POHJOIS-SUOMI 27.10.2019 6:00 | PÄIVITETTY 27.10.2019 8:10
MARI MOLKOSELKÄ
Kaleva vieraili kasvissyöjän kanssa 700 naudan tilalla Raahessa keskustelemassa kahden tilallisen kanssa ilmastonmuutoksesta.
Silmäpareja on satoja. Ujoja, uteliaita ja uskaliaita.
Jokainen niistä on huomannut uuden henkilön kodissaan.
Janica Karasti on kasvissyöjä. Tarkemmin lakto-ovovegetaristi eli hän syö maitotuotteita ja kananmunia.
Hän on saapunut Raahen Olkijoelle 600 lihanaudan, 100 emolehmän ja 100 lampaan tilalle. Sauli Joensuun ja Anita Lepistön tilalle.
Syy vierailulle on keskusteluista kuumin eli naudanlihakeskustelu.
– Ilmastonmuutoskeskustelussa on yleistynyt sellainen hokema, että vähennä tai lopeta naudanlihan syönti niin ilmasto pelastuu. Keskustelussa ei osata erottaa globaalia ja suomalaista naudantuotantoa, Joensuu kertoo.
Tutkimusten valossa se on totta. Suomalainen nauta on yksi maailman ilmastoystävällisimmistä, koska suomalaiset kasvatusolosuhteet ovat sille ihanteelliset.
– Tuotanto on joutunut silmätikuksi, koska globaalit nautakarjatalouden päästöt ovat valtavat. Mutta samankaltaista kuormitusta ei tapahdu Suomessa. Esimerkiksi suomalaisen naudanlihakilon hiilijalanjälki on puolet globaalista keskiarvosta, kertoo Luonnonvarakeskuksen johtava tutkija Perttu Virkajärvi.
Ilmastonmuutoksen yhteys maatalouteen on monipuolinen. Maatalous päästä kasvihuonekaasuja, sen tulee sopeutua lämpenemiseen ja maatalous luo ratkaisuja ilmastonmuutoksen aiheuttamille ongelmille.
– Maataloudessa on aina tehty ilmastotoimia. Siitä on vain puhuttu eri kielellä. On puhuttu palkokasvien viljelystä, monipuolisesta viljelykierrosta tai kasvikunnan hoidosta, selittää Luonnonvarakeskuksen tutkija Riitta Savikko.
Ilmastotekoja pyritään maataloudessa tekemään. Naudalle esimerkiksi maistuvat teollisuuden sivutuotteet.
– Meillä käytetään perunatärkkelystä, joka tulee Vihannin perunatehtaalta ja ohrarehujauhoa, joka tulee Koskenkorvan tehtaalta sivutuotteena. Tilan hiilijalanjälki pienenee sillä, että hyödynnetään sivutuotteita, jotka muuten päätyisivät kenties jätteeksi, Joensuu kertoo.
Nautojen ruokinnassa käytettävä rehuvilja ostetaan Joensuulla lähialueen viljatiloilta puintituoreena. Näin vältytään pitkiltä kuljetusmatkoilta ja kuivauskustannuksilta. Tämä on yleinen toimintamalli pohjoissuomalaisessa naudanlihantuotannossa.
Usein yleistetään, että naudanlihantuotanto kuluttaa vesivaroja. Suomen pohjavedet ja sademäärät riittävät eläimille ja ihmisille.
Pohjoissuomalaisille tiloille on tyypillistä, että ne omistavat myös metsää, mikä osaltaan lisää tilojen kokonaishiilensidontaa.
– Ilmastonmuutos vaikuttaa ruuantuotantoon globaalisti. Maanviljelijät ovat ilmastonmuutoksen vaikutuksille haavoittuvaisin ryhmä, koska heidän elinkeinonsa riippuu luonnonvaroista, Savikko huomauttaa.
Siksi motiivi ilmastotekoihin tulee viljelijöiltä itseltään. Lisääntyvät kasvitaudit ja syyssateet sekä sään ääri-ilmiöt, kuten kuivuus vaikuttavat satoihin.
Yksi katse sai Karastin heräämään.
Suomalainen nauta, joka oli kahden minuutin päästä kuollut, katsoi Karastia. Teurastushuoneessa hän ymmärsi, että naudasta pitäisi kertoa.
Toimittajataustainen valokuvaaja Karasti alkoi suunnitella projektia, josta lopulta hän tekisi kirjan. Oodi suomalaiselle lehmälle -blogin ensimmäinen postaus julkaistiin toukokuussa 2014.
– Saapa myös nähdä, miten käy minun vegaaniuteni tämän matkan aikana. Tällä hetkellä en itse käytä eläinperäisiä tuotteita. Mutta onko tämä ainoa oikea tie, hän mietti ensimmäisessä postauksessa.
Hän vieraili lähes kymmenellä maito- ja lihakarjatilalla. Opetteli lypsämään, siivoamaan maatilan ja tekemään navetan aamutouhut.
Lopulta tiukka vegaanisuus ei tuntunut enää omalta. Hän ymmärsi, että Suomessa suurimmalla osalla tiloista osataan huolehtia eläimistä ja tehdään ratkaisuja, jotka auttavat ilmastoa. Ongelmat tiloilla aiheutuvat yleensä resurssien; rahan tai jaksamisen puutteesta.
– On ollut hienoa nähdä, kuinka varsinkin nuoremman polven viljelijät ovat mukana uuden ajattelussa. Ei tehdä kuin aina ennenkin, Karasti kertoo.
Joensuu puhuu tehokkaasta viljelystä. Päivittäiset rutiinityöt pyritään tekemään mahdollisimman tehokkaasti ja lyhyessä ajassa, mutta silti huolellisesti. Vaikka eläinmäärä on Suomessa vähentynyt, naudanlihan määrä ei ole vähentynyt.
– Se on ympäristön ja ilmaston kannalta kestävintä. Eläinpaikkaa kohti saadaan enemmän lihaa kuin mitä kymmenen vuotta sitten. Parantuneet tuotantotulokset kulkevat käsi kädessä eläinten hyvinvoinnin kanssa; olosuhteet tuotantoeläimillä on parantuneet.
Joensuun sonnit teurastetaan 18 kuukauden iässä ja hiehot 14 kuukauden iässä. Naudan lyhentynyt elinikä näkyy sen metaanipäästöissä. Lyhyempi elämä, vähemmän päästöjä.
Metaanipäästöjä kompensoidaan tulevaisuudessa myös tiloilla tuotetulla biokaasulla. Tuotanto on vielä lähtökuopissa, vaikkakin jonkin verran sitä jo on käytössä. Päästöjä vähentävät myös monet muut tiloilla käytössä olevat teknologiat.
– Peltoviljelyssä esimerkiksi ajo-opastimien avulla saadaan lannoitteet ja kasvinsuojeluaineet levitettyä tarkemmin, kun vältytään päällekkäin ajolta. Ympäristö kiittää ja samalla ilmasto, kun työ on tarkempaa, Joensuu selittää.
Fosforipäästöt vesistöihin ovat vähentyneet runsaasti viime vuosina, mikä on merkki siitä, että viljelijät tekevät työnsä tarkasti. Luonnonvarakeskuksen mukaan nurmipeitteisiltä pelloilta huuhtoutuu fosforia 0,43 kiloa hehtaarilta eikä luultua 1,1 kiloa.
On myös viljelijän etu, että eläin on terve.
– Jos eläimet voivat huonosti, toiminta ei kannata taloudellisesti, Joensuu kertoo.
Monet nautatilat mahdollistavat lajityypillisen elämän. Olkijoella emolehmät pääsevät kahdeksi kuukaudeksi vasikoidensa kanssa merenrantaniityille maisemoimaan. Pihattonavetan nauta lämmittää taas itse. Nautakasvattamoita ei lämmitetä erikseen.
– Naudalle on 30 asteen pakkanen kuin helle. Nauta tuottaa itse lämpönsä ruuansulatuksellaan. Helteellä sillä on vaikeampi olla kuin pakkasella, Joensuu kertoo.
– Eiköhän sen ole paljon parempi täällä pohjolassa kasvaa kuin esimerkiksi Brasiliassa, Karasti lisää.
Olkijoen tilalla tuotetaan 250 000 kiloa lihaa vuodessa, mikä yhtä paljon kuin lähes 13 000 suomalaisen keskimääräinen naudan lihankulutus vuodessa.
Valokuvaajan ja tuottajan mielestä suomalaisten ruokataju on häviämässä eivätkä ihmiset tiedä, kuinka ruokaa tuotetaan. Maaseudun kuilu kaupunkiin syvenee. Kuluttajat vaativat ilmastotekoja, jotka eivät rysäyksellä maaseudulla voi tapahtua.
– Ihmiset eivät hoksaa sitä, ettei maatiloilla ole varaa kehittää, jos tuotteita ei osteta. Ostamisen lopettaminen itsessään ei ole ratkaisu, vaan tarkempi ja mietitympi kuluttaminen, jossa vaaditaan riittävästi palkkaa myös tuottajille, Karasti lisää.
Tunnelma pihatossa on seesteinen.
Maa- ja metsätalousministeriön tuoreen selvityksen mukaan viljelijät potevat ilmastokeskustelun syyllistävänä. Karastin ja Joensuun mielestä suomalaisen ruuan arvostus auttaisi myös viljelijöitä. KUVA: Mari Molkoselkä
Sonnit vetävät sikeitä vieretysten. Yksi niistä kurottautuu nuuhkimaan Joensuun hihaa. Karasti räpsii kuvia.
Sonnin silmät ovat syvät. Korvat vetäytyvät taakse, ja se näykkää hellästi hihasta.
– Iloitsen siitä, jos joku tekee sen paremman valinnan ja ostaa kotimaista lihaa, etenkin nautaa, lammasta tai hevosta. Suurin osa suomalaisista naudoista elää aika hyvän elämän. Hevosen syöminen onkin itsessään jo melkoinen ekoteko, Karasti sanoo.
Tutkijat, kasvissyöjä ja naudanlihan tuottaja ovat skeptisiä sen suhteen, että voiko ruuantuotanto olla täysin hiilineutraalia. He ovat kaikki sitä mieltä, että aina voi tehdä asioita paremmin.
– Kyse on ruuasta. Niin kauan kun ihminen hengittää, niin aiheutuu päästöjä ja ruoka on kuitenkin välttämättömyys, Joensuu sanoo.
Ruokaturvattu Suomi
Ilmastokeskustelussa yksi kiistan aihe ovat nurmipellot, joilta tuotetaan ravinto suomalaiselle naudalle.
Suomalaisista nurmipelloista noin 17 prosenttia on turvemailla, ja niiden haaste ovat kasvihuonepäästöt.
Maatalousmaiden turveperäiset kasvihuonekaasupäästöt ovat kasvaneet 15 prosenttia vuodesta 1990. Päästöjen kasvu johtuu turvepohjaisten viljelysmaiden pinta-alan kasvusta.
Eikö olisi ekologisempaa viljellä naudan ruuan nurmen sijasta ihmisen ruokaa ohraa, kauraa tai ruista?
– Turvemaalajia olevilla pelloilla viljapelloilla on suuremmat päästöt verrattuna nurmipeltoihin. Se johtuu siitä, että viljapeltoja muokataan enemmän. Suurin osa viljapelloista kynnetään tai kultivoidaan vuosittain, kun taas nurmipellolle muokkaus tehdään muutaman vuoden välein, kertoo Luonnonvarakeskuksen tutkija Riitta Savikko.
Turvepeltojen päästöjä pyritään maatiloilla hillitsemään viljelemällä monivuotisia kasveja, kuten nurmea. Kosteikkoihin istutetaan kasveja, jotka yhteyttävät pellon reunalla. Pohjaveden pintaa nostetaan säätöojituksilla.
– Nurmiviljelyä puoltaa myös varautuminen ilmastonmuutokseen, nurmi on satovarmempi viljeltävä. Nurmiseokset kestävät sään vaihteluja kuten kuivuutta ja kosteutta paremmin viljakasveihin ja palkokasveihin verrattuna. Peltojen maaperän hiilivarastojen väheneminen on hitainta nurmipelloilla, Savikko kertoo.
Nurmipellot kestävät kuivuutta ja märkyyttä, niitä ei tarvitse kääntää kuin muutaman vuoden välein ja nurmi on tehokas yhteyttäjä ja näin ollen hiilensitoja. KUVA: Mari Molkoselkä
Toisaalta turvemaat ovat viljelyvarmuudelle tärkeitä, sillä ne pidättävät hyvin vettä ja tuottavat satoa myös vähäsateisena kesänä. Turvemailla on kivennäismaita alhaisempi typpilannoitustarve.
– Turvemaiden jättämistä viljelykäytön ulkopuolelle ilman muita toimenpiteitä ei ole helppoa perustella ilmastosyillä, koska nurmituotannossa pellon kasvihuonekaasupäästöt eivät ole paljoa suuremmat kuin hylätyillä pelloilla.
Savikon mukaan Suomessa viljellään maailmanlaajuisesti katsoen kestävästi. Suomen pinta-alasta vain seitsemän prosenttia on peltoja.
Ilmastonmuutoksesta selviäminen vaatii ruokaturvaa. Ruokaturva on ruuan saatavuuden, laadun ja turvallisuuden varmistamista.
– Perusajatus on se, että oman alueen resurssit riittävät oman alueen ihmisille. Mielestäni karjatalous on olennainen osa kestävää ruuantuotantoa. Kotieläintuotanto on tärkeä osa ihmisravinnoksi sopimattomien satojen käyttöä ja ravinteiden kiertoa, Savikko pohtii.
www.toyota.co.uk
