Afganistan

Noita iskuja rekkavetoisiin saattueisiin on vissiin tehty enemmän tai vähemmän tuon OEF:n aikana eri suunnilta Afgoihin ajeleviin letkoihin Talebanin ynnä muun samansuuntaisen porukan toimesta. Aika kevyesti näyttävät olevan suojattuja tuollaiset huoltosaattueet kumminkin, kun niitä pistetään mäsäksi kumminkin tasaisin väliajoin ollessaan tien päälläkin ajelemassa.

Pistää kyllä miettimään ensinnäkin parkkeerattujen rekkojen turvatoimien ja koko pysähdysalueen vartioinnin tilannetta. Jotenkin haiskahtaa siltä että länsivetoiset joukot eivät taida enää välittää kun kumminkin operaation loppusuoralla ollaan ja sitten turvallisuusvastuu on siirretty jo Afgojen omille turvallisuusjoukoille tämän ollessa lopputulos. Vai onko siellä nyt taas luotettu jonkun paikallisen sotalordin sanaan alueen turvallisuudesta ja rahalla yritetty voidella.. varsin vääränlaisin tuloksin. Noissa kuvissa vaikuttaisi siltä että rekat on ajettu jonkinlaiseen avoimeen maastoon melko matalilla aidoilla ympäröityinä ja jätetty siihen odottamaan vieri viereen. Toisaalta ehkäpä tuolla ei ole enää halua tai aikaakaan vääntää mitään hyvin vahvistettuja sekä suojattuja rekkaparkkeja huoltokalustolle.. jos sellaisia on koskaan ollutkaan ko. maassa.

Tuntuu vaan että jos 200 rekkaa polttoaineineen menetetään tällä tavalla, niin ei hirveän montaa kertaa ole kyllä moisen toisintoa enää varaa katsella moneltakin kantilta katsottuna ne aikaisemmatkin tapaukset huomioiden.
 
  • Tykkää
Reactions: ctg
Toistan itseäni, mutta A:n operaatio on jotain 100-125 MEUR/vuosi. Mitään ei saada aikaiseksi :-/...
 
Tarkoitus on ollut nostaa yhetiskunta jaloilleen, auttaa sitä. Näin määrittävät työnsä ne,j otka siellä henkensä kaupalla toimivat ja tuntevat riskit.
 
Tarkoitus on ollut nostaa yhetiskunta jaloilleen, auttaa sitä. Näin määrittävät työnsä ne,j otka siellä henkensä kaupalla toimivat ja tuntevat riskit.

Näinhän se voi olla ja tähän tosiaan tarvitaan ihan oikeita siviilejäkin.

Kommenttini tässä kohdistuukin "Suomen RA:n läsnöoloon alueella" : Jenkeillä on vastuu "jälleenrakentamisesta", mutta Erkki Tuomiojaa vähän siteeraten ja vääristäen: " Mitä halvattua FIN RA tuolla tekee "?....
 
Ajaa Suomen etuja kansainvälisessä politiikassa tietenkin. Hankkii liittolaisia meille jne. :)
 
Ajaa Suomen etuja kansainvälisessä politiikassa tietenkin. Hankkii liittolaisia meille jne. :)

Miksi tämä pitää tehdä vaikeimman kautta: Hakemus Natoon ja sillä selvä :cool:..., sillä Naton mielistämistäsetä tässä on kysymys ... Itse en tosin tätä Nato korttia kannata... Nähtiinhän se Georgiassa ja nyt nähdään Ukrainaissa... RYSSILLÄ voipi olla sanomista asiaan...
 
Ai mikä nähdään? Se ettei Naton rauhankumppani saa apua vaan pitää olla täysjäsen. Mikä vitun Nato-optio meillä muka olisi? Suomettumista pahimmillaan. Ei mitään järkevää keskustelua Natosta vaan nukutaan Ruususen unta toistellen mantraa Suomi on maailman kilpailukykyisin maa, Pisa-voittaja, Venäjän kaupan arvo on suuri jne... Muah.
 
Miltei kaikki Amerikan apu on nussittu talipaaneille:

Afganistanin kansallisarmeijan aseistaminen ei ole sujunut Yhdysvalloilta ongelmitta. Afganistanin jälleenrakennustoimia valvova virasto SIGAR kertoo tuoreessa raportissaan, että Afganistanin kansallisarmeijalle toimitetuista vajaasta 750 000 aseesta ja varusteesta noin 465 000 kappaletta on kateissa.

Kateissa on pistooleja, kiväärejä, haulikoita, konekiväärejä ja kranaatinheittimiä. SIGAR:in arvio kaikkien Afganistaniin toimitettujen aseiden arvoksi noin 625 miljoonaa dollaria, eli noin 466 miljoonaa euroa.


http://yle.fi/uutiset/yhdysvallat_kadottanut_satojatuhansia_aseita_afganistaniin/7382971
 
Edellisvuosien ennätystä piti hallussa Irak. Kongressin valvontavirasto GAO arvioi vuonna 2007, että Yhdysvaltojen Irakin turvallisuusjoukoille toimittamista rynnäkkökivääreistä ja pistooleista on hukassa jopa 190000. Määrä on noin kolmannes Irakiin toimitetuista aseista. Syynä hävikkiin pidetään aseiden umpimähkäistä jakamista irakilaisjoukoille.

ISIS kiittää.
 
Luin itsekin tuon uutisen jo jokin aika sitten eikä se kyllä mitenkään pistä enää kylmäksi millään tapaa.

En sitten tiedä että toivooko Jenkkilä että noilla määrillä aseapua kuitenkin edes jokin osa tai ryhmä Afgoissa saataisiin hetkellisesti vaikka jatkamaan taistelua Talibaneja vastaan etenkin länsimaisten joukkojen lähdettyä. Toisaalta taas jälleen aika naiivia kuvitella etteivätkö nuo aseet olisi menneet juuri sinne vastapuolelle käyttöön niin kuin periaatteessa kävi Jenkkilälle Vietnamissakin, jossa eteläisen puolen porukalle tarkoitettua aseapua vuoti sitten aika kylmästi myös pohjoiselle ja Vietcongille koko ajan.

En tosiaan tiedä että mikä taho noista ase- ja materiaaliavuista siellä vastaa, mutta ilmeisesti asiasta toteuttavan käskyn antanut poliittinen taho omaa kyllä todella lyhyen muistin ohella vakavia realiteettitajun häiriöitä. Mikähän siinä muuten on että Jenkeillä on pitkää historiaa näiden epäsuosittujen hallitusten tukemisesta esimerkiksi asein ja avuin joka kuitenkin aina loppupeleissä päätyy sitten vastapuolen käyttöön?

On muuten uutiskuvat muuttuneet aikalailla sekä Afgoista sekä Irakista viime vuosina, kun ennen mentiin ruosteinen AK kourassa rätit päässä hulmuten ja nykyään löytyy Amerikkalaista rautaa ja modernia MOLLE-liiviä aina Talibaanista ISIS:kseen.
 
Ai mikä nähdään? Se ettei Naton rauhankumppani saa apua vaan pitää olla täysjäsen. Mikä vitun Nato-optio meillä muka olisi? Suomettumista pahimmillaan. Ei mitään järkevää keskustelua Natosta vaan nukutaan Ruususen unta toistellen mantraa Suomi on maailman kilpailukykyisin maa, Pisa-voittaja, Venäjän kaupan arvo on suuri jne... Muah.

Näin se valitettavasti on. Hassuinta, että asian näkee hyvin selkeästi asuessaan Suomen ulkopuolella, missä suomalainen "poliittinen konsensus" ei niin vaikuta. Ulkopuolisethan ovat jo ihan julkisesti nauraneet ajatukselle NATO-optiosta. Ei sitä ylimääräistä kotivakuutustakaan enää myönnetä jos talo on jo tulessa.
 
Miltei kaikki Amerikan apu on nussittu talipaaneille:

Afganistanin kansallisarmeijan aseistaminen ei ole sujunut Yhdysvalloilta ongelmitta. Afganistanin jälleenrakennustoimia valvova virasto SIGAR kertoo tuoreessa raportissaan, että Afganistanin kansallisarmeijalle toimitetuista vajaasta 750 000 aseesta ja varusteesta noin 465 000 kappaletta on kateissa.

Kateissa on pistooleja, kiväärejä, haulikoita, konekiväärejä ja kranaatinheittimiä. SIGAR:in arvio kaikkien Afganistaniin toimitettujen aseiden arvoksi noin 625 miljoonaa dollaria, eli noin 466 miljoonaa euroa.


http://yle.fi/uutiset/yhdysvallat_kadottanut_satojatuhansia_aseita_afganistaniin/7382971

Osahan noista tod.näk. johtuu ihan kirjanpitojärjestelmien ongelmista (joista raportissa puhutaan), mutta varmasti suuri osa on annettu tai myyty pimeästi sellaisille, joille ne eivät ole tarkoitettu.
 
Kyse voi myös olla siitä että Jenkkilä haluaa työntää vaan jollekin edes nimellisesti "liittolaismaalleen" ylijäämävarastojaan liikkeelle, kun tunnetusti tuo demokratian arsenaali siellä päässä on yhtä pitkä kuin leveäkin sekä alati kasvava.
 
Ai mikä nähdään? Se ettei Naton rauhankumppani saa apua vaan pitää olla täysjäsen. Mikä vitun Nato-optio meillä muka olisi? Suomettumista pahimmillaan. Ei mitään järkevää keskustelua Natosta vaan nukutaan Ruususen unta toistellen mantraa Suomi on maailman kilpailukykyisin maa, Pisa-voittaja, Venäjän kaupan arvo on suuri jne... Muah.

Ei tuu ilman eikä tipu ilman jäsenyyttä:

"Naton 5. artikla on Pohjois-Atlantin liiton (Nato) artikla, joka määrittää jäsenvaltioiden velvoitteen puolustaa muita jäsenvaltioita. Sen mukaan aseellinen hyökkäys Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa jotakin Naton jäsenvaltiota vastaan katsottaisiin hyökkäykseksi kaikkia liiton jäsenvaltioita vastaan. Naton 4. artikla määrää, että näistä velvoitteista maat neuvottelevat keskenään.

Viidennen artiklan perusteella koko puolustusliiton historiassa on myönnetty vain yksi turvallisuustakuu. Sen jäsenvaltiot myönsivät Yhdysvalloille vasta sen jälkeen, kun terrori-iskut 11. syyskuuta 2001 tuhosivat kaksi World Trade Centerin tornia sekä osan Pentagonia.

Artikla 5 ei kuitenkaan johtanut Nato-operaatioon. Yhdysvallat aloitti operaation al-Qaida -verkostoa vastaan Afganistanissa johtamansa 49 valtion koalition voimin.[1]

Joulukuussa 2001 YK päätti perustaa ISAF (International Security Assistance Force) -rauhanturvaoperaation, joka alkoi tammikuussa 2002. YK luovutti ISAF:in johtovastuun Natolle 11.10.2003. Tämä ei liity Artiklaan 5.[2]

Euroopan unionin jäsenvaltiot ovat neuvotelleet Lissabonin sopimuksessa Naton 5. artiklaa velvoittavammasta turvallisuustakuusta, jossa maat sitoutuvat antamaan kaikkea käytettävissä olevaa apuaan toiselle Euroopan unionin jäsenvaltiolle. Lissabonin sopimus on ratifiointivaiheessaan allekirjoitettuna"

Ööh: Missä Jenkkien allekirjoitus tästä, jottanotta EU:ta puolustetaan :-/. Tiedä kun en, niin kyselen tietävimmiltä ..

http://fi.wikipedia.org/wiki/Naton_5._artikla
 
KABUL, Afghanistan — An Afghan soldier killed a United States Army major general and wounded a German brigadier general and at least 14 other foreign and Afghan military service members on Tuesday at a military training academy on the outskirts of Kabul, officials of the American-led coalition said Tuesday. The major general appeared to be the highest-ranking member of the American military to die in hostilities overseas since the Vietnam War.

http://www.nytimes.com/2014/08/06/world/asia/afghanistan-attack.html?_r=0


Tämä erä talebaaneille.
 
Back
Top