Israel

Olikohan missään tietoa kohtasiko tämä koukkaus mainittavaa vastarintaa? Videolla tankit ampuu mutta paljon muuta selvää siitä ei saa.

BBC grillaa Hamasin Beirutin-edustajaa siviiliurheista

Hamasin ukko kiistää että siviilit olisivat olleet kohteena ja keskeyttää haastattelun.
Onhan mahdollista ettei alkuperäisenä tarkoituksena ollut siviilien massamurhaaminen sinänsä, osalla taistelijoista lähti vaan lapasesta kun pääsivät paikalle, etenkin jos olivat aineissa. Tai sitten Hamas ei vaan uskonut tai välittänyt siitä että sellaista paheksuttaisiin. Vaikka teflon-efektiä onkin tietyiltä tahoilta havaittavissa, niin kyllähän suuri määrä brutaalisti tapettuja siviilejä on väkisinkin syönyt sympatiaa maailmalla, ja myös Lähi-Idässä.
Helpompaa olisi, jos nyt vain myöntäisit itsellesi, että tarkoituksena nimenomaan oli siviilien massamurhaaminen. Piste ja aamen sille.

Luotettavaa kuva-ja muuta materiaalia on ihan riittämiin, ettei oikeasti kenenkään tarvitse spekuloida sillä promilleen sadasosan mahdollisuudella, että Hamasin operaatiolla olisi ollut joku muu asiallisempi tarkoitus. Ja että palestiinalaiset ja heidän edustajansa puhuisivat yhtään mitään muuta kuin jaskaa.
 
Edelleen odotan kuin kuuta nousevaa, että maahyökkäys alkaa ja rättipäät lanataan oikein kunnolla. En ole rasisti, mutta ei multa löydy kyllä yhtään empatiaa eikä mitään muutakaan näitä hihhuleita kohtaan. Päivittäin ku seuraa maailmanmenoa niin aina vaan vähemmän haluan olla missään tekemisissä näiden vatipäiden kans.
 
Israelin ilma- ja maajoukot lisäävät operaatioitaan Gazan alueella, kertoi Israelin johtava sotilastiedottaja perjantaina.

Asiasta kertoi uutistoimisto Reuters.

Samaan aikaan saarretulla Gazan kaistalla kerrottiin verkko- ja tietoliikenneyhteyksien sekä matkapuhelinpalvelujen katkenneen Israelin pommitusten seurauksena.

"Viime vuorokausien iskusarjojen jälkeen maajoukot laajentavat maaoperaatiota tänä yönä", kertoi Israelin armeijan tiedottaja Daniel Hagari toimittajille televisioidussa tiedotustilaisuudessa.

HS
 
Celticin kannattajat fanittivat aikaisemmin toista teroporukkaa eli väliaikaista IRAa
Kyllä celtic ja iso osa muutenkin irlantilaisista vähintäänkin henkisesti tukee Piraa. Kyllä myö kesällä laulettiin pelisssä Go home british soldier. Toisinkuin islamisteja niin IRA'ta sentää voi hyvin mielin kutsua vapaustaistelijoiksi. Britit voisi antaa hyvin pohjois-irlannin äänestää briteistä eroamisesta niin kuin skotlannin annettiin. Mutta ei taida tapahtua ikinä.
 
Viimeksi muokattu:
Der-Jude-Ist-Schuld-Am-Krieg-Jews-Caused-War.jpg
 
Perjantai-illan tulitusta. BBC https://www.bbc.com/news/av/world-middle-east-67243925 ja CNN https://www.bbc.com/news/av/world-middle-east-67243925

Ai niin, eihän Israelin tarvitse välittää mistään kansainvälisistä laeista ja sodan säännöistä, koska meidän kaikkien muiden on pitänyt niellä ja myötäillä 75 vuotta näiden uskovaisten hullujen perseilyä sekä Israelin siirtokuntineen järjestelmällisesti rakentamaa apartheidia ja kansanmurhaa.
Tiedätkö mille Gazassa näyttäs jos Israel ei välittäs mistään mitään?
 
Ai niin, ihan välittämisestähän ne siellä surutta tappavat, eivät sairaasta kostonkierteestä. Tuo YK:n äänestys meni muuten ylivoimaisesti läpi.
 

UPDATING LIVE: General Assembly adopts Gaza resolution calling for immediate and sustained 'humanitarian truce'​


 
Niin ei kiinnosta ei, ei ole koskaan kunnioittanut kansainvälistä lainsäädäntöä, YK:n päätöslauselmia tai naapurimaidensa suvereniteettiä.
 
Back
Top