Suomen sisäinen turvallisuus

Turvallisuutta voi lisätä, kun on tahtoa. Helsingin Satama teki esimerkillisen päätöksen. Villeille takseille tuli monoa.

Olympiaterminaalin taksikaista on toukokuun puolivälin jälkeen varattu pelkästään Taksi Helsingille ja Lähitaksille. Järjestelyllä halutaan varmistaa, että laivamatkustajat saavat terminaalilta luotettavat jatkoyhteydet.

Samanlainen järjestely on käytössä Länsiterminaali 2:lla ja Katajanokan terminaalilla. Tulevana kesänä Helsingin Satama laajentaa sopimustaksikaistat myös Hernesaaren risteilylaiturille.

Eikö tuollainen ole rasistista ja riistää matkahenkilön mahdollisuuden jännittäviin kulttuurielämyksiin?
 
On se rasistista, mutta eri lailla kuin tarkoitit, sen sijaan se riistää taxinkuljettelijan mahdollisuuden kylttyyrielämyksiin
On tullut nähtyä kaikenlaista, mutta onhan tämä Bernerin taxiuudistus vailla vertaansa. Ainoastaan LA:n ns. taksit ja Egyptin vastaava liikenne menee samaan sarjaan Helsingin rautietieaseman taksitolpan monikulttuurisen kusetuksen rinnalle.

Suomi on varmaan nyt sitten sanan varsinaisessa merkityksessä kansainvälinen ja monikulttuurinen.

Ei voi kuin nauraa. Ihmiset ovat tätä vaaleissa äänestäneet monikulttiuskoaan puhkuen. Sitä saa mitä tilaa.
 
”Merihaara toteaa, että tehtävälle lähtö vahvasti suojautuneena on nykyään poliisin normaalia toimintaa.”

”– Meidän maailmamme ei ole sama kuin kymmenen vuotta sitten. Joudumme käyttämään suojavälineitä kun tehtävät ovat sellaisia, että tilanteessa epäillään olevan vaarallinen esine tai kun henkilö on vaarassa vahingoittaa itseään tai toisia.”
 
On tullut nähtyä kaikenlaista, mutta onhan tämä Bernerin taxiuudistus vailla vertaansa. Ainoastaan LA:n ns. taksit ja Egyptin vastaava liikenne menee samaan sarjaan Helsingin rautietieaseman taksitolpan monikulttuurisen kusetuksen rinnalle.

Suomi on varmaan nyt sitten sanan varsinaisessa merkityksessä kansainvälinen ja monikulttuurinen.

Ei voi kuin nauraa. Ihmiset ovat tätä vaaleissa äänestäneet monikulttiuskoaan puhkuen. Sitä saa mitä tilaa.
Onneksi helsinki on senverran syrjässä, ettei kaikki kerkiä siellä käymään
 
On tullut nähtyä kaikenlaista, mutta onhan tämä Bernerin taxiuudistus vailla vertaansa. Ainoastaan LA:n ns. taksit ja Egyptin vastaava liikenne menee samaan sarjaan Helsingin rautietieaseman taksitolpan monikulttuurisen kusetuksen rinnalle.

Suomi on varmaan nyt sitten sanan varsinaisessa merkityksessä kansainvälinen ja monikulttuurinen.

Ei voi kuin nauraa. Ihmiset ovat tätä vaaleissa äänestäneet monikulttiuskoaan puhkuen. Sitä saa mitä tilaa.
Ei mikään ongelma helsinkiläiselle, pitää vain valita mitä palveluntarjoajaa käyttää.
Oma näkökulma on, että uudistus oli hyvä.
Toki en ota taksia tolpalta, koska se on paitsi kallista, myös epävarmaa löytääkö kuski sinne minne haluan.
 
On hyvä, että jotkut ihmiset sopeutuvat elämään erilaisissa paskatunkioissa.

Ihmiset ovat vain erilaisia. Itse arvostan luotettavuutta, samoja yhteisiä länsimaisia arvoja ja rehellisyyttä. Toivon lapsiesi menevän monikulttuuriseen kouluun.
 
Asiassa ei ole minkäänlaista ongelmaa, marssit vain ohi somppu ja kaikkien tummien ja mustien kuskien ohi toiselle kaistalle ja otat Suomalaisen kuskin takseineen ja toimii luotettvasti kuten ennenkin.
Tuohon on ihan lain suoma oikeus, asiakas saa valita autonsa.
 
Sä et taida asua täällä?

Taksien kohdalla juttu on käyttää sellaisia palveluita kuten Uber. Maksu ei tapahdu kuljettajalle, kuljettaja saa puhelimeensa mistä asiakas on haettavissa ja mihin hänet tulee viedä. Ei siis tarvita yhteistä kieltä, eikä huijaus onnistu ainakaan yhtä helposti kuten perinteisessä taksissa. Lisäksi kuljettaja on tunnistettu ja tunnistettavissa jälkikäteen, joten se nostaa turvallisuutta. Ei täydellistä, mutta eihän mikään ole.

Sellaista peruskoulua ei täällä ole jossa ei olisi edes yhtä ulkomaalaistaustaista oppilasta, joten he ovat tottuneet hyvässä ja pahassa. Ihan niin kuin kotimaisten narkkareiden ja juoppojen lapsiin. Mutta hankimme asunnon alueelta jossa koulu oli ns. hyvä. Lukiot valittiin samalla periaatteella.

Ilmeisesti et arvosta mielipiteenvapautta, joka muuten on yksi niistä länsimaisista arvoista joita kirjoitat arvostavasi.
 
Asiassa ei ole minkäänlaista ongelmaa, marssit vain ohi somppu ja kaikkien tummien ja mustien kuskien ohi toiselle kaistalle ja otat Suomalaisen kuskin takseineen ja toimii luotettvasti kuten ennenkin.
Tuohon on ihan lain suoma oikeus, asiakas saa valita autonsa.
Toki, mä vain tykkään, että taksi hakee ovelta.
Mulle on sama minkä värinen kuski on, kunhan pääsen minne haluan kiertämättä puolta suomea.
Appit ovat helppo tapa hoitaa asiaa.
 
Itse otan helsinki-vantaan lentoasemalta aina taksi- Helsingin. Silloin tietää että hinnoittelu on ok.

Kahdella edellisellä kerralla on ollut neekeri ja somali kuskeina. Hyvin ovat ajaneet ja ei mitään ongelmia.
 
Pk seudulla on PAKKO käyttää uberia jos haluaa pitää oman taksi-kulkemisensa hallinnassa. Ennen Bernerin uudistusta asiat oli paremmin pk-seudulla.

.
 
Nää on sellaisia todella vakavia asioita, että olisi suotava ennalta luvittaa tst-toiminta siinä tapauksessa kun joku edes vihjaisee varastavansa sotilaalta valtion aseen. Huom! Puolustusvoimien sotilas ja valtion ase.

Tilanteen selvitykseen riittäisi hyvin kevyt prosessi ja sotilaan vastuuvapaus.
Varas ottakoon opikseen kun paikkaa omia haavojaan. * Jääkärille ei vittuilla*

.

Ehkä tärkeämpi kysymys kuuluu, mikä suomalaisessa yhteiskunnassa on mennyt pieleen. Koska ei kai tällaista esim. Sveitsissä tapahdu, vaikka rynkkyjä kanniskellaan useammin yksinään liikennevälineissä ja kaupungilla selässä?
 
Omistajatietojen avulla ryssä lähettää taulukauppiaat oikeisiin paikkoihin. Yhdistelmänä viime viikon opetusviraston tietomurto plus kiinteistöjen omistustiedot vetää ainakin oman naamani aika vakavaksi. Jos olisin nimimies, niin lapset eivät olisi turvassa koulussa eivätkä mökillä, kun omat viranomaiseni ovat perkele kertoneet ryssälle niistä.

Onko tuolla niin väliä? Helkkari, ne löysi Sergei Skripalin! Vaikka voisi kuvitella, että ex-kaksoisagenttia piiloteltaisiin about niin tarkasti kuin ketään valtio ikinä voi piilotella.

Taulukauppiaat on muutenkin käsite, joka periytyy kylmän sodan päiviltä ajalta ennen internetiä, pirulaiset löysivät kotioville niin meillä kuin Ruotsissa. Tosin ei netistäkään löydy nimilistaa Hornet-lentäjistä... eikä ainakaan heidän osoitteitaan Fonectasta. Silti tuoreena ja julkisena esimerkkinä tulee mieleen sen jonkun Twitterissä olevan upseerin tai maanpuolustusaktiivin ovella tehty kotikäynti tässä viimeisen parin vuoden sisään, hän muistaakseni julkaisi kuvankin ko. vierailijasta.

Kun kotiosoitteet kaivellaan esiin kaikesta puolustautumisestamme huolimatta, niin kesämökki ja lasten koulut (lähikoulut) eivät tuottane sen suurempaa ongelmaa. Suurempi homma on laittaa joku istumaan autoon kotikadulle, jotta saadaan kuvattua ne ipanat ja puoliso.

Taulukauppiaiden toiminta on tosin hieman hämmentävää - kuin haluttaisiin pelotella. Koska jos haluttaisiin vain katsoa ja kerätä tietoa, ei mentäisi pimpottamaan ovikelloa, vaan käveltäisiin kadulla ohi irtoviiksissä tai jätettäisiin Tesla kadunvarsiparkkiin kuvaamaan Sentry-modessa.

Jotakin arvoa voi tietysti nähdä sillä, että asioista tehdään vaikeita. Mutta salaisuus on sitä vaikeampi pitää, mitä useampi sen tietää. Ja toisin kuin ennen vanhaan, nykyään ihan peruspalvelut vuotavat aiempaa pahemmin, kun toimijoiden määrä on kutistunut ja palvelut keskittyneet. Eikä oikein voi ajatella, että merkittävä poliitikko/virkamies eläisi ilman kotia, pankkitiliä, sähköä, internetiä, jätehuoltoa ja vakuutuksia... Eikä toisaalta valtiolla ole oikeutta järjestää johtoportaan peruspalveluita, ei edes pääministerin aamiaista.

Ajatelkaa teleoperaattoreita - aiemmin oli joka pitäjässä paikallinen puhelinyhdistys, nyt on muutama valtakunnallinen toimija. Ajatelkaa pankkeja - aiemmin oli tilikirja ja tiedot paikallisessa konttorissa paperilla, nyt on verkkopankki ja valtakunnallisesti keskitetty asiakaspalvelu. Monet yritykset vielä ovat ulkoistaneet nämä asiakaspalvelut jollekin kolmannelle toimijalle, joka on tyypillisesti AB Pöytälaatikko Therman&Sarmaste Oy, kotipaikka Espanja/Portugali. Ja työvoima on alipalkattua, palmun alle muuttanutta puolipäiväistä alkoholistia ja narkomaania... Jos mulla olisi tiedustelupalvelun rahavarat ja diplomaatin syytesuoja, niin lähtisin ihan mielenkiinnosta hankkimaan pääsyä noihin tietoihin.

Infra taas on jokseenkin pysyvää. 1800-luvun meriväylät, 1970-luvun vesiputket, 2000-luvun datakaapelit... näistä relevantteja on yhä edelleen hyvin monet. Vaikka tekninen elinikä päättyisi, niin luultavasti korvaava kaapeli/putki vedetään samaa linjaa. Paljon asioita pystyy muutenkin päättelemään julkisista tiedonmuruista ja tekemällä kenttätyötä, vaikkei olisi tiedusteluammattilainen. Hyvänä esimerkkinä Ilkka Remes, jota pyydettiin asiantuntijoiden taholta muuttamaan faktoja, jotka hän oli kerännyt julkisista lähteistä...

Mutta jos Remes löysi ne, yksin ja kirjaprojektiin taustatyötä tekemällä, niin luultavasti jokainen motivoitunut pystyy siihen. Siis jokainen ihminen - ei välttämättä jokainen islamiin hurahtanut, kielitaidoton ja rahaton arabi, jonka älykkyysosamäärä on 73. Tosin nekin tyypillisesti menevät ja puukottavat ihmisiä torilla, eivät suinkaan katko junakiskoja ja kansainvälisiä datakaapeleita.

Loppukaneettina todettakoon, että jos haluaa valtiollisilta toimijoilta pakoon, pitää mennä maan alle ja käyttäytyä ennustamattomasti sijainnin suhteen. Siis kaikki maksut käteisellä ja oman henkilöllisyyden (ja siihen linkittyvien palveluiden ym.) käyttö minimiin. On turvallista olettaa, että kaikki julkiset tietokannat ovat vihollisen käytössä. Myös kaikki isot tietokannat ovat lähtökohtaisesti vihollisen käytössä, koska dataa joko myydään kaikille kiinnostuneille tai organisaatio on niin iso (esim. Mastercard, Visa, Google, Amazon, Facebook, Microsoft jne.), että siellä on jatkuvasti joku nukkuja valmiina katsomaan tekstiviestin saadessaan, löytyykö firman tietokannoista mitään kiinnostavaa halutulla nimellä.
 
Ei mikään ongelma helsinkiläiselle, pitää vain valita mitä palveluntarjoajaa käyttää.
Oma näkökulma on, että uudistus oli hyvä.
Toki en ota taksia tolpalta, koska se on paitsi kallista, myös epävarmaa löytääkö kuski sinne minne haluan.
Pidät siis uudistusta hyvänä, koska käytät Uberia, jonka tarpeisiln taksiuudistus tuli. Uber toteutti Suomessa vuosina 2014–2016 laajamittaisen lobbausoperaation, jolla se pyrki mahdollistamaan liiketoimintansa Suomessa sekä uudistamaan taksilainsäädäntöä. Bernerin lain ensiluonnos noudatteli täysin Uberin toiveita. Siinä ei muuten kuljettajalla olisi tarvinnut olla minkäänlaista lupaa.

Yksilöt, jotka tykkäävät käyttää Uberia tai ryssän Yangoa, koska halpa, pitävät usein tästä "kilpailusta" riippumatta, mitä se sivutuotteena tuo yhteiskunnalle. Se on vähän kuin kuuden euron pitsa.

Appit taas löytyvät jo perinteisiltäkin.

Kokonaisuutena uudistus on tutkitusti heikentänyt taksien luotettavuutta ja palvelun tasoa sekä muuttaneen hinnoittelua epämääräisempään suuntaan. Ei voi olla myöskään innoissaan satojen kuljettajien rikoksista, organisaatioiden huumekuskina toimimisesta ikään kuin vain tilattuna taksina ja myös useista seksuaalirikoksista. Kaikki muutamassa vuodessa.

Yksilön kokemus on yksi osa. Taksi toimii Helsingissä hyvin, kun soittaa taksin kuin ennenkin. Näin teen. Minulla on vain yksi numero palikassani, Taksi Helsinki. Se oli siellä jo ennen uudistusta. Hyvin harvoin olen enää ottanut kadulta kyytiä. Lentoasemalta ehkä kerran vuodessa.

Mamuja nekin yleensä jo ovat mutta hinta on mikä mittarissa ja paikat osataan. Kieli on auttavasti hallussa.

Mutta se laajempi kuva kuin oma napani... Kerran olin omalla autolla menossa Messukeskuksen ohi länteen. Takseilla oli joku kiista paikoista ja oli messut purkautumassa. Niitä autoja, joissa on hauskoja rihkamakylttejä "TAXI" oli pitkittäin ja poikittain ja älämölö kuin Marrakeshin torilla. Oli tietysti Uberiakin. Rautatieläisekatu oli tukittu messuaukion edestä. Siitä ei voinut ajaa. Näin nämä olivat ratkaisseet vuorottelu. Mutta kun se ei ole taksijono, vaan ajotie.

Tein U:n ja ajoin väärään suuntaan ja menin

Soitin varmuuden vuoksi häkeen heti ja kerroin tilanteen, että nyt joku pistämään tolkkua siihen. "Tästä on tullutkin jo ilmoituksia".

Ei, ei se ollut hyvä uudistus, vaikka joku jossain saa kympin kyydin joltain ryssän rengiltä. Suomalaisen tavan tallaajan saa ostettua pikkurahalla, mutta mitä Berner sai?
 
Se älämölö ei alkanut uudistuksesta, eikä paikkoja osattu. Eli omasta kokemuksesta nuo perinteiset suomalaisen taksin hyveet katosivat jo jossain vaiheessa ennen uudistusta. Vain hinta pysyi korkealla.

Uudistuksen hyvä puoli onkin, että sinä saat vapaasti kulkea millä haluat ja minä myös.
 
Taulukauppiaat on muutenkin käsite, joka periytyy kylmän sodan päiviltä ajalta ennen internetiä, pirulaiset löysivät kotioville niin meillä kuin Ruotsissa. Tosin ei netistäkään löydy nimilistaa Hornet-lentäjistä... eikä ainakaan heidän osoitteitaan Fonectasta. Silti tuoreena ja julkisena esimerkkinä tulee mieleen sen jonkun Twitterissä olevan upseerin tai maanpuolustusaktiivin ovella tehty kotikäynti tässä viimeisen parin vuoden sisään, hän muistaakseni julkaisi kuvankin ko. vierailijasta.

Jari Rinne kirjassaan Lentoupseeri kertoo miten näitä "taulukauppiaita" ilmaantui soittelemaan ovikelloa. Palveli tuolloin Utin Kuljetuslentolaivueessa. Kirjassa kertoo miten ryhtyi pitämään palveluspistooliaan aina käyttövalmiina.
 
Uudistuksen hyvä puoli onkin, että sinä saat vapaasti kulkea millä haluat ja minä myös.
Kyllä. Soitan taksin, kuten ennenkin. Mikään ei ole kohdallani muuttunut, mutta kun uusimpana ilmiönä taksi kaupungin vaarallisin ajoneuvo (ja niitä on monta), en oikein jaksa innostua uudistuksesta kokonaisuutena. Jumalauta mitä seilaamista kaistoilla. Pitäisi vaatia suomalainen ajotutkinto. Nyt irakilaisten kortit hyväksytään siltään. Niitä saa kympillä basaarista.
 
Back
Top