F-35 Lightning II

Reaalimaailmassa syyriassa venäläisten s400 ja s300 patterit eivät ole saaneet mitään aikaan.

IMO venäläisten paras järjestelmä on BUK M3 kunnes S-sarjan ohjuksella pudotetaan ensimmäinen vihollisen laite. Tällä hetkellä s200 osuu todistetusti omaan kuljetuskoneeseen ja S-sarjan refenssit loppuvatkin sitten siihen.
S-sarjan referensit loppuvat siihen?

Edesmenneet Francis Gary Powers ja samoin edesmennyt senaattori John McCain olisivat iloisia tiedoistasi (S-75 pudotti Powersin U-2 koneen 1960 ja 1967 McCainin Hanoin yläpuolella).
Eversti Darrel Zelko voisi myös ihmetellä (S-125 pudotti hänen F-117 koneensa vuonna 1999 Kosovon sodan aikana)
Samoin todella yllättynyt tuosta tiedosta olisi varmaan se Israelilainen lentäjä joka leijui laskuvarjolla alas Jezreeliin. (S-200 pudotti hänen F-16I koneensa 2018).

En ole kuullut kenenkään hyökänneen venakoiden S-300 tai S-400 systeemeillä puolustamaan kohteeseen. Pistätkö linkkiä kuvaukseen hyökkäyksestä. It on aina kiinnostanut itseäni ja haluaisin lukea miten taistelut menivät.
 
Wikissä mainittu että S-300 olisi ollut käytössä Armenian ja Azerbaitsanin välisessä sodassa 2020
 
Onhan tossa ehkä totta sen verran, että varmasti tuotannon alkupäässä oli enemmän kehityskustannuksia kuoletettavana eikä skaalaeduista päästy nauttimaan. Kuitenkin tässä vähän taas haiskahtaa se, että tehdään tylppää jakolaskua luvuilla, jotka eivät todellisuudessa mittaa samaa asiaa. Suomen ostohinnat on esimerkiksi mitä ilmeisimmin laskettu ilman aseita, joita kumpikin on tilannut eri määrän ja vähän eri tavaraakin. Lisäksi F-35:n kehittäjäkumppanina Norja varmasti saa myös rojaltimaksuja ja komponenttitilauksia jokaisesta myydystä koneesta, joten se on tavallaan maksanut myös itselleen. Norja myös varmaan räätälöi koneitaan ilmeisesti enemmän kuin Suomi tekee? Meritorjuntahan näyttelee Norjassa merkittävästi suurempaa roolia kuin Härmässä.
 
S-sarjan referensit loppuvat siihen?

Edesmenneet Francis Gary Powers ja samoin edesmennyt senaattori John McCain olisivat iloisia tiedoistasi (S-75 pudotti Powersin U-2 koneen 1960 ja 1967 McCainin Hanoin yläpuolella).
Eversti Darrel Zelko voisi myös ihmetellä (S-125 pudotti hänen F-117 koneensa vuonna 1999 Kosovon sodan aikana)
Samoin todella yllättynyt tuosta tiedosta olisi varmaan se Israelilainen lentäjä joka leijui laskuvarjolla alas Jezreeliin. (S-200 pudotti hänen F-16I koneensa 2018).

En ole kuullut kenenkään hyökänneen venakoiden S-300 tai S-400 systeemeillä puolustamaan kohteeseen. Pistätkö linkkiä kuvaukseen hyökkäyksestä. It on aina kiinnostanut itseäni ja haluaisin lukea miten taistelut menivät.

Laitan: Syyriassa Turkkilaiset ovat varvanneet täysin ilman rajoitteita, samoin amerikkalaiset. Jopa terroristien itsemurhaliidokeilla on päästy Latakiaan läpi. Amerikkalaisten risteilyohjushyökkäyksiä on nähty ainakin kaksi kappaletta. Iipot laskevat täysin syyrian ilmatilassa pommeja ilman huolen häivää. Syyrialla kalustona s300-pmu2favorit, BUK-M2, Pantsir, S200, S150, S75. Eli käytännössä kaikki venäläisten uudemmat kalusteet, s400sen uusinta tutkaa lukuunottamatta.

Armeniassa pudotuksia nolla, s300 tappioita 7 alustaa. Toisaalta armenia huvikseen oli siellä ottavana osapuolena ylivoimaisesta ilmapuolustuksesta huolimatta, eikö niin?

1641494002440.png

Nämä laitteet eivät ole nykypäivää. s300 1985, ilmeisesti varustettavissa myös ydinkärjellä. s400kin saapui prototyyppinä 1993, eli kyseessä on 30 vuotta vanha teknologia. s300pmu2 on 1996 päivitetty, eli suhteessa jopa uudenpaa teknologiaa.

edit: ja joku IT mies voi halutessaan korjata. Itse ajattelen että varsinkin Armenia käytti kyllä ihan kaiken kyvykkyyden, mutta laitteistoissa ei vaan riitä kelpoisuutta nykysotaan.
 
Katso liite: 55468

Armenialaiset ampuivat alas kymmenkunta An-2:sta, yhden kopterin ja yhden Su-25:n. Lisäksi epälukuinen määrä droneja (Oryx laski parisenkymmentä, mutta heidän lukunsa eivät ole välttämättä kovin luotettavia).
Armenialaisten järjestelmät ei varsinaisesti olleet kuuminta hottia (80-luvun päivittämätön S-300P) mutta azereiden ylivoima oli niin suuri ettei olisi varmaan ollut mainittavaa eroa vaikka olisi ollut paremmatkin järjestelmät. Jemenin sodassa olemme nähneet ettei ne länsijärjestelmätkään dronesaturaatiolle kauheasti välttämättä voi.

Syyriassa israelilaiset ampuvat standoff-aseilla omasta tai Libanonin ilmatilasta saturaatiolla.
 
Kukahan on mysteeri FMS-asiakas, joka tilasi $50 miljoonalla kehitystä "F-35 erikoisversion" suunnittelemiseksi 2026 loppuun mennessä?

Mitä tuolla edes saa? Norjan jarrruvarjo voi olla jo hintavampi, sillä Hollanti pulitti $11.4M Norjalle osuutenaan, vaikka eivät edes päättäneet ostaa varjopodeja vaan pelkän kiinnityspaikan niille.

Saksa.... Sveitsi.... Suomi? :oops:
Palaan muutaman sivun taaksepäin.

engineering and other related activities in support of the design and development

Tuossahan ei tilattu variantin kehitystä 50 miljoonalla, vaan tukea variantin kehitykselle, jolloin varsinainen kehitys itsessään saattaa maksaa vaikka 100-500 miljoonaa. Se kehitettävä juttu saattaa sitten olla mitä ja mihin suuntaan vaan, vaikkakin ajoituksiltaan (ilmoitus nyt, sekä tavoite 2026) kyllä sopisi herkullisesti Suomen tilaukseen.

Tunnustan itsekin, että ihan tuulesta temmattua nyt tämä seuraava, mutta voisiko tuo olla olla vaikka mock-uppeja tai muuta harhautushommaa. Ei mitään viitettä siihen sinänsä, mutta olisiko viitettä jos olisi tästä kyse? Jos vaikka jotakin oikealla tavalla lämpösäteilevää maamaalia (hinattavaa tai jopa itse rullaavaa) hankitaan, ei sitä kuitenkaan suoraan sanottaisi. Harhautus on kuitenkin a) systeemimme perusjuttuja JA b) siitä ei koskaan sanota yhtään mitään. Joten voisi olla, tai olla olematta.

Tod.näk kuitenkin JOS liittyy Suomeen, voi olla esim. ihan vaan hajautetun tukeutumisen juttuja tai yhtä hyvin jotain täysin tylsää ja epäseksikästä huoltojuttua.

Lisäys: Todetaan vielä, että toimittaja siinä kirjoittelee pitkään ja hartaasti B-versiosta, mutta perustelee sen yhtä vakuuttavasti kuin minä perustelen harhautusjuttuni. "Could be..."
 
Viimeksi muokattu:

Vaivautuisiko ja olisiko lentokonevalmistaja itse paras toimittaja niille? Valemaalit tilattaisiin varmaan jostakin muualta?

1641541938800.png
 
Nämä laitteet eivät ole nykypäivää. s300 1985, ilmeisesti varustettavissa myös ydinkärjellä. s400kin saapui prototyyppinä 1993, eli kyseessä on 30 vuotta vanha teknologia.
Minä en lähtisi hirveästi aliarvioimaan näitä pelkästään käyttöönottovuoden perusteella, S300 on kuitenkin saman ikäinen järjestelmä kun Jenkkien Patriot. Venäläiset ovat päivittäneet niitä moneen otteeseen, jopa BUK järjestelmään, mikä taitaa olla S300:sta vanhempi, on kehitelty uusia ohjuksia vielä 2000 luvun puolella.
Jotta IT-ohjusjärjestelmästä saataisiin paras teho niin koko ilmapuolustuksen täytyy olla hyvässä kunnossa, kaikki järjestelmät päällä, käyttöhenkilökunnan päteviä ym. Epäilen ettei Syyriassa kaikki asiaan liittyvät elementit ole olleet parhaassa terässä.
Se Iippojen tuhoama Pantsir herättä myös kysymyksiä, oliko järjestelmä täydessä toimintavalmiudessa ja kytkeytyneenä valvontaverkostoon jotta ennakkovaroitus lähestyvästä uhasta olisi saatavilla? Ja kyseinen laite on oltava päällä 24/7, vaunun miehistö ei saa käydä edes kusella ilman että joku tuuraisi sillä aikaa. Uskon että Pantsirit ja S-300 järjestelmät on koko ajan Israelin seurannassa ja maalitettuna kaiken varallta ja voivat napsia niitä halutessaan pois pelistä sopivilla hetkillä.
 
Vaivautuisiko ja olisiko lentokonevalmistaja itse paras toimittaja niille? Valemaalit tilattaisiin varmaan jostakin muualta?

Katso liite: 55473
Jos ei ole kyse puhallettavista jutuista tai kehittyneemmistäkään valemaaleista, mutta oli tai ei, varsinainen kehittäjä voi olla esim Patria? Lockheediltahan tuossa tilattiin 50 miljoonalla supportia jollekin taholle "variantin kehittämiseen". Tuskin Patria tai kukaan muukaan kehittää varsinaista uutta koneversiota, vaan variantti tarkoittaa jotain muuta.

Valemaaleista kuitenkin vielä sen verran, että kyllähän niitäkin hankitaan, koska olisi älytöntä olla hankkimatta.
 
Ei voi olla Patria. Samasta linkistä:

The DoD said more than three-quarters of the work on the contract will be performed in Fort Worth, Texas with another 14% at Redondo Beach in California.

Small quantities of work will be further carried out in Orlando, Florida (6%); Baltimore, Maryland (1%); Owego, New York (1%), and Samlesbury, United Kingdom (1%), the release added.

Eikun, unoha...
 
Jos noita paikkoja haluaa analysoida, niin aika monipuolista toimintaa näyttäisi olevan. Varmaan siis jotain suht monimutkaista ja monialaista kehitteillä?

Fort Worth (LM tekee tietysti kaikkea maan ja taivaan väliltä siellä).

Redondo Beach (LM:ltä ei juuri löytynyt, mutta NG:llä on siellä isoa avaruuspuolen juttua?):

Orlando:

Baltimore (Jälleen vaikeuksia löytää sopivaa fasiliteettia, mutta viereisessä Middle Riverissä on LM:n fasiliteetti, ja väestötilastoissa Middle River kuuluu Baltimoreen):

Owego:

Samlesbury (LM:ltä ei taaskaan löytynyt mitään, mutta BAE askartelee siellä F-35:n parissa tuhansien työntekijöiden voimalla):

Viimeksi muokattu:
Ei voi olla Patria. Samasta linkistä:
1) Todellakin voi olla. Nuohan ovat vain sijainnit, joissa Lockheed tuottaa nyt tilatun 50 miltsin engineering supportin. Varsinaisesta kehitystyöstä ja sen tekijästä ei puhuta muuta kuin että asiakas on ulkomainen ja joku kehittää jotain.

2) Valemaalijuttuni on kuitenkin, kuten totesin, tuulesta temmattu. Spekulointia vain.

3) Siis tässä nyt Naval Air Systems tilaa engineering supportia Lockheedilta ulkomaiselle asiakkaalle. Tilaus- ja valmistumisvuodet 2021-2026 sopisivat Suomeen. Naval toki viittaa B- tai C-versioon. Ulkomaalaisuus karsii pois C-version.
 
Viimeksi muokattu:
Eikös muuten ollut niin, että myös A-versiossa on koukku pysäytysvaijeria varten (hätäkäyttöön) ja että runko kestää pysäytyksen, mutta koukku on kertakäyttöinen. Voisiko tähän liittyen olla variointia Suomen tilauksessa? Vaijerisydeemithän meillä on jo käytössä. Arvailua vaan, lienee forumilla sallittu tai jos ei olekaan, on kuitenkin ihan tavallista.
 
A-mallin ja C-mallin pysäytyskoukuissa on valtava ero:

F35_tailhooks.jpg

A-mallin koukku on tosiaan tarkoitettu hätävaraksi samoin kuin esimerkiksi koneen heittoistuin. Jos sitä joudutaan käyttämään, niin se lähtee vaihtoon tai ainakin tarkastettavaksi. Pysäytyskoukkua ei yleensä tarvita mutta jos laskeutuminen on menossa pitkäksi tai lentoonlähtö joudutaan keskeyttämään, niin se on erittäin tarpeellinen. Eli noita tuskin kuluu käytössä mitenkään merkittäviä määriä.
 
Suomen varianttiin vähän styrdimpi koukku, joka kestää harjoittelun ja mahdolliset satunnaiset käyttötilanteet, eli useampia pysäytyksiä per koukku? Eihän meillä Hornetiakaan ollut tarkoitus vaijeriin pysäyttää kuin joissakin tilanteissa, mutta jostain syystä pysäytysjärjestelmät oli rahalla hankittu.
 
Ymmärtääkseni myös Suomen koneisiin tulee norjalaisten integroima jarruvarjo, jolla kone saadaan pysähtymään vähän liukkaammissakin olosuhteissa. Nykyinen pysäytyskoukku lienee ihan riittävä siihen mihin se on suunniteltukin. Kehitysmiljoonille löytyy varmaan parempaakin käyttöä kuin varajärjestelmien tuunaus.
 
Oliko Hornetin vaijerijärjestelmät hankittu liukkaita olosuhteita varten? Vaiko siksi, että voidaan tulla alas lyhyemmillekin kiitoteille?
 
Hornetin vaijeripysäytysjärjestelmä on Suomessa ensisijaisesti vikatilanteita (laskutelineet, renkaat, jarrut, nokkapyöräohjaus jne.) varten. Liukkaalla kelillä sitä on joskus käytetty ja teoriassa se mahdollistaa lyhyempien kiitoteiden käyttämisen laskeutumiseen.

F-35A:n koukkua käytetään ensisijaisesti samalla periaatteella vikatilanteissa, mutta kynnys voi olla hieman korkeampi. Yksimoottorisuus saattaa asettaa myös tarpeita esim. keskeytetyssä lentoonlähdössä. Natotukikohdissa (F-16) vaijerit ovat tyypillisesti lähellä molempia päitä, jolloin siitä voi napata koukulla, jos meinaa mennä pitkäksi. Suomessa kiinteitä vaijereita on tällä hetkellä yksi kiitotietä kohden, sijaiten n.1/3-kohdassa. Vaijerin lisäksi on verkkopysäytysjärjestelmät molemmissa päissä.
 
Back
Top