YKSIKÄÄN haastattelu viidentoista toimittajavuoteni aikana ei ole lähtenyt käyntiin tällaisella rysäyksellä.
Kaivan vielä nauhuria laukusta, kun St1:n omistaja ja hallituksen puheenjohtaja
Mika Anttonen on jo maailman kohtalonkysymysten ytimessä.
Hän näyttää läppäriltään kuvan, johon on koottu maailman väestönkasvu, talouskasvu ja energian kulutuksen kasvu. Kaikki puskevat vääjäämättömästi ylöspäin.
”Nämä eivät ole mielipiteitä”, Anttonen korostaa.
Haastattelun teemana on Eurooppaa ravisteleva energiakriisi, mutta kriisi liittyy Anttosen mukaan vielä isompaan ongelmaan. Maailman päästövähennystavoitteet eivät kohtaa realiteetteja, mikä aiheuttaa kroonista energiapulaa.
Energia-ala ei kykene tuottamaan tasaista puhtaan sähkön tuotantoa sitä vauhtia kuin fossiilista energiaa vähennetään.
”Nyt saadaan vähän esimakua siitä”, Anttonen sanoo.
ANTTONEN osoittaa kuviota, joka kertoo pelin säännöt. Jos väestö kasvaa ja talous kasvaa, myös energian kulutus kasvaa.
80 prosenttia energiasta tehdään yhä öljyllä, hiilellä ja maakaasulla – aivan kuin 20 vuotta sitten. Näin tulee Anttosen mukaan myös jatkumaan, kun katsoo energian tuotantolaitoksiin tehtäviä investointeja.
”Ei se osuus ole pienentymään päin. Silti poliitikot, maailman bisnesjohtajat ja muut tärkeät ihmiset kertovat vuodesta toiseen, kuinka he ovat sitoutuneet puolentoista asteen skenaarioon. Eihän se ole toteutumassa ollenkaan!” Anttonen puhkuu.
”Me haluamme päästä siihen puolentoista asteen skenaarioon, mutta kun todellisuus on ihan erilainen.”
Anttonen on asiantuntija sekä fossiilisessa että uusiutuvassa energiatuotannossa. Hänen omistamansa St1 takoo satojen miljoonien eurojen voittoja öljy- ja bensiinikaupalla ja käyttää voittoja uraauurtaviin hankkeisiin uusiutuvien energiamuotojen valmistuksessa ja kehitystyössä: tuulivoimaan, biopolttoaineisiin, sähköpolttoaineisiin.
TÄMÄN vuoden ensimmäisellä puoliskolla St1:n voitto nousi 227 miljoonaan euroon viime vuoden vastaavan ajan 105 miljoonasta, kun polttoaineiden jalostusmarginaalit pomppasivat.
Kun öljymiljardööri puhuu energiatransitiosta, luonnollinen reaktio on pieni epäilys. Tässäkin haastattelussa Anttonen sanoo asioita, jotka voisi tulkita kehityksen jarruttamiseksi.
Anttonen on kuitenkin yli kymmenen vuoden ajan todistanut teoillaan ja sijoituksillaan tahtonsa siirtää maailman energiantuotantoa kohti uutta, puhtaampaa aikaa.
”Ainoa intressini on, että energiatransitio saataisiin tehtyä mahdollisimman nopeasti”, hän sanoo.
ENERGIATRANSITION onnistumiseen tarvitaan Anttosen mukaan kahta asiaa: uusia teknologioita ja solidaarisuutta.
Aloitetaan teknologiasta.
Maailman energiajärjestelmä on perustunut siihen, että öljy, hiili ja maakaasu ovat hyvin liikuteltavissa.
Nyt energiajärjestelmä pitäisi sähköistää. Tuuli- ja aurinkoenergia tuottavat sähköä, jonka liikuttaminen ja varastointi on haastavaa.
Sähkön varastointi olisi kuitenkin välttämätöntä, koska aina ei tuule eikä paista.
Euroopassa tuulivoimaa rakennetaan huimaa tahtia. Tuulettomien hetkien säätövoimana on käytetty maakaasua, mutta nyt Venäjä on sulkenut kaasuhanat.
Ongelma ei kuitenkaan ole pelkästään sota. Kuka haluaa jatkossa rakentaa kaasuturbiinivoimaloita, joita käytetään ainoastaan, kun ei tuule?
”Tee siitä investointisuunnitelma ja vie se yhtiön hallitukselle. Katsotaan, miten mahtaa käydä. Et tiedä käyttötunteja, et tiedä hintaa. Mutta tiedät, että tällaista tarvitaan, jotta järjestelmä pysyy pystyssä.”
Akuutti esimerkki Euroopassa on nestemäisen maakaasun lng:n (liquefied natural gas) tuontiin vaadittava infrastruktuuri.
Mikä yritys ottaa kantaakseen miljardiluokan riskin terminaaleista, joita ei tarvitakaan siinä tapauksessa, että Nordstream-kaasuputket avataan taas?
”Nyt kun maito on maassa, esimerkiksi Saksalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä valtiona rahoittamaan tätä logistiikan kuntoon laittoa.”
Kun markkinat ovat epävakaat, sähkön hinta voi nousta mihin tahansa, Anttonen sanoo. Epävakaus jatkuu, jos kapasiteettia suljetaan ennen kuin korvaavaa on rakennettu tilalle.
”Tässä on fundamentaalinen väärinymmärrys siitä, miten energiatransitiota voidaan käytännössä toteuttaa.”
Tärkein tarvittava teknologia olisi sähkön varastointi teollisessa mittakaavassa. Jos se onnistuisi, ratkaisu energiatransitioon olisi Anttosen mukaan näköpiirissä.
”Mutta joka tapauksessa se tulee olemaan pirun paljon kalliimpi kuin nykyiset järjestelmät.”
ERI valtioilla on käynnissä kilpajuoksu akkuteollisuuden kehittämisessä, mutta materiaalien riittävyys voi pian nousta ongelmaksi. Suomessa Geologian tutkimuskeskuksen apulaisprofessori
Simon P. Michaux on tehnyt lohduttomia laskelmia siitä, miten akkuihin riittää mineraaleja.
Lue lisää:
Ihmiskunnan on vallannut sokea usko vihreään siirtymään. Mineraalivarat eivät riitä edes yhteen sukupolveen sähköautoja, sanoo geologi Simon P. Michaux.
Uusien kaivoksien avaamistahti ei ole Anttosen mukaan lähimainkaan riittävällä tasolla, jotta akkuihin voitaisiin tukeutua.
Toinen mahdollisuus on vety ja siitä tehtävät sähköpolttoaineet. Vedyn valmistaminen vaatii kuitenkin valtavasti energiaa.
Havainnollistaakseen mittasuhteita Anttonen kertoo esimerkin St1:n uudesta jättihankkeesta.
Kesällä St1 kertoi alkavansa valmistaa ruotsalaisen Vattenfallin kanssa sähköpolttoainetta lentokoneille. Hanketta varten yhtiöt aikovat rakentaa merelle 400 kappaletta valtavia 15 megawatin tuulivoimaloita. Niiden tuottamasta sähköstä tehtäisiin fossiilivapaata vetyä.
Projektissa tuotettu ja käytetty sähkö vastaisi yhtä kolmasosaa koko Suomen sähkönkulutuksesta. Siitä saataisiin vuodessa miljoona kuutiometriä sähköpolttoainetta, mikä vastaisi Arlandan lentokentän tarvetta.
Jos kaikki sujuisi täydellisesti, ensimmäinen tippa sähköpolttoainetta saataisiin vuonna 2030 ja hanke olisi valmis vuonna 2045.
”Tällaisia projekteja tarvittaisiin tuhansia, jotta öljy voitaisiin korvata. Ja silloin puhuttaisiin vasta öljystä”, Anttonen sanoo.
”Tämä haaste on ihan astronomisen iso.”
ANTTONEN toteaa, että A-Studiossa asiantuntijat voivat sanoa mitä tahansa vaadittavista päätöksistä ja poliitikot voivat sitoutua niihin. Mutta vaadittavat hankkeet eivät tule toteutumaan, vaikka rahaa olisi käytössä tolkuttomasti.
”Meiltä puuttuu kaikki. Ihan ihmisetkin puuttuvat. Näitä pitää jonkun tehdä.”
Edessä olevaa urakkaa voi Anttosen mukaan verrata omakotitalon rakentamiseen kymmenessä minuutissa. Projektien aikataulua voi tehokkaalla toiminnalla nopeuttaa, mutta ei tuhatkertaisesti.
”Aikatauluharha johtaa toimenpiteisiin, jotka eivät ole skaalautuvia eivätkä kustannustehokkaita.”
Nyt tarvittaisiin realistinen aikataulu, ja oikea taho sen tekemiseen olisi Anttosen mukaan energiatiedeyhteisö. Hän painottaa sanaa energia.
”Siellä ei tarvitse olla yhtään ilmastotieteilijää, kun tehdään tiekarttaa voimalaitoksien rakentamiseen. Ilmastotieteilijät tekevät sen tiekartan, paljonko hiilidioksidia tänne saa enää tulla. En ole heidän kanssaan yhtään eri mieltä niistä asioista. Silti he eivät voi tulla kertomaan, miten nopeasti tänne voidaan rakentaa voimaloita, koska he eivät tiedä siitä mitään.”
Pitääkö yhteiskunnan siis oppia elämään maailmassa, jossa sähköä on käytettävissä eri määriä eri aikoihin?
”Se on ihan selvä”, Anttonen sanoo. ”Puhuisin isommastakin muutoksesta. Jos ilmastonmuutos halutaan taklata, meidän on joka tapauksessa vähennettävä kulutusta. Sitä on vähennettävä joka sektorilla.”
Tämä johtaa Anttosen mukaan talouskasvun hyytymiseen.
”Toivon että löydetään tapa, jolla talous voi kasvaa samaan aikaan kun vähennetään päästöjä ja energiankulutusta. Mutta mikään fakta ei tue sellaista tilannetta. Ei ole sellaista innovaatiota keksitty, että näin voisi tehdä.”
Anttonen esittää suuria kysymyksiä, jotka haastavat vallitsevaa ajattelua:
”Onko energiatransitio toteutettavissa pörssiyhtiöiden logiikalla?”
”Mikä on yhteiskunnan rooli ja mikä on yritysten rooli? Minulla ei ole vastausta, mutta sanon, että se on pirun monimutkainen.”
Ja vielä suurempia kysymyksiä:
Miten maailman väestönkehitykseen voidaan vaikuttaa? Miten kulutustottumuksia voidaan muuttaa? Onko välttämätöntä, että bruttokansantuote kasvaa?
LÄNSIMAISSA puhutaan, että vihreä siirtymä tuo itsessään liiketoimintamahdollisuuksia ja talouskasvua.
Näin voikin olla yksittäiselle maalle tai alueelle, Anttonen sanoo. Mutta ei maapallolle.
”Ja tämä on globaali kysymys koko ajan. Tätä tarkastelua ei voi tehdä yhden kaupungin tai maan sisällä. Kun ilmakehä on yhteinen, vaikutukset pitää aina katsoa globaalisti.”
Euroopan päästöt ovat maailman päästöistä yhdeksän prosenttia. Ne ovat vähentyneet samaan aikaan kuin talous on kasvanut.
”Me kerromme vuodesta toiseen valheellista tarinaa, että Eurooppa on menestystarina”, Anttonen sanoo.
”Minkähän takia päästöt ovat vähentyneet? Me siirsimme globalisaation myötä suuren osan meidän valmistavasta teollisuudesta rajojemme ulkopuolelle.”
Rehellisempää olisi Anttosen mukaan myöntää, että Euroopan kulutuksen aiheuttamista päästöistä noin puolet näkyy tilastoissa muiden maiden päästöissä.
NYT tullaan Anttosen ratkaisuun. Yksi asia on hänen mukaansa ilmastonmuutoksen ratkaisemisessa vielä tärkeämpi kuin teknologiset edistysaskeleet.
Tarvitaan solidaarisuutta.
Eurooppa ei voi keskittyä siihen, että yhtälöt näyttävät sen omalta kannalta hyvältä. Tärkeintä olisi käyttää Euroopan rahaa ja osaamista siihen, että kehittyvien talouksien energiajärjestelmää rakennettaisiin alusta asti uusiutuvan energian varaan.
Kiinassa, Kaakkois-Aasiassa ja Afrikassa rakennetaan koko ajan hiilivoimaloita. Vaikka aurinko- ja tuulivoima ovat näennäisen edullisia, ne häviävät usein hiilelle, koska säätövoiman rakentaminen tulisi liian kalliiksi.
”Siellä ei usein ole sähköjärjestelmää, jossa eri tuotantomuotojen välillä optimoitaisiin”, Anttonen sanoo.
Euroopan pitäisi Anttosen mukaan tavalla toisella onnistua vähentämään hiilivoimaloiden avaamista muualla.
Euroopan omia päästöjä kannattaisi Anttosen mukaan vähentää sitä tahtia kuin uudet innovaatiot antavat myötä.
”Ei silmät kiiluen, että ollaan maailman ykkönen jossain vuosiluvussa. Vaan rationaalisesti, niin kuin on järkevää. Ja sitten pistetään kunnianhimo sinne Afrikkaan ja Aasiaan. Jos siellä rakennetaan tuhat uutta hiilivoimalaa, meidän touhuilla ei ole hirveästi merkitystä.”
Anttonen oli äskettäin puhumassa Helsingissä suurlähettiläspäivillä, jossa hän korosti sitä, että kansainvälistä yhteistyötä tarvitaan enemmän kuin koskaan.
”Kansainvälisen yhteistyön kautta voimme soutaa yhteiseen suuntaan. Jos se ei onnistu, tätä isoa ongelmaa ei ratkaista.”
www.hs.fi
www.maaseuduntulevaisuus.fi
www.helsinginuutiset.fi