Miten saada viestit kulkemaan myrskytuhojen aiheuttamille yhteyskatkosalueille? Kysymys varayhteyksistä on ollut eräänlainen kuuma peruna, jota ei mikään virallinen taho, palveluntarjoaja eikä yritys ole halunnut ottaa riesoikseen. Tämä on tietenkin ymmärrettävää, varayhteysverkon ylläpitäminenhän vaatii jatkuvaa työtä ja kunnossapitoa, jolla ei saa tehtyä kannattavaa bisnestä.
Niin pitkään, kun onni on myötä ja varayhteyksiä ei tarvita, on hyvä jos varayhteyksien ylläpitäjä edes tulee huomatuksi, saati että saisi toiminnastaan kiitosta. Jos taas myrskytuhot ruuhkauttavat vielä toimivat viestiyhteydet, hätäviestinnästä vastaavat ihmiset tavallisesti saavat vahvaa jälkikritiikkiä siitä, etteivät yhteydet toimineet joko tarpeeksi hyvin, tai ollenkaan.
Näistä syistä varaviestiverkkoa rakentamaan ei todellakaan ole tunkua halukkaista. Niinpä onkin ymmärrettävää, että vapaaehtoisuuteen perustuvia ratkaisuja on kiinnostuneina kuunneltu. Tässä kokemuksia parhaillaan meneillään olevasta, pääasiassa vapaaehtoistyöhön perustuvasta varaverkkokokeilusta.
Varaverkko talkootyönä
Yksikseen jätettynähän varaviestiverkon tapaiset, harvoin tarvitut hätävarajärjestelyt jäävät ajan mittaan ilman huomiota ja kunnossapitoa, sitten unohtuvat, ja lopuksi poistetaan toimimattomina. Kaupallisesti toteutettuihin verkkoihin nähden poikkeavaa ratkaisua varaviestiverkko-ongelmaan on nyt muutamia vuosia kokeiltu pienen, mutta toimivan verkon avulla Itä-Suomessa vapaaehtoispohjalta, PV:n, MPK:n, pelastuslaitosten ja radioamatöörien yhteistyönä.
Kokeiltavana olevan varaviestiverkon ylläpitotapa on seuraavanlainen: Radioamatöörit rakentavat viestiverkkoa oma-aloitteisesti, ylläpitäen ja testaten sen toimintaa omien keskinäisten yhteyksiensä avulla kotiasemiltaan käsin, ja järjestäen liittymät tekstisanomaliikennettä varten pelastuslaitoksille, kuntakeskuksille, ja muille varaviestintää mahdollisesti tarvitseville tahoille.
Koska nyt kokeiltava varaverkko on perinteisestä nukkuvan varajärjestelmän mallista poiketen jatkuvasti radioamatöörien keskinäisessä käytössä, sen toimintaa ylläpidetään niin pitkään, kuin verkolla on harrastekäyttäjiä. Mukana olevat PV ja viranomaistahot rohkaisevat vapaaehtoisia radioharrastajia pitämään verkkoa yllä mm. pienin laite-, varuste- ja tilasponsoroinnein.
Mistä riittävästi ylläpitäjiä?
Kuten talkootöissä yleensä, myöskään varaverkon rakentamisen edistyminen ei ole niinkään kiinni rahoituksesta, kuin halukkaiden vapaaehtoisten määrästä.
Työhön tarvitaan verkonrakentajia, sen ylläpitäjiä, ja etenkin sellaisia kotiasemia ja liikkuvia asemia, jotka ovat valmiita hoitamaan joko oman paikkakuntansa varaverkkoyhteyksiä, tai nopeasti siirtymään viestikatkosalueelle. Radioamatöörejä eli hamsseja on yksinkertaisesti liian vähän, ja liian harvassa.
Nythän varaverkon käyttäjät on rajattu pykälien puolesta hamsseiksi. Laki kuitenkin sallii hätäliikenteessä hamssiasemien käytön myös ei-radioamatööreille. Jatkossa voi tulla harkittavaksi, millä edellytyksillä määräysten ja rajoitusten puitteissa on mahdollista sallia esimerkiksi viestinnästä kiinnostuneiden reserviläisten ja kotuaktiivien olla mukana ylläpitämässä paikkakuntiensa varaverkkovalmiutta.
Vaatimuksena laaja kantama
Miten sitten kokeellista verkkoa on tähän mennessä saatujen kokemusten perusteella käytännössä toteutettu? Harjoituskokemusten perusteella vuosien mittaan vähän kerrassaan rakennettu, hamssibandeilla toimiva pitkien maakuntayhteyksien varaverkko on sopiva yksinkertaisen tekstimuotoisen sanomaliikenteen ja paikkatiedon välittämiseen sähkökatkosten tai luonnonkatastrofien aiheuttamissa yhteyskatkostilanteissa, joissa automaattisesti viestejä välittävät varaverkon asemat kykenevät toimimaan pienen tehonkulutuksensa ansiosta useita vuorokausia akkuvarmistuksen voimalla.
Myrskytuhojen aiheuttamien yhteyskatkosten sijaintia ja laajuutta on mahdotonta etukäteen ennustaa, joten varaverkon asemien kantaman ja peiton maakuntaan on oltava mahdollisimman laajan. Jokseenkin missä tahansa maakunnassa sijaitsevalta yhteyskatkosalueelta on oltava mahdollista saada tilapäisantennein 12 V akkuvoimalla sanomayhteys lähimmän varaverkon aseman kautta maailmalle. Kaikille radioasemille ei riitä Sentraali-Santroja viestinvälitystehtäviin harvaan asutussa laajassa maassamme, joten automaattista viestinvälityskykyä tarvitaan. Digimodeista pakettiradio on osoittautunut toimivimmaksi yleismodeksi, koska sen jokainen miehittämätönkin asema välittää liikennettä joko digipiitterinä, nodena tai gatewaynä.
Riittävän pitkä kantama ja peittoalue maakuntaan hamssirigeillä ja -antenneilla siis onnistuu. Kantaman sijaan rajana on nopeus. 1k2 nopeammat yhteydet eivät valitettavasti toteudu hamssirigeillä yhtaikaa pitkän kantaman ja laajan maakuntapeiton kanssa. Tyttökalenterit, elävät kuvat, ja muut multimediaviestit jäävät toimittamatta. Ne on lähetettävä totuttuun tapaan laajakaistaisen internetin kautta, silloin kun se vielä toimii.
Maakuntakusoihin sopivat hamssibandit
Kokemusten mukaan 6 m kantaa vaakapolarisaatiossa VHF-bandeistamme parhaiten metsien ja mäkienkin yli, ja se on myös hyvin kelivarma bandi, joka on maakuntakusoihin käytännössä aina auki. Vain satunnaiset Es- ja aurorakelit nostavat ajoittaisia häiriöitä, mutta niidenkin lomasta löytyy aina vapaita jaksoja. 10 m bandi käyttäytyy samaan tapaan, ja se on yhtä käyttökelpoinen maakuntayhteyksiin, etenkin niillä hamssiasemilla, joilla on kympin jagi mastossa.
6 m ja 10 m bandeilla saadaan parhaat kantamat murtomaastoon, koska ne taipuvat mäkienkin taakse, mutta myös 2 m etenee metsämaastossa varsin hyvin. 2 m jageja on korkeissa mastoissa useimmilla hamssiasemilla, joten se on tällä hetkellä ehkä käytetyin varaverkkobandi.
Perinteisillä HF-alabandeilla, kuten 40 m, 80 m ja 160 m, täydennetään verkkoa tilanteen vaatiessa. HF:n käyttö tietenkin vaatii kelivaihteluiden johdosta asemille osaavat operaattorit, joten alabandien käyttö sanomien välittämiseen sopii käytännössä vain jatkuvasti miehitetyille hamssiasemille. Harjoituksissa on havaittu myös, että voimakkasti lisääntyneet sähkö-, digitaali- ja kodinkonehäiriöt rajoittavat HF-yhteyksien käytön asutuskeskusten ulkopuolelle.
Yhteydet häiriöisistä taajamista
Toisin kuin edelliset, 70 cm bandi on osoittautunut täällä Itä-Suomen mäkisessä ja peitteisessä maastossa liian lyhytkantamaiseksi maakunnan kattavaan varaverkkokäyttöön. Sensijaan se voisi hyvinkin soveltua WLAN:in tapaan esimerkiksi varaverkon hamssiasemien ja paikallisten pelastuslaitosten liittymäyhteyksiin siellä, missä avoin maasto sallii lähes näköyhteyden.
Vaikkeivät 70 cm bandin yhteydet sovellukaan pitkiin maakuntayhteyksiin murtomaastossa, niin kaupungeissa tämä UHF-bandi on käyttökelpoinen, koska se etenee kohtalaisesti pystysuorien rakennusheijastusten ansiosta, ja etenkin koska kaupunkien häiriötaso on 70 cm bandilla alempia bandeja merkittävästi matalampi.
Kaupunkiympäristö on 10 metrillä, 6 metrillä ja vielä 2 metrilläkin haittaavan häiriöinen. Pelastuslaitokset sijaitsevat useimmiten juuri tällaisessa häiriöisessä taajamassa, joten ne eivät useinkaan sovellu pitkän kantaman maakuntaverkon radioasemiksi. Siksi onkin yleensä järkevää liittää paikkakunnan pelastusasema verkkoon lähimmän pitkän kantaman verkon workkimiseen soveltuvan hamssiaseman välityksellä.
Kun nodeantenneille löytyy paikka riittävän korkealta, kaupunkikeskustojen ulkopuolella haja-asutusalueilla olevilta hamssiasemilta, niin häiriöistä päästään eroon. Lähiyhteyksiä ajatellen esim. 6m/2m varaverkon kotinodeaseman ja läheisen kuntakeskuksen pelastusaseman välille on viime syksynä kokeiltu hamssiporukalla pitkän matkan WLAN-reitittimiä. Weelanin kantamakokeilujen tuloksia löytyy säikeestä
http://www.oh7ab.fi/foorumi/viewtopic.php?f=21&t=429
Varaverkkoa kokeilemaan netin kautta
Pakettiverkon kantamassa oleva pääsee tietenkin liittymään bandilta omalla hamssikoolilla, mutta netin kautta liittymiseen tarvitaan käyttäjätunnus. Sen voi pyytää Tommilta OH7JJT tai Joukolta OH5RM, yhteys vaikka sähköpostilla, sral-muodossa.
BPQTermTCP on yksinkertainen pääteohjelma varven workkimiseen netin kautta. Ohjelma ei tarvitse asennusta, vaan se toimii suoraan kansiosta, johon se on laitettu.
Täältä
BPQTermTCP-softa löytyy:
https://dl.dropboxusercontent.com/u/32143987/BPQTermTCP.exe
Pääteohjelman asetuksista ja varaverkon asematunnuksista kerrotaan lisää säikeessä:
http://www.oh7ab.fi/foorumi/viewtopic.php?f=15&t=225&start=10#p1232
Jos pääteohjelmaa ei voi käyttää, niin on toinenkin tapa liittyä netin kautta kokeelliseen varaverkkoon, eli lyhennettynä VARVE:en. Se tapahtuu surffaamalla varveen tavallisella nettiselaimella. Tähänkin tarvitaan käyttäjätunnus, kuten yleensä netin kautta liityttäessä. Samat tunnukset käyvät sekä BPQTerm:illä, että selaimella netin kautta varvea workittaessa.
Nettiselaimella pääsee Tommin tai Joukon VARVE-
gateway:ille, jotka toimivat kotiasemilla akkuvarmistetuilla pienivirtaisilla
Raspberry-tietsikoilla
LinBPQ-softalla, näillä URL-osoitteilla:
http://oh7jjt.no-ip.org:2222/Node/Terminal.html
http://oh5rm.no-ip.org:8080/Node/Terminal.html
Varaverkkotapaamisia ja -kursseja
Seuraavat suunnittelu-, ideointi- ja toteutustapaamiset varaverkon tiimoilta ovat MPK:n kurssien muodossa 21.-22.2. ja 11.-12.4. sekä 3.-4.10.2014 Ylämyllyllä.
Kurssit ilmaantuvat aikanaan MPK:n Pohjois-Karjalan koulutuskalenteriin:
https://www.mpk.fi/Default.aspx?tabid=942
Mikäli käyntiä sattuu Itä-Suomen suuntaan, niin radio-, kokeilu- ja maanpuolustushenkiset vierailijat ovat tietenkin myös muista maakunnista tervetulleita tapaamisiin tutustumaan, vaihtamaan kokemuksia, ja suunnittelemaan verkon laajentamista omalle kotiseudulleen!
T: - Juha -
