WinCapita huijasi kenraali Hägglundia

Hyvin narsistinen kuva on GH itselleni jäänyt. Elämänkertaa luettaessa välillä piti lukea läpi sormien, johtuen myötähäpeästä. Tuntui että teos oli pyhitetty hyvin pitkälti omien kykyjen esille tuomiseen ja ylistämiseen. Toisaalta Valtanen komentaja arvioinnissaan kuvasi GH ylimieliseksi jne , johtuen nopeasta etenemisestä uralla.

Kun ynnäilee tuota rahamäärää suhteessa uraan, ja sukuun, voitaneen sitä verrata normikansalaisen tavallista suurempaan ravivetoon.
 
Kapiainen kirjoitti:
Jos taas haistaa mistä on kyse ja aikoo silti kääriä nopeat ja helpot massit pois, niin silti on mielestäni hieman kyseenlaista ryhtyä tietoisesti hommaan, jonka tietää omaavan hämärät taustat.

Ei se ole pelkästään kyseenalaista, koska se on suoraan laitonta!

Olisikohan syytä ottaa Hägglundin aseluvatkin tarkasteltaviksi, kun hra kenraali katsoo oikeudekseen rikkoa tietentahtoen lakia?
 
henu kirjoitti:
Hyvin narsistinen kuva on GH itselleni jäänyt. Elämänkertaa luettaessa välillä piti lukea läpi sormien, johtuen myötähäpeästä. Tuntui että teos oli pyhitetty hyvin pitkälti omien kykyjen esille tuomiseen ja ylistämiseen.

Sama tunne syntyi tuosta tuoreesta GH:n kommentista koskien demariuttaan. Ensiksi kieltää kaiken, mutta sitten hetken tuumailtuaan suorastaan kuolaa hunajaa, kun oikein oli saanut nimen lehteen.

Huomattavasti yleisempää olisi ilmoittaa, ettei ole ollut asiasta tietoinen ja kertoa samalla, ettei ole ryhtymässä ainakaan demareiden ehdokkaaksi.

Ehkä GH on sittenkin piilodemari, vaikka ei sitä aivan heti uskoisi.
 
skärdis kirjoitti:
Ei se ole pelkästään kyseenalaista, koska se on suoraan laitonta!

Kyllä ja sitä myös tarkoitin, ilmaisin kantani hieman epäselvästi. Ehdottomasti se on laitonta ja vaikka laki onkin jokaiselle sama, niin silti voidaan asia nähdä myös niin, että se voi olla merkittävässä asemassa olevalle "vielä enemmän laitonta" kuin jollekin toiselle.. Epäselvästi sanottu tämäkin, mutta ymmärtänette mitä ajan takaa?
 
Kapiainen kirjoitti:
skärdis kirjoitti:
Ei se ole pelkästään kyseenalaista, koska se on suoraan laitonta!

Kyllä ja sitä myös tarkoitin, ilmaisin kantani hieman epäselvästi. Ehdottomasti se on laitonta ja vaikka laki onkin jokaiselle sama, niin silti voidaan asia nähdä myös niin, että se voi olla merkittävässä asemassa olevalle "vielä enemmän laitonta" kuin jollekin toiselle.. Epäselvästi sanottu tämäkin, mutta ymmärtänette mitä ajan takaa?

Ymmärrän mitä ajat takaa. Virkamiehille tämä on kirjattu lakiin muodossa "Virkamiehen on käyttäydyttävä asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla" (virkamieslaki 14§). Hägglund on toki eläkkeellä ja eikä tuo pykälä häntä enää sido, mutta kyllähän sitä toivoisi ettei eläkkeelläkään ihan mitä tahansa sanottaisi kun kuitenkin entisen PVKOMin arvovallalla puhutaan.

En tiedä onko tuota pykälää kuinka laajasti käytetty raskauttavana asianhaarana sellaisissa jutuissa, jotka liittyvät korkean virkamiehen vapaa-ajan sekoiluihin (tai voiko niin edes tehdä), mutta julkisuuden henkilö saa tietysti 'lisäbonuksena' sen julkisen paheksunnan. Onhan Wincapitassa varmasti menettänyt rahojaan ties kuinka moni ahne pikkuvirkamies Virtanen, mutta eihän näistä olisi edes jutun tyngäksi toisin kuin kenraalista.
 
Ennen wanhaan sanottiin ja oletettiin, "asema velvoittaa". Tottakai siitä on liudennettu käsityksiä, onhan se liian suuri taakka kannettavaksi. Kuten on nähty.
 
baikal kirjoitti:
Ennen wanhaan sanottiin ja oletettiin, "asema velvoittaa". Tottakai siitä on liudennettu käsityksiä, onhan se liian suuri taakka kannettavaksi. Kuten on nähty.

Valitettavan monelle se tarkoittaa "asema oikeuttaa".

Eipä silti, onhan meillä Puolustusvoimien komentajalle jaettu potkujakin, kun on käyttänyt hieman liikaa KSE:tä.
 
baikal kirjoitti:
Ennen wanhaan sanottiin ja oletettiin, "asema velvoittaa". Tottakai siitä on liudennettu käsityksiä, onhan se liian suuri taakka kannettavaksi. Kuten on nähty.

Kyllähän se näin on ja tuo sanonta pitää erittäin hyvin paikkansa..eikä pelkästään valtion viroissa vaan myös yksityissektorilla.
Kuten tuossa aiemmin tässä keskustelussa kirjoitin:
Kun ihminen pääsee korkeaan ja vastuulliseen asemaan, myös hänen palkkauksensa kohoaa organisaation/yrityksen ylimmälle tasolle. Se palkka maksetaan osittain myös siitä, että korkeassa asemassa oleva ihminen ei voi käyttäytyä esim vapaa-ajallaan miten huvittaa, hän ei voi laukoa julkisuuteen mielipiteinään mitä sylki suuhun tuo jne, vaan hän joutuu asemansa takia eräällä tavalla rajoittamaan myös vapaa-ajankäyttäytymistään ja oikeastaan monesti korkea asema omalla tavallaan saattaa rajoittaa jopa hänen mielipiteenilmaisuvapauttaan. Eli korkeassa asemassa saa yleensä korkeaa palkkaa ja edellä näkyy yksi syy, miksi sitä korkeaa palkkaa maksetaan.

Asian voi helposti konkretisoida myös Puolustusvoimien organisaatiossa. Minun palkkani on olennaisesti pienempi kuin PV:n komentajan. Toisaalta minä voi mennä möläyttämään vaikkapa TV-uutisten toimittajalle joukko-osastovierailulla lähes mitä tahansa mielipiteenäni, eikä sitä noteerata varmaan missään muualla kuin Pääesikunnassa + oman joukko-osaston Komentajan huoneessa - ja varmasti jotain myös perästä kuuluisi jos möläyttelisin sopimattomia..mutta siinä kaikki
Jos PV:n komentaja möläyttää saman asian TV-uutisten jutussa, niin sen vaikutus on tyystin eri mittakaavassa. Se noteerataan todennäköisesti myös muualla kuin kotimaassa jne.
Ihan sama koskee vapaa-aikaa. Jos minä toilailen jotakin lomallani, asia päätyy korkeintaan pikku-uutisena paikallislehteen..jos PV:n komentaja toilailee samalla tavalla, se päätyy taatusti valtakunnalliseen mediaan, todennäköisesti myös ulkomaiseen mediaan.
Siinä yksi syy, miksi PV:n komentajan palkkakin on moninkertainen meikäläisen palkkaan verrattuna. Hän on konkreettisesti AINA kun avaa suunsa, ihan missä tahansa, ihan milloin tahansa Puolustusvoimain komentaja. Minä jos lomaparrassani huutelen hölmöyksiä mökkirannassa ohi kulkeville veneilijöille niin sitä ei kukaan välttämättä edes yhdistä Puolustusvoimiin.
Ja vaikka Komentaja olisi evp niin hänet yhdistetään myös silloin Puolustusvoimiin.
 
Back
Top