Kirjat

Tässä viimeisin muutaman euron divarilöytöni.

Kun-sinitaivas-salamoi.jpg

Viipurilainen Uolevi Paavolainen päätyi Sotaohjaajakurssi 3:n kautta jatkosotaan Lentolaivue 16:n riveihin. Tiedustelulaivueen kalustona olivat Fokker CX, Westland Lysander ja Gloster Gladiator -koneet. Paavolainen kertoilee ihan mielenkiintoisesti siitä, millaista oli lentää pahasti vanhentuneella ja hitaalla kalustolla Polikarpov I-153 -hävittäjiä, sekä lännen aseapuna tulleita koneita vastaan.

Kirjan ansioihin kuuluu myös tiedustelulentäjien jokapäiväisen elämän kuvaaminen arjen riemuineen ja murheineen. Ehkä hävittäjälentäjien glooria puuttui, mutta tärkeää ja arvokasta työtä nämäkin miehet tekivät. Jos nyt jostain pitää moitteita antaa, niin kirjan valokuva-aineisto on kyllä painettu sangen huonolaatuisena. Sinällään vähän harmi, koska ainakin minusta mukana on melko harvinaistakin kuvamatskua.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjassa Kaukopartio, on Onni Palasteen keräämiä rajanpinnassa asuneiden ja toimineiden asianomaisten lyhykäisiä tapahtuma kertomuksia laidasta laitaan sota-ajoilta.
Onni Palaste ei muistaakseni itse ollut varsinainen kaukopartiomies, vaikka innokkaasti niistä kokosi juttuja ja julkaisi niitä.
Josta muistuukin mieleeni tapaus haastattelusta, jossa Onni ja yksi oikea kaukopartiomies joka oli uskoutunut kertomaan Onnille partioinnista ns. luottamuksellisesti...ja Onnihan käytti tilaisuuden hyväkseen.

Ko. live haastattelu löytyy netin syövereistä ja lisään sen kunhan se taas osuu kohdalle.

Ps. Onni ja tämä kaukopartiomies oli samassa työpaikassa Vuokatin urheiluopistolla, Onni rehtorina ja kaukopartiomies talonmiehenä sotien jälkeen.


kaukopartio.png


Onni Palaste

Onni Palaste (vuoteen 1945 Onni Bovellán, 27. joulukuuta 1917 Kiuruvesi1. heinäkuuta 2009 Helsinki) oli tuottelias suomalainen sotakirjailija, ja genressään yksi maan tunnetuimmista.[1]Palasteella on laaja lukijakunta. Hänen tuotantoonsa kuuluu 19 teosta. Palasteen sukujuuret ovat Iisalmessa ja Kiuruvedellä. Isän suvusta, Iisalmen Bovellaneista, osa otti käyttöön Palaste-nimen.[2] Bovellanin suku on lähtöisin alun perin Ranskan Lyonista, josta ensimmäinen kantaisä 1700-luvulla asettui Iisalmeen.[3]



Sisällysluettelo
[piilota]


Elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Palaste oli koulutukseltaan liikuntaneuvoja. Hän kilpaili Suomen-mestaruustasolla uinnissa, hiihdossa ja yhdistetyssä ja osallistui Lahden maailmanmestaruushiihtoihin yhdistetyssä 1938. Hän oli Vuokatin urheiluopiston ensimmäinen johtaja vuosina 1946–1954, jolloin hän asui Sotkamossa. Sen jälkeen hän toimi urheiluliikkeen johtajana Kajaanissa. Suomen sotaveteraaniliitonpalveluksessa hän oli 1954–1960. Palaste oli myös taidemaalari. Vuonna 1981 hän muutti kirjailijantyönsä vuoksi kotiseudultaan Kainuusta Helsinkiin voidakseen hyödyntää paremmin arkistoja.[4][5]

Palaste oli myös sotaveteraani. Talvisodassa hän taisteli eversti Siilasvuon joukoissa. Talvisodan aikana hän pääsi myös ensimmäiselle kaukopartiomatkalleen. Kokemuksista syntyi 1979 teos Suomussalmen sankarit.

Jatkosodassa Palaste palveli 14. divisioonassa Rukajärvellä juuri niiden miesten aseveljenä, joita hän kirjailijana kuvasi 50 vuotta myöhemmin. Hän toimi pataljoonanselvennä jääkärijoukkueen varajohtajana ja johtajana. Sotien aikana hän yleni aina alikersantista ylikersantiksi saakka.[6]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Merkittävin Palasteen ammatillisista tehtävistä oli kirjailijanura. Hän aloitti kirjoittamisen jo rintamalla, mutta menestysteokseksi noussut esikoisteos Rukajärven sissit ilmestyi vasta 1967. Teoksen ilmestyessä Palaste toimi liikemiehenä.[2]

Teoksia on luonnehdittu dokumenttiromaaneiksi tai fiktiivisiksi dokumenteiksi. Hänen aloitteestaan ryhdyttiin keräämään 14. divisioonan miesten sotamuistelmia, joita myös Palaste hyödynsi kirjailijantyössään teoksissa Raappanan miehet (1996) ja Korpisodan sankarit (1998). Omien sotakokemusten rinnalla Palaste laajensi kirjailijankuvaansa historialliseen romaaniin isonvihanaikoja kuvaavissa Simo Hurtta -aiheisissa romaaneissaan. Omiin kokemuksiin pohjautuva kerronta toi Palasteen teoksiin aitoutta, joka oli merkittävä valtti hänen kirjoissaan.[4][7][8]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Rukajärven sissit, 1967
  • Minä, desantti, 1970
  • Sissi rajan takaa, 1972
  • Siviilisissit Stalinin kanavalla. WSOY, 1973. ISBN 951-0-05938-2.
  • Suomussalmen sankarit, 1979
  • Talvisodan ääniä, 1980
  • Irina ja Mannerheim, 1981
  • Aina Hangosta Petsamoon, 1984
  • Sissiretki surman suuhun, 1985
  • Isät katsovat poikiaan, 1985
  • Toki kallehin on vapaus, 1986
  • Lapin sissi, 1988
  • Viimeiseen sissiin, 1992
  • Raappanan miehet, 1996
  • Korpisodan sankarit, 1998
  • Kaukopartio, 2003
  • Simo Hurtta -sarja
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Jump up ↑ Kaseva, Tuomas: Sotakirjailija Onni Palaste kuollut HS.fi. 15.7.2009. Viitattu 10.12.2009.
  2. Jump up to: a b Kononen, Seppo: Yksi Rukajärven sissi on taas poissa. Kiuruvesi, 22.7.2009. (suomeksi)
  3. Jump up ↑ Onni Palaste. Sotasankarit
  4. Jump up to: a b Lauri Tervonen: Omat kokemukset takasivat sotaromaanien aitouden. Helsingin Sanomat, 16.7.2009, s. B5. Artikkelin verkkoversio.
  5. Jump up ↑ Kainuulaisia nykykirjailijoita Kajaanin kaupunginkirjasto. Viitattu 16.7.2009.
  6. Jump up ↑ Muistot. Onni Palaste Helsingin Sanomat. 2009.
  7. Jump up ↑ Sotakirjailija Onni Palaste on kuollut 15.7.2009. Yle.fi. Viitattu 16.7.2009.
  8. Jump up ↑ Onni Palaste Compuline.fi. Viitattu 16.7.2009.



https://fi.wikipedia.org/wiki/Onni_Palaste
 
Taas iski lukemisen puute joten suoritin jälleen täsmäiskun divariin. Mukaan tarttui viikonlopun lukemistoksi tämä Ospreyn vajaa satasivuinen kirjanen.

1060_IMG_NEW_0004_20156283410.jpg

Mitäs mieltä muuten olette näistä ? Koala-Kustannus on muutaman näitä julkaissutkin suomennettuina painoksina. Omasta kirjahyllystäni löytyy kymmenkunta englanninkielisenä hankittua. Pääasiassa olen ostellut Vietnamin sodan ilmasodankäynnistä kertovia sekä kylmän sodan aikaiseen suihkukonekalustoon keskittyviä Ospreyn kirjoja. Vaikka nämä ovatkin yleensä sivumäärältään pienehköjä, ovat nämä kuitenkin täyttä asiaa. Osprey ei muuten keskity ainoastaan ilmasotaan, vaan aihepiirit käsittävät koko sotahistorian ja militariaharrastuksen kirjon.
 
image30806.jpg
image30132.jpg
image30131.jpg
image30809.jpg
image30808.jpg


upload_2016-6-10_18-36-35.jpegupload_2016-6-10_18-37-26.jpegupload_2016-6-10_18-39-24.jpeg
Suomeksi käännettyinä löytyy ainakin nämä.
Kuten @tulikomento tuossa totesi, ovat täyttä asiaa.

Lukunäyte on mielestäni Mike Spickin kirjasta Saksalaiset Hävittäjä-ässät
http://www.koalakustannus.fi/pdf/Koala_lukunayte_191.pdf
 
Ron Kovic - Born On The Fourth of July

41tajIKywgL._SX315_BO1,204,203,200_.jpg


Kirja on Ron Kovicin (s. 1946) omaelämäkerta vuodelta 1976, jota on täydennetty vuonna 2005 kirjailijan uudella esipuheella.

Kovic haavoittui luodista Vietnamin sodassa tammikuussa 1968 halvaantuen rinnasta alaspäin. Kirja käy läpi Kovicin lapsuutta, polun merijalkaväkeen, Vietnamin sotaan, kohtalokkaaseen haavoittumiseen sekä kuvaa haavoittumisen jälkeistä kamppailua kohti sodan vastustamista.

Kirja on englannin kieliseksi helppolukuinen, mutta kärsii hieman toistosta, jonka toisaalta ymmärtää, kun henkilö kertaa miltä tuntuu, kun 21-vuotiaana on koko elämä vedetty pöntöstä. Kirjan ansioksi katson Kovicin äärimmäisen rehellisen kuvauksen omista tuntemuksistaan ja arjesta. Kovicin kuvaus joukkosidontapaikalta sekä veteraanien kuntoutussairaalan arjesta on karua luettavaa, mikä saa havahtumaan siihen tosiasiaan, että sodan muistoista ei koskaan kunnolla pääse irti, ja että haavoittuminen on pahimmillaan koko elämän pilaava asia, ei vain harmiton arpi käsivarressa.

Kirjan perusteella on tehty saman niminen elokuva vuonna 1989, jonka pääosaa esittää Tom Cruise. Ron Kovic osallistui elokuvan käsikirjoituksen laatimiseen ja hän näkyy elokuvassa lyhyesti toisen maailmansodan veteraanina pyörätuolissa. Kirja ja elokuva täydentävät hyvin toisiaan.
 
Viimeksi muokattu:

Mistä tuo tarkalleen ottaen kertoo ?


Meikäläisellä on parhaillaan menossa tämä.

Picture_OSP-CA07.jpg

US Navyn F-8 Crusader pilotit ampuivat operaatio Rolling Thunderin (1965-68) aikana alas kahdeksantoista pohjoisvietnamilaista MiGiä. Menestyksen avaimina toimivat hyvin koulutetut kuskit (näillä oli ilmataistelukoulutus vielä tuoreessa muistissa), jotka osasivat käyttää pienen ja ketterän hävittäjänsä ominaisuuksia hyväkseen.

50-luvulla suunniteltu F-8 Crusader oli jälkipoltolla varustettu yksimoottorinen laivastohävittäjä, jonka toissijaisia tehtäviä olivat maajoukkojen tukeminen rynnäköillä sekä taktinen lentotiedustelu. Mutta omimmillaan konetyyppi oli ilmataisteluissa. Isoon ja raskaaseen (ja teknisesti monimutkaiseen) F-4 Phantomiin verrattuna F-8 oli simppeli kone. Aseistuksena oli pari lämpöhakuista AIM-9 Sidewinderiä. Lisänä vielä 4 20mm tykkiä. Eli tyyppi oli suunniteltu ennen kuin Pentagonin byrokraatit ja lentokonesuunnittelijat saivat päähänsä jättää koneista tykkiaseistuksen kokonaan pois. Tästä johtuen Crusader oli kone, joka pystyi haastamaan MiGit lähietäisyydeltä käytävissä kurvatappeluissa.

Mainio kirja. Perustuu kirjallisten lähteiden lisäksi lentäjien haastatteluihin ja näiden omat taistelukertomukset värittävät tekstiä mukavasti. Oiva tietopaketti aiheesta.
 
Katso liitettä: 10039 Tämä seuraavaksi.
Mistä tuo tarkalleen ottaen kertoo ?
-------------------------------------------------------
Tuo kertoo pienehkön ( kuusi miestä ) kaukopartion tyypillisestä kesäisestä noin kuukauden reissusta, kauas vihollisen selustassa suoritettavien tiedustelu- ja tarkkailutehtävien suorittamisesta ja niiden tuomien haasteiden voittamista.

Ja lähes aina heti aluksi rajan ylittäminen on yksi vaarallisempia osuuksia retkien osuuksia, mm. miinakentät,pimeys yms.

Varsinaista tulitaistelua partio vältti, mutta tiedusteluun kuilui myös siviilien jututtamista sekä tässä kirjassa "extemporee" vanginotto/t. Näiden tapauksien jälkeen on herranhallussa tuleeko ilmiantoa vai ei ja tällä kertaa siiviili petti .

Olivatpa osa pojista hetken jopa itsekkin vankina, kun tuli keskellä päivää yllätytetyksi lepäämästä, onneksi niillä kolmella oli käsiase rukkasessa varmuuden varalle nukkuessa.

Niin ja aiheuttipa muonatorpeedon liiankorkealta pudottaminenkin liiallista vihollisen huomiota ja tästä johtuen asia johti yhden partiomiehen menetykseen vihollisen väijytyksessä.

Tiltu ja muu propakanda tiedotti suomaisille naapurin paratiisin oloista ja kehotti suomalaisia siirtymään heidän puolelleen parempiin oloihin. Niin kuin tässäkin kirjassa muutamaan otteeseen partiomiehet näkivät ihan itse että tavan kansa eli totaalisessa kurjuudessa ja puutteessa, puhe paratiisista koski luultavasti hyvin pientä johtoporrasta.

Eli hyvin todenmukaiselta tuntuva kirja.
 
Viimeksi muokattu:
Onko kellään tietoa Kustannus ja postimyynti firma:
Wiking divisioona oy.stä.
Eli onko toiminta lopetettu vai jatkuuko se jossain muussa muodossa.
 
Aloitin tämän lukemisen.

51H-t-ipIlL._SX335_BO1,204,203,200_.jpg

Tätä ns. "Boys -sarjaa" suosittelen varauksetta sivuston ilmailuosaston hepuille.

Kirjasarja kerää yhteen RAF:n ja Royal Navyn Fleet Air Armin pilottien kertomuksia eri konetyypeillä lentämisestä. Tarinat vaihtelevat humoristisista aina vakaviin sotajuttuihin asti. Mutta keskiössä on aina itse kirjan aiheena toimiva konetyyppi ja sillä lentäminen. Myös kirjoittajien näkökulma vaihtelee aina noviisin keltanokan ensilennosta kokeneen koelentäjän kokemuksiin asti ja kaikkeen siltä väliltä. Nämä antavat mainiosti perspektiiviä sotilassuihkukoneella lentämiseen.

Näitä on julkaistu sarjassa jo useita ja minun hyllystäni löytyy nämä:

41tnkWYU9XL._SX331_BO1,204,203,200_.jpg 51nyIbQ0SBL._SX371_BO1,204,203,200_.jpg 41ZV9Zcx9BL._SX331_BO1,204,203,200_.jpg 41L3T5b5jnL._SX332_BO1,204,203,200_.jpg 51G9u1hgJVL._SX337_BO1,204,203,200_.jpg 51blEOAKrDL._SX334_BO1,204,203,200_.jpg 51R1HsM6ocL._SX329_BO1,204,203,200_.jpg
 
Tänään hieman tarkastelin taas vanhaa "raamattuani", Ultrakevytlennon - moottoripurjelennon oppikirjaa joka sisältää paljon muuttumattomia, fysiikasta tuttuja totuuksia:

20150320_160151_orig.png.jpeg
 
Viimeksi muokattu:
Kylmän sodan muisteluksia vuodelta 1986.

IMG_1545_zps59f75af3.jpg

Kirjoittaja on käsittääkseni ex-RAF:n upseeri ja tämä tekee hyvää työtä esitellessään NATOn ilma-aseen sotasuunnitelmia, konekalustoa ja henkilöstöä siinä tilanteessa jos Varsovan liiton joukot olisivat päättäneet vyöryä Länsi-Saksaan.

Price on jakanut kirjan useaan eri lukuun. Luvuissa käsitellään mm. seuraavia aiheita:

- Komentoportaan näkökulma (2 Allied Tactical Air Forcen komentaja)

- Ilma-ase ja maajoukkojen tulituki

- Ilmapuolustus (F-15C Eagle)

- Pitkänmatkan pommitukset ja siltojen pommittamiset (F-111)

- Lentotukikohtien pommittaminen (Tornado GR1)

- Luftwaffen Tornadot

- Harrierit taistelukentällä

- A-10 Warthog ja panssarintorjunta

- Taktinen lentotiedustelu (RF-4C Phantom)

- Taisteluhelikopterit

- Elektroninen sodankäynti (EF-111 Raven)

- Wild Weaselit ja ilmapuolustuksen lamauttaminen (SEAD)

- Länsi-Saksan laivaston lentäjien Tornadot ja F-104:t (Marineflieger)

- Britannian kotialueen ilmapuolustus

Kirja antoi hyvän kuvan siitä, mitenkä laadullisella ylivoimalla pyrittiin kompensoimaan vastustajan määrällinen ylivoima.
 
Kylmän sodan muisteluksia vuodelta 1986.

Katso liite: 10410

Kirjoittaja on käsittääkseni ex-RAF:n upseeri ja tämä tekee hyvää työtä esitellessään NATOn ilma-aseen sotasuunnitelmia, konekalustoa ja henkilöstöä siinä tilanteessa jos Varsovan liiton joukot olisivat päättäneet vyöryä Länsi-Saksaan.

Price on jakanut kirjan useaan eri lukuun. Luvuissa käsitellään mm. seuraavia aiheita:

- Komentoportaan näkökulma (2 Allied Tactical Air Forcen komentaja)

- Ilma-ase ja maajoukkojen tulituki

- Ilmapuolustus (F-15C Eagle)

- Pitkänmatkan pommitukset ja siltojen pommittamiset (F-111)

- Lentotukikohtien pommittaminen (Tornado GR1)

- Luftwaffen Tornadot

- Harrierit taistelukentällä

- A-10 Warthog ja panssarintorjunta

- Taktinen lentotiedustelu (RF-4C Phantom)

- Taisteluhelikopterit

- Elektroninen sodankäynti (EF-111 Raven)

- Wild Weaselit ja ilmapuolustuksen lamauttaminen (SEAD)

- Länsi-Saksan laivaston lentäjien Tornadot ja F-104:t (Marineflieger)

- Britannian kotialueen ilmapuolustus

Kirja antoi hyvän kuvan siitä, mitenkä laadullisella ylivoimalla pyrittiin kompensoimaan vastustajan määrällinen ylivoima.
Vastaako kuinka pitkälle Red Storm Rising kirjan kerrontaa?
 
Back
Top