Afganistan

Suomi-median otsikoista ei taas ota selvää, kenen joukoista ne seisoo...

Talibanit marssittivat vallattua sotilaskalustoa voitonparaatissa – yksi Yhdysvaltojen tekemä asia harmittaa

Talibanin joukot pettyivät siihen, että Yhdysvallat jätti jälkeensä sotilaskalustoa, jota ei voi käyttää.

Yhdysvalloilta ei tiettävästi jäänyt Afganistaniin lentokelpoista kalustoa, sillä sotilaat tekivät ne lentokyvyttömiksi.

Fox Newsin mukaan tämä on harmittanut Talibanin taistelijoita. Fox News siteeraa Al Jazeeran toimittajaa, jolle Talibanit ihmettelivät, miksi amerikkalaiset eivät jättäneet kalustoa käyttökuntoon.

Minä mm. olen kirjoittanut, että itse hallituksen joukot valitsivat tiensä. Samaa mieltä olen edelleen.
Ei heitä kukaan pakottanut antautumaan. Jos olisi munat muualla, kuin lapsen, tai vuohen perseessä,
niin olisivat voineet säilyttää naisten ja lasten oikeudet ja kehityksen siinä ohessa.
Mutta ei, koska perinteet jne. En jaksa erään murehtia tuon kansan kohtaloa sen enempää, kuin
afrikkaa. Noille on annettu mahdollisuus, mutta kun ei innosta, niin läpytelkööt savimajoissa lisää paskaa
seinille eristeeksi. Itse vetäisin kaikki rahahanat kiinni noilta alueilta ja antaisin vaan hukkua omiin sotkuihinsa.
Täytyy muistaa että afganistanin armeijan miestappiot olivat hirvittävät koko sodan ajan. He kuolivat kyllä maansa puolesta oikein urakalla. Siksi en ihan allekirjoita tuota pelkkänä pelkuruutena.
 
Täytyy muistaa että afganistanin armeijan miestappiot olivat hirvittävät koko sodan ajan. He kuolivat kyllä maansa puolesta oikein urakalla. Siksi en ihan allekirjoita tuota pelkkänä pelkuruutena.

Hirvittavat on aika suhteellista. Absoluuttisesti suunnilleen samalla tasolla kuin Suomen tappiot kaatuneina jatkosodassa... Vaikka onhan sita siinakin.....

Mutta joo miksi hitossa tapella ja kaatua umpimadan ja korruptoituneen lahinna omia taskuja vuoraavan hallituksen joka ei saa hoidettua edes juomavetta tai ruokaa rintamalle muusta puhumattakaan puolesta
 
Viimeksi muokattu:
Britannian puolustusministeri Ben Wallace kritisoi jälleen Yhdysvaltojen päätöstä vetäytyä Afganistanista ja vaikuttaa pitävän sitä heikkouden merkkinä Spectator-lehden haastattelussa.

– On selvää, että Iso-Britannia ei ole supervalta, Wallace sanoi ja jatkoi.

– Mutta supervalta, joka ei ole valmis pitämään jostain kiinni, ei varmaankaan niin ikään ole supervalta. Se ei taatusti ole maailmanlaajuinen valta, ainoastaan suuri valta.

– Sen siemenet, mitä nyt näimme, kylvettiin jo ennen kuin presidentti Biden aloitti virassaan. Ne siemenet olivat rauhansopimus, joka kiirehdittiin, jota ei tehty asianmukaisesti yhteistyössä kansainvälisen yhteisön kanssa ja sitten osingot, jotka otettiin ulos ällistyttävän nopeasti.
 
Afganistanin armeijaa oli rakennettu tyhjästä vuosikausia. Ongelma oli se, että sotilaat olivat usein lojaalimpia oman heimon ja alueen ihmisille kuin maan korruptoituneelle hallitukselle.

Afganistanin kansallinen armeija kyllä taisteli. Sen tappiot olivat vuosi vuodelta monikymmenkertaiset amerikkalaissotilaiden kaatuneisiin verrattuna.

–Afganistanilaiset lähes syntyvät kalašnikov-rynnäkkökivääri kainalossa.
Me saimme pikemminkin pidätellä heitä, Petraues totesi BBC:n tv-haastattelussa pari viikkoa sitten.

Mutta talibanit olivat sittenkin valmiimpia kuolemaan asiansa puolesta. Heitä on arvioitu kuolleen sodassa noin 50 000.

Taliban taistelijat uskoivat käyvänsä pyhää sotaa ja pääsevänsä kuoleman jälkeen paratiisiin. Samalla he taistelivat kunnian puolesta. Sen puolesta, että afganistanilaiset olivat aina ajaneet vieraat valloittajat ulos maasta. Ulkomaalaisia vastaan käytävä sota oli osa identiteettiä, ja tämä identiteetti oli vahva.

Ulkomaalaisten tukeman korruptoituneen hallituksen puolesta taistelemiseen oli paljon vaikeampi motivoitua.
 
Täytyy muistaa että afganistanin armeijan miestappiot olivat hirvittävät koko sodan ajan. He kuolivat kyllä maansa puolesta oikein urakalla. Siksi en ihan allekirjoita tuota pelkkänä pelkuruutena.

Millä tavalla ANA:n tappiot olivat hirvittäviä koko sodan ajan? Turvallisuusviranomaiset menettivät koko sodan aika yhteensä n.66000 miestä (lähde: Human and Budgetary Costs of Afghan War, 2001-2021), joka tekee n.3300 kaatunutta vuodessa, joka suhteutettuna väkilukuun vastaisi suomen mittakaavassa n.550 kaatunutta vuodessa. Kova luku? Ehkä. Hirvittävä? Ei.

Suuri osa noista allahin luo päässeistä ei todellakaan taistellut valtion/ maansa puolesta, vaan oli armeijassa lähinnä rahan takia, tai puolustamassa omaa kylää/ heimoa. Afganistanin romahtaminen johtui afgaanien omasta kyvyttömyydestä.
 
Afganistanin romahtaminen johtui afgaanien omasta kyvyttömyydestä

Toisaalta Taleban ei romahtanut vaan seisoo nyt Voittajana, esittelee sotasaalistaan ja on jonkinlainen Kurko islamilaisen maailman sotilaallisissa piireissä. Se nosti vertauskuvallisesti jalkansa voittajana kummulle ja nosti Liikkeen lipun torniin.

Kovempi voittaa, mutta onko kovempi kivempi? Näin olen oppinut kysymään itseltäni näissä kysymyksissä. Tästä teemasta olen johtanut myös teoriani Rautahousuista. Afganistanin armeija ei selvästi ollut puettu rautahousuihin, vaikka sillä olikin käytössään kaikki Lännen parhaimmat vermeet, vekottimet ja kilkkeet.

Milloin keksittiin, että sotiluuden parhain määritelmä on se "miltä näyttää"? Missä vaiheessa sotiluudesta tuli oikea Mallikurssi:), jossa mittaillaan pukujen kauneutta ja aurinkolasien hintaa, hampaiden oikominen hoksattiin perushyveeksi ja rannekellon hinta ja näyttävyys olikin jotain...

"he seisoivat peilien edessä ja sovittivat vaatteita ja hävisivät historiaan".....

Kukin sukupolvi taikinoi maailman mieleisekseen, niin tapahtuu aina. Jonkinlaisen itsekritiikin paikka olisi nyt Lännellä näissä kysymyksissä. Mikä on Sotiluuden perusSE? Onko Lännen sotilasosaaminen vientitavaraa, kun vastaanottaja opettelee vasta lukemaan ja kirjoittamaan? Kun vastaanottaja pyllöttää neljästi päivässä peffa pystyssä ja kyselee jumaliaan?

Jos Usan ja Lännen sininen tiedustelu epäonnistui oikeasti niin pahoin, että Talebanin eteneminen oli ullatus, niin se on voi voi. Jos taas päättäjillä oli ajantasainen kuva Afganistanin armeijan todellisesta henkisestä suorituskyvystä, niin kyse on silloin politiikasta. Jokainen valittava vaihtoehto analyysissa maistuu aavikon hiekalta suussa, eikä sonta muutu kielellä hunajaksi selittelemällä.

Usa toimi lopulta etujensa mukaan ja ainakin britit ovat näköjään vetäneet henkeensä. Britit saivat siis tuta, mitä se myötäsotijuus välillä on. No, britit sentään avoimesti ottavat asioita framille. Moni muu myötäsotija on hiljaa kuin hiirilinnan kuningas.
 
Mikähän se nyt sitten on Afganistanin sodasta saatu suurin viisaus?
"Älä sekaannu sisällissotaan paikassa, jossa et ymmärrä kieltä, kulttuuria, uskontoa, historiaa tai paikallisia valtasuhteita."

Toivottavasti se ei unohdu Malin reissua suunnitellessa.

Alma Median ja Sanoman muikkupaketin kääreet julistavat kuinka Suomi on hankkinut itselleen "turvallisuuspääomaa". Mitataanko sitä kiloina vai litroina? Väitän että yhtäläinen pääoma olisi ostettu lähettämällä ISAF: n esikuntaan yksi eläköityvä majuri ja Suomen pystykorva. Muistakaamme että 2009 Suomi tuplasi Afgoissa olevien määrän yrittäessään saada YK n turvaneuvoston paikan 2013
Vituiks meni sekin, paikka jäi saamatta koska meidän resursseilla osallistuminen tai kotiin jääminen ei paina mitään isojen poikien laskelmissa.
 
Toisaalta Taleban ei romahtanut vaan seisoo nyt Voittajana, esittelee sotasaalistaan ja on jonkinlainen Kurko islamilaisen maailman sotilaallisissa piireissä. Se nosti vertauskuvallisesti jalkansa voittajana kummulle ja nosti Liikkeen lipun torniin.

Kovempi voittaa, mutta onko kovempi kivempi? Näin olen oppinut kysymään itseltäni näissä kysymyksissä. Tästä teemasta olen johtanut myös teoriani Rautahousuista. Afganistanin armeija ei selvästi ollut puettu rautahousuihin, vaikka sillä olikin käytössään kaikki Lännen parhaimmat vermeet, vekottimet ja kilkkeet.

...

Jos Usan ja Lännen sininen tiedustelu epäonnistui oikeasti niin pahoin, että Talebanin eteneminen oli ullatus, niin se on voi voi. Jos taas päättäjillä oli ajantasainen kuva Afganistanin armeijan todellisesta henkisestä suorituskyvystä, niin kyse on silloin politiikasta. Jokainen valittava vaihtoehto analyysissa maistuu aavikon hiekalta suussa, eikä sonta muutu kielellä hunajaksi selittelemällä.

Tilanne on ollut selvä ruohonjuuritasolla jo vuosia sitten. Katsoin yhden 1.5 tunnin videon vuodelta 2013. Silloin ajattelivat että vetäytyminen tapahtuu 2014. Videolla näytettiin mm. kun poliitikkoja tuli vierailulle Afganistaniin. Näille kerrottiin mukavankuuloisia satuja. Kun yhdeltä kysyttiin haluaisiko virallisen ohjelman jälkeen keskustella vähän aikaa US majurin kanssa ei ollut mielenkiintoa kuunnella mitä siellä oikeasti tapahtuu.
48:22 asti
 
Viimeksi muokattu:
Talibanit voittivat sodan voittamatta sotaa :ROFLMAO:

Taktiikka oli yksinkertainen mutta toimiva...

Teillä voi olla kaikki kellot, mutta meillä on kaikki aika.

Hinta oli kyllä karmea mutta niin se sodassa tuppaa usein olemaan varsinkin jos soditaan vuosikymmeniä. Mikään Afganistanin historiassa ei viittaa siihen että talibanit voisivat maassa kovin pitkään yksin ja esteettä riehua vaikka on myös niin että taisteluväsymys voi painaa jo kaikkia osapuolia.
 
Millä tavalla ANA:n tappiot olivat hirvittäviä koko sodan ajan? Turvallisuusviranomaiset menettivät koko sodan aika yhteensä n.66000 miestä (lähde: Human and Budgetary Costs of Afghan War, 2001-2021), joka tekee n.3300 kaatunutta vuodessa, joka suhteutettuna väkilukuun vastaisi suomen mittakaavassa n.550 kaatunutta vuodessa. Kova luku? Ehkä. Hirvittävä? Ei.

Suuri osa noista allahin luo päässeistä ei todellakaan taistellut valtion/ maansa puolesta, vaan oli armeijassa lähinnä rahan takia, tai puolustamassa omaa kylää/ heimoa. Afganistanin romahtaminen johtui afgaanien omasta kyvyttömyydestä.
Kun sitä vertaa koalition tappioihin ja siihen että taisteltiin maassa jossa vihollinen oli maan menettänyt sissiliike ja ynnää siihen mukaan vielä afganistanilaisten siviilien tappiot niin aikamoiset ne uhraukset oli.
 
En jaksa googletella,niin voiko joku avata tämän "kunniavelka" afgaaneille ajatuksen taustan? Suomi liittyy Yhdysvaltojen epämääräiseen sotaan, kantaa miljardin rahaa maahan ja lähtee kotiin. Onko se nyt siis näitä suurlähetystön alihankkijalta ostamia työntekijöitä kohtaan vai mitä se tarkoittaa?
 
Josko sillä "kunniavelalla" perustellaan ennakkoon sieltä tulevia pakolaisia?
 
Britannian puolustusministeri Ben Wallace kritisoi jälleen Yhdysvaltojen päätöstä vetäytyä Afganistanista ja vaikuttaa pitävän sitä heikkouden merkkinä Spectator-lehden haastattelussa.

– On selvää, että Iso-Britannia ei ole supervalta, Wallace sanoi ja jatkoi.

– Mutta supervalta, joka ei ole valmis pitämään jostain kiinni, ei varmaankaan niin ikään ole supervalta. Se ei taatusti ole maailmanlaajuinen valta, ainoastaan suuri valta.

Siinä on tainnut puolustusministeriltä unohtua, että britit omana supervaltakautenaan lähtivät Afganistanista häntä koipien välissä kokonaista kolmeen eri otteeseen.
 
Nonniin, tulihan se sieltä. Silvuplee, olkaa hyvä, tarjous, josta ei voida kieltäytyä. Ameriikan ystävyyden takeiksi otetaan rohkeasti populaa, atomi-inssiä ja somevaikuttajia, mallikurssilaisia ja hoheltajia. Ystävyydellä on kansainvälisissä suhteissa aina hintalappu, niin on ollut ja on oleva.

1630753220478.png
 
Aika hyvä esimerkki muille uuteen maahan muuttaville. Tällaista asuinpaikan vaihdosta on vaikea dissata

Ota huomioon tietty varaus. Eihän ole eka kerta, kun metiajulkisuus on totemisoinut jonkun muuttajan ja kohta on paljastunut jotain varsin karheeta. Niin usein tähän on törmätty, että odotellaan hetki rauhassa ja katsellaan onko jutussa myös villoja......

Tämä afgaaniministeri pyöräruokakuskina nosti kulmakarvani, ne bresneviläiset koholle ja tietty epäluulon virnistys nousi suupieliin, silmäni siristyivät uteliaina ja haistoin tuuheiden nenäkarvojeni läpi jotain ylimääräistä.

Jutut ovat juttuja, kahtellaan saako Tarina jatkoa.....
 
Liittyykö nämä kaksi uutista toisiinsa. Yhdysvallat on pyytänyt avustamaan siinä, että amerikkalaista viisumia odottavat afgaanit saadaan turvaan.

----

Reutersin uutisen perusteella on se mahdollisuus, että Haavisto on ollut ehdotukseen vastahakoinen. /s

COUNTRIES HESITATE

Two U.S. officials, speaking on condition of anonymity, said countries were hesitant to take in the Afghans because of concerns about the quality of security vetting and health screening for COVID-19 before they were allowed to fly.
 
Back
Top