Lehdistä saadaan tasaiseen tahtiin lukea tilanteista, joissa hyökkäyksen kohteeksi joutunut henkilö on puolustautunut hyökkääjää vastaan, ja tilanteen jälkipuinnissa (myös) puolustautuja on saanut oikeudessa tuomion esimerkikisi hätävarjelun liioitteluna tehdystä pahoinpitelystä. Hyökkäyksen uhri joutuu mahdollisesti vielä maksamaan korvauksiakin henkilölle, joka on hyökännyt hänen kimppuunsa. Tämä ei johdu siitä, että itsensä puolustaminen olisi Suomessa rangaistavaa vaan käsittääkseni siitä, että kansalaiset eivät tunne hätävarjelun oikeudellisia rajoja, ja toisaalta oikeuskäytäntö asettaa hyökkäyksen uhriksi joutuneelle henkilölle varsin kovia vaatimuksia tilanteessa toimimisen suhteen.
Hätävarjelu
Rikoslain 4. Luvun 4. Pykälässä hätävarjelu määritellään seuraavasti:
Lakitekstistä voi siis lukea varsin selväkielisesti, että ihmisellä on oikeus puolustaa itseään tai toista henkilöä jo alkanutta tai välittömästi uhkaavaa hyökkäystä vastaan. Hyökkäyksen on luonnollisesti oltava oikeudeton, eli esimeriksi poliisimiehen suorittamaa voimankäyttöä vastaan kamppaillessaan ei voi vedota hätävarjeluun.
Rivien välistä ja muista oikeuslähteistä voidaan tulkita, että jo päättynyttä tekoa vastaan ei enää voi puolustautua. Tämä on käsittääkseni usein yksi sellaisista seikoista, joka aiheuttaa tuomioita puolustajalle; ei malteta pidättäytyä antamasta "vielä yhtä muikkaria" sen jälkeen, kun hyökkääjä on lopettanut hyökkäyksensä, tai jopa lähtenyt pakoon. Esimerkiksi joidenkin vuosien takaisessa Lempäälän jutussa kaksi murtomiestä tunkeutui iäkkään asekeräilijän kotiin. Asukas heräsi, otti järeän käsiaseen ja ampui toista hyökkääjää käsikähmän tiimellyksessä vartaloon. Tämän johdosta hyökkääjät lähtivät karkuun, ja asunnonhaltija ampui vielä pakenevien miesten perään, haavoittaen toista jalkaan. Asunnon haltija ei saanut tuomiota paljon vaarallisemmasta osumasta hyökkääjän vartaloon, mutta hänet tuomittiin pakenevan perään ampumisesta.
Toisinaan myös puolustusteko on liian raju suhteessa hyökkäykseen tai suojeltavaan oikeushyvään. Esimerkiksi jos isokokoinen mies puolustautuu pienikokoista naista vastaan käyttämällä kaikkia voimiaan, tai jos avokämmenlyöntiä vastaan puolustaudutaan teräaseella, on olemassa suuri riski, että puolustautuja käyttää enemmän voimaa kuin mitä voidaan pitää puolustettavana. Tällöin tuomio saattaa napsahtaa hätävarjelun liioitteluna tehdystä pahoinpitelystä, tapon yrityksestä tai jostain vastaavasta.
Hätävarjelupykälän 2. Momentti kuuluu:
Lakiteksti antaa siis puolustajalle liikkumavaraa, ja lainlaatija on ymmärtänyt että äkillisessä tilanteessa voi olla vaikeaa punnita omaa toimintaansa kylmän viileästi. Käytännössä tämä on toinen seikka, missä puolustaja on helposti vaarassa saada sanktioita. Vaikka laki antaisi mahdollisuuden jättää rangaistukseen tuomitsematta, tuntuu että tuomioistuimet eivät usein näe asiaa samalla tavalla. Onneksi kuitenkin tuomiot tulevat yleensä alennettuina, verrattuna vastaavaan tilanteeseen jossa ei vedottaisi hätävarjeluun. Silti, hyökkäyksen kohteeksi joutunutta ja itseään puolustanutta henkilöä ei välttämättä kovin paljoa lämmitä, että sai tuomiossa alennusta.
Oikeuskäytännön muuttamiselle olisi siis tarvetta siten, että hätävarjeluoikeus paremmin vastaisi myös käytännössä sitä, mitä lakitekstiin on kirjoitettu. Ongelmana on, että tuomioiden ennalta-arvattavuuden periaatteen mukaan oikeuskäytäntöä ja esimerkiksi linjauksia rangaistusasteikossa ei voida muuttaa, jos lakiin ei tule muutoksia: jos jostain teosta on ennen saanut tietyn tuomion, ei jatkossakaan vastaavissa olosuhteissa tehdystä vastaavasta teosta saa seurata ankarampaa, tai toisaalta lievempää rangaistusta, mikäli lakiin ei tule muutoksia.
Asetus hätävarjelusta
Lain muuttaminen - varsinkin niin keskeisen lain kuin Rikoslaki - on iso prosessi, johon ei ryhdytä kevyesti. Toisaalta, hätävarjelusäädökset ovat lakitekstissä melko hyvät ja jopa sallivat; muutos täytyisi tehdä oikeuskäytännössä. Tämä taas vaatisi muutoksia lakitekstissä. Käsittääkseni Rikoslain muuttamisen sijasta riittäisi, että säädettäisiin Asetus hätävarjelusta, joka määrittelisi tarkemmin ja vähemmän tulkinnanvaraisesti, mitä hätävarjelupykälällä tarkoitetaan.
Lakiteksti on aina kirjoitettu siten, että lakia pitää tulkita. Tämä johtuu mm. siitä, että lain muuttaminen on raskas prosessi, ja muutokset yhteiskunnassa ja ympäröivässä maailmassa saattavat johtaa siihen, että lain muuttamiselle olisi tarvetta. Jos laki olisi kirjoitettu kovin yksityiskohtaisesti, näitä muutostarpeita tulisi enemmän, ja olisi enemmän tilanteita joissa laki laahaisi jäljessä. Lakia tulkittaessa käytetään hyväksi nk oikeuslähteitä, joita ovat mm lain esityöt (joissa jokainen lain pykälä käydään läpi tarkasti kertoen, mitä kullakin pykälällä tarkoitetaan), lakiin liittyvät asetukset, sekä oikeustieteellinen kirjallisuus.
Asetus on ikään kuin alempiarvoinen laki, joka saa voimansa siitä että itse lakitekstissä todetaan "asiasta X säädetään tarkemmin asetuksella". Asetus säädetään Eduskunnassa samaan tapaan kuin lait, mutta asetuksen voimaansaattamisessa (ja muuttamisessa) muotomääräykset ovat kevyemmät ja esimerkiksi asetuksen voimaantulosta äänestettäessä vaadittava enemmistö on pienempi kuin laeissa. Asetuksen säätäminen on siis helpompaa ja se vaatii vähemmän valmistelutyötä, mutta sillä voidaan määritellä hyvinkin yksityiskohtaisesti ja lakia yksiselitteisemmin lain kattamia seikkoja.
Hätävarjeluasetuksessa voitaisiin esimerkiksi määritellä lakia vähemmän tulkintaa vaativalla tavalla, minkälaisia voimatoimia puolustaja saa käyttää, ja samalla voitaisiin vaikuttaa oikeuskäytäntöön siten, että hätävarjelun liioittelusta ei napsahtaisi tuomioita kovin helposti vilpittömässä mielessä toimivalle puolustajalle. Samalla asetuksella voitaisiin ottaa kantaa esimerkiksi kaasusumuttimien myöntöperusteisiin ja tehdä kaasusumutin tosiasiallisesti jokamiehen ja -naisen itsepuolustusvälineeksi.
Kansalaisen vastuu
Yksittäinen ihminen voi yrittää vaikuttaa asioihin esimerkiksi ottamalla yhteyttä johonkin haluamaansa kansanedustajaan, tai vaikkapa lähettää massapostin kaikille kansanedustajille siinä toivossa että joku ottaisi ehdotuksesta kopin. Mitä enemmän tällaisia yhteydenottoja kansanedustajat saavat, sitä konkreettisemmalta tuntuu tarve saada lakiin muutoksia, ja sitä vankemmalta tuntuu kansan tuki ajatuksen takana.
Hätävarjelu
Rikoslain 4. Luvun 4. Pykälässä hätävarjelu määritellään seuraavasti:
Aloitetun tai välittömästi uhkaavan oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi tarpeellinen puolustusteko on hätävarjeluna sallittu, jollei teko ilmeisesti ylitä sitä, mitä on pidettävä kokonaisuutena arvioiden puolustettavana, kun otetaan huomioon hyökkäyksen laatu ja voimakkuus, puolustautujan ja hyökkääjän henkilö sekä muut olosuhteet.
Lakitekstistä voi siis lukea varsin selväkielisesti, että ihmisellä on oikeus puolustaa itseään tai toista henkilöä jo alkanutta tai välittömästi uhkaavaa hyökkäystä vastaan. Hyökkäyksen on luonnollisesti oltava oikeudeton, eli esimeriksi poliisimiehen suorittamaa voimankäyttöä vastaan kamppaillessaan ei voi vedota hätävarjeluun.
Rivien välistä ja muista oikeuslähteistä voidaan tulkita, että jo päättynyttä tekoa vastaan ei enää voi puolustautua. Tämä on käsittääkseni usein yksi sellaisista seikoista, joka aiheuttaa tuomioita puolustajalle; ei malteta pidättäytyä antamasta "vielä yhtä muikkaria" sen jälkeen, kun hyökkääjä on lopettanut hyökkäyksensä, tai jopa lähtenyt pakoon. Esimerkiksi joidenkin vuosien takaisessa Lempäälän jutussa kaksi murtomiestä tunkeutui iäkkään asekeräilijän kotiin. Asukas heräsi, otti järeän käsiaseen ja ampui toista hyökkääjää käsikähmän tiimellyksessä vartaloon. Tämän johdosta hyökkääjät lähtivät karkuun, ja asunnonhaltija ampui vielä pakenevien miesten perään, haavoittaen toista jalkaan. Asunnon haltija ei saanut tuomiota paljon vaarallisemmasta osumasta hyökkääjän vartaloon, mutta hänet tuomittiin pakenevan perään ampumisesta.
Toisinaan myös puolustusteko on liian raju suhteessa hyökkäykseen tai suojeltavaan oikeushyvään. Esimerkiksi jos isokokoinen mies puolustautuu pienikokoista naista vastaan käyttämällä kaikkia voimiaan, tai jos avokämmenlyöntiä vastaan puolustaudutaan teräaseella, on olemassa suuri riski, että puolustautuja käyttää enemmän voimaa kuin mitä voidaan pitää puolustettavana. Tällöin tuomio saattaa napsahtaa hätävarjelun liioitteluna tehdystä pahoinpitelystä, tapon yrityksestä tai jostain vastaavasta.
Hätävarjelupykälän 2. Momentti kuuluu:
Jos puolustuksessa on ylitetty hätävarjelun rajat (hätävarjelun liioittelu), tekijä on kuitenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos olosuhteet olivat sellaiset, ettei tekijältä kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaan huomioon hyökkäyksen vaarallisuus ja yllätyksellisyys sekä tilanne muutenkin.
Lakiteksti antaa siis puolustajalle liikkumavaraa, ja lainlaatija on ymmärtänyt että äkillisessä tilanteessa voi olla vaikeaa punnita omaa toimintaansa kylmän viileästi. Käytännössä tämä on toinen seikka, missä puolustaja on helposti vaarassa saada sanktioita. Vaikka laki antaisi mahdollisuuden jättää rangaistukseen tuomitsematta, tuntuu että tuomioistuimet eivät usein näe asiaa samalla tavalla. Onneksi kuitenkin tuomiot tulevat yleensä alennettuina, verrattuna vastaavaan tilanteeseen jossa ei vedottaisi hätävarjeluun. Silti, hyökkäyksen kohteeksi joutunutta ja itseään puolustanutta henkilöä ei välttämättä kovin paljoa lämmitä, että sai tuomiossa alennusta.
Oikeuskäytännön muuttamiselle olisi siis tarvetta siten, että hätävarjeluoikeus paremmin vastaisi myös käytännössä sitä, mitä lakitekstiin on kirjoitettu. Ongelmana on, että tuomioiden ennalta-arvattavuuden periaatteen mukaan oikeuskäytäntöä ja esimerkiksi linjauksia rangaistusasteikossa ei voida muuttaa, jos lakiin ei tule muutoksia: jos jostain teosta on ennen saanut tietyn tuomion, ei jatkossakaan vastaavissa olosuhteissa tehdystä vastaavasta teosta saa seurata ankarampaa, tai toisaalta lievempää rangaistusta, mikäli lakiin ei tule muutoksia.
Asetus hätävarjelusta
Lain muuttaminen - varsinkin niin keskeisen lain kuin Rikoslaki - on iso prosessi, johon ei ryhdytä kevyesti. Toisaalta, hätävarjelusäädökset ovat lakitekstissä melko hyvät ja jopa sallivat; muutos täytyisi tehdä oikeuskäytännössä. Tämä taas vaatisi muutoksia lakitekstissä. Käsittääkseni Rikoslain muuttamisen sijasta riittäisi, että säädettäisiin Asetus hätävarjelusta, joka määrittelisi tarkemmin ja vähemmän tulkinnanvaraisesti, mitä hätävarjelupykälällä tarkoitetaan.
Lakiteksti on aina kirjoitettu siten, että lakia pitää tulkita. Tämä johtuu mm. siitä, että lain muuttaminen on raskas prosessi, ja muutokset yhteiskunnassa ja ympäröivässä maailmassa saattavat johtaa siihen, että lain muuttamiselle olisi tarvetta. Jos laki olisi kirjoitettu kovin yksityiskohtaisesti, näitä muutostarpeita tulisi enemmän, ja olisi enemmän tilanteita joissa laki laahaisi jäljessä. Lakia tulkittaessa käytetään hyväksi nk oikeuslähteitä, joita ovat mm lain esityöt (joissa jokainen lain pykälä käydään läpi tarkasti kertoen, mitä kullakin pykälällä tarkoitetaan), lakiin liittyvät asetukset, sekä oikeustieteellinen kirjallisuus.
Asetus on ikään kuin alempiarvoinen laki, joka saa voimansa siitä että itse lakitekstissä todetaan "asiasta X säädetään tarkemmin asetuksella". Asetus säädetään Eduskunnassa samaan tapaan kuin lait, mutta asetuksen voimaansaattamisessa (ja muuttamisessa) muotomääräykset ovat kevyemmät ja esimerkiksi asetuksen voimaantulosta äänestettäessä vaadittava enemmistö on pienempi kuin laeissa. Asetuksen säätäminen on siis helpompaa ja se vaatii vähemmän valmistelutyötä, mutta sillä voidaan määritellä hyvinkin yksityiskohtaisesti ja lakia yksiselitteisemmin lain kattamia seikkoja.
Hätävarjeluasetuksessa voitaisiin esimerkiksi määritellä lakia vähemmän tulkintaa vaativalla tavalla, minkälaisia voimatoimia puolustaja saa käyttää, ja samalla voitaisiin vaikuttaa oikeuskäytäntöön siten, että hätävarjelun liioittelusta ei napsahtaisi tuomioita kovin helposti vilpittömässä mielessä toimivalle puolustajalle. Samalla asetuksella voitaisiin ottaa kantaa esimerkiksi kaasusumuttimien myöntöperusteisiin ja tehdä kaasusumutin tosiasiallisesti jokamiehen ja -naisen itsepuolustusvälineeksi.
Kansalaisen vastuu
Yksittäinen ihminen voi yrittää vaikuttaa asioihin esimerkiksi ottamalla yhteyttä johonkin haluamaansa kansanedustajaan, tai vaikkapa lähettää massapostin kaikille kansanedustajille siinä toivossa että joku ottaisi ehdotuksesta kopin. Mitä enemmän tällaisia yhteydenottoja kansanedustajat saavat, sitä konkreettisemmalta tuntuu tarve saada lakiin muutoksia, ja sitä vankemmalta tuntuu kansan tuki ajatuksen takana.