Konekiväärit (ent. "Suomi testaa uuta konekivääriä ja ehkä ostaa")

Näin on, olisi pitänyt käyttää lisäsanaa 'kevyt' tuossa yhteydessä. MG42:nkin optiikka oli kiinni kolmijalassa eikä aseessa joten mikä lienee ensimmäinen yhden miehen liikutettava kevytkonekivääri optiikalla varustettuna?
 
On se kyllä perkele että kaikenmaailman pankeille ja kehitysmaille riittää rahaa mutta kun puhutaan maanpuolustuksellisista perusasioista niin levitellään käsiä ja kartetaan asiaa aivan kuin se olisi rutto.
 
ctg kirjoitti:
On se kyllä perkele että kaikenmaailman pankeille ja kehitysmaille riittää rahaa mutta kun puhutaan maanpuolustuksellisista perusasioista niin levitellään käsiä ja kartetaan asiaa aivan kuin se olisi rutto.

2400 miljoonaa ja risat menee maanpuolustuksen perus- ja erityisasioihin, ja jatkossakin lähes saman verran. Senkin sisälle mahtuu jo aika monta valintaa.

Tuosta summasta viidennes otetaan syömävelkaa, eli palttiarallaa joka viides vuosi voitaisiin antaa maanpuolustukseen toviksi nolla euroa, niin ei otettaisi tulevilta sukupolvilta.

Varsinaisesta asiasta olen samaa mieltä: näitä suhteellisesti halpoja maavoimien taistelevien joukkojen varusteita saisi painottaa hiukan lisää suhteessa kalliisiin ja erityisiin järjestelmiin kaikissa puolustushaaroissa.
 
pstsika kirjoitti:
SJ kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Joutavuuksia. Kalliita. Hymiöitä.

Vaikka vaistoankin sarkasmia viestistäsi, niin kannattaako tosiaan maksaa lähes aseen verran varusteesta jolle ei ole käyttöä? Siis, jos tuohon ei ole tähtäintä mitä kiinnittää, niin ei sille ole käyttöä.

Kannattaa, kyllä tuollaiselle olisi käyttöä.
500 dollaria ei ole raha eikä mikään sotavehkeissä. Johan kaksi konekiväärin tuliannosta (1200 patr.) lähentelee samaa hintaa, ellei peräti mene ylikin.

Konekivääri on ryhmän tulivoimaisin ase ja ymmärrän jollain tasolla, että jv-miestä pidetään niin arvottomana työkaluna, ettei 2010-luvun perusvarusteita ole kaikkiin taistelevien joukkojen rynnäkkökivääreihin, mutta ainakin konekivääreihin sellaiset pitäisi hankkia. Juuri tuon suuremman tulivoiman ja ulottuvuuden eli tappavuuden takia.

Oletko ampunut aluetulta PKM konekiväärillä?
Nyt aluetulta joudutaan ampumaan siten, että tähystetään valojuovien avulla minne sarja menee ja sen mukaan suunnataan asetta. Punapisteellä tuokin helpottuisi.

Ja kyllä noihin on sopivia tähtäimiä: Aimpoint menee suoraan tuohon kiskoon ja VV2000 pikkusovituksella.
Ja vaikka ei olisi sopivia tähtäimiä, niin ei olisi kovin kummoinen juttu pistää esim. Eotechin punapisteistä tilaus sisään samalla kun kiskot hankittaisiin.

Olen ampunut PKM:lla ihan rytkeeksi asti. Joo, ilman muuta punapiste tuo lisäarvoa tuohonkin aseeseen, ajattelee sitä sitten mistä näkökulmasta tahansa, ei niitä turhaan teippailla ympäri maailmaa vehkeisiin, niissä on etunsa.
 
Puolalaisilla ystävillämme on työn alla mielenkiintoinen uusi PKM-variantti:

ukm_2013_03-tfb.jpg


20 senttiä lyhyempi kuin isoveikkansa. Suostuisivatkohan valmistamaan tuota 7.62x54R patruunalle, jos Rosomak-vastakauppoja olisi vielä tekemättä ja kauniisti pyydettäisiin.

Edit. lähde mukaan myös : http://www.thefirearmblog.com/blog/2012/09/03/polish-modernised-ukm-2013-machine-gun/
 
commando kirjoitti:
Ihan siitä syystä ettei rynkyissäkään ole mitään. Raha ja vaatimaton koulutustaso. Sinällään se nyt ei ole aivan uusi idea varustaa konekivääri optiikalla. Saksalaisilla oli sellaisia jo 2. ms:ssa ja venäläiset ja serbit ovat kiinnittäneet pkm:ään optiikkaa jo aiemmin mm. pimeännäkölaitteita.
Näin Syyriassa:
xlarge.jpg

xlarge.jpg

PSO(P) menee sen verran viereen että voi käyttää rautatähtäimiä myös.
 
Tvälups kirjoitti:
Öhöm.. Kyllä optiikka konekiväärissä juontaa juurensa jo 100v taakse.
I MS niin saksalaisten Spandaut (MG08) kuin venäläisten Maximit oli osittain varustettu optisilla tähtäimillä.

Joo, ja meillä oli talvosodan alkaessa varastoissa jemmassa kiikaritähtäimiä, joiden oli tarkoitus sopia sekä kiväärin, että Maximin päälle. Ja siellä varastossa ne oli vissiin sodan lopullakin. Kivääriin aivät tainneet oikein sopia huonon ergonomian takia, mutta Maximissa olisivat voineet ollakin ihan käteviä.
 
Siis KvKK 62 optiikalla?!?

Kerroppa tuosta lisää. En ole ikinä kuullutkaan, että noihin olisi ollut optiikkaa tarjolla. Miten tähtäin kiinnittyi aseeseen? Millainen tähtäin oli?
 
aapee kirjoitti:
Valokuva0096.jpg


PKM, jossa ACOG.

Joukko-osaston AuK:n oppilastyönä valmistunut koulutuskortti komeasti pantu tuon uniikin ihmeen päälle. Todennäköisesti Porin Prikaatissa. Jos tuo olisi savolaisten tekemä koulutuskortti siinä lukisi: "elä hivo"
 
@ aapee:

Sitä vähän meinasinkin tuolla 1. JK heitolla, sehän kouluttaa räppärit.
Kotimaan puolustukseen tarkoitetuilla joukoilla ei tuollaisia härpäkkeitä ole eikä varmaankaan tulekaan olemaan.
Vai onko joku nähnyt kuvia, joissa Sodankylän tai Kontiorannan jääkäreillä on pokemoneissa edes Aimpointteja saati ACOGeja. Tai rynkyissä.
Ainoa tähtäinoptiikka mitä kotimaan puolustukseen tarkoitetuilla joukoille kuuluu, on S&B:n ja Zeissin putket ja nekin ovat TAK 85 kivääreissä...

:a-shocked::a-sad::a-cry:
 
669939_zps4a5348f4.jpg
http://www.militaryphotos.net/forums/showthread.php?217977-Today-s-Photos-Monday-September-24th-2012&p=6378796&viewfull=1#post6378796

Kätevän näköinen tripodi, eikö ole? Paljonko mahtaa painaa?
 
ctg kirjoitti:
669939_zps4a5348f4.jpg
http://www.militaryphotos.net/forums/showthread.php?217977-Today-s-Photos-Monday-September-24th-2012&p=6378796&viewfull=1#post6378796

Kätevän näköinen tripodi, eikö ole? Paljonko mahtaa painaa?

Toimii tasaisella aavikolla hyvin joo kun pitää ampua ilman suojaa mahd. kauas.
Miten sitten epätasaisella? Saako hyvän tuen? Tuon kanssa kumpareikossa voi olla ongelmia + että ampuja joutuu nostamaan vartaloaan ja luo näin korkeamman maaliprofiilin.
 
Ei noita turhaan kutsuta "tukikohtajalustoiksi" eli niitä käytetään valmiiksi linnoitetuissa asemissa, jolloin niille varmasti tehdään tasainen alusta ja suojataan/tuetaan hiekkasäkeillä yms. Tuo kuvahan on selvästi otettu jostain "ampumaradalta".

Ja kyllä esim PKM:n tripodissa käyttäjä on isompi maali, koska siinä joutuu istumaan, eikä makaamaan.
 
Tässä mielenkiintoinen uusi konseptiase tulitukimiehelle. En tiennyt olisiko pitänyt pistää "Uusi Taistelian Ase" threadin alle, mutta kun kyseessä on kuitenkin LMG, niin pistin sen tänne.

The new ARES-16™ Assault Machine Gun bridges the capability gap that exists between M16/M4 rifles and the M249 light machine gun. The ARES-16 AMG™ is user-arranged into three discrete base configurations to provide a magazine-fed Assault Machine Gun (AMG™), a belt-fed Assault Machine Gun (AMG-1™), and a dual-feed Assault Machine Gun (AMG-2™) which fires interchangeably between magazine and belt-feed. In all present configurations, the ARES-16 AMG™ weapons are gas-piston operated, select-fire from a closed bolt; and feature MIL-STD 1913 rail interface system and quick-change barrels for ultimate mission flexibility.

Manufactured from high-strength aerospace alloys; the ARES-16 AMG™ weighs as little as 7.5 lbs (3.4 kg) placing it in the size/weight envelope of an M4 Carbine but with the firepower of a light machine gun. Sound suppressor and grenade launcher capable; the compact and portable ARES-16™ Assault Machine Gun provides an individual operator with an unprecedented combination of decisive firepower and swift mobility during special operations and high-speed military assault.

Specifications:

Caliber: 5.56 x 45mm NATO (.223 REM)
Weight: 7.5 lbs (3.4kg) Lightest Configuration
Barrel: 16.25” (413mm) Quick Change 12“ (318mm), 20” (508mm) Optional Sound Suppressed Bbl Assy. Optional Rifling: 16.25” (413mm) Quick Change 12″ (318mm), 20” (508mm) Optional Sound Suppressed Bbl Assy. Optional Overall Length (OAL): 34.55” (876mm) with 16.25“ Bbl
Feed Device: Magazine – All M16 magazines, Belt Feed – NATO M27 Linked Ammo
Rate of Fire: 625 – 1000 RPM
Operation: Gas-Piston, Short Stroke Tappet
Range: 600 meters
Origin: United State of America

[video=youtube]http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=_hNYGU1hcYk[/video]


http://www.defensereview.com/ares-defense-systems-ares-16-amg-2mcr-assault-machine-gun-2mission-configurable-rifle-dual-feed-ar-machine-gun-and-ares-16-amgmcr-mag-fed-sbrsub-carbine-for-military-special-operations-forces-s/
 
Back
Top