Kärkipoliitikkojen vahtimisketju

Kyse on ennen kaikkea poliittisesta vallasta. Keskusta pyrkii paaluttamaan itselleen hyvät asemat seuraaviksi vuosikymmeniksi. Tavalla, joka todennäköisesti ei ole sote-näkökulmasta paras.

Mutta on tuo Sipilä kyllä melkoinen jyrä. Olisiko ainesta seuraavaksi?

press_j_aalto.jpg
 
Itsekin epäilin aika vahvasti Sipilän toimia ennen iltayhdeksän tiedotustilaisuutta. Toki velttous sisäisen devalvaation toimeenpanemisessa, Fennovoimassa ja turvapaikanhakijakriisissä ovat yhä edelleen omiaan luomaan epäluottamusta hallitukseen.

Tiedotustilaisuudessa Sipiläkin oikeastaan myönsi, että (erikois)sairaanhoidon tarpeisiin 12 alueen malli olisi hyvä. Paketissa on kuitenkin mukana myös sosiaaliasiat, jotka lienee paikallaan päättää maantieteellisesti pienemmissä kokonaisuuksissa. Ajatuksena on samalla hankiutua eroon muista paikallisista ja kuntarajat ylittävistä rakenteista, kuten kuntayhtymistä. Voisi se olla vähän hurjaa, jos Valtimolla toimeenpantavaan huostaanottopäätökseen löytyisivät allekirjoittajat ja lompakonnyörienpitelijät vaikkapa Mikkelistä.

Paavo Lipposen yksi typerimpiä aikaansaannoksia oli vanhojen läänien lakkauttaminen. Se toimi lähtölaukauksena nyt jo kaksikymmentä vuotta kestäneelle valtionhallinnon veivaukselle. Liekö mitään säästetty, mutta virastojen työilmapiiri on piloilla ja tunnollisten virkamiesten aikaa on käytetty toisarvoisiin asioihin. Lääneille olisi ollut helppo siirtää kuntien tehtäviä.

Pitää toivoa, että hallitus pysyy kasassa. Ajatus Antti Rinteen, Ville Niinistön ja Paavo Arhinmäen paluusta valtaan tällaisessa tilanteessa tuntuu karmivalta.
 
Perussuomalaiset ei vissiikään kauheasti uskalla enää pistää vastaa Sipilälle kun äänestäjä luvut on laskeneet melkein puoleen ja jos lentäisi oppositioon niin varmaan lähtisi loputkin äänestäjät.
 
Pitää toivoa, että hallitus pysyy kasassa. Ajatus Antti Rinteen, Ville Niinistön ja Paavo Arhinmäen paluusta valtaan tällaisessa tilanteessa tuntuu karmivalta.

Näin täytyy toivoa, mutta mietin vielä, mistä oikeasti kiikastaa. Ei voi olla kiinni vain tuosta luvusta.
 
Asiaa selvittänyt työryhmä huomioi myös sosiaalihuollon, ja tuli tulokseen että sopiva määrä olisi 9-12.

"Toisaalta väestöpohjan ja taloudellisen kantokyvyn näkökulmasta sekä sairaanhoitopiirejä että maakuntia on liikaa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen toteutuksen näkökulmasta jokaisen itsehallintoalueen pitäisi kyetä vastaamaan itsenäisesti sosiaalihuollon ja terveydenhuollon ympärivuorokautisesta päivystyksestä. Sekä sosiaalihuollossa että erityisesti terveydenhuollossa (erikoissairaanhoidon keskeiset erikoisalat) kattavasti toteutettu päivystys edellyttää henkilöstön saatavuuden ja talouden vakauden näkökulmasta mieluiten yli 200 000 asukkaan väestöpohjaa. Tämän perusteella alueiden lukumäärän tulisi olla hallitusohjelmassa mainittua 19:ää selvästi pienempi. Samoin perusoikeuksien toteuttamisen näkökulmasta 30 vuoden aikavälin tarkastelussa voidaan nykyisiin sairaanhoitopiireihin tai nykyisiin maakuntiin perustuvaa jakoa pitää ongelmallisena. Alueet jäisivät liian pieniksi, jotta niillä voitaisiin taata perustuslain 19 §:n mukaisten hoitoon pääsyyn ja palveluihin sekä huolenpitoon liittyvät tavoitteet maassa yhdenvertaisella tavalla."
 
Ylen A-talk asiasta. Ensin Sipilän tiedotustilaisuutta noin 15 min.

http://areena.yle.fi/1-2449689?autoplay=true

Katsokaa vaikka kohdasta 38:00 eteenpäin.

Sarkomaa esittää hyvät perustelut siitä, mitä esim. Tetra tuossa yllä referoi. Rehula toteaa käytännössä, että lukitaan ensin määrä 18 ja tehdään sitten laskelmat jälkikäteen.

Ei hyvä sylvi, mitä junttausta kepulta.
 
Aina on myös mahdollista, että eduskunnasta ei syntyisi uutta hallitusta ja edessä voisi olla ennenaikaiset vaalit. Esimerkiksi Sdp on ilmoittanut, että se ei lähde hallitukseen kuin uusien vaalien kautta. Silloin saataisiin virkamieshallitus niinkuin ennenmuinoin mitä ei kaikki muistele kovinkaan hyvällä
 
Tunnistin Sipilän hänen puheestaan. Aivan samanlaista olen kuullut aikaisemminkin. Juuri samalla tavalla puhuu yrityksen pääomistaja kun hän perustelee näkemystään ja päätösesitystä johtoryhmälleen. Juuri näin yritystä johdetaan ja tehdään päätöksiä silloin kun halutaan ja myös uskalletaan ottaa riski koko yrityksen tulevaisuudesta. Eikä Sipilä puhunut tuolla tavalla ensimmäistä kertaa. Siksi hän ei takerrellut ajatuksissaan eikä sanomassaan..

Ikävä kyllä Suomen valtio ei ole hänen oma yrityksensä. Eikä hänellä ole myöskään mandaattia päättää yksin SOTE kokonaisuudesta. Varsinkin kun taustalla voi selkeästi nähdä hänen oman puolueensa vallan kasvattaminen aluehallinnossa. Kokoomuslaisilla on vanhoja poliitikkoja jotka varmasti ymmärtävät mistä tässä Kepun ehdottamassa SOTE alueiden maakuntamallissa on kysymys. Siksi he tuskin suostuvat Sipilän kiristykseen..

Tilanne olisi toinen jos Kepu oikeasti haluaisi uudistaa aluehallintoa. Silloin olisi jopa perusteltua lähteä toteuttamaan 18 alueellisen keskuksen mallia. Se kuitenkin edellyttäisi että nykyinen yli kolmen sadan kunnan kuntahallinto ajettaisiin kokonaan alas ja korvattaisiin 18 maakunnalla. Näillä tulisi olla (maa)kunnallinen verotusoikeus joka lisäksi tasattaisiin niin että kaikilla maakunnilla olisi sama vero% (äyri) joka toisi valtakunnallista tasapuolisuutta kansalaisille, asuinpaikasta riippumatta. Näihin 18:sta (maa)kuntaan valittaisiin omat valtuustonsa kuntavaaleilla. Läpi päässeet olisivat tehtävässään päätoimisia valtuutettuja. Tällaisella mallilla olisi mahdollista saada todella merkittäviä säästöjä julkishallinnossa..

Mutta, mutta, eihän sitä nyt tällaista voida ajatella Suomeen...mihin laitettaisiin puolueiden kunnalliset kaaderit. Nykyään joka kunnassa on jokaisella puolueella omat puoluekaaderit. On puolueosasto, naisosasto ja nuoret kotkat sekä keput jne..eläkeläisilläkin on omat puolueosastonsa jokaisessa vähänkin suuremmassa kunnassa.. Mitä näille tehtäisiin? Ja, mihin laitettaisiin kaikki rahat joita näille nykyään jaetaan toiminta-avustuksina?
Ei, ei, ei..tällainen muutos ei sovi Suomeen. Kuka sitten päättäisi kunnan virkamiesten nimityksistä..ja lautakuntapaikoista jne. Jos koko maassa olisi vain 18 (maa)kuntaa vain aniharvat pääsisivät mukaan päättämään kuntalaisten asioista.
 
Sipilän piti olla mies joka kykenee vaikeisiin päätöksiin. Toistaiseksi on käynyt ilmi, että Sipilä kykenee vaikeisiin päätöksiin vain, jos ne ei kosketa hänen kannattajiaan. Sotea sabotoidaan, jotta kepu saisi valtaa maakunnissa. Sipilä asettaa puolueensa edun kansan edun edelle.

No, se nähdään huomenna. Jos hän päättää laittaa hallituksen uusiksi, niin nähdäkseni se viittaa kykyyn tehdä vaikeita päätöksiä. Jos taas sopu saadaan muuten aikaan, niin sitten hän on saanut aikaan mitä aikaisemmat eivät ole saaneet aikaan, joten en vähättelisi sitäkään. Mutta jos hän vielä jahkailee, niin ei se kyllä paljoa lupaa.
 
Perussuomalaiset ei vissiikään kauheasti uskalla enää pistää vastaa Sipilälle kun äänestäjä luvut on laskeneet melkein puoleen ja jos lentäisi oppositioon niin varmaan lähtisi loputkin äänestäjät.

Pistää vastaan mistä? Onko kyseistä puoluetta tähän mennessä kiinnostanut mikään muu kuin tuloksen syntyminen?
 
No, se nähdään huomenna. Jos hän päättää laittaa hallituksen uusiksi, niin nähdäkseni se viittaa kykyyn tehdä vaikeita päätöksiä. Jos taas sopu saadaan muuten aikaan, niin sitten hän on saanut aikaan mitä aikaisemmat eivät ole saaneet aikaan, joten en vähättelisi sitäkään. Mutta jos hän vielä jahkailee, niin ei se kyllä paljoa lupaa.
Sipilän ja kepun kannalta vaikea päätös olisi 9-12 sotealuetta. Tähän Sipilä ei kykene, sillä se ajaisi koko kansan etua, eikä vain kepulaisten.

Pistää vastaan mistä? Onko kyseistä puoluetta tähän mennessä kiinnostanut mikään muu kuin tuloksen syntyminen?
Persut kannatti viittä sotealuetta vielä viime vuonna.
 
Sillä saisi parhaimmat säästöt, mutta mahtaako koko väittely oikeasti kiinnostaa?
Niin. Valtakunnallisesti merkittävä asia ei näytä persuja jostain syystä kiinnostavan. Onko sitten kepu luvannut vastineeksi jotain.
 
Niin. Valtakunnallisesti merkittävä asia ei näytä persuja jostain syystä kiinnostavan.

Väärin. Merkittävin asia on, että tulos syntyy! Se, että meneekö päätös keskustan vai kokoomuksen mielen mukaan, vaiko tehdäänkö kompromissi on sivuseikka.
 
Väärin. Merkittävin asia on, että tulos syntyy! Se, että meneekö päätös keskustan vai kokoomuksen mielen mukaan, vaiko tehdäänkö kompromissi on sivuseikka.
Ahaa. Eli päädytäänkö hyvään vai huonoon päätökseen on sivuseikka. Miksi persut on valinnut keskustan linjan, kun olivat ennen aivan eri mieltä?
 
Ei nyt liity suorasanaisesti tähän mutta tulee mieleen tarina "Rommin päiväkirjasta" kun päättävät rakentaa hotellin koskemattommalle saarelle karibialla ja on odotettavissa suurta vastustusta. " Jos päätät rakentaa 1 hotellin, ilmoita julkisuudessa että päätät rakentaa 5. sen jälkeen neuvottelette ja neuvotteletta. Lopulta myönnyt 1-2 hotelliin ja kaikki ovat tyytyväisiä! "

Muistio: iltasanomissa
Mitä suurempi on alueiden määrä, sitä selvempää on, että osa alueista jäisi tehtävän toteuttamisen kannalta liian pieniksi, muistiossa todetaan.

Perusoikeuksien yhdenvertainen toteutuminen vaarantuisi, kun osa alueista jäisi väestöpohjan, osaamisen ja taloudellisten edellytysten puolesta liian heikoksi.

Tarkoituksenmukaisimmat vaihtoehdot olisivat muistion mukaan 4-5 aluetta tai 10-12 aluetta. Muistiossa suositetaan 12 alueen ratkaisua, koska silloin kukin itsehallintoalue muodostaisi toiminnallisesti tarkoituksenmukaisen integroidun kokonaisuuden ja alueiden laajojen päivystysyksiköiden verkosto olisi optimaalinen.

- Yli 12 alueen ratkaisut johtavat siihen, että on tingittävä sote-uudistuksen tavoitteiden toteutumisesta sekä palvelujen yhdenvertaisen saatavuuden että kustannusten kasvun hillinnän osalta, muistiossa todetaan.

Ministeriön muistiossa huomautetaan myös, että palvelutarjonnan puutteet ja työvoiman saatavuusongelmat voisivat johtaa kalliiden ostopalveluiden hankintaan.
 
Ylen jutussa oli hyvä kuva. Sipilää luulisi kustannusten hillintä kiinnostavan...
28_10_sote_alueiden_m%C3%A4%C3%A4r%C3%A4vertailu_MERIKANTO.png
 
Ahaa. Eli päädytäänkö hyvään vai huonoon päätökseen on sivuseikka. Miksi persut on valinnut keskustan linjan, kun olivat ennen aivan eri mieltä?

Persut on joutunut hallituksen apupuolueeksi. Syykin on selkeä. Puolueessa on vain Soini jolla on päätösvalta kaikissa asioissa. Kukaan muu ei voi eikä ilmeisesti saakaan osallistua päätöksentekoon.. Tässä SOTE-asiassa persut ovat kääntäneet takkinsa 180 astetta..vielä vuosi sitten oltiin tiukasti 5 alueen kannalla. Tällä kertaa pelkällä olankohautuksella hyväksyttiin Kepun esittämä 18 alueen malli.

Erikoisen typerää persuilta, koska asiantuntijoiden näkemys puoltaa enintään 12 hallintoalueen muodostamista.. Ilmeisesti Soinia SOTE-päätön ei juurikaan kiinnostanut ja sopivasti oli estettä ulkomaanmatkan vuoksi..eikä hän halunnut kenenkään muun persuministerin käyvän neuvotteluita Stubbin ja Sipilän kanssa. Tässä olisi ollut erinomainen paikka tehdä omaa politiikkaa pitämällä kiinni asiantuntijoiden suosittelemasta ratkaisusta (enintään 12 aluetta).

Tyypillistä suomalaista kyläpolitiikkaa..koko valtakunta kiikkuu konkurssin partaalla. Kansalaisten kannalta vuosikymmenen tärkein päätös tehtävänä, ja sitten unohdetaan asiantuntijat ja ryhdytään kiristämällä pönkittämään yhden puolueen valta-asemia. Asiaan voi liittyä ihan muutakin. Esim. Kepu haluaa kokoomukselta vastapainoksi esim. maataloudelle annettavien suorien tukien lisäämistä. Sovitaan asia niin että maajusseille annetaan ylimääräiset 500 miljoonaa niin Kepu puolestaan laskee SOTE- alueiden määrän kahteentoista.. Näinhän asioita on meillä totuttu hoitamaan.
 
Back
Top