Israel

Netanjahu komensi tiedustelupalvelu Mossadin tappamaan Hamasin johtajia ”missä vain heitä onkaan”

Israel näyttää valmistautuvan Hamas-johtajien salamurhiin myös ulkomailla. ”Heidän kohtalonsa on kuolla”, sanoi puolustusministeri.
 
Onko letkuissa varmasti merivettä, vai tyhjennetäänkö videolla paikallisen vedenpuhdistamon lieteallasta? Siellä olisi varmaan sopivat pumputkin jo valmiina? Lietteen pumppaaminen Hamasin uuteen "pääviemäriin" olisi kirjaimellisesti paskamainen temppu. Komentokeskuksessakin kaikki olisi paskaa paitsi kusi. :ROFLMAO:
Eikös Egypti ole käyttänyt tuota jätevesi konstia? Jostakin muistan lukeneeni.
En tiedä kuinka on toiminut.
 
  • Gazassa on alkanut nelipäiväinen tulitauko perjantaiaamuna. Hamasin on määrä vapauttaa ensimmäiset 13 panttivankia iltapäivällä kello 16.
  • Israelin hallitus hyväksyi keskiviikkona sopimuksen tulitauosta Hamasin kanssa. Sopimuksen osana Hamas lupasi vapauttaa noin 50 panttivankia, Israel puolestaan 150 palestiinalaisvankia.
Muistan kun tälläkin palstalla tietyt nimimerkit kirjoittivat että ei Israel voi Gazaan hyökätä siellä kuolisi tuhansia Israelilaisia sotilaita ja siitä tulisi verilöyly. Nyt näemme että Israel on tehnyt kliinistä työtä kortteli korttelilta ja hamasista ei juuri vastusta ole tähän mennessä ollut eikä tule olemaan.

☆Jos siviilejä ei gazassa olisi ei olisi myöskään terrorismia☆
 
Kyse on juuri siitä että jostain kuultua eli luettua toistellaan totuutena. Se että kaikki toistaa samoja juttuja ei tee niistä yhtään sen enempää totta.
 
Alko poistaa israelilaisia tuotteita valikoimistaan. Miten se Pernord Ricardin tuotteiden poistaminen aiemmin oli heille perusteltua, että eivät voi tasapuolisuuden takia poistaa vaikka valmistaja toimii laitonta hyökkäyssotaa käyvän maan markkinoilla.

Taitaa olla Alkokin rähmällään itään ja tuo päätös osoittaa että eettiset ja moraaliset päätökset voidaankin sitten kait tehdä. Taidanpa heti varata Tallinnan reissun niin ei tarvii tuolla asioida.

Ero on edelleen se kuka on EU alueen toimija. Pernord Ricard toimii EU alueella ja tuotteiden poisto jollain minusta tuntuu perusteella ei onnistu. Jos se toimija on Alko itse maahantuojana tai tuottajana niin omille tuotteileen saa myydä tai olla myymättä. Lehdistötiedotteeseen saa sitten satuilla mitä haluaa, mutta monopolina Alko ei voi poistaa yllättäen myynnistä EU toimijan tuotteita.

Vahva epäilys että Alko tuo nuo itse maahan ja näin EU alueelle. Se oikea kysymys olisi että mitä ne sitten teki aikaisemmin Alkon hyllyssä jos kerta kansainvälistä oikeutta jo aikaisemmin on rikottu..
 
Alko poistaa israelilaisia tuotteita valikoimistaan. Miten se Pernord Ricardin tuotteiden poistaminen aiemmin oli heille perusteltua, että eivät voi tasapuolisuuden takia poistaa vaikka valmistaja toimii laitonta hyökkäyssotaa käyvän maan markkinoilla.

Taitaa olla Alkokin rähmällään itään ja tuo päätös osoittaa että eettiset ja moraaliset päätökset voidaankin sitten kait tehdä. Taidanpa heti varata Tallinnan reissun niin ei tarvii tuolla asioida.

Alkoon ei ole enää asiaa. Ei sen puoleen ei ole juuri muutenkaan ollut vuosiin.

Miksi ihmeessä jonkun valtion monopolin pitää alkaa profiloitumaan juuri tässä ajassa. Kun toista tuhatta juutalaista on hetki sitten listitty Hamasin elukoiden toimesta. Kummallakin puolella on kannattajansa. Miksi Alkon pitää valita puolensa juuri nyt ja asemoitua näin poliittiseksi voimaksi toisten puolesta ja toisia vastaan. Joku Alkon hallituksen vihervassari on nähnyt hetkensä koittaneen, vai?

Olis karsittu em. tuotteet valikoimasta vähin äänin jo aikaa sitten tai sitten joskus myöhemmin. Mutta että juuri nyt piti sitten alkaa politikoimaan ja valita puolensa!
 
Back
Top