KRP operaatio Turun saaristossa

Voi se olla koska Iltalehti kirjoittaa: "Iltalehden tietojen mukaan yritys on rakennuttanut tonteilleen esimerkiksi suuria laitureita ja ruopannut rantoja syvemmiksi. Tonttien kallioihin on louhittu suojatiloja, ja saarille on vedetty veden alta sähkölinjoja ja verkkokaapeleita. "

Olisi kuvitellut, että hieman nätimminkin olisi voinut maa-aineksen läjittää kuin miltä kuvista nähdään..
 
Eivät olleet.

Pääministerin haastattelutunnilla (Ylen ohjelma, jota ette siksi tietenkään kuuntele) pääministeri kertoi olleensa informoitu asiasta ennen sen alkua. Samoin tasavallan presidentti.
Tunnustan etten kuunnellut, joskin eri syystä. Sen sijaan sovelsin harvinaista kykyäni ja luin ketjun edelliset viestit, joissa asia jo mainittiin siteeraten uutisotsikkoa kirjasinkoolla 26. :)
 
Ai kun ihanaa - 10 pistettä kyllä tästä poliisille ja muille viranomaisille. Tämä menee pr puolella johonkin esim sarjaan reserviläiskirjeet.

Miksi Turun saaristoon iskettiin kommandopipot päässä ja rynnäkkökiväärit kädessä "normaalissa talousrikosjutussa?" Näistä 9 asiasta poliisi vaikenee
Keskusrikospoliisi on jatkanut jättimäistä operaatiotaan. Sisä- ja puolustusministeri eivät kommentoi iskua sanallakaan.
Keskusrikospoliisi
23.9.2018 klo 16:24
13-3-10418248.jpg

Poliisin pakettiauto tukki Paraisten Ybbersnäsintiellä sijaitsevalle rantakiinteistölle johtavan tien lauantaina.
Yle / Päivi Happonen

Poliisi on ollut hyvin vaitonainen viikonloppuna Turun saaristossa toteutetusta jättioperaatiosta ja erityisesti sen kohteesta .
Poliisi on kuvaillut tutkittavana olevaa juttua "normaaliksi talousrikosjutuksi". Kotietsintöihin ovat osallistuneet keskusrikospoliisi, Varsinais-Suomen poliisi, Rajavartiolaitos ja Puolustusvoimat.
Silminnäkijät ovat havainneet, että poliiseja liikkui lauantaina Paraisilla sijaitsevan Airiston Helmi -yrityksen omistaman rantakiinteistön läheisyydessä ja pihapiirissä. Ylen Spotlight-ohjelman mukaan yhtiön taustalla on venäläistaho.
Poliisi ei ole vahvistanut yrityksen nimeä.
Yle haastatteli operaatiosta keskusrikospoliisin rikostarkastajaa Markku Ranta-ahoa.
Näihin kysymyksiin poliisi ei vastaa
Mihin yhtiöön jättimäinen operaatio kohdistuu?
– En voi kertoa yrityksen nimeä. Nykyinen lainsäädäntö estää poliisia tiedottamasta sitä tietoa.
Onko kyseessä Airiston Helmi -yritys?
– En ota kantaa yrityksen nimeen. Se on Suomeen rekisteröity, ja kotietsinnät kohdistuvat yrityksen tiloihin.
Tutkinnan kohteena oleva yritys on rekisteröity Suomeen. Missä maassa tutkittavan yrityksen omistus on?
– Toisessa EU-maassa. Sen tarkemmin poliisi ei voi kommentoida yritystä.
Rahanpesuepäilyn taustalla on epäily rikollisesta toiminnasta, jolla rahaa olisi saatu. Mihin rikokseen rahanpesuepäily liittyy?
– Siitä en vielä voi sanoa mitään. Sitä nyt selvitetään muutaman ulkomaan kanssa.
Minkä maan kansalaisia ovat epäillyt?
– Siihen en voi ottaa kantaa.
Minkä maan kansalaisia ovat kolme henkilöä, jotka on otettu kiinni?
– Kansalaisuuksiin tai muihin henkilöitä yksilöiviin tietoihin en voi ottaa kantaa.
Ovatko he venäläisiä?
En ota kantaa siihen.
Ovatko he suomalaisia?
En ota kantaa siihenkään.
Onko tehty aiemmin kiinniottoja tähän tutkintaan liittyen?
Tässä jutussa on tehty aiemmin tutkintatoimia. En voi eritellä sen tarkemmin, mitä on tehty.
Rynnäkkökiväärit ja kommandopipot – "Normaali varustus"
Miksi poliisi meni kotietsinnöille kommandopipot päässä ja rynnäkkökiväärit käsissä?
– Tämä on normaalia poliisin varustusta, mitä poliisilla on aina mukana, kun lähdetään tehtäville. Ja siellä on tietyissä autoissa esimerkiksi tukiaseita ja muun muassa tämä kommandopipo kuuluu normaalivarustukseen siellä.
Poliisit olivat raskaasti aseistautuneita. Odotettiinko toiselta puolelta vastarintaa?
– Ei meillä sellaista tietoa ollut, että vastarintaa voisi olla. Mutta toki poliisi tietysti varustautuu sillä tavalla, että on valmis toimimaan kaikissa tilanteissa.
Valtionjohto ei kommentoi operaatiota
Yle kysyi sunnuntaina mitä mieltä sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) ja puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) ovat keskusrikospoliisin jättimäisestä operaatiosta. Kumpikaan ministeri ei halunnut lausua asiasta mitään.
– Ministeri Niinistö ei lausu tänä viikonloppuna nyt yhtään mitään ulkomaalaisten kiinteistökaupoista eikä Airiston Helmestä, sanoi Ylelle Niinistön erityisavustaja Petteri Leino.
Pääministeri Juha Sipilä totesi Ylen Pääministerin haastattelutunnilla, että krp vastaa tiedottamisesta, eivät poliitikot.
 
Hieman tulee fiilis näistä "paikalliskytköksistä" että...
ronde_d_moc.gif

Saarikohteiden hankinnassa Airiston Helmeä on avustanut paraislainen kiinteistönvälitystoimisto PS-Asunnot Oy.

- Kaikki myyntiin tulevat saarikohteet kierrätetään ensin venäläisten kautta. He ottavat parhaat päältä. Tähän kiinteistönvälitystoimisto on sitoutettu jo aika päivää sitten, tietää Iltalehden haastattelema paikallislähde.

PS-Asuntojen omistaja ja toimitusjohtaja Teija Laaksonen ei halua kommentoida kauppoja millään tavoin. Hän ei halua myöskään keskustella yritysyhteistyön yksityiskohdista.

- Meillä on vaitiolosopimus kaikkien asiakkaidemme kanssa.Emme kommentoi tehtyjä tai vireillä olevia kauppoja mitenkään, Laaksonen toteaa.
Teija Laaksosen aviomiehen Christian Laaksosen omistama metallialan yritys, HL-Metal Oy Ab toimii pääurakoitsijana Airiston Helmen saaristokohteiden rakennushankkeissa.

Airiston Helmen ympärillä häärii pieni, tiivis ja tehokas paraislaisten yrittäjien ja päättäjien sisäpiiri.Ydinjoukkoon kuuluu Laaksosten lisäksi rakennusalalla toimiva kunnallispoliitikko sekä Paraisten kaupungin entinen rakennustarkastaja.

Paraisilla hämmästellään Airiston Helmelle myönnettyjä poikkeuslupia. Kaavoista on poikettu ronskilla otteella kaikessa mahdollisessa. On sallittu ruoppaus ja rantaviivan muutokset, annettu lupia massiivisille laitureille ja muulle epätyypilliselle saaristorakentamiselle.

Rakennusmestari Kaj-Johan Karlsson on RKP:n edustaja Paraisten kaupunginvaltuustossa.Karlsson istuu poikkeusluvista päättävässä ympäristölautakunnassa. Hän on myös yksi Ska-Plan -nimisen rakennusalan yrityksen omistajista.Ska-Plan on toiminut pääsuunnittelijana ja valvojana lähes kaikissa Airiston Helmen saarihankkeissa.

- Pitää paikkaansa. Olen toiminut vastaavana työnjohtajana ja valvonut rakentamista rakennuttajan eli Airiston Helmen toimeksiannosta. Veljelläni ja serkullani on yritys, joka on aliurakoinut HL-Metallille Airiston Helmen rakennusprojekteja, Karlsson kertoo.

Kunnallispoliitikko Karlsson ei näe mitään ongelmaa siinä, että on luottamustoimessaan päättämässä poikkeusluvista, jotka tuottavat runsaasti urakoita hänen omiin ja lähipiirin yrityksiin.

- Olen jäävännyt itseni päätöksenteosta aina, kun ympäristölautakunta on käsitellyt Airiston Helmen asioita.

Paraisten kaupungin entinen rakennustarkastaja Bo-Erik Palmgrén siirtyi muutama vuosi sitten eläkkeelle Airiston Helmeen liittyvien lupaepäselvyyksien jälkimainingeissa. Lupiin liittyvää hallinnon sisäinen kiistaa on puitu oikeussaleissa sakka. Tällä hetkellä rakennustarkastajalla on oma rakennusvalvonta-alan yritys.

- Yritykseni ei tee Airiston Helmen kanssa minkäänlaista yhteistyötä.Vaikka muuta väitetäänkin, olen ollut kyseisen yrityksen kanssa tekemisissä vain virka-asioissa, Palmgrén vakuuttaa.

Karlssonin osaomistaman Ska-Planin liiketoiminta on paisunut venäläisyhteistyön ansiosta.Julkisista asiakirjoista selviää, että liikevaihto on moninkertaistunut Airiston Helmen imussa.

Airiston Helmen tilien läpi on valunut varallisuutta muutamaan paraislaiseen yritykseen jo vuosien ajan. Rahaa on ollut käytettävissä, vaikka varsinainen matkailuliiketoiminta odottaa yhä käynnistymistään. Airiston Helmen tase on ollut vuosia vahvasti miinuksella ja yritys konkurssin partaalla. Suomen lainsäädännön mukaan toiminta on voinut jatkua, koska yhtiöön pumpatulla miljoonarahoituksella ei ole velkojia. Uusia saarihankintoja ja rakennushankkeita on pistetty vireille säännöllisesti.

TUULA MALIN

https://www.iltalehti.fi/uutiset/2015083120274489_uu.shtml
 
Haluaisin uskoa että kansanedustajat ei vuotaisi tuollaisia asioita oman kruukunsa kiillottamiseksi mutta Kärnä on kyllä osoittautunut sellaiseksi populistiksi että voisi hyvinkin tehdä niin ja suhteet viranomaisiin on varmasti lämpimät entisen asemansa vuoksi.

Kärnä ei ole kansanedustaja. Mikälie työtön evp-upseeri ja ex-kansanedustaja nykyään. Menetti kruununsa kun Väykkä palasi Brysselistä.
 
Voi se olla koska Iltalehti kirjoittaa: "Iltalehden tietojen mukaan yritys on rakennuttanut tonteilleen esimerkiksi suuria laitureita ja ruopannut rantoja syvemmiksi. Tonttien kallioihin on louhittu suojatiloja, ja saarille on vedetty veden alta sähkölinjoja ja verkkokaapeleita. "

Aika suurilta investoinneilta vaikuttaa, näin ilman talouspuolen koulutusta saaneen korvaan, kun olen lukenut, että yritys tarjoaa etupäässä mm. virkistyskalastusta turisteille. Oliskohan hauen kilohinta nousussa...? pitää vissiin vaihtaa syksyisen ja keväisen, joelle nousevan taimenen yrittäminen hauki ja ahvenpuolelle merensuulle.
 
Tottakai voidaan takavarikoida..Mutta 100%:n varmuudella Venäjä tekee vastavuoroisen takavarikoinnin. Pelkästään Fortum on investoinut Venäjälle sellaiset 6 miljardia euroa. Siinä riittää varoja takavarikointeihin myös heidän puoleltaan.


Tämä ei saa eikä voi vaikuttaa lain toteutumiseen Suomen maaperällä.

Jokainen Venäjällä operoiva yritys ottaa suuren tietoisen riskin ryhtyessään liiketoimiin siellä.
 
No vaalit on ovella. Siinä ihan tarpeeksi syytä somekomeetta Kärnän ulostulolle.

Itse teoria minisukellusveneiden tukikohdasta voi Kärnän kadettitoverien keskuudessa kiertävänä juttuna olla inan relevantti.

Kärnällä on ollut kova mainostaminen ja lennokkaat jutut, sen jälkeen kun Väyrynen palasi takaisin paikalleen eduskuntaan.

Moni varmasti aiheellisesti epäilee vedenalaista toimintaa liittyvän venäläisten touhuun useinkin, mutta jos ja kun tässä maassa varmaa veva-tietoa on, siitä ei moni kuule.
Ne tiedot pidetään visusti niiden joukossa, joilla tietoon on todellinen tarve päästä.
 
Tämä ei saa eikä voi vaikuttaa lain toteutumiseen Suomen maaperällä.

Jokainen Venäjällä operoiva yritys ottaa suuren tietoisen riskin ryhtyessään liiketoimiin siellä.

Kyllä, Venäjälle investointiin pitää suhtautua kuin lottoamiseen - voi netota, todennäköisimmin voi hävitä, mutta ei tule ainakaan ulista valtiota apuun. Tämä on karu fakta joka on taottava suomalaiselle liike-elämälle päähän, tekipä se kuinka kipeää tahansa. Mutta minkäs teet kun pieni piiri pyörii.
 
Toisen kenuista nyt voikin jo arvata. Se ei malta pysyä poissa mediasta vaikka välillä syytä olisikin. Mutta toinen...
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/706914fb-20c5-4833-a39b-44f142c10a29_u0.shtml
IL:n haastattelemat sotilaslähteet Turun saariston suuroperaatiosta: Tuskin pelkkää rahanpesututkintaa
article_clock.svg
Tänään klo 17:03
Iltalehden haastattelemien kenraalien mukaan saaristomerellä käynnissä olevassa viranomaisoperaatiossa on suurella todennäköisyydellä kyse muustakin kuin rahanpesututkinnasta.




--:--:--













Video: Tästä KRP:n saaristo-operaatiossa on kyse.
Iltalehti haastatteli kahta Suomen puolustusvoimien kenraalikuntaan kuuluvaa sotilaslähdettä. Molemmat suostuivat ainoastaan anonymisoituihin haastatteluihin. Kenraalit haluavat pysytellä aktiivisessa vaiheessa olevan viranomaisoperaation ulkopuolella. Iltalehden haastattelemien kenraalien mukaan saaristomerellä käynnissä olevassa viranomaisoperaatiossa on suurella todennäköisyydellä kyse muustakin kuin rahanpesututkinnasta.
- Airiston Helmen talouslukujen ja toimintojen välinen ristiriita selittää keskusrikospoliisin ja verottajan läsnäolon. Operaatio on kuitenkin niin massiivinen, että rahanpesun ja kirjanpidon lisäksi viranomaisia kiinnostavat varmasti muutkin outoudet yhtiön toiminnassa.
Toinen kenraaleista allekirjoittaa edellisen.
- Olisi kummallista, ellei turvallisuusnäkökulma olisi mukana näin mittavassa viranomaisoperaatiossa. Järjestelmällinen, pitkään jatkunut kiinteistöjen hankinta strategisesti tärkeiltä merialueilta ja väyliltä antaa viitteitä myös sotilaallisten uhkien torjuntatoimista.
c03e76c830251160cbde72aa5442f0cf38512f6a38b6cf951e4ea876eecb3b1f.jpg

c03e76c830251160cbde72aa5442f0cf38512f6a38b6cf951e4ea876eecb3b1f.jpg

Tämä kuva oli Iltalehdessä tammikuussa 2015 julkaistussa artikkelissa. Kuvassa merivoimien kalustohuutokaupasta hankittuja aluksia kuvattuna Airiston Helmen maatukikohdassa Paraisten Ybbernäsissä.
Nimettöminä pysyttelevät sotilaslähteet alleviivaavat, että täsmällinen tieto Airiston Helmeen liittyvästä tutkintakokonaisuudesta on kuitenkin ainoastaan operatiivisessa vastuussa olevilla viranomaisilla.
- He tuskin suostuvat kuitenkaan avaamaan maanpuolustukseen liittyvän tutkintahaaran yksityiskohtia. Mikäli sellainen on, ei tiedon avaaminen suurelle yleisölle ole edes tarpeen.
Lähteiden mukaan rahanpesurikosten tutkinta on nykyisenkaltaisessa herkässä ulko- ja turvallisuuspoliittisesti tilanteessa korrektimpi vaihtoehto, kuin rynnistää paikalle sotilaallisten turvaamistoimien nimissä.
- Rikostutkinta provosoi vähemmän kuin sotilasoperaatio. Tämä on kai selvää jokaiselle.
Puolustusvoimien läsnäolo Airiston Helmeen kohdistuvassa rahanpesututkinnassa ja mittavissa kotietsinnöissä ei itsessään ole riittävä todiste sotilasoperaatiosta rahanpesututkinnan kulisseissa.

- Puolustusvoimilla on lakiin kirjattu velvollisuus antaa virka-apua muille viranomaisille heidän sitä pyytäessä. Esimerkiksi suurissa metsäpaloissa saattaa näkyä sotilailta, vaikkei kyse olekaan armeijan omista intresseistä ja suoranaisesta maanpuolustuksellisesta toiminnasta.
Iltalehden haastattelemat sotilaslähteet toivovat Turussa, Naantalissa ja Paraisilla toteutettavan suuroperaation kaltaisia viranomaistoimia myös muualle Suomeen.
- Kaikki venäläisten strategisilta alueilta hankkimat kiinteistöt olisi syytä käydä läpi.
Kenraalikuntaan kuuluvat haastateltavat pitävät tärkeänä, että ulkomaalaiskauppoja rajoittava lainsäädäntö saataisiin vihdoin voimaan.
- Vuosia on jo jahkailtu näinkin selvän asian kimpussa. Puolustusministeriöltä lakiesitys lähti valmiina pakettina jo vuosi sitten, valtioneuvoston kansliassa sitä on veivattu kuukausikaupalla ilman sen suurempia muutoksia. Onhan haaste tietysti suuri, kun hallituskausi on lopuillaan ja Soten lisäksi levällään ovat maakaupat, tiedustelulait ja kaksoiskansalaiset, jyrähtää toinen Iltalehden haastattelemista kenraaleista.
 
Back
Top