Filosofia strategisen ajattelun tukena

[Vonka]

https://twitter.com/x/status/805006635672420352

Aika lyhyitä nämä 140-merkkiset viserrykset aiheen laajuuteen nähden.

Martiskainen puhuu paradoksista, eli johtaa Monbiotia ja Streeckiä uuteen suuntaan:

Nyt näyttää siis kuitenkin käyneen niin kummallisesti, että tyytymättömyys hayekilaiseen menoon aktivoi näitä kärsineitä ja alistuneita äänestämään protestiksi Hayekin lihaksitullutta jumalaa, joka tulee huolehtimaan ennen kaikkea kaltaistensa upporikkaiden valtiaiden eduista vähintään yhtä hyvin kuin tähänastinen hallinto.

 

[magitsu]

Nyt näyttää siis kuitenkin käyneen niin kummallisesti, että tyytymättömyys hayekilaiseen menoon aktivoi näitä kärsineitä ja alistuneita äänestämään protestiksi Hayekin lihaksitullutta jumalaa, joka tulee huolehtimaan ennen kaikkea kaltaistensa upporikkaiden valtiaiden eduista vähintään yhtä hyvin kuin tähänastinen hallinto.

Ei mene täydestä kuvailu, että olisi ollut laajemmin "hayekilaista menoa". Velkaelvytysgalore paljon tavanomaisempaa.

 

[Vonka]

Ei mene täydestä kuvailu, että olisi ollut laajemmin "hayekilaista menoa". Velkaelvytysgalore paljon tavanomaisempaa.

Niin, tässä käsittääkseni puhutaan Yhdysvalloista, joka on onnistunut olemaan markkinafundamentalistinen yhtaikaa maailmanluokan velanoton kanssa.

On tietysti kiinnostavaa huomata, että Juhana Vartiainen on varsin keskinkertainen ajattelija eikä kykene ymmärtämään paradokseja. Hänellä on ilmeisesti hiukan rajoittuneet aivot ja hän miettii kuin sähköopissa, plus ja miinusnapojen pitäisi mennä näin ja näin. Eivät ne talouden käytännöissä mene niin, siksi ennustaminen on vaikeaa. Mutta minä olen kiinnostuneempi filosofiasta, jossa poliittinen filosofia on vain yksi haara, vähän värittynytkin sellainen. Se ei ole yhtä puhdasta "matematiikkaa" kuin teoreettinen filosofia, tietenkään. Puhdas platonistikin voi osua armottomasti oikeaan.

Mutta miksi et laajemmin keskustele?

Vaihdetaan Popperiin ja katsotaan, mitä sanottavaa hänellä on. Avoin yhteiskunta on filosofi Karl Popperin kirjassaan Avoin yhteiskunta ja sen viholliset (1944) tunnetuksi tekemä käsite. Hän mietti, että avoin yhteiskunta on totalitäärisiin ideologioihin perustuvien suljettujen yhteiskuntien vastakohta. George Soros taas näki, että avoin yhteiskunta voi olla vaarassa myös täysin vastakkaiselta suunnalta. Sitä voivat uhata esimerkiksi sosiaalisen eheyden ja hallinnon puuttuminen. Asioiden nykytila on epäterve ja kestämätön. Rahamarkkinat ovat luonteeltaan epävakaat, eikä tiettyjä yhteiskunnallisia tarpeita voida tyydyttää, jos markkinavoimia ei lainkaan rajoiteta.

Laajalle levinneen käsityksen mukaan väitetään kuitenkin, että yhteistä etua edistetään parhaiten antamalla jokaisen valvoa omia etujaan ja että kollektiiviset päätökset yhteisen edun ajamiseksi vain vinouttavat markkinamekanismia. Tälle ajattelulle on monia nimiä, kuten kahlitsematon kapitalismi, uuskonservatismi, uusliberalismi. Soros korostaa tällaisen ajattelun uskonnollista luonnetta ja kutsuu sitä markkinafundamentalismiksi. Margaret Thatcherin ja Ronald Reaganin noustua valtaan 1980-luvun alussa markkinafundamentalismista tuli pääuskonto.

Markkinafundamentalismi on yllättäen nykyisin suurempi uhka avoimelle yhteiskunnalle kuin mikään totalitaarinen ideologia, kirjoitti Soros. Se ei kuitenkaan ole avoimen yhteiskunnan vastakohta samalla tavoin kuin fasismi ja kommunismi. Avoimen yhteiskunnan ja markkinatalouden käsitteillä on paljon yhteistä, mutta markkinafundamentalismi on avoimen yhteiskunnan vääristynyt muoto.

Tässä voi miettiä Venäjääkin. Neuvostoliiton romahtaessa Soros huomasi, ettei suljetun yhteiskunnan romahdus automaattisesti johda avoimen yhteiskunnan muodostumiseen; päinvastoin, se voi johtaa käskyvallan sortumiseen ja yhteiskunnan hajoamiseen. Heikko valtio voi olla yhtä suuri uhka avoimelle yhteiskunnalle kuin autoritaarinen valtio. Avoin yhteiskunta on asemassa, missä sitä uhkaavat erilaiset dogmaattiset uskot, joista toiset johtaisivat suljettuun yhteiskuntaan, toiset yhteiskunnan tuhoutumiseen.

Paradoksia paradoksin perään. Onko siis Yhdysvalloissa esimerkiksi käynyt niin, että markkinafundamentalismiin pettynyt tarttui ehkä kovimpaan libertaariporukkaan ikinä? Onhan se mahdollista, mutta minua eivät kiinnosta pätkääkään psykologiset syyt vaan ainoastaan filosofiset.

 

[magitsu]

Vartiaista ja monia muita ärsyttää varmaan määritelmä, jota eivät tunnista omaksi. Uusliberaalit, mitä se muka tarkoittaa?
Voisi olla parempi antaa jokaisen määritellä itsensä ja käydä sitten sen näkemyksen totuudenmukaisuudesta keskustelua jos tarpeen on. Vielä parempi olisi jättää kokonaan väliin ja puhua henkilöiden sijaan ideoista jos kerta niin tarkoitus oli.

Venäjällä minusta näkyy heikot instituutiot. Niistä ei ole ollut kantamaan avointa yhteiskuntaa. Tai muuttamaan vielä tarpeeksi kulttuuria, joka haikailee "vahvoja pajareita" johtamaan.
Ranska on jännä tarkastelukohde. Ranskan ideahan kerrotaan olevan ei nationalismi vaan ns. sosiaalinen sopimus. Tästä väitetään johtuvan sen siirtomaiden pysyminen aika pitkälti mukana. Esim. Briteillähän ne ovat pitkälti historiaa.

Popper on valtavirtaa, mutta Thatcherin ja Reaganin kädenjälki tuskin on niin suuri kuin väitetään. Libertaarit ovat todella harvalukuisia. Vaikea uskoa, että kyseessä olisi erityisen vallakas ryhmä.
Filosofia on vähän liian laaja kenttä käytäväksi keskustelua. Kiinnostaa lähinnä jotkut rajatummat osat kuten Niiniluodon totuuskäsitys.

Matematiikkaa ei tähän keskusteluun kannata sotkea. Filosofia ei ole luonnontiede sen enempää kuin kauppatieteetkään. Siksi Vartiaisen tapaiset sopivat jauhamaan molemmista.
Luonnontieteilijät on ihan eri sakkia.

 

[Vonka]

On hyvin ongelmallista, että lähdet todistamaan muiden puolesta: "rajoittuneet aivot".
Ikään kuin et olisi kiinnostunut keskustelusta vaan julistuksesta.

Sen vain huomaa Vartiaisesta. Hän näkee jotenkin liian tiukasti sen, minkä on opiskellut, ja joskus toivoisi, että hän yhdistäisi ja loisi sen pohjalta uutta. Mutta tämä on sivuseikka. Ajattelin enemmän, ettei 140-merkkinen viserrys tai maininta, ettei joku asia vakuuta, ole vielä keskustelua, jota kaipasin. Lauantai-illan kiireet. Ja olihan minulla liian pitkiä viestejä, varmaan tuleekin julistava sävy.

Toit nyt monta hyvää aspektia esiin. Tietenkin vasemmistolle on tärkeää nostaa uhkakuva uusliberalismista, vaikka eivät filosofi Popper tai Soros nyt mitään kommunisteja ole vaan oikeasti huolissaan monista asioista.

Kiinnität myös huomiota aivan oikein käsitteiden epämääräisyyteen. Puhtaat libertaarit ovat oma rotunsa, ja ehkä Thatcher oli eniten Hayekin puraisema, kun kantoi teosta käsilaukussaankin kuin Raamattua. Markkinafundamentalismi (Sorosin käsite) taas on sellainen laajempi yksityistämis-ilmiö, jolla on yhtymäkohtia libertarismiin. En toista edellä kerrottua kaavaa. Markkinafundamentalismi on enemmänkin sitä, että uskottaisiin vapaan kaupan sitten poistavan maailmasta myös sosiaaliset ja taloudelliset ongelmat.

Jotta asiat sekoittuisivat, puhutaan yläkäsitteenä myös uusliberalismista, vaikka se ei ole lainkaan tarkkarajainen ilmiö vaan sisältää jo monia käsitteitä, kunhan ne ovat tämän jälkimodernin maailman talousmuodin mukaisia. Uusliberalismin tunnusmerkeiksi lasketaan usein mm. tiukka talouskuri, pyrkimys valtionomaisuuden yksityistämiseen sekä sääntelyn vähentäminen yksityisen sektorin toiminnan kannattavuuden parantamiseksi. Reagan oli aika selkeä tässä.

Vasemmisto on tehnyt termistä kirosanan. Marrkinaliberaalit kannattajat puhuvatkin mieluiten klassisesta liberalismista. Tässä se näyttäytyy parhaassa valossaan. Koko länsimaailman menestys on pohjalla yksilö, järki, oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus ja moninaisuus. Tämä on minunkin oma maailmankuvani, mitä talouspolitiikkaan tulee. Mutta tämä ei ole riittänyt ohjenuoraksi lännessä pitkään aikaan. Ahneus on ylittänyt klassisen liberalismin arvot.

Olen toki huolissani, että markkinafundamentalistit väittävät olevansa vain klassisia libealisteja, olevansa vain liberaalidemokraatteja markkinataloudessa. Samoin monenlaiset uuskonservatiivit väittävät. He uivat mieliin leikkimällä kannattavansa "markkinataloutta", mutta filosofia on jo merkittävällä tavalla erilainen.

Vai pitäisikö sittenkin yhdeksi käsitteeksi ottaa neokonservatiivit? He sekoittavat pakkaa ja tuovat vähän lisäsumua. Tämän ajattelutavan oppi-isä on ehkäpä Strauss. Straussin mukaan liberaali demokratia sisälsi tuhon siemenet. Individualismin ja nihilismin ajatukset johtivat rikkomaan yhteisiä sääntöjä ja heikentämään yhteiskuntaa. Straussin mukaan tämä uhka voitaisiin torjua, jos ihmiset saataisiin uskomaan myytteihin, kuten kansakunnan yhteiseen kohtaloon taistelussa hyvyyden puolesta pahaa vastaan. Paul Wolfowitz on ehkä tunnetuin tällainen.

 

[Vonka]

Arnold J. Toynbee (1989-1975) oli historianfilosofi. Hän on jo hiukan unohtunut, mutta tämä päivä herättää hänenkin näkynsä tarkasteluun.

Hänen mielestään länsimainen kulttuuri ei ole ylivertainen a priori vaan on neljä muuta suurta kulttuuria. Ne ovat ortodoksinen, islamilainen, intialainen ja kaukoidän kulttuuri. Toynbee torjui Spenglerin idean kulttuurien luonnollisesta elinkaaresta. Toynbee ei uskonut eliniän olevan ennalta määrätty. Useimmat kulttuurit ovat kuitenkin ennemmin tai myöhemmin tehneet jonkin ratkaisevan virheen, jonka vuoksi ne ovat "luhistuneet" ja kääntyneet tuhon tielle.

Jotain syklimäistä toki näkyy. Tuhoutuneilla kulttuureilla levottomuuksien kausi on ollut noin 400 vuotta, minkä jälkeen alkanut rauhan kausi ei sitten riittänyt korjaamaan kulttuurin puutteita ja virheitä riittävästi.

Toynbee näki eurooppalaisten levottomuuksien kauden alkaneen 1500-luvun uskonsodista jatkuen toiseen maailmansotaan. Kuollessaan 1975 hän vielä oletti, että onnistumme välttämään sen ratkaisevan virheen.

Toynbee lyhyesti (käännös on minun enkä tiedä, ovatko käsitteet virallisia)

Toynbee esittää, että lopullinen merkki hajoavasta sivilisaatiosta on, kun hallitseva vähemmistö muodostaa "yleisen valtion", joka tukahduttaa poliittisen luovuuden yhteiskunnassa.

Hallitseva vähemmistö yrittää pitää voimassa etuoikeutetun asemansa, jota se ei enää ole ansainnut. Marginaalit, kuten aggressiivinen proletariaatti tai mitkä tahansa syrjäytyneet systeemin vihaajat vastaavat tähän vääryyteen kiusalla. He vastaavat pelkoon vihalla ja väkivaltaan väkivallalla. Lopussa syntyy positiivisia luomistöitä. Sisäinen barbaria kääntyy yleistä valtiota vastaan ja ulkopuolinen barbaria hoitaa sitten lopetuksen.

Toynbeen "sisäinen proletariaatti" ja "ulkoinen proletariaatti" kuvaavat erilaisia oppositioryhmiä sivilisaatiossa ja sen ulkopuolella. Nämä ryhmät ovat kuitenkin sidoksissa sivilisaation kohtaloon. "Sisäinen proletariaatti" (ts. nyt yleinen mielipide, äänestäjät), joka hallitsee määräävässä asemassa olevaa vähemmistöä, voi muodostaa yleisvoiman, joka selviää sivistyksen kuolemasta ja valitsee hyödylliset rakenteet. Se voi luoda uuden filosofisen tai uskonnollisen mallin historian seuraavaan vaiheeseen.

Ennen hajoamisprosessia hallitseva vähemmistö on katkeroittanut sisäisen proletariaatin. Ulkopuolinen proletariaatti, joka elää sivilisaation ulkopuolella köyhyydessä ja kaaoksessa, kasvaa myös kateelliseksi.

Kun sivilisaatiot hajoavat, yhteiskunnassa on "ristiriita". Epäselvissä olosuhteissa ihmiset turvautuvat arkaismiin (menneisyyden idealisointiin), futurismiin (tulevaisuuden idealisointi), irtautumiseen (todellisuuspako) ja ylentämiseen (kääntyminen uuteen uskoon). Niistä sisäisen proletariaatin jäsenistä, jotka välttävät sosiaalisen rappeutumisen, saattaa syntyä uutta. Pitää olla uusia ja vahvempia henkisiä näkemyksiä, joiden ympärille voi alkaa muodostua myöhempi sivilisaatio.