Israel

Be'er Sheva?? Miten helvetissä ne on edes päässeet tonne asti? Nyt vastauksia !

Tämä on todella hyvä kysymys.

En ole Israelin tai IDFn asiantuntija millään mittarilla, mutta jopa tällainen satunnainen havainnoitsija on huomannut tiettyä ylimielisyydestä kumpuavalta vaikuttavaa löysäilyä ja vihollisen vähättelyä jo jonkin aikaa israelin puolelta. Varsinkin suhteessa Gazaan ja Länsirantaan. Suhteellinen rauhallisuus etelän suunnalla ja teknologisen sekä osaamisen ylivoimalla Syyriassa tehdyt ilmapommitukset on voinut luoda voittamattomuuden kulttuuria.

Sisäisten ongelmien ja epäluulon osuutta en osaa arvioida.

Oppi ja kokemus valitettavasti maksetaan aina verellä.
 
En oikein usko että Hamas on tuhottavissa, edes miehityksellä. On kuin gradus 4:n syöpä koko Gazan alueen väestössä ja yhteiskuntarakenteessa.
Ihmisten mielessä olevaa islamilaista elämän ohjetta ei voi muuttaa.
Ainoa toimiva on, jos ihminen luopuu islamista ja päähän tulee muita yhteiskunnan lakeihin perustuvia ajatuksia elämän ohjeeksi.

Eli ihmisiä ei voi muuttaa, van ihmisen on itse muututtava.

.
 
Ikuinen konfliktihan tuo on kuten muutkin täällä ovat kirjoittaneet.
Pekka Visuri sanoi aikoinaan, että noin pientä maaplänttiä koskevia, vastaavan kokoisia konflikteja on historian saatossa ratkaistu vaikka kuinka paljon. Tätä ei ratkaista, koska sitä ei halutakaan ratkaista, koska siitä hyötyy liian moni taho. Hän viittasi arabimaiden hallituksiin ja järjestöihin, joille tämä vastakkainasettelu on elinehto. Minusta Visurin analyysi on varsin oikea.
 
Onko kellään tietoja siitä, mkä on tilanne länsirannan siirtokunnissa?
 
En ymmärrä. Kannattaako kirjoitella asioita joita ei toivota ?
Kyllä etenkin läntisessä Euroopassa juuri tätä toivotaan. 2M hillittömästi lisääntyvää fanaatikkoa on juuri sitä mitä kaikki läntisen Euroopan suosikkipoliitikot ja koko systeemi toivovat ja jonka eteen ne väsymättä työskentelevät. Seuraava koko kansan rakastama presidenttimme olisi jo pitämässä puhetta suomaalaisille ja avustaja tilaamassa lentokoneita. Islamilainen Sosialismi on päämäärä johon verrattuna muutama sata miljoonaa kuollutta ei merkitse enempää kuin kärpänen kamelin turkissa!
 
Ja muistakaa, että noista "pilvenpiirtäjien" räjäytyksistä. Jopa nyt Israel on ilmoittanut, että parin minuutin päästä lähtee. Eli Knock on tullu.
Jep, eilen kun se 13 kerroksinen talo romautettiin kolmella ohjauksella niin sitä ennen al Jazeera uutislähetyksessä näkyi livenä kun sen kattoa koputettiin yhdellä kevyemmällä osumalla.
 
Back
Top