Kärkipoliitikkojen vahtimisketju

Mitenkä sen perustuslain kanta tämmöisessä asiassa, saako yksityinen toimija periä veroluontoita maksua?

Vai kulkeeko hallitus taas tuttua polkua keksimällä asioita ilman että tarkistaa laillisutta etukäteen?

Aivan kuin yhteiskuntaa ohjailtaisiin kaaokseen, siihen ollaan kuitenkin menossa oli se tahallista tai tahatonta.
 
Clusterfuck by Sipilä, kuten winsu vähän epäili.

Minulla oli suuret odotukset tähän hallitukseen, ja pettymys on tietenkin aina jossain suhteessa odotuksiin.

Luultavasti homma kaatuu kehysriihessä.
 
Jotenkin tuo LVM:n touhu on viime vuosina vaikuttanut siltä, että siellä kuunnellaan yksityisten tahojen lobbareita varsin "herkällä korvalla". Mitenkään muuten tätä valtion infrafirmaa ja sen yksityisille myymiä liikennepaketteja ei oikein voi perustella. Sama homma oli sen GPS-tiemaksuhärdellin kanssa. Sitähän yritettiin saada makoisammin nieltäväksi kaupittelemalla sen mukana tulevaa niin tuhannen tuhatta hyvää ja kaunista lisäpalvelua (joita kukaan vain ei ollut aiemmin osannut tarvita tai haluta).

Selasin tuon LVM:n diaesityksen tästä nyt puheena olevasta systeemistä läpi ja minulle jäi siitä sellainen kuva, että sillä pyritään (taas) luomaan ns. liiketoimiintamahdollisuuksia yksityiselle puolelle - kun ensin on luotu pakko ostaa kulkupeliin joku an sich tarpeeton lutikka, joka mahdollistaa nämä lisäpalvelut (jotka eivät ole tälläkään kertaa ole stand-alone-sovelluksina niin hianoja/tarpelliisia/hauskoja, että suuri massa viitsisi pelkästään niiden käytöstä maksaa). Tuossakin PowerPointissa esiintyvä "digitalisaatio" tuntuu olevan tämän hetken taikasana, jolla pyritään päättäjille myymään mitä tahansa puppua.
 
Suomen kansa toimii koe-eläiminä näissä... ja maksajina.
 
Todellakin. Digitalisaatio, palvelut, mannaa ja mirhamia.

Paikasta A paikkaan B liikkuminen kulkuneuvolla ei oikeasti kummoisia vaadi. Työssäkäynti ja muiden palvelujen käyttö ynnä harrastukset vaativat liikkuvuutta. Riskinä tässä on se, että liikkumisesta tehdään kertaheitolla oikeasti liian kallista tavalliselle kansalaiselle. Se vaikuttaa lähes kaikkeen. Kotimaan matkailu, työssäkäynti julkisen liikenteen ulottumattomissa, autoiluun vahvasti nojanneet palvelut eli kauppakeskukset jne.

Voisi melkein heittää sellaisen ajatuksen, että ei kai tässä vain olla teurastamassa lypsylehmää pienen piirin agendan vuoksi?

Noh, jos hallitus todella meinaa jo 2018 homman pyörähtävän käyntiin niin uskoisin ministeriössä olevan jo tarkat laskelmat siitä mitä ja kuka mitäkin maksaa. Joko kehysriihessä paljastuu kustannukset autoilijalle? Puhuuko Berner paskaa ja edessä on järkytys, vai pysyykö kustannustaso samana? Itse uskon ensimmäiseen vaihtoehtoon...
 
Viimeksi muokattu:

Mitä veikkaatte onko laskelmia painotettu Matti metallimiestä Vieremältä(ajaa tonnin Toyotalla) vai Erkki egonomistia Ullanlinnanmäeltä(ajaa taksilla ((toisten laskuun..)) ajatellen?
 
Niin. Kaikkia elektronisia seurantavempeleitä ja -vimpeleitä on niin helppo häiritä, että en oikein näe tässä onnistumisen mahdollisuuksia.

Varsinkin jos seuranta ja laskutus tehdään gps perusteisesti.

Mutta aika näyttää mitä sieltä ulos putkahtaa...
 
Kiinnostaa tuo @Vonka n vakuutuskuorijankkaaminen. Onko siellä taustalla jotakin oikeaa josta emme tiedä? Jos on niin kannattaa kertoa. Jos se on pelkkää Sipilän mälväämistä niin siitäkin on hyvä mainita.

Asiaakin nimittäin hallituksen ja pääministerin parjaamiseksi on, vie terän jos turhaa jauhaa.
 
Lue ne viestit kunnolla. Kyse on laajemmasta asiasta kuin Sipilästä. Me olemme hänen suhteensa puhtaasti hänen oman ilmoituksensa varassa. Mitään läpinäkyvyyttä ei ole. Yleensä meillä ei ole ollut pääministeriä, jolla olisi niin paljon sidonnaisuuksia (omaisuutta) ja yleensä nämä sidonnaisuudet tiedetään.

Vakuutuskuori tekee mahdolliseksi sijoittaa päätöksenteon kohteena olevaan yritykseen.

Mitään kumoavaa todistetta Sipilän omalle ilmoitukselle ei ole. Hän ja Berner ovat kyllä yhdistelmä, taitavia liikemiehiä, siinä kaikki.
 
Minulla ei ole koskaan ollut sellaista puolueideologiaa, joka pakottaisi kehumaan oman puolueen kellokkaita tai olemaan näkemättä heidän vajavaisuuksiaan.

Poliitikkojen vahtimisketju on kaikille poliitikoille vasemmalta oikealle. Nyt vain korostuvat hallituksen toimet. Kyllä tässä päästään vielä muidenkin kimppuun.
 
+1
Just sama ideologia mulla. Ei minulla ole sipistelyä vastaan mitään vaan poliitikkojen mädäneisyyttä ja heidän häikälemättömät menetelmät täyttää omat ja läheistensä taskut ja pankkitilit. .. kaikki hyvävelimeininki on perceestä. ..
Olen kriittinen kaikelle, jota en ole vielä hyväksi havainnut...
 
Puolueiden puheenjohtajapeli sai lisäkierroksia Vihreiden omiin muroihin kusemiskisasta. Mites olisi, noin kaukaisena ajatuksena että seuraavan hallituksen kasaisivat ennusteissa hyvin menestyneiden puolueiden puheenjohtajat: Tytti Tuppurainen, Anna-Maja( tai Bio-D), Li ja Emma ( täältä puuttuu sydän-hymiöt) :D
 
Tämä?

Vihreiden konkaripoliitikko Heidi Hautala toivoo, että Alanko-Kahiluoto harkitsee yhä puheenjohtajaehdokkuutta.

http://yle.fi/uutiset/3-9374533

Vihreiden ristiriidat purskahtivat pintaan: Niinistö kiistää väitteet Emma Karin suosimisesta

Puolueiden puheenjohtajapeli sai lisäkierroksia Vihreiden omiin muroihin kusemiskisasta. Mites olisi, noin kaukaisena ajatuksena että seuraavan hallituksen kasaisivat ennusteissa hyvin menestyneiden puolueiden puheenjohtajat: Tytti Tuppurainen, Anna-Maja( tai Bio-D), Li ja Emma ( täältä puuttuu sydän-hymiöt) :D

Tytissä olisi kyllä ainesta uudeksi puolustusministeriksi.:rolleyes:
http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kainuu/resurssit-turvattava-hinta-auki/
 
Jos palvelua myy useampi taho, niin eiköhän siihen kilpailua synny.

En minä ainakaan täysin tyrmää liikenneministeriön ajatusta siitä, että teitä pitäisi rakentaa/ylläpitää käyttöperusteisesti eikä ns. "pekkaroimalla". Jos vielä varsinaisessa lakiesityksessä estetään "tieinfra Oy:n" myyminen pääomasijoittajille, niin ei minulta suurta vastustusta tähän löydy, edellyttäen, ettei verokuormitus kasva (ts. autoilun kustannuksia vähennetään muualta).

Polttoaineverolla maksettu moneen kertaan teiden kunnossapito, jos vero käytettäisiin täysimääräisesti teihin olisi meillä todella hyvät tiet mutta ei.
Hulluutta myydä sioittajille siihen loppuu vähäinenkin perus kunnossapito tiestö rapistuu vieläkin pahemmin ainoa mikä toimii on rahastus ja lopulta valtion ostettava se takaisin.
 
Jotenkin tuo LVM:n touhu on viime vuosina vaikuttanut siltä, että siellä kuunnellaan yksityisten tahojen lobbareita varsin "herkällä korvalla". Mitenkään muuten tätä valtion infrafirmaa ja sen yksityisille myymiä liikennepaketteja ei oikein voi perustella. Sama homma oli sen GPS-tiemaksuhärdellin kanssa. Sitähän yritettiin saada makoisammin nieltäväksi kaupittelemalla sen mukana tulevaa niin tuhannen tuhatta hyvää ja kaunista lisäpalvelua (joita kukaan vain ei ollut aiemmin osannut tarvita tai haluta).

Selasin tuon LVM:n diaesityksen tästä nyt puheena olevasta systeemistä läpi ja minulle jäi siitä sellainen kuva, että sillä pyritään (taas) luomaan ns. liiketoimiintamahdollisuuksia yksityiselle puolelle - kun ensin on luotu pakko ostaa kulkupeliin joku an sich tarpeeton lutikka, joka mahdollistaa nämä lisäpalvelut (jotka eivät ole tälläkään kertaa ole stand-alone-sovelluksina niin hianoja/tarpelliisia/hauskoja, että suuri massa viitsisi pelkästään niiden käytöstä maksaa). Tuossakin PowerPointissa esiintyvä "digitalisaatio" tuntuu olevan tämän hetken taikasana, jolla pyritään päättäjille myymään mitä tahansa puppua.
Puhuimme tänään varsin pitkään aiheesta erään huomattavan fiksun ja maanpuolustushenkisen ammatillisen kolleegan kanssa (joka on virkamies toisin kuin itse olen) ja tulimme aiheesta kuten ylensäkin tämmöisistä keskusteltaessa samaan johtopäätökseen; tässä on kyse törkeästä yrityksestä yksityistää ja jakaa ilmaiseksi kansallisomaisuutta, seuraavana vuorossa tulevat olemaan vesistöt ja pohjavedet, eivätkös valtion metsät ole muuten menossa jo nyt?

Bernerin hankkiminen ministeriksi ei käynyt vahingossa, ja samat piirit siis oletettavasti ohjailevat hallitusta, vai mitä voi päätellä siitä että poliitiikassa täysin tuntemattomalle ihmiselle hankittiin pikavauhtia kansallisuus ja sitten tällaista tapahtuu...

No voinee lohduttautua sillä että persut ehkä torppaavat tämän ja sitten seuraavien vaalien voittajia ovat SDP, Vihreät ja Vasemmisto ja RKP palaa hallitukseen :( Voi Suomea ja meitä suomalaisia...
 
Sanonta että "kansa saa sellaiset johtajat kuin ansaitsee" taitaa tarkoitta että taas se tulee olemaan kansalaisten vika ? :confused:

Ei suomen kansa nyt näin surkee voi olla..? :oops: ....Vai voiko...? o_O
 
Tässä taitaa olla eräs esimerkkihahmoni. Raina on vuodelta 1973. Huovinen osasi suhtautua satiirilla meihin suomalaisiin, ei tässä mikään ole muuttunut. Väinö Kirsikkala kulkee kaikissa taloissa ja osaa herättää keskustelun ja saa mahansa täyteen.

"Leipääkin on monen muotoista: leveää, kapeaa, pitkää. Väinö Kirsikkalan leipä tahtoi olla kapea ja sillä oli tapana katkeilla joskus. Patonki ei juossut loputtomana pötkönä Väinö Kirsikkalan tekohampaisiin, vaikka hän elikin kylässä, jossa kaikki lypsivät ja munittivat toisiaan. Kirsikkala oli kuitenkin ajatteleva mies. Hän tunsi ihmisen, eikä vain yhden, vaan monta tusinaa. Ihmiset olivat hänen muistilokeroissaan nipuissa kuin vasikan nahkat. Hän tiesi melko tarkalleen, missä leirissä se tai tuo kyläläinen asui. Hän tiesi mikä yhdisti ja mikä erotti. Vasemmistolaisuus yhdistää vasemmistolaisia. Oikeistolaisuus yhdistää oikeistolaisia. Tämä oli se karkeampi jako. Hienosäätö tehtiin puoluekannan mukaan."

Kannattaa uhrata 20 min taiteelle. Onko mikään muuttunut?

Back
Top