F-35A käyttöönotto Suomessa - ketju

Ensimmäiset F 35-hävittäjät tulevat Suomeen syksyllä 2026.

– Ensin koneet viedään Rovaniemelle ja pääosa koneista jää sinne. Muutama kone menee myös Pirkkalaan ja Rissalaan, kertoo Keränen.
Eli tarkoittaa varmaan kuitenkin alkukoulutusvaihdetta ja sitten 2030 menee tasaisemmaksi Rovaniemen ja Rissalan välillä kun Hornetit ajetaan luiskaan.
 
Viimeksi muokattu:
Aika mieto ostos 35M€, mutta eihän sitä ennenkään ilmasta maahan ole ollut ykkösprioriteetti.
 
Kyllä tuo minusta on ihan täysimääräinen hankinta. Jopa 200 kpl saadaan saadaan @ $195k/kpl (2021), jos sivukuluja ei huomioida. Samankaltaisiin maaleihin on käytettävissä myös jo olemassa olevat JDAM ja JSOW, joista ensimmäisen lisätilausta odotellaan ja jälkimmäisen lisätilaus julkaistiin hetki sitten. Lisäksi aseistukseksi tullenee ainakin joku pitkän matkan ohjus, joten varastot kirjaimellisesti pullistelevat (tai todennäköisemmin uutta rakennetaan) näiden ostosten jälkeen.
 
Aika mieto ostos 35M€, mutta eihän sitä ennenkään ilmasta maahan ole ollut ykkösprioriteetti.
tämä on vasta ensimmäinen satsi. Ei ole mitään järkeä vielä ostaa kaikkea kerralla kun lavettikin tulee vasta 2026 käyttöön. Hankintoja tehdään aina 2035 saakka eli kyllä sieltä se DSCA:ssa mainittu 500kpl näitä ohjuksia on hyvinkin realismia.
 
Näitähän ei tiedetä integroidun Horneteihin MLU2:n yhteydessä? Sinänsä olisi voinut hyvinkin sisältyä pakettiin JDAM:n kanssa, mutta koepudotukset vähintään pitäisi suorittaa.
 
Tuon lentopostin uutisen mukaan olisi integroitu F-35 lisäksi vain F-15 hävittäjään. Tiedä sitten minkälainen jumppa olisi Hornettiin integrointi ja onko järkeä kun alkaa F-35 järjestelmän ylösajo samaan aikaan.
 
Taas yritetään F-35:tä yritetään vääntää sopimattomaksi Suomen tukikohtaverkkoon. Alla kirjoituksen keskeisimmät ja verkossa usein toistetut teesit (oma tiivistelmäni) ja vastineeni niille.

F-35 vaatii erityisen pitkän, puhtaan ja sileän kiitotien

F/A-18 vaatii myös erityisen puhtaan kiitotien. Kiitotien sileydestä en ole kuullut kummankaan kohdalla puhuttavan, normaali päällystetty kiitotie on sopiva.

F-35 vaatii pitkän kiitotien silloin kun toimitaan isoilla painoilla ja halutaan varmistaa koneen pysähtyminen kiitotielle siinä erittäin harvinaisessa tilanteessa, että koneeseen tulee moottorihäiriö suurella nopeudella lentoonlähdössä. Käytännössä lyhyemmillä kiitoteillä voidaan harjoitella turvallisesti pienemmillä painoilla ja tositilanteessa toimia myös isommilla painoilla hyväksymällä epätodennäköinen riskin moottorihäiriöstä kriittisellä hetkellä.

Suomen F-35:t on myös varustettu jarruvarjolla, jota käytämällä kone pysähtyy varmasti lyhyemmälle matkalle kuin HN, kun toimitaan samoilla painoilla. Molemmissa on jarrukoukku, mutta F-35:n tapauksessa sitä ei ole mitoitettu täydestä vauhdista pysäyttämiseen ilman vaurioita koukkuun ja/tai koneeseen. Sitä voidaan kuitenkin käyttää etenkin kiitotien loppupäässä estämään pienehköllä nopeudella tapahtuvat pitkäksimenot.

Koneen huoltaminen "erämaaolosuhteissa" on testaamatta.

Ei Hornetiakaan ole suunniteltu huollettavaksi lentotukialusta huonommissa olosuhteissa. Silti sille on kehitetty Suomessa liikkuva korjauskyky ml. siirrettävät sääsuojat. Lisäksi NATO/F-35 -aikaan riittää kun koneen saa lentokelpoiseksi, sen jälkeen sen voi siirtää Norjaan huoltoon.

Koneen häivepinnoiteen korjaamiseksi kone saatetaan joutua lentämään tehtaalle.

Julkisen tiedon valossa tämä saattaa jopa pitää paikkansa. Pitää kuitenkin muistaa, että ilman häivettäkin kyseessä on vähintään parhaiden gen 4++ koneiden tasoinen kone.

"Konetyypin saapumiseen on jo ryhdytty Suomessa valmistautumaan huolellisesti ja strategisia lentokenttiä onkin jo pidennetty ja päällystetty uusiksi jo olemassa olevien NATO-kumppaneiden F-35 koneiden operatiivisen toiminnan mahdollistamiseksi."

Yhtään kenttää ei ole pidennetty, päällystäminen kuuluu normaaliin kulumisen korjaamiseen. Pysäytysjärjestelmiä muutetaan F-35:lle sopiviksi ja niiden vaatimia alueita laajennetaan (menossa Rissalassa). Kaikki tehdään oman fleetin vastaanoton valmistelemiseksi.

"Erämaakentät ja koneiden hajauttaminen jäävät Hornet-hävittäjien myötä unholaan."

Tuskin HN:llekään on ollut käytössä "erämaakenttiä", maantietukikohdat ovat varmasti ollut vaatimus hankinnassa. Hajauttaminen lisääntyy huomattavasti, kun käytössä ovat myös liittolaisten kentät.
 
Joku se jaksaa vielä ulista. Ilman mitään tietoa tai asiantuntemusta mennä nyt moisia kirjoittelemaan. Väsynyttä.

Kommenttiosio on aika kultainen.

Voi itku, harmi kun Puolustusvoimien hävittäjähankintaan osallistuneet eivät tuota ottaneet huomioon. Nyt meni koko 10 miljardia ihan kankkulan kaivoon. 🙂 😉
 
Tuollaista jälkeähän sitä tuppaa syntyä kun asiantuntemus/harrastajuus rajoittuu siihen, että on nimikaima ilmavoimien komentajan kanssa.
Palstalaisiin verrattuna on ainakin sen tuhat tuntia takamatkalla aiheesta. Ei tiedä vielä alkuunkaan sitä mitä ei tiedä, vaan vielä luulee tietävänsä.
 
Koneen häivepinnoiteen korjaamiseksi kone saatetaan joutua lentämään tehtaalle.

Julkisen tiedon valossa tämä saattaa jopa pitää paikkansa. Pitää kuitenkin muistaa, että ilman häivettäkin kyseessä on vähintään parhaiden gen 4++ koneiden tasoinen kone.
tähän haluaisin kommentoida - Suomeen rakennetaan kyky korjata häivepinnoitteet itse. Vaatii kuitenkin kontrolloidut olosuhteet eli ei onnistu kuusen alla ulkoilmassa.
 
En väitä vastaan, mielelläni ottaisin kuitenkin lähdeviitteen. Ja oma ajatukseni oli siis taisteluvaurioiden laajuiset häivepinnoitevauriot, toki esim. luukkujen avaamisesta syntyvät vauriot pystytään itse korjaamaan.
 
tämä oli yksi HX- hankkeen kriteeri - itsenäinen kyky korjata myös taistelusta aiheutuneita vaurioita. Tästä oli pari vuotta sitten juttua ainakin lentopostissa/muissa medioissa.
 
Tuollaista jälkeähän sitä tuppaa syntyä kun asiantuntemus/harrastajuus rajoittuu siihen, että on nimikaima ilmavoimien komentajan kanssa.
Palstalaisiin verrattuna on ainakin sen tuhat tuntia takamatkalla aiheesta. Ei tiedä vielä alkuunkaan sitä mitä ei tiedä, vaan vielä luulee tietävänsä.
Eiköhän tässäkin ole takana turhautuminen joko oman ehdokkaan häviämiseen, tai yksikertaisesti, että ei haluta pahaa amerikkalaista konetta.
Halutaan hankkia poliittisesti sopiva kone, suorituskyvystä ja hinnasta viis.
 
Täytyy sanoa, että mitä tulee hävittäjäkoneisiin olen ämätööri. Mitä tulee keskivertopalstalaisiin niin olen ehkä keskimäärin. Mitä tulee suhteessa näihin varmuudella tietäviin kadunmiehiin/naisiin/whateversukupuolisiin niin olenkin jo puoliammattilainen. Paljon olen oppinut omalla kiinnostuneisuudella, mutta aivan jäätävästi tämän palstan kautta ihmisiltä, jotka ovat selvästi käyttäneet enemmän aikaa asian oppimiseen ja joillakin ehkä jopa valtion suomaa koulutusta asiaan.
Eiköhän tässäkin ole takana turhautuminen joko oman ehdokkaan häviämiseen, tai yksikertaisesti, että ei haluta pahaa amerikkalaista konetta.
Halutaan hankkia poliittisesti sopiva kone, suorituskyvystä ja hinnasta viis.

1685912987731.png
 
”…ja vanhentua alkaa myös ammusaseistus, joskin Oerlikon-ilmatorjuntakanuuna (35 ITK 88) ja Suomen modernisoima Sergei-kalusto (23 ITK 95) ovat tällä hetkellä vielä hyvässä kunnossa.” 💪
 
Back
Top