Venäläisten kansanluonne ja mielenlaatu

Tähän väliin Euroviisut :D

Moskovassa työskentelevä journalisti Bernd Grossheim havaitsi venäläiskanavan näyttävän kuvaa studioyleisöstä, kun viime vuoden viisuvoittaja Conchita Wurst esiintyi.

Bettingexpert.com vedonlyöntisivuston mukaan moni katsoja kertoo myös, että Venäjän ykköskanavalla näytettiin mainoksia, kun Wurst haastatteli Venäjän euroviisuedustaja Polina Gagarinaa.


top-google-searches-conchita-wurst.jpg


Tässä sirkuksessa ei buuata...

Gagarinalle buuattiin Stadthallessa esimerkiksi Venäjän saadessa 12 pistettä. Jo viime vuonna Venäjän esitystä häiritsivät buuaukset, jolla viisukatsojat kritisoivat Venäjän aggressiivista geopolitiikkaa.

Erityisellä äänitystekniikalla buuaukset pystytään sensuroimaan tv-lähetyksestä. Ilmeisesti samasta syystä kotikatsomot eivät kuulleet tänään koko totuutta hallissa tapahtuneesta.


http://www.iltalehti.fi/euroviisut2015/2015052319734931_bm.shtml
 
Harmi ettei viisuvoitto mennyt Venäjälle. Euroviisut kun on käsittääkseni melkoisen gay spektaakkeli.
 
Pyh, ruotsalaisille gay-spektaakkelien järjestäminen on kuin näkkileivän syömistä, Putinilaisen Venäjän joutuminen sateenkaariväen bileiden järjestäjäksi taas olisi sisältänyt niin paljon koomisia mahdollisuuksia että olisin ehkä jopa saattanut kiinnostua seuraamaan tilanteen kehittymistä.
 
Shishkin ja muut venäläiset älypäät ovat ihan kartalla, sen suhteen mitä Venäjällä juuri nyt tapahtuu.

Nämä ovat tärkeitä pointteja...

– Olemme taas back to the USSR. Hallitsijat valehtelevat, koska he tietävät, että kansa tietää heidän valehtelevan. Mutta selviytyäkseen jokapäiväisestä elämästään ihmiset hyväksyvät tämän lainalaisuuden. Kyllä jokainen venäläinen tietää, että Venäjän armeija on Ukrainassa. Ei siinä sen kummempaa.

-Osalle eliittiä ei Gurijevin mukaan edes ole olemassa muuta tietä kuin lojaalisuus nykyjohdolle, sillä tehdyistä rikoksista voisi uusien valtaa pitävien myötä seurata tuomioita. Lisäksi tuki nykyjohdolle varmistaa taloudellisen menestyksen.

Oppositioon siirtyminen merkitsee eliitinkin jäsenille sortotoimia ja päälle vielä riskiä omaisuuksien menetyksistä. Ainoa vaihtoehto kriittisille on maastamuutto, kirjoittaa maanpakolainen omasta kokemuksestaan.

- Krimin liittäminen on vedonnut ihmisten arkkityyppisiin ajattelumalleihin. Niiden mukaan Venäjän pitää palauttaa itselleen suurvallan ja auktoriteetin asema maailmassa.

- Presidentti, armeija ja kirkko vievät kärkisijat kansalaisten arvostusten listalla.

- Enemmistö meistä ei itse halua vapautta, koska ei ole siihen oikein valmiita eikä varsinkaan vastuullisuuteen, jonka se tuo mukanaan.


Putin pelaa nyt niin isoilla panoksilla, että tämä peli ei voi päättyä hyvin. Putin on kova poika uhoamaan, mutta sanoille on hyvin vähän katetta. Venäjästä ei voi tulla suurvaltaa pelkällä uhoamisella tai heikompia kiusaamalla ja jossain vaiheessa jopa venäläiset ymmärtävät tämän asian. Jos Venäjä ei räjähdä sisäänpäin se räjähtää ulospäin. Kummassakin tapauksessa Venäjälle ja myös Putinille käy huonosti.
 
Viimeksi muokattu:
Pyh, ruotsalaisille gay-spektaakkelien järjestäminen on kuin näkkileivän syömistä, Putinilaisen Venäjän joutuminen sateenkaariväen bileiden järjestäjäksi taas olisi sisältänyt niin paljon koomisia mahdollisuuksia että olisin ehkä jopa saattanut kiinnostua seuraamaan tilanteen kehittymistä.
No kyllä mä sen ymmärsin että jos ryssä olis saanut kisat ens vuodeksi olisi tosiaankin ollut "mielenkiinoinen ilmapiiri" aiheen ympärillä. Nyt varmaan on luvassa "suvaitsevaisuuden festivaalit" Ruåtsissa.

Henk.koht. EVVK koko tapahtuma.
 
En minäkään tuota kisailua yleensä katsele, en ainakaan vapaaehtoisesti...

esc_eurovision_song_contest_120526_225144.jpg


Mutta täytyy myöntää että seuraavat kisat olisin kyllä katsonut ihan alusta loppuun saakka, jos Venäjä olisi voittanut.

Siinä olisi ollut Kreml ihmeissään, kun länsimainen suvaitsevaisuus olisi marssinut Punaiselle torille...höyhenet pöllyten ja meikkipussit savuten.

1138749_525_350_w.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Hyvä posti minutemanilta ja varmasti niin lähellä totuutta kuin olla voi. Kannattaa kuitenkin kiinnittää huomio vihoviimeiseen lauseeseen: ihmiset eivät välttämättä enää alistukaan mihin tahansa.
 
(Seuraava tekstinpätkä on lainaus Timo Vihavaisen blogista. Mielestäni hän osuu tässä napakymppiin.)

Vapaus, jonka kunniaksi kaikenlaista ylistystä aina vuodatetaan, on käytännössä ihmiselle raskas taakka, jonka alta pyritään mahdollisimman pian pois. Vapauteen liittyy vastuu eikä tämä ole mikään tyhjä korulause. Jos kukaan ei vastaa sinusta, joudut tekemään sen itse ja sehän se vasta rasittavaa on. Venäjän maaorjat ja Amerikan neekeriorjat kaipasivat kyllä usein vapautta monessakin asiassa ja monessa mielessä, mutta ei se mitään herkkua ollut, kun huomattiin, ettei vapaata miestä kukaan tullutkaan ruokkimaan. Maantie oli kova kävellä, vaikka siellä vapaus olikin.

Orjuuden viehätys on juuri siinä, ettei vastuuta tarvitse ottaa, koska sitä ei edes voi ottaa. Niinpä ihminen voi keskittyä tekemään elämänsä mukavaksi niissä puitteissa, joissa se on mahdollista ja unohtaa rykmentin murheet. Miten sanoikaan Julius Caesar legioonilleen: älkää kantako murhetta ruuasta ja rehusta sun muusta huollosta: haec omnia mihi sunt curae!

Orjuus myös erinäisten tulkintojen mukaan vapautti ihmisen moraalisesti noudattamasta yhteispelin sääntöjä, joiden syntymiseen ja soveltamiseen hän ei mitenkään voinut vaikuttaa. Siten esimerkiksi itsevaltiaan murhaaminen oli oikein, mutta laillisesti valitun presidentin ei. Tyrannin murhaa pidettiin ansiokkaana jo antiikin aikana, joskaan ei viattomiin kohdistuvaa terroria, joka oli juuri tyranniaa.
Orjuus synnyttää aivan tietyn psykologian, kuten yleisesti tiedetään ja sama mentaliteetti on myös niin sanotulla ryysyköyhälistöllä. Perestroikan arkkitehti Aleksandr Jakovlev kuvasi sitä: se on porukka, joka pistää talonpojan ladon palamaan paistaakseen siinä kanan, jonka on varastanut. Oman hetkellisen edun rinnalla mikään muu ei paina mitään. Ei muuta kuin roskat rappukäytävään ja romut lähimetsään.

Tällaista mentaliteettia kuvasi myös Valentin Rasputin romaanissaan ”Tulipalo”, joka oli perestroikan ajan huomatuimpia realistisia teoksia. Siinähän joukko työläisiä –siis osa sitä Neuvostoliiton pyhää ihmisainesta, jonka palveleminen oli tuon valtion historiallinen missio- vietti aikaansa pinnaamalla töistä ja juopottelemalla. Oletetun sankaruuden ja aatteiden sijasta kaikkialla vallitsi kehnoimpien valta, petos ja valehtelu.

Mutta Rasputinin antisankaritkin olivat itse asiassa vapaita. Hehän viis veisasivat kaikesta muusta paitsi omasta mukavuudestaan. Heillä ei ollut korkeita tavoitteita, mutta eipä heille itse asiassa annettu siihen myöskään mahdollisuuksia. Tuota ilmiötä kuvasi myös muuan Literaturnaja Gazetan pilakuva samalta ajalta. Siinä olutkioskin luona muuan rähjäinen juoppo sanoo toiselle: ”Minulla ei ole autoa eikä datšaa eikä osuuskunta-asuntoa –olen henkisesti rikas!”

Filosofi ja Tiedeakatemian kirjeenvaihtajajäsen Aleksandr Zinovjev kehitteli aihepiiristä kokonaisen filosofian. Hän lähti otaksumasta, jonka mukaan ihmisluonto on sellainen, että se haluaa ottaa mahdollisimman paljon itselleen ja antaa siitä hyvästä toisille mahdollisimman vähän vastinetta. Tällöin tyydyttävimmäksi nousee sellainen elämäntapa, jossa vaihtosuhde on mahdollisimman hyvä: ehkäpä ei saada paljon hyödykkeitä, mutta annetaan vieläkin vähemmän vastinetta! Tämä oli hänen mielestään kommunismin kova ydin, joka myös vastasi ihmisluonnon syvimpiä taipumuksia.
Dives est cui satis est quod habet, sanoo vanha sananlasku. Rikkauden perässä juokseminen on loputonta narrinpeliä. Eikö koko maailma hyödy siitä, että ihminen tyytyy mahdollisimman vähään, ainakin aineellisesti? Tätä voi ainakin vanhan Neuvostoliiton kohdalla kritisoida sillä, että käytännössä kaikki johti valtavaan tuhlaukseen, vaikka hyvinvointia syntyi vain vähän.

Mutta ”moraalisesti” orjuus tarjosi kaikille tietynlaista vapautta. Neuvostoliitosta muualle muuttaneet pettyivät säännöllisesti siihen, mitä saivat kohdata ns. vapaissa maissa. Vapaassa maailmassa ei ollut muuta kuin tavaraa, ei edes töitä, ellei niitä jotenkin onnistunut itselleen järjestämään. Siellä oli jopa mahdollisuus pudota tyhjän päälle, yhteiskunnan ulkopuolelle ilman, että kukaan tuli ottamaan niskasta kiinni.

Sitä paitsi lännestä puuttui Aate. Toisinajattelijat olivat Neuvostoliitossa saaneet varttua aatteen varjossa. Sitä saattoi vihata ja vastustaa, mutta aina se oli siinä olemassa, vahvana ja mahtavana. Jotkut pystyivät kiinnittymään siihen emotionaalisesti, jolloin tarve omaan ajatteluun voitiin unohtaa. Toiset taas vastustivat sitä, jolloin se tarjosi loputtomia mahdollisuuksia palkitsevaan älylliseen toimintaan. Sekin asenne teki maailmasta hyvin selkeän ja mielekkään. Ei tarvinnut kuin vastustaa eli omalle ajattelulle ai varsinaisesti ollut tarvetta.

Venäläisillä 1800-luvun vallankumouksellisilla oli jo valmiina totalitaarinen psykologia. Hyvin puhtaana se ilmenee Sergei Netšajevin ja Mihail Bakuninin laatimasta ”Vallankumouksellisen katekismuksesta”. Kaikki, mikä edistää Asiaa on oikein, kaikki mikä sitä haittaa, on väärin. Vain joskus ihminen kaiketi joutui miettimään, mihin kategoriaan jokin tietty asia oli sijoitettava. Yleisesti ottaen kaikki oli yhtä selvää kuin aritmetiikka. Ei tarvittu mitään pohdintoja, vaan toimintaa!

Totalitaarinen psykologia on eräänlaista orjan psykologiaa. Sen omaksuneilta on otettu pois vapauden taakka ja he tietävät tarkoin velvollisuutensa, he ovat taistelevia sotilaita eivätkä omista ajatuksistaan vastuunalaisia päättäjiä. Kukapa kyllin vanha ei muistaisi, mitä taistolaisuuden aikana tapahtui? Mikään konsti ei ollut liian alhainen, kun piti edistää Asiaa ja vahingoittaa sen vastustajia. Silloinhan se muuttui jaloksi ja edistykselliseksi. Vapaa älyllinen toiminta noissa joukoissa olisi ollut pelkkä vitsi. Ja vitsit olivat silloin hyvin vakava asia, kuten ne ovat nytkin.

Historian alalla totalitaarinen mentaliteetti tekee rumaa jälkeä. Radikaalia tulkitsijaa kiinnostavat historian henkilöiden omat tilanteet ja valinnat kaikkien vähiten. Tuollainen tulkitsija asettaa kaiken mitaksi oman abstraktin keppinsä, joka on tehty toisten aikakausien olosuhteille kumartelematta. Hän tuskin edes ymmärtää sitä ajatusta, että jokaista aikakautta pitäisi punnita sen omilla ehdoilla.
Historiaa hän toki käyttää. Mikään ei ole sen helpompaa kuin etsiä sen loputtomasta aarteistosta asioita, jotka tukevat Tulkintaa. Muun voi kaikin mokomin sivuuttaa, eihän sillä ole tässä tarvittua merkitystä. Näin historia muuttuu irrallisten argumenttien varastoksi ajankohtaisten tarpeiden käyttöön.

Venäjällä kulttuuriministeri Medinski on tehtaillut suuren määrän kirjoja, joissa ”kumoaa” kymmenittäin myyttejä vanhasta Venäjästä. Usein hän esittääkin argumentteja, jotka ovat varteenotettavia. Ongelmana on, että koko historiallinen totuus irrotetaan tässä kontekstistaan ja siitä tehdään tiedotuksen ja markkinoinnin kalustoliiteri eikä tutkimuksen kohde. Se on vaarallinen askel kohti arvonihilismiä, jossa tutkimuksesta tulee propagandaa. Tämänhän me muistamme Neuvostoliitosta eikä vain sieltä.
 
Kaikkia ihmisiä voi huijata jonkin aikaa, joitakin ihmisiä voi huijata kaiken aikaa, mutta kaikkia ihmisiä ei voi huijata kaiken aikaa.

Tämä Abraham Lincolnin ajatelma pätee myös venäläisiin.

On kuitenkin hyvin vaikea kuvitella, että Putinin luoma kupla voisi mitenkään puhjeta ilman täydellistä vallankumousta ja sisällissotaa.

Jos Putin ei onnistu sementoimaan valtaansa, niin sitten sen tekee joku muu ja se joku muu on melko varmasti vielä paljon hullumpi jätkä. Sellainen jonka rinnalla Putinin tekemiset ovat ihan lastenleikkiä...sellaista kevyttä alkuverryttelyä :D

Oikeastaan ainoa "hyvä" vaihtoehto olisi että Medvedev ja kumppanit iskisivät puukon Putinin selkään, mutta se on monestakin syystä erittäin epätodennäköinen vaihtoehto.

Jos Putin kaadetaan, niin kaatajat tulevat melko varmasti tältä suunnalta...

Nyky-Venäjällä turvallisuuselimet yhdessä armeijan ja sisäasiainministeriön kanssa ovat olleet Putinin keskeinen tuki, jonka edustajilla hän on merkittävältä
osin täyttänyt valtionhallinnon ja talouden keskeiset johtopaikat.
Putin on tehnyt turvallisuuspalvelu FSB:stä maan keskeisen tiedustelupalvelun, antanut sille uusia valtuuksia ja tehnyt sen käytännöllisesti katsoen riippumattomaksi yhteiskunnallisesta ja parlamentaarisesta kontrollista.


Toistaiseksi on kuitenkin niin, että ei näillä tahoilla ole mitään syytä vaihtaa hevosta tai pyrkiä Putiniksi Putinin paikalle, ne saavat muutenkin kaiken mitä haluavat.

Pahoin pelkään että Venäjä on valinnut taas kerran tien, joka johtaa täydelliseen umpikujaan ja taas kerran mennään ihan tappiin saakka, kaasu pohjassa ja side silmillä.
 
Viimeksi muokattu:
Jos Putin ei onnistu sementoimaan valtaansa, niin sitten sen tekee joku muu ja se joku muu on melko varmasti vielä paljon hullumpi jätkä. Sellainen jonka rinnalla Putinin tekemiset ovat ihan lastenleikkiä...sellaista kevyttä alkuverryttelyä :D

Kuulisin mielelläni loogiset perustelut tälle oletukselle.

Tämä oletus tuntuu kovasti idästä päin länsimaiseen ajatusmaailmaan tarkoituksella istutetulta verhotulta uhkaukselta tyyliin: "Jos pudotatte Putinin, me laitetaan tilalle Stalin!"

Mielestäni mikään syy ei vaadi Putinin seuraajan olevan vielä hullumpi, vielä slavofiilimpi, vielä putinimpi. Putinkin nostettiin valtaan tuntemattomuudesta ja samat voimat jotka nostivat Putinin voivat nostaa hänen seuraajansakin. Jos nämä voimat keksivät tavan vaihtaa Putin yhteistyökykyisempään ja -haluisempaan keulakuvaan ja samalla säilyttää valtansa, vapautensa ja omaisuutensa niin sitten mauri on tehtävänsä tehnyt ja mauri saa mennä.
 
Pahoin pelkään että Venäjä on valinnut taas kerran tien, joka johtaa täydelliseen umpikujaan ja taas kerran mennään ihan tappiin saakka, kaasu pohjassa ja side silmillä.
Eikö tuo ole ei-venäläisittäin ajateltuna kuitenkin se paras vaihtoehto? Huonoin on se, että valtaan tulisi klikki joka ymmärtäisi taloutta, juksaisi lännen tukemaan Venäjän kehitystä ja talouden vahvistuttua aloittaisi laajentumispolitiikan uudelleen.

Tuo kuvaamasi vaihtoehto on venäläisten kannalta hirvittävä ja saattaa tietää suurta pakolaistulvaa lännen suuntaan. Sinällään on hyvä että romahdusta emme voi estää, se tulee jos/kun pn tullakseen. Kansan suuri massa tulee tietenkin syyttämään länttä kuolemaansa asti ja kenties myös seuraava sukupolvi.
 
Huonoin on se, että valtaan tulisi klikki joka ymmärtäisi taloutta, juksaisi lännen tukemaan Venäjän kehitystä ja talouden vahvistuttua aloittaisi laajentumispolitiikan uudelleen.

Öö...Eikös nuo kaksi asiaa, talouden ymmärtäminen ja ekspansiivinen imperialismi ole toisensa poissulkevia juttuja? Taloudellinen menestys vaatii nykypäivänä mahdollisimman kitkattomasti toimivia kv. suhteita ja valloitussodat ovat niille myrkkyä, kuten Krimin casessa olemme nähneet. Jompi-kumpi, kumpaakin ei voi saada.
 
Profanovin oodeja
http://timo-vihavainen.blogspot.fi/2015/04/profanovin-oodeja.html

Profanovin oodeja
Odi profanum vulgus et arceo
Favete linguis

(Horatius)

Suomessakin erään dosentin seurassa vieraillut Aleksandr Prohanov, venäläinen nationalistikirjailija ja yksi ns. Izborskin klubin kantavista voimista kirjoitti Argumenty i fakty-lehdessä tammikuussa 2015 Suuren isänmaallisen sodan historiografiasta pienen artikkelin, joka kaikessa lakonisuudessaan kertoo olennaisen siitä, miten venäläinen äärioikeisto nyt haluaisi tuon sodan historiaa kirjoitettavan.
Otsikolla ”Unohtuiko voitto?” kirjailija tuohtuneena muistuttaa mieleen, miten Ukrainan pääministeri Jatsenjuk oli sanonut Neuvostoliiton tunkeutuneen sodan aikana Ukrainaan ja fasistiseen Saksaan ja miten puolalaiset olivat ”unohtaneet” kutsua Putinin Auschwitzin vapauttamisen juhlaan, vaikka sen olivat vapauttaneet juuri neuvostojoukot. Tämä tällainen kertoi valmiudesta kirjoittaa Venäjään kohdistuvan vihan takia uusiksi koko historia.

Prohanovin mielestä venäläiset suhtautuivat kummallisesti siihen, miten esimerkiksi Baltiassa puhutaan niin sanotusta miehityksestä. Venäläiset vain valittavat naapurien lyhyttä muistia ja odottavat, että amnesia menisi ohi ja että vapautuksen tuoneita naapureita ruvettaisiin taas suutelemaan, kuten heidän ansionsa oikeasti edelyttävät.

Eivät ne aio tulla järkiinsä. Länsi oli nyt riistänyt Venäjän vaikutuspiiristä sekä Baltian että Puolan ja yritti samaa Ukrainassa. Lepertely ”kiittämättömistä” naapureista oli unohdettava. Näistä naapureista oli tullut osa aggressiivista, russofobista sivilisaatiota. Tämä siitä huolimatta, että esimerkiksi Ukrainassa Venäjä ei ainoastaan vapauttanut sitä fasisteista vuonna 1943, vaan loi koko Ukrainan valtion ja myös Puola sai olemassaolostaan kiittää Leniniä ja neuvostovaltaa… Entäpä Baltian maat, nämä Hoffmanin kertomusten ”pikkuruiset Zachesit” –nekin syntyivät ”kirotun” neuvostovallan ansiosta täräyttää Prohanov varsin hämmästyttävästi.

Hyökkäykset Suuren isänmaallisen sodan historiaa vastaan olivat itse asiassa hyökkäyksiä neuvostovaltaa vastaan. Sen koko historiassa kaikkine Gulageineen ja kollektivisointeineen on keskeinen asia kuitenkin voitto vuonna 1945. Traagista on, että monet Venäjälläkin katsovat, ettei Neuvostoliiton hajoaminen ollut onnettomuus, vaan päinvastoin myönteinen asia. Sellaiset ihmiset eivät mitenkään poikkea puolalaisista, ukrainalaisista ja balteista!

Venäläisten onnettomuuksien lähteenä oli heidän oma ideologinen löperyytensä. He tarvitsivat nyt itse uutta näkökulmaa voittoonsa ja koko neuvostokauteen. Kas tällainen se Prohanovin mielestä on:
Hitler oli saatana ja saatanaa ei voinut voittaa toinen saatana. Sen voi voittaa vain Kristus. Ne kolmekymmentä miljoonaa (sic!) ihmistä, jotka kaatuivat sodan rintamilla olivat kollektiivinen Kristuksen uhri. Karbyšev, Talalihin, Gastello, Matrosov, 28 panfilovilaista –nuo kaikki ovat neuvostopyhimyksiä, marttyyrejä, jotka eivät kaatuneet vain synnyinmaan ja Stalinin puolesta, vaan Kristuksen puolesta.
Tämän muistaen meidän on kuljettava tulevaisuuteen rakentaen koko XXI vuosisadan elämämme Voiton filosofialle eikä vaivauduttava kiinnittämään huomiota poliittisten kääpiöiden hyökkäilyihin
.”
Kirjoitus on tietenkin kiintoisa psykopatologiselta kannalta. Puuttumatta siihen, että klassiset neuvostopropagandan sankarit saavat taas kerran kunnian tulla koko kansan taistelun symboleiksi tai siihen, että sodassa Neuvostoliiton puolella väitetään rintamalla kaatuneen (eikä vain kaiken kaikkiaan tuhoutuneen) 30 miljoonaa (eikä Putinin esittämät 25 miljoonaa) henkeä, on artikkelin varsinainen helmi tietenkin siinä, että Stalin ja hänen johdollaan koko neuvostokansa tekivät Kristuksen työtä. Itse asiassa venäläiset (eikä puolalaiset) olivatkin kansojen Kristus.

Tulevaisuuden rakentaminen tällaisen makaaberin filosofian perustalle, erottautuen jyrkästi ”russofobisesta” lännestä näyttää kirjoittajalle väikkyvän ylevänä kohtalona, jonka jumalallisista korkeuksista katsoen pahaisten pikkukansojen omat vähäiset näkemykset eivät ansaitse edes huomiota.

Kyseessä siis on vanha kunnon kansallisbolševismi siinä mielessä kuin Mihail Agurski sen aikoinaan esitti, mutta vahvistettuna uskonnollisella mystiikalla, joka ei kaihda Stalinin esittämistä Jumalan välikappaleena (voisiko Herralle muka mikään olla mahdotonta?).

Idea ei sinänsä ole suinkaan uusi, mutta nyt se näyttää jälleen tunkevan esille ennen tuntemattomalla voimalla, koska valtio tukee senkaltaisia näkemyksiä ja vastustaa kiivaasti Stalinin ja Hitlerin rinnastamista toisiinsa rikollisina diktaattoreina. Tästä on vain askel Stalinin jumalointiin ja täyteen maineenpalautukseen.

Prohanov, Dugin ja muu Izborskin klubin väki kaikkine pesrkärpäsineen ei tietenkään ole samaa kuin virallinen Venäjä. Herättää kuitenkin tiettyjä ajatuksia, kun huomaa, miten suopeita ja huomaavaisia viralliset tahot ovat olleet näille höyrypäille, jotka kuvittelevat voivansa tehdä vaikka Stalinista Jeesuksen, jos niin päättävät. Tässä heijastuu kovin ikävänä kaikessa alastomuudessaan nihilistinen asenne totuuteen: historian kuvitellaan loputtomasti taipuvan poliittisen tarkoituksenmukaisuuden suuntaan. Vaikka eiväthän venäläiset tässä yksin asialla ole.

Nyt tarvittaisiin uutta Solženitsyniä, mutta vanhakin taitaa olla jäänyt varjoon ajan mittelöissä. Aleksandr Isajevitš ei kelpaa oikein kenellekään: liberaaleille hän ei ole kyllin radikaali, vaan haisee jopa slavofiilisyydelle. Nationalistisille taantumuksellisille hän taas on liian liberaali ja sitä paitsi armoton antistalinisti. Eipä siis ihme, ettei 1900-luvun vaikuttavimmalle kirjailijalle ole vieläkään pystytetty patsasta. Kuka sen pystyttäisi?
 
Kuulisin mielelläni loogiset perustelut tälle oletukselle.

Tämä oletus tuntuu kovasti idästä päin länsimaiseen ajatusmaailmaan tarkoituksella istutetulta verhotulta uhkaukselta tyyliin: "Jos pudotatte Putinin, me laitetaan tilalle Stalin!"

Mielestäni mikään syy ei vaadi Putinin seuraajan olevan vielä hullumpi, vielä slavofiilimpi, vielä putinimpi. Putinkin nostettiin valtaan tuntemattomuudesta ja samat voimat jotka nostivat Putinin voivat nostaa hänen seuraajansakin. Jos nämä voimat keksivät tavan vaihtaa Putin yhteistyökykyisempään ja -haluisempaan keulakuvaan ja samalla säilyttää valtansa, vapautensa ja omaisuutensa niin sitten mauri on tehtävänsä tehnyt ja mauri saa mennä.

Eivät venäläiset pelottele länsimaita stalinismilla, ne ovat kovaa vauhtia muuttumassa (uus)stalinisteiksi. Tosin ilman kommunismia, pintapuolisesti ja rajoitetusti.

dc87dadc53182713750f6a706700fa78.jpg


Samat voimat jotka nostivat Putinin valtaan ovat nykyään hautausmaalla, työleireillä tai maanpaossa. Paitsi ne jotka antoivat pallinsa Putinille ja saavat edelleenkin makeaa mahan täydeltä :D

Tuo minun oletus perustuu siihen, että valta on jo siirtynyt ihan pysyvästi piireille jotka eivät todellakaan halua nuoleskella länsimaita edes rahankiilto silmissä ja sormet ristissä.

Olen vahvasti sitä mieltä että tässä suhteessa peli on jo pelattu. Toivottavasti olen kuitenkin aivan väärässä ja tuossa maassa tapahtuu todella yllättäen jotain todella positiivista.

Pahoin kuitenkin pelkään että tulemme näkemään vielä senkin päivän, kun Medvetev ammutaan Kremlin muurille länsimielisenä homona ja se jätkä on sentään todella liukas luikku. Sellainen joka kykenee kääntämään takin ihan hetkessä, niin että kukaan ei huomaa mitään.

Suunta on nyt sellainen että ei tuon naapurimaan ilmapiiri ainakaan länsimielisemmäksi ja demokraattisemmaksi tule muuttumaan.
 
Viimeksi muokattu:
Eikö tuo ole ei-venäläisittäin ajateltuna kuitenkin se paras vaihtoehto? Huonoin on se, että valtaan tulisi klikki joka ymmärtäisi taloutta, juksaisi lännen tukemaan Venäjän kehitystä ja talouden vahvistuttua aloittaisi laajentumispolitiikan uudelleen.

Tuo kuvaamasi vaihtoehto on venäläisten kannalta hirvittävä ja saattaa tietää suurta pakolaistulvaa lännen suuntaan. Sinällään on hyvä että romahdusta emme voi estää, se tulee jos/kun pn tullakseen. Kansan suuri massa tulee tietenkin syyttämään länttä kuolemaansa asti ja kenties myös seuraava sukupolvi.

Romahtaminen voi olla pitkällä tähtäimellä paras vaihtoehto, mutta kallis lasku siitä koituu taas kerran muillekin kun venäläisille.

Kaksinaamaisessa nuoleskelussa ja sokkoleikeissä oli se hyvä puoli, että Venäjä pysyi edes jonkinlaisessa ojennuksessa ja pahimmat aivopierut jäivät toteutumatta, koska raha ja bisnes.
 
Suunta on nyt sellainen että ei tuon naapurimaan ilmapiiri ainakaan länsimielisemmäksi ja demokraattisemmaksi tule muuttumaan.

Entäpä jos se muuttuukin kiinalaisemmaksi? Kiinalaiset ymmärtävät pitää mölyt mahassaan jos siitä seuraa taloudellisia ongelmia. Luulisi Kiinan mallin (vakaus + talouskasvu) kiinnostavan Venäläisiäkin. Ongelma vaan on Putin & Co. joka panikoi värivallankumouksen edessä.

No, voihan se olla että Putinin seuraajan nimeävät kiinalaiset.
 
Entäpä jos se muuttuukin kiinalaisemmaksi? Kiinalaiset ymmärtävät pitää mölyt mahassaan jos siitä seuraa taloudellisia ongelmia. Luulisi Kiinan mallin (vakaus + talouskasvu) kiinnostavan Venäläisiäkin. Ongelma vaan on Putin & Co. joka panikoi värivallankumouksen edessä.

No, voihan se olla että Putinin seuraajan nimeävät kiinalaiset.

Pahoin pelkään että eivät venäläiset kykene toteuttamaan Kiinan mallia. Venäjä on liian monimutkainen, korruptoitunut ja laiska sekasotku sellaiseen touhuun. Uskaltaisin jopa väittää että länsimainen demokratiakin olisi venäläisille helpompi rasti, vaikka mahdoton yhtälö sekin taitaa olla.

Kiina naapurissa on kyllä hyvin mielenkiintoinen ajatus ja onhan sekin yksi mahdollinen vaihtoehto jos venäläiset ihan kunnolla hommansa ryssivät :D

158933.jpg
 
Öö...Eikös nuo kaksi asiaa, talouden ymmärtäminen ja ekspansiivinen imperialismi ole toisensa poissulkevia juttuja? Taloudellinen menestys vaatii nykypäivänä mahdollisimman kitkattomasti toimivia kv. suhteita ja valloitussodat ovat niille myrkkyä, kuten Krimin casessa olemme nähneet. Jompi-kumpi, kumpaakin ei voi saada.
Varmasti näin.

Mutta onko lännellä rotia pitää kiinni pakotteista, jos Venäjä ottaa pienenkin taka-askelleen. Jättää vaikkapa itä-Ukrainan omilleen, Ukrainan ja EU:n huolehdittavaksi. Pakotteet poistetaan ja investoinnit Venäjälle käynnistyvät. Krim uhrataan kyllä jos pieniäkin toiveita kaupan normalisoinnista olisi näköpiirissä. Ja jos silovikit saisivat vielä lempeäkasvoisen uuden presidentin ja etupäässä totta puhuvan ulkoministerin, demokratisointipuheille löytyisi taas kuuntelijoita.

Hiukan onnea Lähi-Idän suunnalla ja öljyn hinta nousee taas Venäjän kannalta asialliselle tasolle. Ja kun läksy ei ollut riittävän kova, niin eiköhän rajoilla ala olla sitten taas kuhinaa, kun Armata ja PAKFA ovat valmiita.

Tai sitten ei. Eipä tätä nykytilannetakaan kovin moni kymmenen vuotta sitten arvannut, tai ehkä arvasi mutta millään loogisella päättelyllä tuskin ennusti.
 
Jättää vaikkapa itä-Ukrainan omilleen, Ukrainan ja EU:n huolehdittavaksi. Pakotteet poistetaan ja investoinnit Venäjälle käynnistyvät. Krim uhrataan kyllä jos pieniäkin toiveita kaupan normalisoinnista olisi näköpiirissä. Ja jos silovikit saisivat vielä lempeäkasvoisen uuden presidentin ja etupäässä totta puhuvan ulkoministerin, demokratisointipuheille löytyisi taas kuuntelijoita.

Eli Venäjästä tulisi normaali Itä/Etelä Euroopan valtio.

Hiekka valuu Putinin jenginkin tiimalasissa ihan konkreettisestikin. Putin on yli kuusikymppiä eikä lähipiiristä taida seuraajaa löytyä. Propakanda tietysti ylläpitää kuvaa viriiliydestä ja mieskunnosta mutta siitä ei pääse yli eikä ympäri että viikatemies kurkkii jo kalenterista. Muutos tulee vääjäämättä.
 
Back
Top