skärdis
Respected Leader
Meidän ikiaikainen vihollinen onkin tuossa länsimaisen kulttuurin säilyttämisessä juuri parhaiten kunnostautunut.
Viimeksi muokattu:
Joukkopako Reservistä?
- Viestiketjun aloittaja KorpiSISSI
- Aloitus PVM
Tornisteri
Luutnantti
Itsekin luin tämän mielipidekirjoituksen ja sinänsä ihan positiivinen juttu että kaveri oli päättänyt erota reservistä vaikka todelliset tarkoitusperät eroamisella kenties ovatkin syvemmät ts. puhtaasti se ettei halua kuolla sodassa mistään hinnasta. Turhahan sitä tosiaan on listoille jäädä jos sitä kuuluisaa "motia" ei ole, mutta jutussa tosiaan nämä syyt kuulostavat kaunistelulta enemmän kuin miltään muulta.
Kieltämättä elämme aikoja jossa yksilön itsensä arvottaminen korkealle on tärkeimpiä prioriteetteja varsin usein. Toki on tästä ajattelusta poikkeuksiakin olemassa, mutta nämä sodanuhat sun muut kieltämättä saavat meidänkin kansamme syvät rivit miettimään sotaan osallistumisen mielekkyyttä nykypäivänä erinäisiä päätöksiä sitten tehden.
Luin että reservistä eroajia olisi isompi määrä Ukrainan sodan varjolla. Ukrainan tilannetta tarjotaan tällä hetkellä pääsyyksi tälle, vaikka itse spekuloisin että se oli vain se viimeinen sysäys monelle koska varmasti ajatuksia reservistä poistumiseen on täytynyt olla jo vähän aiemminkin. Muutkin yhteiskunnalliset syyt ja sanotaanko kehityskulut voivat olla lopulta takana tässä kaikessa myös.
Toki myös moni nykyajan ihminen on elänyt niin pumpulissa että se sodan brutaalius modernien tiedotusvälineiden kautta on iskeytynyt tajuntaan vasta nyt sitten kun Euroopassa alkoi pitkästä aikaa paukkua ihan kunnolla. Lintukodossahan tässä on monikin tavallinen tallaaja varmasti elänyt kun Venäjän operaatioita ei tällaisella laajuudella ole nähtykään. Uskon että vielä enemmän pumpulissa eletään tämän saman asian äärellä tuolla länsinaapurissa, mutta sen spekuloiminen on kumminkin nyt enemmän ohitse aiheen.
Mielestäni Ukrainan suurin opetus johon kannattaisi tarttua on se että kaikki se mitä siellä on tapahtunut voi tapahtua täälläkin. En oikein usko että meitä kohdeltaisiin yhtään sen enempää silkkihansikkain mikäli tänne joku "erikoisoperaatio" kohdistettaisiin itänaapurin toimesta. Sellaisessa tilanteessa en usko että vastustajalle olisi mitään väliä että sattuisiko tähtäimiin kenties siviilipalvelusmies tai totaalikieltäytyjä.
Toisaalta tämä tulille pistetty jäsenyys Natossa pitäisi ylipäätään nyt olla se pelote jolla moiset skenaariot estetään kokonaan tai lähes kokonaan tapahtumasta. Eli sinällään liittyminen Natoon voi olla tae rauhasta hyvinkin pitkäksi aikaa itänaapurin ambitioiden suhteen tai ainakin voimakkaampi lupaus konkretiasta sitten kun itänaapurin uhka konkretisoituu mikäli ko. valtio edes pysyy jotenkin samoilla periaatteilla pystyssä seuraavan Tsaarin valtaannousuun saakka.
Sama ilmiö kuin tuon nimimerkin kirjoituksessa ilmenee, toteutuu onneksi myös itänaapurissa. "Rossija,Rossija" huudetaan kunhan jotkut muut sinne rintamalle joutuvat, mutta kun kanuuna meinaa kääntyä omaan suuntaan, niin "minä olen niin tärkeä etten nyt jouda, se olisi yhteiskunnan resurssien tuhlaamista, pakenen Suomeen." Huhujen mukaan jotkut noista "turvapaikanhakijoista" kuitenkin ylistävät puutinta yhä vaan vastaanottokeskuksissa
JR49
Respected Leader
En minä näitä käpykaartilaisten esiinmarssia ihmettele. Ihme kun ei ole tätä enemmän.
Aikaisemmin olen usein polemisoinut sitä, kuinka PV on menettänyt moneen reserviläiseen kosketuksen; intin jälkeen monelle on Reserviläiskirje ollut ainut kosketus, ja siinäkin saattoi olla, että ei sijoitusta. Ja olen tavannut ihan nuoriakin vasta kotiutuneita, joilla on ollut sama tilanne. Olet reservissä -termi on sama kuin ei käyttöä.
Onko tässä tilanteessa peräti satoja tuhansia reserviläisiä?
On vain inhimillistä, että tämä tuottaa tunteen; turhaanko kävin. Kun PV ei pidä ao. yksilöitä edes sen verran tärkeänä, että olisi tehtävän varannut, niin askel joukkopakoon voi olla matala. Etenkin jos yhteiskunta ympärillä on ollut kovin vihervasemmistolaista, eikä tälle ole mitään vastavoimaa ollut.
Ja voihan joitakin oikeasti pelottaa. Tunnen reserviläisiä, jotka ovat kertoneet oikein tärisseensä pelosta, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Jos siinä vaiheessa kokee olevansa irti maanpuolustamisen kulttuurista, niin...
Rauhan aikana 40-vuotias isä, joka ei ollut millään tavoin tekemisesissä PV:n kanssa kotiutumisensa jälkeen sitten ysärin, saattaa välittää jälkikasvulleen asenteen, että lähtekää sivariin, turhaan käytte inttiä, ajanhukkaa.
Kriisin alussa, sama asenne tuottaa siirtymisen sivariin.
Joka ukolle ja akalle sijoitus ja tehtävä sodan ajaksi. Nuoremmille taistelujoukkoihin, varttuneemmille takalinjan tukijoukkoihin, naisille ja sivareille VSS-ja raunioiden raivuutehtävät.
Tavoite tuottaa tietoisuus siitä, että yksilö on arvokas ja että yksilö voi tehdä jotain yhteiskunnan eteen kriisitilanteessa. Tämä lisää henkistä resilienssiä.
Ennen sotaa yhteiskuntamme henki ei olisi tällaista sallinut. Olisi itketty militarisoitumista, BLM-liike ym. oli tärkeämpi.
Nyt tilanne on toinen.
Miten yhteydenpito toteutetaan? Tekstiviesti, sähköposti, paperikirje, Suomi.fi-sivusto.
Resurssia tämän mahdollistajille, tosin nyt voi olla PV:llä kiirettä...
Aikaisemmin olen usein polemisoinut sitä, kuinka PV on menettänyt moneen reserviläiseen kosketuksen; intin jälkeen monelle on Reserviläiskirje ollut ainut kosketus, ja siinäkin saattoi olla, että ei sijoitusta. Ja olen tavannut ihan nuoriakin vasta kotiutuneita, joilla on ollut sama tilanne. Olet reservissä -termi on sama kuin ei käyttöä.
Onko tässä tilanteessa peräti satoja tuhansia reserviläisiä?
On vain inhimillistä, että tämä tuottaa tunteen; turhaanko kävin. Kun PV ei pidä ao. yksilöitä edes sen verran tärkeänä, että olisi tehtävän varannut, niin askel joukkopakoon voi olla matala. Etenkin jos yhteiskunta ympärillä on ollut kovin vihervasemmistolaista, eikä tälle ole mitään vastavoimaa ollut.
Ja voihan joitakin oikeasti pelottaa. Tunnen reserviläisiä, jotka ovat kertoneet oikein tärisseensä pelosta, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Jos siinä vaiheessa kokee olevansa irti maanpuolustamisen kulttuurista, niin...
Rauhan aikana 40-vuotias isä, joka ei ollut millään tavoin tekemisesissä PV:n kanssa kotiutumisensa jälkeen sitten ysärin, saattaa välittää jälkikasvulleen asenteen, että lähtekää sivariin, turhaan käytte inttiä, ajanhukkaa.
Kriisin alussa, sama asenne tuottaa siirtymisen sivariin.
Joka ukolle ja akalle sijoitus ja tehtävä sodan ajaksi. Nuoremmille taistelujoukkoihin, varttuneemmille takalinjan tukijoukkoihin, naisille ja sivareille VSS-ja raunioiden raivuutehtävät.
Tavoite tuottaa tietoisuus siitä, että yksilö on arvokas ja että yksilö voi tehdä jotain yhteiskunnan eteen kriisitilanteessa. Tämä lisää henkistä resilienssiä.
Ennen sotaa yhteiskuntamme henki ei olisi tällaista sallinut. Olisi itketty militarisoitumista, BLM-liike ym. oli tärkeämpi.
Nyt tilanne on toinen.
Miten yhteydenpito toteutetaan? Tekstiviesti, sähköposti, paperikirje, Suomi.fi-sivusto.
Resurssia tämän mahdollistajille, tosin nyt voi olla PV:llä kiirettä...
Oma tieni kulki kutsuntojen kautta C-mieheksi varareserviin. Sen jälkeen kymmenen vuotta aktiivista omaehtoista kouluttautumista.
Kun suuret reserviläiskirjeet lähtivät niin minulle ei tullut edes "ei sijoitusta" - kirjettä. Tällöin opin että en ole puolustusvoimien silmissä edes reserviläinen. Se ei ollut yllätys eikä ole vauhtia hidastanut, mutta ikä ja kroppa sitä on kyllä tehnyt.
Mietin sitä omaa mahdollista sijoittumista kriisin ajan Suomessa ja kyllä se alkaa kallistumaan vahvasti sinne siviilipuolelle, jos jonnekin.
Sodan tullen statukseni muuttuisi silti maagisesti ei reserviin kuuluvasta mahdolliseksi täydennysmieheksi. Siinä vaiheessa en enää tietenkään pystyisi statustani muuttamaan. Jos nyt sen muuttaisin niin minua ei kutsuttaisi edes täydennyskoulutukseen.
Tuo pisti omalta osaltani miettimään mikä on kaikille parasta ja mitä eri skenaarioita saattaisi tapahtua tulevausuudessa.
En nyt suoraan kutsuisi itseäni käpykaartilaiseksikaan ja siksi halusin jakaa oman tarinani. Jokainen tarina on uniikki ja syitä on varmasti monia niin reserviin kuulumiseen tai sieltä pois siirtymiseen.
Minun kohdallani reservistä "poistuminen" olisi lähinnä symbolinen ele jolla sinetöisin kuulumiseni sinne siviilipuolen tehtäviin. Toisaalta en näe sillä olevan juurikaan merkitystä kumman puolella lopulta olen. Asiat pysynevät silti jokatapauksessa ennallaan osaltani.
Kun suuret reserviläiskirjeet lähtivät niin minulle ei tullut edes "ei sijoitusta" - kirjettä. Tällöin opin että en ole puolustusvoimien silmissä edes reserviläinen. Se ei ollut yllätys eikä ole vauhtia hidastanut, mutta ikä ja kroppa sitä on kyllä tehnyt.
Mietin sitä omaa mahdollista sijoittumista kriisin ajan Suomessa ja kyllä se alkaa kallistumaan vahvasti sinne siviilipuolelle, jos jonnekin.
Sodan tullen statukseni muuttuisi silti maagisesti ei reserviin kuuluvasta mahdolliseksi täydennysmieheksi. Siinä vaiheessa en enää tietenkään pystyisi statustani muuttamaan. Jos nyt sen muuttaisin niin minua ei kutsuttaisi edes täydennyskoulutukseen.
Tuo pisti omalta osaltani miettimään mikä on kaikille parasta ja mitä eri skenaarioita saattaisi tapahtua tulevausuudessa.
En nyt suoraan kutsuisi itseäni käpykaartilaiseksikaan ja siksi halusin jakaa oman tarinani. Jokainen tarina on uniikki ja syitä on varmasti monia niin reserviin kuulumiseen tai sieltä pois siirtymiseen.
Minun kohdallani reservistä "poistuminen" olisi lähinnä symbolinen ele jolla sinetöisin kuulumiseni sinne siviilipuolen tehtäviin. Toisaalta en näe sillä olevan juurikaan merkitystä kumman puolella lopulta olen. Asiat pysynevät silti jokatapauksessa ennallaan osaltani.
Hemmo Paskiainen
Kapteeni
Itse palvelin II/89-erässä 330 vrk. 7.5.1990 meidät päästettiin pois. Seuraava kontakti puolustusvoimien suunnalta oli reserviläiskirje: ei sijoitusta. No eipä siinä mitään, joukko-osastoa ei enää ole olemassakaan, Ja koulutuskin oli vähän erikoinen, sissi alikersantti panssarineekerikomppaniassa. Jalat ei parantumattoman taudin vuoksi kanna kuin 500 metriä kerrallaan ja varmaan lääkärintodistuksella saisin vapautuksen LKP:sta. Tai jos kutsu kävisi niin varmaan omalla pyörätuolilla kävisin ihmettelemässä että mitvit. Mutta koska ei kinostele lähteä viikon reissulle Lapinjärvelle niin en ole myöskään eroamassa reservistä. Ihan omien periaatteitteni takia, minä en pakene vastuutani. Kyllä pyörätuolistakin voi ampua kiväärillä vihollista.
Vääpeli
Greatest Leader
Jos asepalvelus on jo suoritettu ja eroat reservistä, niin et pääse takaisin reserviin vaan olet sivari hamaantappiinsaakka.
Niinpä. Ja tappia voidaan siirtää kauemmaksi lainsäädännöllä. Lakiin voi tehdä kaikkea muutakin jäynää sivareille. Miten olisi verenluovutuspakko 3 x vuodessa?
Tai veroprosentin korotus?
Mielenkiintoinen näkemys. Henkilöt, jotka huolehtivat väestönsuojelusta, tulipalojen sammuttamisista, raunioista pelastamisesta ja kaikesta mikä jää kotiin, niin tulisi tehdä jäynää ja verottaa hieman lisää?
skärdis
Respected Leader
Ei kai käpykaartilaisiksi tulla sillä, että kutsuntalääkäri tekee päätöksen. Kruununraakiksi ehkä, jos pitää välttämättä nimitellä.
Käpykaartiin siirrytään henkilön omasta toimesta.
Kruununraakki on mielestäni siihen verrattuna kunniallinen tehtävä. Meillä kaikilla voi olla se päivä edessä kun palveluskelpoisuus on menetetty syystä tai toisesta. Särminkään ja kovinkaan sotilas ei pääse sitä pakoon, että elämän arpajaiset voivat heittää eteen mitä tahansa.
Viimeksi muokattu:
skärdis
Respected Leader
Noinhan sen pitäisi olla, mutta kun ei ole. Meillä ei ole mitään menetelmää sivareiden kouluttamisesta, varustamisesta ja sijoittamisesta tuollaisiin tehtäviin. Juhlapuheissa kyllä, mutta ei muuten.
skärdis
Respected Leader
Nyt mennään metsään ja vissiin tällaista epätietoisuutta on enemmänkin.
Reservistä ei erota terveydellisten syiden vuoksi. Ei, ei, ei. Eikä sellainen ilmoitus voi mennä läpi, koska asevelvollisuuslain mukaan sivariin voi siirtyä vain painavista omantunnon syistä.
Jos jotakin haluaa tehdä niin terveydentilastaan voi ilmoittaa aluetoimistoon, joka voi sitten muuttaa palveluskelpoisuusluokan X-luokkaan. Valtaosa tuskin ilmoittaa mitään ja miksi ilmoittaisikaan, kun ei puolustusvoimiakaan kiinnosta reserviläistensä tila.
Rauhantekijä
Greatest Leader
Mun käsityksen mukaan myös on lähinnä sivarista itsestään kiinni meneekö väestönsuojelun piiriin millään tavoin. Enemmänkin olen ymmärtänyt että ei.
.
Rauhantekijä
Greatest Leader
Ennen ehkä meinasivatkin, mutta tuskin enää nykyään. Jos vähänkään mediaa seuraavat.
Ukrainan esimerkki on osoittanut että puolustuskyvyttömät siviilit ovat heikoilla sodan keskellä.
.
skärdis
Respected Leader
Osaatko sanoa miten sellainen onnistuisi? Itse en osaa sanoa.
Olen miettinyt, että jokin sellainen voisi olla hyvä tapa palvella yhteistä hyvää kun puolustusvoimilla ei ole käyttöä panokselleni.
Enkä ole reservistä eroamassa.
Rauhantekijä
Greatest Leader
Olen samaa mieltä kanssasi siitä että vss touhut on hyvä ympäristö kansalaisten suojaamiseksi. Myönnän että itsekään en ole täysin perillä sen puolen asioista.
Mulla tulee kuitenkin mieleen esim VPK toiminta tai MPK kursseista sellaiset missä suojelu on aiheena. Kiinnostaisi myös tietää millaista käyttöä viranomaisilla tai jollain yhdistys-muotoisella instanssilla olisi siviili-konsultille joka jakaa varautumisen tietoa esim taloyhtiöiden vss-henkilöille ja siitä edelleen asukkaille.
Toki tällainen aputoiminta on nyt pelastusviranomaisten vastuulla, mutta josko hekin tarttisivat sellaisen paljon puhutun "reservin" joka hoitaa tehtävää mihin pelastajien oma resurssi ei riitä?
Tässä vaiheessa sain kokoon vain kysymyksiä. Niin tai näin, asian ytimessä tulisi olla pelastavan tiedon jakaminen kansalaisille.
.