Valko-Venäjä

Kohta viedään apua siviileille a'la venäjä (samalla toki hoidetaan oma mies tai nainen lucan tilalle mutta se on vaan mukava lopputulos valkovenäjän siviilien pyyteettömästä auttamisesta... ) tässä olis paikallaan euroopallakin toimia mutta rypistellään taas sitten kun p*ska on lahkeessa
 
Tottahan se on, että valkovenäläinen tapa käydä siellä täällä protestoimassa antaa mahdollisuuden viranomaisille iskeä ja pidättää. Maidan oli sulku, jossa oli koko ajan valtava massa, joka ei antanut periksi. Lisäksi joukossa oli kovia kavereita, sateenkaariväen ja opiskelijoiden ja tavisten seassa sulassa sovussa Afganistanin veteraaneja ja viikonloppusotureita.

Luka pistää satoja ja tuhansia ihmisiä putkaan eikä heistä kuulu mitään, eli tekee "Kiinat", jolloin ehkä into talttuu. Saa nähdä. Ukrainassahan väkivaltaisuuksien jatkuttua kolme päivää hallitus ja oppositioryhmät allekirjoittivat sopimuksen, jolla osapuolet lupasivat pidättäytyä väkivaltaisuuksista, järjestää uuden presidentinvaalin ja siirtää presidentin valtaoikeuksia parlamentille. Janukovitsh erotettiin ja sitten hän häipyikin.

Luka ei varmaan neuvottele eli pelaa kovaa loppuun asti.
 
...
Luka ei varmaan neuvottele eli pelaa kovaa loppuun asti.
Tähänkin löytyy ratkaisu.

Näytä lähdekuva
 


Call for action on Belarus by the Presidents of Lithuania, Estonia, Latvia and Poland on 13 August 2020
13.08.2020

We, Presidents of Lithuania, Poland, Latvia and Estonia as regional neighbors of Belarus, members of NATO and the EU, want Belarus to be a stable, democratic, independent and prosperous country. Therefore, we call upon the President of the Republic of Belarus to:

1. de-escalate the situation and terminate the use of force against your people immediately. We urge to stop violence and call for respect of fundamental freedoms, human and citizen rights including the freedom of speech, media, assembly and safety of journalists;

2. urgently release all detained protesters, stop further persecution;

3. immediately initiate a dialogue with the Belarusian people. Hear the voice of your citizens and let them speak out freely. Based on the experience of our own societies, and on our personal experience, we urge you to organize a national reconciliation roundtable, comprised of representatives of the government and civil society. This would represent an appropriate step in launching a genuine national dialogue. We strongly believe that dialogue is always the best path to advance social development, discuss reforms and the future of your country.

Should Belarusian authorities meet these requirements, the doors for cooperation with international community should remain open. Isolation is not a way for any nation’s prosperity and development.

We stand ready to offer our mediation efforts to reach a peaceful solution in Belarus and to strengthen your country’s independence and sovereignty.


 
Viimeksi muokattu:
Jos tilanne kunnolla eskaloituu, lopputulema voi olla katkerampi verilöyly kuin Ukrainassa. Lukasenkalla ei välttämättä ole paikkaa johon rahakassien ja rakastajattarien
kanssa lentää turvaan, kuten Ukrainan presidentillä oli pakoreitti Venäjälle, joten vielä voidaan nähdä Ceausescun kohtalon uusinta Minskissä.

Joku vauras arabimaa ottaa kymmenien miljoonien rahakassien kanssa pakenevan entisen diktaattorin ilomielin vastaan. Toinen vaihtoehto voisi olla jokin Karibian saarivaltio tms.

Maailma antaa diktaattorien paeta jo ihan senkin vuoksi, että lähdöt ovat kivuttomampia jos niillä on vielä jotain menetettävää ja saatavaa.
 
Rumia videoita ja twiittejä tullu Valkovenäjältä nyt. Poliisit kiduttaa ja raiskaa kiinniotettuja mielenosoittajia. Varmasti pistää kansassa vihaksi. En ala linkkailemaan, mutta kun pistää twiittihauksi #belarus ja #Freebelarus niin siellä tulee jatkuvalla syötöllä juttuja. Osa trollaa tietenkin, mutta ei epäilystäkään noista kiduttamisista, kun valtiollisessa televisiossakin näytettiin tämä:

Lukashenkon aika on kortilla nyt.
 
Valko-Venäjän opposition yrittää saada aikaan Venezuelan-skenaariota, missä ulkovallat tunnustavat oppositiojohtajan maan presidentiksi. Venezuelassahan se ei toiminut Maduron kaatamiseksi, mutta käsittääkseni Venezuela on siinä mielessä erilainen, että Madurolla taitaa ihan oikeasti olla suuresta vastustuksesta huolimatta vankasti tukijoitakin kansan keskuudessa (liekö Chavezin kansansuosion peruja). Ainakaan toistaiseksi Valko-Venäjällä ei ole näkynyt merkkejä siitä, että mikään kansanryhmä alkaisi spontaanisti pitämään tukimielenosoituksia Lukashenkolle.
 
Hyvältä näyttää Lukashenkon alamäen jatkumisen kannalta. Valko-Venäjän teollisuuden yksi suurimmista ylpeyksistäkin, traktoritehdas, on lakossa. Sinänsä jännä juttu, että 10 miljoonan asukkaan Valko-Venäjä on saavuttanut lähestulkoon monopoliaseman ex-Neuvostoliiton maiden traktorimarkkinoilla: vuonna 2017 markkinaosuus 87%. Osuus traktorien maailmanmarkkinoistakin lähes 10% eli ei mikään marginaalipeluri.
 
Oppositio on tainnut tulla siihen tulokseen, että maalla ja kansalla ei ole Lukan johdolla tulevaisuutta, joten on parempi vaikka niiata kunnolla vähän aikaa jos se auttaa pääsemään pitkäksi aikaa jaloilleen kuin jatkaa ikuisesti polvillaan olemista.

Jos ja kun keskeiset ihmiset taloudessa, terveydenhuollossa, logistiikassa, tieto- ja viestintätekniikan puolella... huomaavat, että maa ja heidän oma toimialansa ei tule jatkamaan Lukan johdolla, niin sekä julkitulot että takinkäännöt lisääntyvät rajusti.

Kun pelolla hallittu kansa menettää pelkonsa, voi käännös olla nopeakin.
 
Siellä on kyllä äärimmäisen hankala tilanne, kiitos Lukan hallinnon ja taloudenhoidon, ovat pahasti isoveljen taskussa.


BOFIT-blogi-Laura_Solanko_blogikuva_20200812.png

Pirullinen tilanne.
 
Siellä on kyllä äärimmäisen hankala tilanne, kiitos Lukan hallinnon ja taloudenhoidon, ovat pahasti isoveljen taskussa.


Katso liite: 42904

Pirullinen tilanne.
Eikä oo. Päinvastoin. Luka ja kaverit pihalle, ihan sama minne menevät. Sitten aletaan laittaa maata oikeaan kuosiin. Siinä on sitten oltava läntisten ja eteläisten naapurien hoksottimet kohdallaan jotta Venäjän vaikutus saadaan laskemaan. Tuo nykytilanne (iso sidos seisahtuneen ja taantuvan Venäjän talouteen)on niin kaikkea jarruttava että taloudellisessa ja kehitysmielessä se kannattaa purkaa vaikka jonkin aikaa tekis vähän kipeetä.
Ei tuo niin kaukana ole, mekin voitais ostaa enemmän vaikka valkovenäläisiä maataloustuotteita, tulee niitä Suomeen Espanjasta ja Marokosta asti...
 
Belaruksia DRM paskeella rampautettujen John Deere traktorien tilalle?
 
Belaruksia DRM paskeella rampautettujen John Deere traktorien tilalle?

Jos on kunnon mekaaninen värkki, jonka voi purkaa ja koota vaikka pellolla, niin eiköhän se tehtävänsä täyttäisi? Sinappiöljyä tankkiin. Ruoantuotanto tulee taas muotiin pikemmin kuin ehkä itsekään arvaan. Näyttää tuo maailman tilanne kehittyvän sellaiseen suuntaan. Pitäisi ehkä ostaa itsekin peltomaata jostain päin.
 
Eikä oo. Päinvastoin. Luka ja kaverit pihalle, ihan sama minne menevät. Sitten aletaan laittaa maata oikeaan kuosiin. Siinä on sitten oltava läntisten ja eteläisten naapurien hoksottimet kohdallaan jotta Venäjän vaikutus saadaan laskemaan. Tuo nykytilanne (iso sidos seisahtuneen ja taantuvan Venäjän talouteen)on niin kaikkea jarruttava että taloudellisessa ja kehitysmielessä se kannattaa purkaa vaikka jonkin aikaa tekis vähän kipeetä.
Ei tuo niin kaukana ole, mekin voitais ostaa enemmän vaikka valkovenäläisiä maataloustuotteita, tulee niitä Suomeen Espanjasta ja Marokosta asti...

Valkovenäjähän on nyt valtioliitossa Venäjän kanssa. Veikkaan, että tuo menee äkkiä rumaksi.
 
Eikä oo. Päinvastoin. Luka ja kaverit pihalle, ihan sama minne menevät. Sitten aletaan laittaa maata oikeaan kuosiin. Siinä on sitten oltava läntisten ja eteläisten naapurien hoksottimet kohdallaan jotta Venäjän vaikutus saadaan laskemaan. Tuo nykytilanne (iso sidos seisahtuneen ja taantuvan Venäjän talouteen)on niin kaikkea jarruttava että taloudellisessa ja kehitysmielessä se kannattaa purkaa vaikka jonkin aikaa tekis vähän kipeetä.
Ei tuo niin kaukana ole, mekin voitais ostaa enemmän vaikka valkovenäläisiä maataloustuotteita, tulee niitä Suomeen Espanjasta ja Marokosta asti...
Optimisti :D
Toki oikeassa olet, tuosta tilanteesta olisi päästävä eroon mahdollisimman ripeästi .. mutta ..

Aika hankalahan se on yleensä heivata näitä Lukan kaltaisia heppuja hallitusti ulos, varsinkin kun naapurin pelikaveri voi laittaa talouden kiinni, sulkemalla niin kuvaannolisesti kuin käytännöllisestikin hanat, ja tulla jeesaamaan kriisin hoidossa. Naapurilla on rokotettakin valmiina ja humanitaarista apuakin on harjoiteltu. Niin - ja vielä se valtioliittokin .

Läntiset naapurit ovat tähän mennessä harrastaneet vastatoimia verbaaliakrobatian keinoin, ja uhkaamalla iskeä rajusti höyhenellä. Ja tietenkin ilmaisemalla olevansa syvästi huolissaan kehityksestä ja pyytämällä osapuolia hakemaan rauhanomaista ratkaisua. Mahtaako eteläisellä naapurilla olla kovin paljon muita mahdollisuuksia kuin kannustushuudot .. :confused:
 
Mitäs tuolla nyt on käynnissä ? Siis onko tämä nyt jonkin osapuolen disinformaatiota vai mikä:


Tuon mukaan Moskovaan ollaan lennättämässä käteisvaroja --- onko Luka etsimässä uutta asuntoa ?
 
Deja vu ilmiö. Kun Neuvostoliitto kaatui, alkoi lentorahtiliikenne lisääntymään Moskovasta... jonnekkin.
 
Mitäs tuolla nyt on käynnissä ? Siis onko tämä nyt jonkin osapuolen disinformaatiota vai mikä:
...
Tuon mukaan Moskovaan ollaan lennättämässä käteisvaroja --- onko Luka etsimässä uutta asuntoa ?
No, onhan tämä näkymä about juuri nyt Minskin hallintorakennuksen edessä vähän sellainen, että ei olisi ihme jos tuollaistakin olisi suunnitelmissa. Ellei Lukashenko sitten lähettänyt Moskovaan käsirahaa wagnerille yms., jotta siivoaisivat hallintorakennuksen tienoon ihmisistä.

RT:n pomo kai haluaisi lähettää Venäjän armeijan paikalle.
 
Back
Top