Hylkää huomautus
Liity mukaan keskusteluun!

Rekisteröityminen ei kestä kuin hetkosen ja pääset keskusteluun mukaan, tervetuloa!

>>> REKISTERÖIDY <<<

Kenraaliluutnantti Aksel F. Airo - Vaikeneva kenraali

Viestiketju osiossa 'Menneet sodat ja sotahistoria' , aloittaja Santala, 08.05.2014.

  1. Santala

    Santala Alokas

    Liittynyt:
    06.05.2014
    Viestejä:
    5
    Tykkäykset:
    0
    Pisteet:
    0
    Aksel Fredrik Airo (14. helmikuuta 1898 Turku – 9. toukokuuta 1985 Heinolan mlk) oli suomalainen kenraali, joka vastasi operaatioiden suunnittelusta talvi- ja jatkosodan aikana. A. F. Airo oli keskeisin ja vaikutukseltaan merkittävin operatiivisesta suunnittelusta vastannut upseeri sekä talvisodan että jatkosodan aikana. Tällä päämajan toimintasektorilla hän oli ylipäällikön, marsalkka Mannerheimin lähin mies. Marskilta kysyttiin sodan jälkeen, kuka johti sotatoimia. Hän vastasi: "Airo ja minä." Airo vastasi samaan kysymykseen: "Marski ja minä."

    [​IMG]

    Airon lapsuus ja varhaiset opinnot

    Aksel Fredrik Airon lapsuudenkoti sijaitsi Turun Itäisenkadun varrella talossa, jonka hänen vanhempansa Otto ja Amanda Johansson omistivat. Talo oli sangen vaatimaton, mutta kodin henki vahvasti kansallismielinen ja kannustava. Kotikieli oli luonnollisesti suomi ja vuonna 1906 myös perheen sukunimi muuttui Johanssonista supisuomalaiseksi Airoksi. Kumpikaan tulevan kenraalin vanhemmista ei ollut saanut korkeampaa opillista sivistystä, mutta Otto ja Amanda Airon eteenpäin pyrkivää ja kunnianhimoista luonteenlaatua kuvasti hyvin se, että he lähettivät molemmat poikansa – Akselin ja tätä kaksi vuotta nuoremman Artturin – opintielle.

    Aksel Airo aloitti opintonsa Turun suomalaisessa reaalilyseossa vuonna 1909, jolloin toinen sortokausi oli juuri pääsemässä pahimpaan vauhtiinsa. Airo kuuluikin niin kutsuttuihin ”90-lukulaisiin”, ikäpolveen, johon jo kouluaikoina tarttui voimakas venäläisvastainen henki. Aksel pääsi ylioppilaaksi Turun suomalaisesta lyseosta vuonna 1917. Koulussa Airo osoitti taipumusta matematiikkaan ja suunnitteli insinöörin uraa, mutta seuraavan syksyn sekavissa oloissa ei opintojen aloittamisesta tullut mitään.

    A. F. Airon luonteesta

    Airon luonteeseen liittyi annos rämäpäisyyttä sekä huumorintajua, joka kehittyi iän myötä sarkastiseksi huumoriksi. Hän oli myös lähtökohdilleen uskollisena kansanomainen, jolle kaikenlainen hienostelu oli täysin vierasta. Luonteeseen kuului myös pienelle miehelle ominaista sähäkkyyttä, nopealiikkeisyyttä, johon varsinkin nuoremmalla iällä liittyi myös urheilullisuus. Sotilasuralla, varsinaisissa vastuunalaisissa tehtävissä Airolle oli ominaista rauhallisuus. "Ei hätä ole tämän näköinen", oli hänen mielilauseitaan. Mikään askeetti Airo ei ollut: hänelle maittoi sekä alkoholi että tupakka, eikä hän vieroksunut myöskään kaunista naisseuraa.

    Sotilasuran alku ja kouluttautuminen Ranskassa

    Vapaussodan sytyttyä Airo värväytyi Porin rykmentin Turun pataljoonaan ja käytyään Pietarsaaren tykistökoulun kurssin hän osallistui Ahvolan taisteluun ja oli mukana myös Viipurin valtauksessa.

    Vapaussodan kokemukset vaikuttivat voimakkaasti Airon ajatusmaailmaan ja hän päätti siviiliopintojen sijaan suuntautua sotilasuralle. Airon uralle merkitsi todellista onnenpotkua pääsy opiskelemaan Ranskaan vain hieman yli 20-vuotiaana. Nyt hän opiskeli myös kadettikoulussa, Ecole militairessa St. Cyr'issä. (Airolla ei ollut Ranskan kielitaitoa ollenkaan. Vuosien rankkojen opiskelujen jälkeen hän oppi sitä sujuvasti käyttämään. Airo oli monesti hyvin lähellä lopettaa opintonsa ja suunnata takaisin Suomeen) Seuraavana vuonna 1921 alkoi kaksivuotinen sotakorkeakoulun kurssi Ecole superieure de guerre'ssa. Näin Airosta leivottiin ranskalainen upseeri. (Suomessa ei ollut siihen aikaan sotakorkeakoulua olemassakaan.) Hän eteni luutnantista everstiluutnantiksi kahdeksassa vuodessa, eikä ollut kuin 35-vuotias saadessaan vuonna 1933 ylennyksen everstiksi ja nimityksen yleisesikunnan operatiivisen osaston päälliköksi sekä Mannerheimin johtaman puolustusneuvoston sihteeriksi.

    Joulukuussa 1939 Airo nimitettiin päämajoitusmestariksi ja hän vastasi niin talvisodan kuin jatkosodankin aikana kaikkien keskeisimpien sotatoimien operatiivisesta suunnittelusta. Talvisodan jälkeen Airo ylennettiin kenraalimajuriksi ja vuonna 1942 kenraaliluutnantiksi.

    Airon suhteesta ruotsin kieleen

    Airo oli kylmähermoinen sotapäällikkö ja viileän harkinnan mies myös siviilissä, mutta Suomi ja suomen kieli olivat hänelle erottamaton kokonaisuus. On kieltämättä totta, ettei Airo millään muotoa salaillut vastenmielisyyttään ruotsin kieltä kohtaan. Hän ymmärsi kyllä auttavasti ruotsia, eikä ollut voinut lapsuutensa Turussa täysin välttyä sitä kuulemasta, mutta puhumaan hän ei sitä suostunut. Esimerkiksi 1930-luvun lopulla, kun ruotsalaisten kanssa käytiin neuvotteluja Ahvenanmaan puolustuksesta, Airo kieltäytyi käyttämästä neuvotteluissa ruotsin kieltä ja esitti lausuntonsa mieluummin ranskaksi.

    Sodan päättymisen jälkeiset tapahtumat - Syytön vaiko ei?

    Sodan päättyessä Airo oli vasta 46-vuotias. Kauluslaatassa oli kaksi leijonaa ja kolmannen piti olla vain ajan kysymys. Lokakuussa 1944 Airolle myönnettiin Mannerheim-risti, joulukuussa hänet nimitettiin yleisesikunnan päälliköksi ja tammikuussa 1945 hän sai vielä 1. luokan Vapaudenristin rintatähden, miekkojen ja tammenlehvän kera. Sitten onnetar hylkäsi suosikkinsa ja alkoi punainen painajainen: Airo pidätettiin kesäkuussa 1945 epäiltynä maanpetoksesta ja saman vuoden syyskuussa hänet pantiin ”turvasäilöön” syytettynä osallistumisesta ”aseellisen toiminnan luvattomaan valmisteluun” (ts. Asekätkentäjuttu).

    Airo oli vangittuna kaikkiaan 33 kuukautta, mutta kommunistien miehittämän ”punaisen Valpon” kuulustelijat eivät saaneet vaikenevaa kenraalia puhumaan.

    – Vähitellen minulta riistettiin pois kaikki vangin oikeudet, lääkintähuolto mukaan luettuna, Airo sanoo.
    Häneltä vietiin kirjat, tupakat, kirjoitusoikeus ja jopa arvomerkit asepuvusta.

    Ennen kuolemaansa Airo myönsi olleensa tietoinen niin kutsutun asekätkennän valmistelusta ja toimeenpanosta syksyllä 1944, mutta kuulusteluissa hän, kuten sanottu, kiisti systemaattisesti osallisuutensa asiaan. Airo pääsi vankilasta keväällä 1948 ja hänen sotilasuransa päättyi lopullisesti maaliskuussa 1949, kun tasavallan presidentti vapautti hänet ”yleisen edun vuoksi” vakinaisesta palveluksesta.

    Mikä oli sitten kenraaliluutnantiksi, Mannerheim-ristin ritariksi ja yleisesikunnan päälliköksi ylenneen Airon menestyksen salaisuus?

    Airon ura on häikäisevä ja yleneminen alusta alkaen uskomattoman nopeaa. Hän osoitti olevansa erityinen lahjakkuus heti sotilasuransa alusta lähtien. Tämä on jossain määrin ihmeellistä, koska hän ei kouluvuosinaan erottunut mitenkään muista luokkatovereistaan. Valpon selleissä 1945-48, jolloin hän osoitti todellista miehuullisuutta ja rohkeutta ollessaan tunnustamatta. Näin hän suojeli ylipäällikköään, Mannerheimia. Se oli Airon henkilökohtainen uroteko.

    Airon urakehitys oli kuitenkin huiman poikkeuksellinen jääkäriupseerien yleensä yletessä muita nopeammin.

    - Airo nimitettiin reservinvänrikiksi elokoussa 1918 ja korotettiin vänrikiksi joulukuussa samana vuonna Tykistökoulun suorittamisen jälkeen.
    - Luutnantti hänestä tuli vapaussodan päättymisen 1-vuotispäivänä 16.5.1919.
    - Ensimmäisten Ranskan opintojen jälkeen Airosta tuli kapteeni joulukuussa 1921 ja kaksi vuotta myöhemmin yleisesikuntamajuri.
    - Suomen itsenäisyyden 1O-vuotispäivänä 6.12.1927 Airo ylennettiin yleisesikuntaeverstiluutnantiksi ollessaan vasta 29-vuotias.
    - Eversti hänestä tuli itsenäisyyspäivänä 1933.
    - Talvisota toi mukanaan 26.2.1940 kenraalimajurin leijonan kauluslaattoihin.
    - Runsas kaksi vuotta myöhemmin 3.6. Airo ylennettiin kenraaliluutnantiksi.

    Hän eteni siis 24 vuoden sisällä reservinvänrikistä kenraaliluutnantiksi.

    Airosta ei tullut täyttä kenraalia, vaikka ylennystä tykistönkenraaliksi yritettiin monin voimin sekä presidentti Kekkosen että Koiviseon aikana.

    Syyksi presidentti Koivisto kertoi, että edelliset kaksi leijonaansa Airo oli saanut itseltään Mannerheimilta ja
    »Jos oikea marsalkka ei täyttä kenraalinarvoa aiheelliseksi katsonut, niin mikä minäkään pelkkänä alikersanttina olisin sitä tekemään!»
    Samaa perustetta Kekkonenkin oli käyttänyt, koska hän katsoi itsensä pelkäksi suojeluskuntakersantiksi eli olisi kokenut ylentämisen Marskin halventamisena.
    Sitä vastoin presidentti Mauno Koivisto myönsi kenraaliluutnantti A. F. Airolle itsenäisyyspäivänä 1982 Suomen Valkoisen Ruusun suurristin miekkojen kera. Se on Suomen korkeimpia kunniamerkkejä ja erityisen harvinainen miekkojen kera myönnettynä.

    Vangitsemisensa johdosta kenraali Airo piti ikuisesti omana tietonaan paljon sellaista, mitä Mikkelissä sota-aikana tapahtui tai päätettiin ja joka siis tulee jäämään ikuisiksi ajoiksi salaisuudeksi; kaikki häntä haastatella yrittäneet toimittajat ja kirjailijat, mm. Mauri Sariola, saivat aina saman vastauksen:
    »Ne asiat eivät kuulu ulkopuolisille!»

    Sen sijaan hän mielellään oikaisi erään sitkeän väärinkäsityksen joulukuulta 1940: hän oli paikalla ja aivan lähietäisyydellä, kun presidentti Kyösti Kallio sai halvauskohtauksen rautatieasemalla. Yleisesti puhutaan että presidentti olisi kuollut marsalkka Mannerheimin käsivarsille, mutta ei marsalkka olisi jaksanut kannatella kaksimetristä ja toistasataakiloista presidenttiä: otteen saivat ensimmäisenä adjutantti, eversti Aladár Paasonen (Artikkeli tulossa myöhemmin!) ja silloinen eversti Airo – ja sitten juoksikin poliiseja ja suojeluskuntalaisia joka suunnalta avuksi!

    Satunnaisia poimintoja

    Yleisesikunnan päälliköksi kenraali Walleniuksen erottamisen jälkeen tullut kenraalimajuri Lennart Oesch soitti eräänä kesäpäivänä vuonna 1931 Airolle ja ilmoitti, että puolustusneuvoston puheenjohtaja, ratsuväenkenraali Gustaf Mannerheim haluaa Airon takaisin Helsinkiin entiseen virkaansa. Airolle tämä oli ikävä uutinen.
    – Jahtikausi alkaa juuri, en halua Helsinkiin Airo sanoi. - Lähden metsälle koirieni kanssa.
    Oesch soitti uudestaan kahden päivän kuluttua.
    – Lue seuraava tasavallan presidentin sotilaskäsky.
    Airo joutui siirtymään Helsinkiin yleisesikunnan operatiivisen toimiston ja kaksi vuotta myöhemmin operatiivisen osaston päälliköksi. Hänet ylennettiin everstiksi vuonna 1933 ja määrättiin puolustusneuvoston sihteeriksi, eli käytännössä Mannerheimin oikeaksi kädeksi. Airon vastuulla olivat operatiiviset asiat.
    Lähin Airon esimies oli yleisesikunnan päällikkö Lennart Oesch. Tämä vaati esikuntansa upseereita pitämään hyvää huolta kunnostaan. Joka viikko piti suorittaa tietyt urheiluharjoitukset, jotka merkittiin muistiin. Kerran Airo merkitytti kohdalleen R, R, K (= Ratsastus, Ratsastus, Kävely). Oesch, tuntien Airon, haistoi palaneen käryä.
    – Tarkistin asian talleilta, et ole ratsastanut tällä viikolla.
    – En ole niin väittänytkään. R merkitsee ryyppyä ja K kylpyä. Älä sinä huolehdi minun kunnostani, lähdetään vaikka kilpailemaan voimistelussa ja seiväshypyssä.

    Päämajoitusmestari toimi suoraan ylipäällikön, marsalkka Gustaf Mannerheimin, alaisena. Airo hoiti operaatioita ja joukkojen järjestelyjä.
    – Marsalkka johti sotaa ja minä sotatoimia, Airo sanoo.
    Helmikuussa 1978 Itse asiassa kuultuna televisio-ohjelmassa Airolta kysyttiin hänen suhteestaan marskiin.
    – Minun asiani oli valmistaa kaikki operatiiviset suunnitelmat. Marskin asia oli hyväksyä ja vastata niistä.
    Kiistelittekö usein?
    – Kyllä tietysti myös kiisteltiin.
    Kumpi voitti useammin?
    – Tulee mieleen Uuden Suomen pakinoitsija Olli, joka sanoi, että kukas kissan hännän nostaa jos ei sitä kukaan nosta. Kyllä minä yleensä voitin.
    – Voisinhan olla väittämättä vastaan, Airo sanoi kerran Marskille.
    – Minulla on jo tarpeeksi sellaisia kenraaleja, marsalkka vastasi. - Voisin vaikka ylentää koko kadettikomppanian kenraaleiksi. Ne osaisivat varmasti sanoa aina "kyllä herra marsalkka".

    Kerran Airo nukkui pidempään, Mannerheimin 77-vuotispäivänä 4. päivänä kesäkuuta vuonna 1944. Airo ei ollut paikalla onnittelemassa Marskia eikä hän vastannut puhelimeen. Heinrichs lähetti adjutanttinsa tarkistamaan, olisiko Airolle tapahtunut jotakin.
    Liian pitkään nukkunut Airo tuotiin päämajaan. Airo meni suoraan ylipäällikön työhuoneeseen.
    – Nyt tuli turpiin, Airo sihautti adjutantille.
    Ei tullut.

    Mielestäni tämä kohta kuvaa parhaiten Airon suhtautumista alaisiinsa:

    Televisiossa Airolta kysyttiin hänen henkilökohtaisesta ongelmastaan.
    – Ei minulla ollut henkilökohtaisia ongelmia.
    Sodassa ei saa olla henkilökohtaisia ongelmia?
    – Ei saa olla, ei voi olla. Silloin on täysi työ hoitaa virkaa, ei siinä henkilökohtaisia ongelmia mahdu olemaan.


    [​IMG]

    ----------------------------------------------------

    Lähteet:

    Vihreät tekstit omia huomautuksia!
    Wikipedia - A. F. Airo
    Rober Brantbergin erittäin kattava henkilökuva Airosta
    Helsingin Sanomien juttu Airosta kertovasta kirjasta.
    Petri Nummivuoren blogi
     

Jaa tämä sivu