisena substanssikeskeisenä infovaikuttamisena, jona se usein kuvataan vaan dynamiikkakeskeisenä orientaatio- ja muiden refleksien manipuloinnin tekniikkakokoelmana.

Tästä seuraa se, että jos/kun itäiset antisankarit tekevät jotain, mikä aiheuttaa muualla voimakkaita tunnereaktioita ja niihin liittyvää huomion siirtymistä ja agendan vaihtumista niin keskityn aika usein noihin kahteen siirtymään enemmän kuin siihen tapahtumaan jolla siirtymä syntyi.

(Vertaus:
Ei tarvitse kiinnittää huomiota siihen, mistä Arska kulloinkin käynnistää riidan jos tietää että riita on Arskalle tekosyy ryyppäämään lähtemiselle. Jostain se riita aina syntyy kun Arskalla alkaa suu napsua. Ja vain idiootti kuvittelee, että tyhjästä generoitujen riitojen aiheisiin keskittyminen ratkaisee jotain. Ongelma on jossain riitaa edeltävällä alueella ja se on pitkäkestoisempi + syvempi kuin kulloinenkin riita.)
 
Ehdotan, että vaaditte Finnairia lopettamaan kaikki lennot Valko-Venäjän ilmatilassa siksi kunnes ovat vapauttaneet kaappaamastaan lentokoneesta laittomasti vangitsemansa poliitikon. Ja jos ei Finnairille halua laittaa vaatimusta, niin sitten Suomen Valtiolle joka on iso omistaja Finnairissa.
Itse olen näin jo tehnyt ja viestini on noteerattu Finnairin johdossa. Enemmän painetta - enemmän vaikutusta.
 
Jos halua löytyy niin Lukashenkoa vastaa voidaan asettaa varsin tehokkaasti vaikuttavia toimia. Todennäköisesti näin ei kuitenkaan tule tapahtumaan. Lienee selvää etä myös Suomi/Niinistö on saanut jo asiaan liittyvää ohjeistusta Venäjältä.

Puheiden ja naurettavien henkilöpakotteiden sijaan EU:n jäsenmaiden tulisi ryhtyä konkreettisiin toimiin Valko-Venäjän hallintoa vastaan.

1. ilmoittaa että kaikki EU:n jäsenmaat ja liittolaiset katkaisevat kaikki diplomaattiset suhteensa Valko-Venäjän nykyiseen Lukashenkon johtamaan hallintoon.
- suhteet solmitaan uudelleen kun Valko-Venäjälle on saatu kansan vapailla vaaleilla valitsema uusi hallinto ja johto
- käynnisrtetään viralliset neuvottelelut ulkomailla toimivan Velko-Venäjän opposition kanssa tavoitteesta em. vapaiden vaalien järjestämiseksi
- kaikki liikenne ja kauppasuhteet katkaistaan Lukashenkon johtaman hallinnon ja sen alaisiin organisaatioihin jne.
- myös henkilöliikenne EU:n ja Valko-Venäjän välillä rajoitetaan minimiin.
- luonnollisesti Valko-Venäjän pankkiyhteydet ja rahaliikenne EU:n ja sen liittolaismaihin katkaistaan ja estetään.

2. Myos muut suhteet katkaistaan.. (urheilu, kulttuuri, tietoliikenne jne.)
- esimerkiksi Valko-Venäjän urheilujoukkueiden ja urheilijoiden osallistuminen kv. kisoihin estetään.. (esim. kielletään EU:n jäsenmaiden osallistuminen olympialaisiin ja siellä urheilee Valko-Venäjän edustajia) Sama koskee kaikkea muutakin kansainvälisiä yhteysksiä.
- Valkovenäläisille ei myönnetä viisumeita eikä matkustusta EU:n alueelle.

Tuossa nyt aluksi jotain millä varmasti olisi vaikutusta. Samalla se kertoisi Venäjälle niistä seurauksista joita tväistämättä aiheutuu jos Venäjä miehittää Valko-Venäjän..
Suhteet palautetaan normaaleiksi vasta kun Valko-Venäjälle on saatu vapailla vaaleilla valittu johto ja hallinto.

Suomi voisi näyttää tilanteessa esimerkkiä ja vaatia EU:lta yhteistä päätöstä dilpomaattisuhteiden katkaisemisesta.
Puolet noista iskisi kansalaisia eikä hallintoa vastaan. EU maista tulisi myös mahdollisesti vahvojen verkkohyökkäysten kohde. Valko-Venäjä tai ihan yksittäiset kansalaiset voivat nurkkaan ajettuna tehdä kymmenien miljardien tappiot EU:lle tekemättä fyysisesti mitään. Kuka esimerkiksi haluaa lentää Eurooppaan jos lennonjohto ei toimi? Onneksi Suomi ei ole nyt Natossa niin ei tarvitse osallistua sotilaallisesti mahdolliseen Ukraina 2.0.
 
Se on jännä miten nämä "ihmisoikeudet" ei kiinnosta ketään kun poliisi hakkaa pampulla suuhun mummoja kuukausi tolkulla vaikka pariisissa, barcelonassa etc... Ja aika minskiläiseltä on kevään aikana näyttänyt toisinaan myös helsingissä- media vaikenee täysin.
 
:ROFLMAO:
 
Pöh.

Kansalla ei ole enää mitään hävittävää, kun ovat jo valmiiksi orjia omassa maassaan.

Mitä väliä jollain verkkohyökkäyksillä?

Me pystytään tekemään/teettämään tuhansien miljardien tappiot Valko-Venäjälle ja Venäjälle.

Eurooppaan haluaisi lentää n. 3 miljardia ihmistä, vaikka kuumailmapallolla jos sattuisi olemaan tuulensuunta kohdallaan.

Harmi jos ei päästä osallistumaan Ukrainan puhdistamiseen vain siksi, ettei olla vielä Natossa.
 
Se on jännä miten nämä "ihmisoikeudet" ei kiinnosta ketään kun poliisi hakkaa pampulla suuhun mummoja kuukausi tolkulla vaikka pariisissa, barcelonassa etc... Ja aika minskiläiseltä on kevään aikana näyttänyt toisinaan myös helsingissä- media vaikenee täysin.
Oletko lukenut Jouko Pihon selityksiä? Tai onko antennit muuten vaan samalla taajuudella?
 
Pointtini on se että vallassa olevien kritisoimisesta tulee ongelmia kaikkialla. Ei liity erityisesti Venäjään.
Puolet noista iskisi kansalaisia eikä hallintoa vastaan. EU maista tulisi myös mahdollisesti vahvojen verkkohyökkäysten kohde. Valko-Venäjä tai ihan yksittäiset kansalaiset voivat nurkkaan ajettuna tehdä kymmenien miljardien tappiot EU:lle tekemättä fyysisesti mitään. Kuka esimerkiksi haluaa lentää Eurooppaan jos lennonjohto ei toimi? Onneksi Suomi ei ole nyt Natossa niin ei tarvitse osallistua sotilaallisesti mahdolliseen Ukraina 2.0.

Otetaas yhdet näille kymmenien miljardien kohta arvottomien Velko-Vennään ruplien ryöstölle, joka arvatenkin tehdään huijaamalla mummuilta rahaa Nigerian prinssityyliin. Kippis vaan, vai pitikö olla davai?

Maanantai-ilta on näköjään taas toivoa täynnä.
 
Suomi voisi näyttää tilanteessa esimerkkiä ja vaatia EU:lta yhteistä päätöstä dilpomaattisuhteiden katkaisemisesta.
Mä olen niin saanut tarpeekseni siitä jauhamisesta että Suomi näyttää esimerkkiä siinä ja tässä asiassa. Siis meidän ei tarvitse näyttää muille yhtään mitään esimerkkiä missään asiassa.
Voidaan me joo liittyä jämäkkiin vastatoimiin muiden kanssa, mutta haluan ensin nähdä esim Saksan ja Ranskan mallisuorituksen siinä miten Valko-Venäjälle näytetään kaapin paikka.
Siitä vaan isot kärkeen esimerkkiä näyttämään
.
 
VV tilanteessa EU näyttäytyy joko heikolta tai vahvalta toimijalta. Pumpulipallot ei toimi. Se on nähty. Aika ripuli pas*aa ja heikkoa ulkopolitiikkaa tähän asti, ikävä kyllä. Putler ja hänen rakastajatar pitävät EU:ta naurunalaisena.

Tuskin mitään muutosta nähdään. Epäilen että EU tulee hajoamaan tämän myötä, noh ... heikkona pa*kana ulkopoliittisena toimijana.
 
Back
Top