Kärkipoliitikkojen vahtimisketju

Jäin tässä miettimään onko itse itsensä marginaaliin kummajaiseksi ajanut väykkä kärkipolitikko?

Kotimaa 2.4.2016 12:52
Väyrysen kansalaispuolueelta puuttuu yli tuhat kannattajakorttia

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen (kesk.) on saanut uuden kansalaispuolueen tueksi nyt vajaat 4 000 kannattajakorttia. Väyrynen kertoo asiasta blogikirjoituksessaan Uuden Suomen verkkosivuilla.
Matkaa puoluerekisteriin riittää yhä. Puoluelain mukaan puolueeksi voidaan rekisteröidä yhdistys, jolla on vähintään 5 000 eduskuntavaaleissa, kuntavaaleissa tai europarlamenttivaaleissa äänioikeutettua kannattajaa. Yhdistysrekisteriin kansalaispuolue on jo merkitty.

Väyrysen mukaan kansalaispuolueen rekisteröimisellä on kiire, "sillä Suomi saattaa olla jo lähikuukausina ajautumassa ennenaikaisiin eduskuntavaaleihin". Hän houkutteleekin nyt kansalaisliikkeiden edustajia liittymään perusteilla olevan puolueen tukiryhmään ja siten kannatusjäseniksi. Varsinaisiksi jäseniksi voivat tässä vaiheessa päästä eduskunnan ja Euroopan parlamentin jäsenet ja entiset jäsenet.

- Pienpuolueet ja kansanliikkeet ovat kaavailleet erityisen vaalipuolueen perustamista. Sen avulla ne saisivat asetetuksi ehdokkaita vaaleihin. (Kansalaispuolueen) tukiryhmän kautta kansalaisliikkeiden edustajille tarjoutuu mahdollisuus osallistua ehdokkaiden asettamiseen valtiollisissa vaaleissa, Väyrynen kirjoittaa.

Väyrynen ilmoitti helmikuun alussa, että hän perustaa uuden puolueen. Sitä ennen hän kertoi jättäytyvänsä pois keskustan puoluevaltuuston, puoluehallituksen ja sen työvaliokunnan työstä. Konkaripoliitikko kertoi olevansa pettynyt keskustan nykylinjaan.

Lähde: Paavo Väyrysen blogikirjoitus

http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/214701-kansalaispuolue-avaa-ovensa-kansalaisliikkeille

_______________________________________________________________________________

"sillä Suomi saattaa olla jo lähikuukausina ajautumassa ennenaikaisiin eduskuntavaaleihin"

Että mitenkä? Siksikö että nykyinen hallitus ei miellytä väykkää? Kannattaisi muistaa että voimassaolevan lain mukaaneduskunnan hajoittaminen ja uusien eduskuntavaalien järjestäminen edellyttää pääministerin tekemää aloitetta eikä ajatus siitä että Sipilä hajoittaisi eduskunnan ole tästä maailmasta.

Noiden väykkää koskevien uutisten kommentit ovat hyvin paljastavia: "Erotaan EU:sta ja eurosta ja solmitaan YYA-sopimus niin onnellinen 70-luku palaa."

Väyrysen kannattaminen on ihan puhdasverinen rahtikultti jonka jäsenet ovat ylivoimaiselta enemmistöltään 1970-luvulla elämänsä huippuvuodet eläneitä miehiä jotka uskovat viriliteettinsä palaanan kunhan Suomi saadaan irti länsimaista Venäjän vasallivaltioksi, paavostoliitoksi.

Nauran makeasti seuratessani miten väykän kapinaliike ja kansanliike lässähtää kuin pannukakku. Kansalaispuolueen rekisteröinnillä on totta vieköön kiire, ei suinkaan ennenaikaisten eduskuntavaalien vuoksi, vaan siksi että väykän äänestäjäkunta siirtyy kiihtyvällä tahdilla viimeisen rajan taakse kirkon kupeeseen.
 
Viimeksi muokattu:
– Minä en halua, että lapseni elävät isoina maassa, jossa sosiaalisia ongelmia hoidetaan alkoholipolitiikalla, jossa työttömyyttä hoidetaan sosiaalipolitiikalla ja jossa julkisen vallan tehottomuuteen vastataan lisäämällä julkista valtaa.

(Elina Lepomäki)

Uuninpankkopoika Timonen on huolissaan Lepomäen markkinaliberalismista:

http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2016/04/03/yovartijavaltiovarainministeri/

Kriittisesti ajatellen voisi tietysti mitellä Timosen kanssa näin:

1) "Hän haluaa ajaa alas työttömyys- ja sosiaaliturvan. Hän haluaa ajaa alas sosiaalipolitiikan yhteiskunnan kehittämisen välineenä." Lepomäki kannattaa kovasti perustilimuotoista perustuloa.
2) "Iso-Britannian hallitus joutui kansallistamaan pankin vuonna 2008 sen tehtyä 24 miljardin punnan tappiot." Case Islanti (lue Lepomäen linja) ei puuttunut markkinoiden riskeihin veronmaksajien rahoilla ja on kovassa taloudellisessa nousussa. Timosen mielestä ilmeisesti olisi ollut perisynti antaa RBS:n kaatua.
3) "Jos teidän mielestänne suurin itsekkyys ja ahneus ovat suurinta vapautta, niin Lepomäen johtama kokoomus on teidän puolueenne."

Viitaten kohtaan 2. Timonen tavallaan kannattaa suurinta itsekkyyttä ja ahneutta siten, että riskien toteutuessa sijoittajat siis pelastetaan veronmaksajien rahoilla, eli voitot otetaan, mutta tappiot maksatetaan muilla. Varsin mielenkiintoinen näkemys "vapaudesta". Luonnollisesti Timonen myös tyytyy räksyttämään esittämättä ainottakaan rakentavaa vaihtoehtoa (hän vielä erikseen mainitsee että se ei ole hänen työtänsä - eli hän hiljaisesti kannattaa nykyistä syöksykierrettä, kunhan ei ole mitään markkinaliberalisteja missään).

Olinko liian kriittinen?
 
No olipa jopa imagen tasolla aika väsynyt teksti. En suosittele klikkaamaan.
 
Viimeksi muokattu:
Elina Lepomäki
23 min

Saku Timonen on kirjoittanut minusta blogin, joka vahvan kielteisen asenteen lisäksi rakentuu perättömille väittämille. En olisi lähtenyt Timosen juttuihin puuttumaan, mutta kun tähän asti puoliuskottavana pitämäni Suomen Kuvalehden politiikan toimittaja Tuomo Lappalainenkin jakoi tuon artikkelin kritiikittä Twitterissä, niin tässäpä tulee pieni vastine.

Timonen viittaa työhistoriaani Royal Bank of Scotland -yhtiössä, jonka Iso-Britannian hallitus kansallisti vuonna 2008 (tai osti suuren osan sen osakkeista, jos ollaan täsmällisiä). Tässä Timosen väittämiä oiottuna:

”Lepomäki työskenteli silloin riskienhallinnan asiantuntijana pankissa.”

Kyllä, mutten vastannut pankin, vaan sen asiakkaiden riskienhallinnasta. Eli tein riskienhallinta-analyysejä ja -suosituksia suuryhtiöille ja julkisen sektorin toimijoille.

”Minkä markkinavoimat tuhosivat, niin sen valtio korjasi. Valtio siis puuttui suorastaan hävyttömällä tavalla markkinavoimien järkähtämättömiin lakeihin ja esti veronmaksajien rahoilla katastrofin syntymisen.”

Näin tapahtui. Itse en ole kannattanut pankkien, muidenkaan kaatuvien yhtiöiden tai valtioiden velkojen pelastamista veronmaksajien rahoilla. En ole tehnyt RBS:n kohdalla poikkeusta. Valitettavasti en ole ollut missään vaiheessa sellaisessa asemassa, että olisin voinut tuon sosialisoinnin estää. Minun työssäni yhtiölle tekemällä tuloksella päinvastoin tasoitettiin pienen murusen osalta pankin tappioita.

Tästä kannastani olisi saanut tiukkaa vihiä, jos olisi vaivautunut lukemaan vuosien varrella runsaasti kirjoittamiani blogikirjoituksia muun muassa eurokriisistä ja järjestelmän moraalikadosta.

Sitten näitä muita:

”Hän haluaa ajaa alas työttömyys- ja sosiaaliturvan.”

En halua. Sen sijaan vahvasti seuraavia asioita:

1) Perusturvan ja ansiosidonnaisen kytköksen purkaminen.
Tämä on välttämätöntä, jotta jatkossa perusturvaa voidaan kehittää – kuten esimerkiksi korottaa - ilman että samalla joudutaan korottamaan (keski- ja hyvätuloisten) ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Tämä olisi myös pragmaattinen ensiaskel kohdille 1 ja 2.

2) Perustili.
Perustili on perustulon muoto, jossa jokainen kansalainen saisi 18-vuotiaana itselleen perustilin ja sille valtiolta alkupääoman. Tililtä voisi perustulon omaisesti nostaa rahaa tarpeeseen, myös sitten kun tili olisi mennyt pakkaselle. Tiliä rahoitettaisiin työssäkäynnillä ja vapaaehtoisilla siirroilla. Tarveharkinta olisi ensisijaisesti ihmisellä itsellään. Negatiivisen saldon saisi eläkeiässä anteeksi ja positiivisen saldon saisi itselleen. Perustili mahdollistaisi muiden perustulomallien kaltaisesti sosiaaliturvan ja monenlaisen toimeliaisuuden yhdistämisen.

3) Ansioturvareformi
Ehdotimme reilu vuosi sitten asiantuntijaryhmän (Hiilamo, Lepomäki, Pöysti, Soininvaara, Vartiainen) voimin ansioturvareformia, jonka keskeinen idea on, että ansiosidonnainen työttömyysturva -etuus jaettaisiin työttömyyden sattuessa tasaisemmin niiden ihmisten kesken, jotka ovat osallistuneet tuon etuuden rahoittamiseen. Eli että ansiosidonnaista maksettaisiin suoremmin siinä suhteessa kuin henkilön palkasta on maksettu työttömyysvakuutusmaksua. Nykyisin kaikista palkoista tilitetään työttömyysvakuutusmaksua (jolla ansiosidonnaista katetaan verorahojen lisäksi; työttömyyskassojen osuus kustannuksista on vain 5%), mutta ansiosidonnaista eivät saa henkilöt, jotka ovat esimerkiksi osa-aikaisen työskentelyn lomassa toimineet myös yksinyrittäjinä, freelancerina tai joilla on yritykseen rinnastettava toimi. Sitä eivät myöskään saa henkilöt, jotka eivät ole liittyneet työttömyyskassaan – ei, vaikka heidän palkoista on vuosikausia tilitetty kyseistä vakuutusmaksua ja muita veroja. Se on mielestäni väärin.

Sitten Timonen väittää minun ajavan yövartijavaltiota. Ei pidä paikkaansa. Olen lehtihaastatteluissa todennut, että tavoiteltava suhde julkisten menojen ja BKT:n välillä voisi tulevaisuudessa olla noin 40 %. Se olisi enemmän kuin Sveitsissä ja lähellä Saksan tasoa. Yövartijavaltiossa tuo suhde olisi esim. EVAn määritelmän mukaan Suomessa luokkaa 5 %. On selvää, ettei tällaiseen suhteeseen - siis esim. 40 % - päästä kuin vuosien (tai vuosikymmenten) kuluessa ja silloinkin ainoastaan, jos BKT:lle annetaan kasvutilaa. Se edellyttäisi todennäköisesti myös nykyisen työeläkejärjestelmän korvaamista osittaisella yksityisellä eläkesäästämisellä, koska julkiset eläkemenot jatkavat kasvuaan ja nostavat siten tuota tunnuslukua automaattisesti. Hyvinvointivaltio tarvitsee rinnalleen hyvinvoivan ja markkinatalouden periaatteilla toimivan kansantalouden.

Ja kiitos Timosen, uunissa ollut pannukakku kärähti. Harmittaa!
 
Washingtonissa 1.4.

Niinistön terveiset voisi kiteyttää:

1) Yhdysvallat on kiinnostunut Suomesta osana Pohjoismaita.
2) Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyö on vahvasti noteerattu ja tietysti Nato-kumppanuus myös.
3) Niinistö sanoo ymmärtävänsä Obaman huolta Euroopan roolista puolustusliitto Natossa. Obama haluaa Euroopan panostavan entistä enemmän omaan puolustukseensa.

50 vieraan joukossa presidenttimme paikka on Poron ja Rutten (Hollanti) välissä, siinä Obaman hörökorvien takana. Hesari mainitsee kuvatekstissä vain Rutten!!??

1459566069054



http://www.hs.fi/kotimaa/a1459566059631?jako=5c6ef4b330125fa1c217e518de15802d&ref=tw-share
 
Lepomäestä vielä, vaikka en ole monessa asiassa hänen linjoillaan niin annan tunnustusta hänen tuossa ylläkin osoittamalleen analyyttiselle ajattelulle. Myös Lepomäen blogi usarissa on ollut mielenkiintoista luettavaa. Ilmaisultaan ja analyysikyvyiltään Lepomäki on eri luokkaa kuin Katainen tai Stubb, näin pari esimerkkiä mainitakseni. Vaikka lontoolaispankkien ajatusmaailmasta ei pitäisi, eivät sinne tyhmät pääse töihin ilman oikeaa sukunimeä ja Lepomäki ei ole sellainen sukunimi.

http://elepomaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi
 
Elina Lepomäestä sen verran että vaikutta kyllä pätevältä. En ole seurannut tai kuullut ihmeemmin naisesta aiemmin (poltiikkaa nyt tunne tai seuraa muutenkaan työkseni) mutta nainen vakuutta kyllä. Katsoin videohaastattelun niin hän vaikuttaa todella itsevarmalta ja kykenevältä. Kaksi korkeakoulututkintoa, tehnyt oikeita vastuullisia töitä ennen poltiikkaa. Varmasti ihan helvetin lahjakas ja älykäs nainen ja jolla on tavoitteita ja kunniahimoa vaikka kuuhun asti.

Näki haastattelusta että puhuu suoraan ja sanoaa asiat kuten ne ovat. Ei kiertele ja kaartele kuten useat tekevät. Todella uskottava esiintymis tyyli. Ikääkin vasta 34v, tää mimmi tulee tekee elämässään suuria. Tämmöisiä lisää.

( btw. miksi on niin paljon politiikkoja joiden ainoa oikea työ enne politiikon uraa on ollut joku kahden vuoden pesti toimittajana jossai lehdessä ja ei oikeasti tiedä mistään mitään)

edit. Hän on muutes selkeästi oikean laidan poliitikko. Toivoisin että hänen tai muun henkilön avulla kokoomus palaisi enemmän oikealle ja saisi kokoomukseen vähän ryhdikkyyttä.

edit 2. Katsoin hänen kotisivuiltaan naisen CV:n. Wow.
 
Viimeksi muokattu:
Lepomäki vaikuttaa kaikin puolin hyvältä. Ainoa "rasite" on tosiaan tietyt suuren rahan kontaktit, mutta eivät nekään automaattisesti ihmistä pilaa. Uskon että Suomen palveluksessa Lepomäellä voi löytyä selkärankaa palvella nimenomaan palkanmaksajaansa.

Suomalaisen "suurten massojen" talouskeskustelun pönttöyttä muuten kuvaa hyvin se, että esim. tuon pankkikriisin aikaan kun puhuttiin näistä sijoittajariskeistä, pyöri keskustelu jopa Arkadianmäellä nimenomaan sen ympärillä että pitääkö tallettajille maksaa kv-sopimusten mukaiset talletussuojasummansa takaisin...vaikka tilanne oli sen sillä hetkellä ainoan keikanneen pankin (issikka) osalta se ettei mihinkään talletussuojahommiin ollut edes tarvetta vaan pankilla oli omat rahat ja saatavat joista rahat pystyttiin maksamaan kaikille korkoineen. Kun keskustelun taso oli sitä luokkaa että saako naapurin Penalle maksaa hänen omat rahansa takaisin (ilman minkään maan veronmaksajien kontribuutiota) koska oli peijakas nostanut tyyliin 0,3% korkeampaa talletuskorkoa kuin muut pankit, ristin käteni kyynärpäitä myöten ettei täällä kaatunut suomalaispankkeja. Suomalaisten poliitikkojen ongelma ei ole tyhmyys vaan laiskuus, ei viitsitä edes perusasioita ottaa selville siitä mistä ollaan päättämässä. Koskee koko kenttää oikealta vasemmalle, toisia puolueita ehkä pahemmin kuin toisia. Stubb on tästä hyvä esimerkki, uskon että Lepomäki voisi olla askel parempaan tässä suhteessa.
 
Vaikka lontoolaispankkien ajatusmaailmasta ei pitäisi, eivät sinne tyhmät pääse töihin ilman oikeaa sukunimeä ja Lepomäki ei ole sellainen sukunimi.
Näin on. Cityn pankeista voi tosiaan olla montaa mieltä, mutta pikanttina yksityiskohtana mainittakoon että RBS:ssä Lepomäki nousi nuorimmaksi directoriksi (26-vuotiaana).

Itsekin pidän Lepomäen analyyttisesta asiantuntevuudesta. Siksikin on sääli nähdä häneen kohdistuvaa loanheittoa.

@sotaylijumala nosti esiin Lepomäen CV:n. Niin on, että Lepomäki on ahkera ja älykäs. Maanpuolustus.netissä on valiteltu, että politiikkaan ei hakeudu ihmiset jotka voivat menestyä muilla elämänaloilla. Lepomäki selvästi on poikkeus tähän sääntöön.

Nyt mainittakoon, että vaikka arvostan sitä että Lepomäki on älykäs ja ahkera (parempi sellainen kuin tyhmä ja laiska), niin itsessään nämä ominaisuudet ei tee hyvää poliitikkoa. Kärjistetysti voisin äänestää vaikka tynnyrissä elänyttä laiskuria, jos hän ajaisi mielestäni oikeaa politiikkaa oikealla tavalla. Arvostan Lepomäkeä henkilönä ja uskon että Lepomäen ominaisuudet ovat suotuisia politiikkaan (*pl. mahdollinen "teflonin puute"), mutta en ole sitä porukkaa joka katsoo että "katos, poliitikko Z sai YO-kirjoituksista paskat tulokset ja poliitikko X sai paremmat -> poliitikko X on parempi poliitikko".

*Vaikka olen Lepomäen innokas kannattaja, niin tämä on minusta oikeasti merkityksellinen asia ja sitä pitää miettiä ja kehittää. Politiikka kun ei ole, edes Suomessa, sitä että tylysti suoraan sanotaan faktat, vaan kyllä siinä pitää osata mielistellä. Ainakin jos on kyse suuren puolueen puheenjohtajasta.
 
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016040421361992_uu.shtml
Kevan mukaan keskimääräinen sopeutumiseläke oli maaliskuussa noin 3 000 euroa. Yhteensä 54 entistä kansanedustajaa sai maaliskuussa niin sanottua sopeutumiseläkettä. Lisäksi neljälle entiselle parlamentaarikolle maksettiin sopeutumisrahaa.
Isoja lukuja tulee kuukausittainen "loukkaus tehtävien loppumisesta" eduskunnassa.... Kauanko tätä jatketaan!?!?!
 
Niin tämä Lepomäki.Kokoomuksen oikein laita. Alas työkkärit, sosiaalituet, ja ehdottomasti lukukausimaksut kouluihin. Lepomäki vastustaa julkisen vallan puuttumista asioihin ja haluaa tasaveron..

Edellinen työpaikka jossa oli riskien analysoijana meni sen verran pieleen, että pankki jouduttiin ottamaan julkisen vallan alle. Lepomäki ei pahuutta tunnusta. Hän on mukana auttamisen halusta. Tokaisi, että niiden ihmisten jotka eivät elämässä pääse eteenpäin, määrä jäisi mahdollisimman pieneksi. Kun ajattelee mitä käytännössä Lepomäen opeilla tuo tarkoittaa, ollaan siinä eutanasian ja rotuopin välimaastossa. Tosin rodun määrittelee varallisuus. Muut vain katoavat johonkin. Natsivertauksesta Lepomäki suuttui kuitenkin. Ei hän ole rasisti. Hän kannattaa kommunistien oppia. Tiettyjä ihmistyyppejä pitää vähentää, mutta ei rodun vaan luokkaeron mukaan. On se hurja.


12472434_1039507946109865_7640402709061630994_n.jpg
 
Niin tämä Lepomäki.Kokoomuksen oikein laita. Alas työkkärit, sosiaalituet, ja ehdottomasti lukukausimaksut kouluihin. Lepomäki vastustaa julkisen vallan puuttumista asioihin ja haluaa tasaveron..

Edellinen työpaikka jossa oli riskien analysoijana meni sen verran pieleen, että pankki jouduttiin ottamaan julkisen vallan alle. Lepomäki ei pahuutta tunnusta. Hän on mukana auttamisen halusta. Tokaisi, että niiden ihmisten jotka eivät elämässä pääse eteenpäin, määrä jäisi mahdollisimman pieneksi. Kun ajattelee mitä käytännössä Lepomäen opeilla tuo tarkoittaa, ollaan siinä eutanasian ja rotuopin välimaastossa. Tosin rodun määrittelee varallisuus. Muut vain katoavat johonkin. Natsivertauksesta Lepomäki suuttui kuitenkin. Ei hän ole rasisti. Hän kannattaa kommunistien oppia. Tiettyjä ihmistyyppejä pitää vähentää, mutta ei rodun vaan luokkaeron mukaan. On se hurja.


12472434_1039507946109865_7640402709061630994_n.jpg

Kovaa tekstiä... Kuka muokkasi??
 
@aj77 Kun ylempänä tässä aiheessa ja samalla sivulla on tuo postaamasi roska todettu valheelliseksi roskaksi, niin voisi epäillä tarkoituksellista yritystä provosoida. En kuitenkaan usko siihen, vaan postauksen taustalla lienee vain tyhmyys ja tietämättömyys.
 
@aj77 Kun ylempänä tässä aiheessa ja samalla sivulla on tuo postaamasi roska todettu valheelliseksi roskaksi, niin voisi epäillä tarkoituksellista yritystä provosoida. En kuitenkaan usko siihen, vaan postauksen taustalla lienee vain tyhmyys ja tietämättömyys.

Millätavalla valhe?
 
Back
Top