Kunniaa viimeisille isänmaan puolesta sotineiden sotiemme veteraaneille

Muutamissa veteraanien hautajaisissa tullut käytyä, tuskin enää. Kyllä veti aina mielen herkäksi kun laulettiin se veteraanin iltahuuto. Vaimon papan hautajaisissa reilu 5v sitten laulajina oli vielä paikalliset veteraanit, kyllä meni herkäksi. Sainpa vielä kunnian toimia kantajana.

Hattu todellakin pois.
 
Nyt alkaa olla intinkäyneinä sukupolvi, jolla ei ole enää omakohtaista kokemusta veteraaneista. Vielä kun -14 kävin, oma sodankäynyt pappani, alkuperäinen panssarijääkäri, oli vielä hengissä. Hänen tarinoidensa ansiosta hakeuduin, lapinmies, PsPR:ään. Meille kävi tarinoimassa vielä Reino Lehväslaihokin, toinen suuri vaikuttaja.

Nyt molemmat ja lukemattomat muut veteraanit ovat siirtyneet viimeiseen iltahuutoon.
 
Tarinankertojat vähenevät, veteraaneja on jäljellä vajaat 3000. Näiden kaikkien tarinat pitäisi tallentaa vielä kun se on mahdollista.
Aivan sama missä palvelivat ja miten... :salut:
 
Gunnar Kotiranta ottaa vastaan kotonaan Ruskatalojen palveluyhdistys ry:n kerrostalossa Porin keskustan tuntumassa. Hän pukee kuvaan juhlatakkinsa, minkä rinnassa kiiltävät kaikki sotaveteraanin mitalit. Pakkaspäivän kunniaksi veteraani kohottaa pienen lasillisen konjakkia. Mies täyttää toisena joulupäivänä 103 vuotta.


Kun Gunnarilta kysyy Venäjän raa’asta hyökkäyssodasta Ukrainaan, tulee vastaus heti.

– Tietysti hyökkäys on väärin. Tuntuu, että itänaapuri ei ole kehittynyt vuosikymmenten aikana yhtään, ei olla opittu mitään. Sama uho ja voima jyllää, se on huolestuttavaa. Meillä on niin pitkä itäraja, että on oltava valppaana. Ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi, Gunnar kiteyttää veteraanina luonnehdinnan itänaapuristamme.
 
Back
Top